Talvisin on päiviä, kun vihaan Helsinkiä. Katuja, jotka ovat samaan aikaan loskaisia ja hengenvaarallisen liukkaita. Mereltä työntyvää viimaa, joka tunkeutuu vaatekerrosten läpi luihin asti ja saa silmät valumaan vettä. Pahin on se kolea ja harmaa, joka valuu taivaasta kattojen kautta katuihin: sillä ei ole nimeä, ei alkua eikä loppua, vain tasainen turruttava ankeus, joka sammuttaa arjesta ilon. Niinä päivinä mietin miksi asun täällä, kun voisin pakata elämäni ja muuttaa Australiaan, kuten vanhempani tekivät. Tai ostaa sen talon Italiasta, on sielläkin talvi, mutta ei sentään loskaa!

Sitten tulee se päivä, kun Helsingin talvi näyttää toisen puolensa. Pakkanen kiristyy, maisema muuttuu valkoiseksi. Ilmassa on uutta energiaa, valo vetää ihmiset ulos kodeistaan. Koirat kirmaavat kinoksissa, kaupunkilaiset kaivavat sukset esiin. Aurinko saa kaiken kimaltamaan ja kun se laskee, horisontti hohkaa kaikkein utuisimmissa pastellisävyissä, kunnes tummuu sineen.

Silloin muistan taas kuinka ainutkertaisen kaunista täällä on. Kuinka ihmeellistä on, että voin lähteä kotioveltani ja olla viidessä minuutissa keskellä tälläistä maisemaa. Kävellä jäätyneen meren päällä, kiivetä saarille ja katsella kallioiden päältä avomerelle. Ei tälläistä ole missään muualla. Ja tämä valo! Kun sitä vihdoin on, sitä tulvii niin, että annan hetkessä anteeksi kaikki ne päivät, kun päivä ei koittanut ollenkaan.

Koiratkin rakastavat oikeaa talvea. Ne painelevat kuonot ja hännänpäät huurteessa, toppaviitat kahisten. Luna jahtaa Jarnon heittämiä lumipalloja ja pistää niitä päreiksi, Juno tutkii tuoksuja vastasataneesta lumesta ja loikkii kinoksissa kuin kettu. Luna-koira on siskoksista enemmän talvipeto, se ei kyllästy ollenkaan. Junoa alkaa pian palella, silloin se on nostettava vähäksi aikaa syliin tai matka ei jatku. Kun Lunankin tassut lopulta kohmettuvat, pääsee sekin hetkeksi lämmittelemään ennen kuin rimpuilee itsensä alas odottamaan seuraavaa lumipalloa.

Kuvat ovat viime sunnuntailta Liuskasaaresta, Uunisaaresta ja jäiltä niiden edustalta. Toivottavasti nämä täydelliset säät jatkuvat – ja kunpa tulisi takaisin se tyyppi, joka vielä muutama talvi sitten myi Uunisaaren kalliolla kojustaan kuumaa mehua ja makkaraa. Tai vielä parempaa, tulisipa joku, joka myisi siellä kahvia ja muurinpohjalettuja!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA