Kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Nespresso
Moro, Jarno täällä pitkästä aikaa! Kiitos kuuluu hyvää. Kesä ja alkusyksy on mennyt mukavasti Tornionjokilaakson ja Helsingin väliä sahaten. Lapissa on riittänyt tekemistä vanhan hirsitalon kunnostustöiden kanssa, mutta on ollut onneksi aikaa myös rauhoittumiseen ja mulle täysin uudenlaisen energian ihmettelemiseen. Oon tainnut vähän jo kotiutua pohjoiseen. Sinne jää pala minua joka kerta kun autonkeula suuntaa takaisin etelään.
Helsingissäkään ei ole päässyt pitkästymään, sillä syksy on käynnistynyt kunnolla ja sen myötä työkalenteri on täyttynyt mukavaan tahtiin. Mun duuneista tulee aika usein kysymyksiä ja ihmetyksiä, mitä en sinänsä ihmettele. Kun on ihmisenä utelias jokapaikanhöylä, työnkuvakin vaihtelee. Nyt kun kohdalle osui meidän työhuoneeseen sijoittuva kahviyhteistyö, ajattelin tarttua tilaisuuteen ja näin kahvin äärellä avata samalla mun työkuvioita.
Kuten monet ehkä tietävät tai ovat päätelleet, olen valokuvaaja. En ole käynyt sitä varten kouluja, vaan monen muun lailla oppinut vuosien varrella tekemällä ja kuvaamalla, kunnes intohimosta tuli lopulta ammatti. On mulla portfoliokin, en ole vaan ehtinyt oikein päivittää sinne kuin muutaman hassun vanhan kuvan. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja niin edelleen.
Kuvaan aika laajalla skaalalla tapahtumia, ihmisiä, yrityksiä ja ravintoloita. Viime viikkoina on ollut paljon tapahtumakuvauksia, joista otetut kuvat menevät useimmiten some- ja markkinointikäyttöön. Tällä hetkellä suunnittelen esimerkiksi yhdelle yritykselle uusia henkilöstöpotretteja ja pian avautuvalle ravintolalle fiilis- ja annoskuvia.
Teen tietysti paljon kuvaushommia myös tähän blogiin. Monet täällä julkaistavista kuvista syntyvät kahden valokuvaajan kodissa spontaanisti muun elämän ohessa, mutta kampanjoita varten otetaan kuvat vartavasten. Toisinaan kirjoitankin tänne, mutta koen, että mun pääasiallinen panos tulee kuvien kautta.
Teemme Stellan kanssa yhdessä myös osan kuvaustöistä, siis niistä asiakasduuneista, jotka eivät liity mitenkään tähän blogiin. Olemme hyvä tiimi. Stella konseptoi ja rakentaa kuvia ja minä kuvaan ja käsittelen. Välillä kuvataan molemmat ja kamera liikkuu kädestä toiseen lennosta.
Kuvausten suunnittelun ja toteutuksen lisäksi aikaa menee kuvien läpikäyntiin ja kuvankäsittelyyn. Kaltaiselleni ADHD-tohottajalle pitkäjänteiseen päätetyöhön tottuminen on tuottanut rehellisesti sanottuna eniten haasteita. Mun on todella vaikea pysyä paikallani ja ajatukset lähtevät vartin välein harhailemaan. Siksi mun on täytynyt kehittää tietokonehommiin mulle sopivia työskentelytapoja: esimerkiksi biisiloopeilla saa ajatukset pysymään aloillaan (ja voi samalla ajaa tyttöystävänsä hulluuden partaalle, jos biisi ei satu uppoamaan hänen mielentilaansa). Säännöllisin väliajoin täytyy pitää myös pieniä breikkejä – kahvitaukoja, jaloittelutaukoja, koiranriehutustaukoja.
Joskus vietän aikaa myös kameran toisella puolella, kun teen mallikeikkoja mallitoimiston tai casting- ja kuvausjärjestelyfirmojen kautta. Muutamat tutut stailistit pyytävät mua myös suoraan. Olen tehnyt jotain näytöksiä, mutta tykkään eniten mainoskuvauksista. Varsinkin still-kuvauksissa saa välillä heittäytyä ihan kunnolla, tehdä asioita joita itse valokuvaajana toivoisin mallin tekevän. Kun ymmärtää työskentelyä kameran molemmin puolin, siihen osaa suhtautua rennosti. Joskus päädyn malliduunien kautta lehteen, joskus telkkariin ja sitten satelee taas sukulaisilta viestejä. Meijän Jarno se siellä! Voijjettä!
Silloin tällöin olen myös tapahtuma- ja kuvaustuotannoissa lavastamassa, järjestämässä ja assaroimassa. Nämä keikat eivät ole ehkä osa virallisia työroolejani, mutta tutut pyytävät monesti mukaan tuotantoihinsa, kun tietävät, että olen käsistäni kätevä, esteettistä silmää löytyy ja pystyn tarvittaessa liikuttelemaan isoja asioita. Nämä päivät ovat kivaa vaihtelua kuvaamiseen ja kuvankäsittelyyn: monesti pitkiä ja fyysisesti rankkoja, mutta palkitsevia. Eipä pääse tohottaja turhautumaan paikallaan olemiseen.
Rakastan sitä, että saan tehdä luovaa työtä ihan laidasta laitaan. Sanon harvoille jutuille ei, sillä jokainen työkeikka on oiva mahdollisuus kehittää osaamistaan ja tavata uusia ihmisiä. Oon huomannut, että jokaisen hyvintehdyn keikan jälkeen työtilaisuuksia tarjoutuu poikkeuksetta lisää.
Jotkut ehkä tietävät, että soitan ja teen myös musiikkia, mutta toistaiseksi se on lähinnä semihintava harrastus. Kenties muusikon työstä tulee tulevaisuudessa yksi niistä jutuista, joilla elätän itseäni. Silloin mun duunikuviot olisivat complete.
Työviikot ovat todella vaihtelevia. Peruspäivään kuuluu koneella istumista, sillä läpikäytäviä ja käsiteltäviä kuvia syntyy paljon. Sitten on kuvauspäivät ja niihin liittyvät ennakkovalmistelut: suunnittelupalavereita, sopivien kuvauslokaatioiden etsimistä, joskus kuvausrekvisiitan metsästystä. Pari kuukautta sitten hankittu paku on ollut siunaus, sillä raskaan kuvauskaluston ja kuvausrekvisiitan siirtäminen jalan tai julkisilla paikasta toiseen ei ole kovin hauskaa eikä nykyään aina edes mahdollista. Produktiot ovat alkaneet viimeisen vuoden aikana paisua.
Kuvaamme paljon myös kotona. Sitä varten metsästimmekin isoa ja valoisaa asuntoa, joka onneksi löytyi. Tilaa meillä on reilusti enemmän kuin kaksi ihmistä ja pieni koira tarvitsisi, mutta juuri se mahdollistaa kahden ihmisen työskentelyn ja kuvausten järjestämisen kotioloissa. Sisustuksemme on aika kevyt ja muuntuu ketterästi erilaisiin kuvaustarpeisiin. Pitkälle pääsee luonnonvalolla, tarvittaessa pystytän studiovaloja. Täydellisesti varustelluksi valokuvausstudioksi emme ole sentään asuntoamme muuttamassa. Sellaistakin joskus tarvitaan, mutta silloin se vuokrataan ja sen mukana saa loputtoman valikoiman taustafondeja ja muita studioherkkuja. Kodin haluamme kuitenkin pitää ilmavana ja viihtyisänä paikkana, jossa on kivaa asumisen ohella tehdä töitä, ja jonne on helppo kutsua ihmisiä kuvauksiin. Esimerkiksi henkilökuvia on usein mukavampi ottaa studion sijaan vähän kodikkaammassa ympäristössä, jossa on tarjolla paljon luonnonvaloa, kauniita kalusteita ja rento ilmapiiri. Myös viini- ja ruokakuvauksiin koti sopii ympäristönä usein paljon paremmin kuin kliininen studiotila.
Uudessa asunnossamme on meneillään poikkeustilanne: siinä missä ennen oli keittiö on nyt aukko eli paljaaksi riivitty työmaa, jossa johdot, putket ja ruuvit repsottavat. Vanha keittiö on purettu pois ja ennen kuin uusi keittiö asennetaan, tehdään uusi lattia. Työskentelemme kotona myös remontin aikana ja kahvia on saatava, vaikka minkäänlaista keittiötä ei tällä hetkellä ole, pelkkä eteiskäytävässä seisova jääkaappi. Me ollaan kumpikin kahvin suurkuluttajia eikä yksikään aamu ala ilman kupillista kuumaa, siksipä tämä yhteistyö osui täydelliseen saumaan. Meille saapui nimittäin elämämme ensimmäinen kahvikone, Nespresson uusi Vertuo, joka on keitellyt zuffetta lähes taukoamatta tulostaan asti. En ole mikään koneiden ylin ystävä, vaan keittiöjutuissa aika old school, mutta tämä laite on kyllä aikamoinen. Oon tätä ennen ajatellut, että kaikki kahvikoneet on monimutkaisia ja kömpelöitä ja useimmiten myös todella rumia. Nyt olenkin saanut vähän korjata näitä selvästi vanhentuneita käsityksiä.
Meillä on Vertuosta Plus-malli, jonka vesisäiliö on liikuteltavissa puolelta toiselle (normimallissa se on kiinteä). Molemmat hyödyntävät kahvinvalmistuksessa keskipakoisvoimaa kuulemma ensimmäisenä kahvikoneena maailmassa.
Olemme Vertuon kanssa tehneet tuttavuutta nyt tovin ja alan toden teolla kiintyä tuohon laitteeseen. Se on löytänyt oman paikkansa työpöydän vierestä omalta tasoltaan ja siinä se nököttää, aina valmiina palvelukseen. Rakastan noita värikkäitä kahvikapseleita, ne ovat kuin pieniä (tai itseasiassa tosi suuria) pyöreitä timantteja. Makuja piisaa peräti kaksikymmentäviisi erilaista ja me saimme kokeiluun niitä kaikkia, joten maisteltavaa on riittänyt. Ei hullumpi tehtävä eikä mitenkään hankala suorittaa, sillä työpäivät alkavat ja monesti myös päättyvät kahviin, ja mahtuu siihen väliinkin niitä kahvihetkiä.
Makuvalikoima on tosiaan laaja, mutta sen äärellä ei tarvitse hätääntyä. Olen nyt käynyt koko tarjonnan läpi eikä kohdalle ole osunut yhtään rosvosektoria. Päinvastoin, mun oma kieltämättä aika suppea kahvimaailma on avartunut kokeilujen myötä. Olen pitkien kaurajuomakahvien ystävä (mitä isompi sen parempi) mutta yllätyssuosikiksi on nyt noussut vahva Altissio-espresso. Se on jotenkin niin konstailematon: lyhyt ja täyteläinen. Eniten silti juon yhä isoja kahveja, joita onneksi löytyy paljon Nespresson valikoimista. Pari napinpainallusta, loraus kauramaitoa ja päivä saa alkaa.
Ensimmäiset käyttökokemukset laitteesta olivatkin hiukan hämmentäviä – voiko se tosiaan olla näin helppoa? Vertuo tunnistaa kahvin koon ja laadun kapselin viivakoodista, mikä tarkoittaa sitä, että kahvin valmistamiseen ei tarvita kuin neljä liikettä: kosketa luukkua (se nousee), pistä kapseli paikoilleen, kosketa luukkua uudestaan (se sulkeutuu) ja paina nappia, niin kone tekee sulle kahvin. Ei asetusten säätämistä tai sormi suussa ihmettelemistä erilaisten nappien äärellä. Yksi hipaisusta toimiva luukku, yksi nappi, that’s it. Tälläisiä ohjeita on helppo antaa myös vieraille, jotka osaavat sen jälkeen hakea itselleen kahvin milloin haluavat eikä sitä tarvitse alkaa erikseen keittää kaiken muun tohinan keskellä. Vesisäiliö täytetään sitten kun se tyhjenee.
Uusi kahvikone on tehnyt kuvauspäivistä kyllä helpommat, kun ei tarvitse kuvaamisen ja muiden kuvauksiin liittyvien asioiden ohella pitää huolta, että tuoretta kahvia on saatavilla. Palaute on ollut ihanan positiivista ja olen ottanut sen jotenkin henkilökohtaisesti, sillä olen esitellyt työtilojemme kahvipistettä baristan ylpeydellä, udellut kahvimieltymyksiä ja osannut jo suositella niiden perusteella tiettyjä kahveja. Onhan tämä meidän toiminta hyvällä tavalla hiukan boheemia, mutta haluan silti tarjota kuvauksiin tai palaveriin saapuville asiakkaille ja tiimiläisille parasta laatua. Monta tuntia pannussa seissyt suodatinkahvi ei mene kenellekään alas edes mustana huumorina, eikä ole kiva käyttää vähiä taukojaan sen pannun jynssäämiseen ennen seuraavan satsin keittämistä. Kapseleiden pakatut kahvit ovat aina takuulla tuoreita ja kahvi kuumaa ja laadukasta. Annos kerrallaan valmistuvat kahvit vähentävät myös turhaa hävikkiä, sillä ainahan sinne kahvipannun pohjalle jää sitä seissyttä tervaa, joka kulautetaan viemäristä alas ja keitetään uutta. Lisäksi on hyvää palvelua, että jokainen voi valita millaisen kahvin haluaa: kokovaihtoehtoja on viisi espressosta isokokoiseen kahvimukiin ja vahvuuksiakin löytyy ihan jokaiseen makuun.
Kahvikoneiden kohdalla on puhuttu viime vuosina paljon vastuullisuudesta ja se kiinnosti muakin. Hyvä juttu on, että kahvin tuoreuden takaavat kapselit on tehty alumiinista, jota voi kierrättää lähes rajattomasti. Käytetty kapseli jatkaa kierrätyksen kautta elämäänsä joko uutena kapselina tai muuna teollisuuden jatkokäyttötuotteena. Tärkeää on tietysti muistaa oikeasti kierrättää ne kapselit eikä kipata niitä sekajätteeseen! Muuten siitä kierrätettävyydestä ei ole mitään hyötyä. Vertuon mukana tuli pieni säiliö, jonne me pudotetaan käytetyt kapselit ja viedään ne sitten pienmetallikeräykseen muun kierrätettävän jätteen ohella.
Yllätyksenä tuli, että Nespresso on tehnyt viime aikoina paljon työtä toimintansa kehittämiseksi vastuulliseen suuntaan. Viljelytiloilla on otettu käyttöön lyhytkiertoviljelyohjelmia, ja yhtiö toteuttaa kattavaa energiansäästöohjelmaa tuotannossaan ja logistiikassaan. Kahviviljelmillä ei käytetä ympäristölle haitallisia tuholaismyrkkyjä tai lannoitteita, ja viljelmien vesihuolto- ja sadevesijärjestelmät on rakennettu ympäristöystävällisiksi. Kahvipavut ostetaan suoraan pienviljelijöiltä, joita onkin aika paljon – Nespresso tekee nimittäin maailmanlaajuisesti yhteistyötä yli 70000 viljelijän kanssa. Yhtiö maksaa heille ostamistaan kahvipavuistaan 30% parempaa hintaa ja tarjoaa heille myös vakuutus- ja eläkejärjestelmiä. Yritys on kertonut myös tavoitteestaan olla lähivuosien aikana täysin hiilidioksidivapaa. Kiinnostavaa nähdä miten hanke etenee.
Palataan vielä työjuttuihin. Kävimme just tulevien viikkojen aikatauluja läpi ja ne alkavat olla töiden puolesta aika täyteen buukattuja. Olen koko alkuviikon mukana tuotantoassistenttina yhdessä isossa kansainvälisessä projektissa: Suomeen lennätetään kuvaustiimi tekemään mainoskuvaa. Tykkään seurata vierestä muiden kuvaajien toimintamalleja ja tapoja, sillä siinä oppii samalla niksejä, joita voi käyttää omissa kuvaustöissä. Sen jälkeen tehotuotantotiimi Jussila & Harasek jatkaa taas omien kuvausten parissa. Tuottaa suurta mielenrauhaa, kun kalenteri on täynnä projekteja ja joka päivä on vähän erilainen, varsinkin kun ne päivät täyttyvät mielekkäillä ja sopivasti haastavilla töillä.
Kiitos kahviseurasta!
PHOTOS BY STELLA HARASEK
Kiinnostava juttu! En tiennyt ADHD:stasi, olisi kiinnostava kuulla kokemuksiasi ja ajatuksiasi siitä, jos haluat niitä jakaa. T. Itse diagnoosin vuosi sitten saanut (tosin ADD, tai nykytermein oikeammin ADHD-I).
Mielenkiintoinen postaus! Meillä on Juran täysautomaattinen kahvikone, joka on kans tosi helppo käyttää. Yhdellä napin painalluksella kone jauhaa pavut ja turauttaa valitun juoman (latte macchiato, cappuccino, espresso tai tavallinen kahvi). On myös hana, josta saa teevettä. Ostin sen aikanaan jostain Stockan kanta-asiakastarjouksesta, ja vaikka oli silti järkyttävän kallis, niin on ollut jokaisen euron arvoinen <3
Huh, kuulostaa ihan unelmalta. ja toi papujen jauhaustoiminto on kyllä ISO plussa.
Nämä kahviasiat on sellaisia, joihin kyllä kannattaa panostaa.
Heissan. Tuttu tunne tuo: mies on valokuvaaja, itse valokuvaava toimittaja, ja sitä roinaa on joka paikka täynnä. Tällä hetkellä mies on sairautensa vuoksi joutunut rajoittamaan kuvaamista vain satunnaisiin luontoretkiin. Luonto on koko meidän perheen suosikki -kuvauskohde, aina löytyy jotain uutta. Mutta asiasta toiseen: meillä olisi joutilaana studiokuvaussetti, johon kuuluu studiovalalisimia, niihin varjot ja jalustat, valotusmittaria yms. sälää, koska niitä ei enää tarvita. Voisitte vaikka joskus etelä-pohjois -reissullanne poiketa. Halavalla mennee, mutta menköön. Olisi yksi pakaasi pois nurkista. Laittele meiliä. Ja kyllä: itselläni ollut kapseli-kahvinkeitin jo muutaman vuoden, enkä vaihtaisi pois. Parasta kahvia ikinä!
Oho! No mä laitan sulle mailin heti kun tässä kerkeän – kiinnostaa!
Jep, olen itsekin kiintynyt jo syvästi tuohon laitteeseen <3
Hyvää kahvia se tekee, kaveri osti tuon, tekisi mieli itsellekin..joulutoive..
No niin tekee! Ite oon jo hiukan koukuttunut tuon helppouteen (itse kahviin jo aikaa sitten) ja nyt olen aloittanut jo vähän laskemaan päivän kulutusta :)
Ehdottomasti toivelistalle!
Älyttömän mielenkiintoinen postaus. Mä haaveilen, että joskus voisin tehdä työkseni kaikkea luovaa ja sellaista mistä nautin. Juuri nyt turvaa tuo säännöllinen palkkapussi, mutta ehkä jonain päivänä sitten.
Meillä on ollut yli kaksi vuotta nespresson kone ja olen niin onnellinen, että päätettiine hankkia. Mies vain kiroaa, kun musta on tullut niin nirso kahvin suhteen.
Hahhah! Ymmärrän nirsouden heräämisen :D Itse tykkään siitä, että tarjolla oleva skaala laajenee entisestään. Itse kun tykkään lähtökohtaisesti kaikenlaisista kahvista.
Mukava lukea sinunkin työkuvioista. Hyvä kirjoitus! Menestyksekästä alkanutta viikkoa! Täällä paistaa aurinko, toivottavasti sielläkin.
Kiitos! Nyt ollaan jo onneksi viikon loppupuolella, eli vielä viimeinen rutistus ja sitten vkonlopunviettoon!
Eikö teitä lainkaan häiritse se hillitön määrä ihan turhaa roskaa, mitä nuo kahvikapselikoneet tuottavat? Itse koen nuo kapselilaitteet melkoisina ympäristökatastrofeina.
Ei kaikki ole aina niin yksioikoista. Tässä toinen näkökulma asiaan.http://www.skolar.fi/karmeat-kahvikapselit-ja-muita-ilmastomyytteja/
Ihan mielenkiintoinen näkökulma, mutta (kuten artikkelin kommenttiosiossakin todetaan) se jättää huomiotta mm. sen, miten paljon energiaa kuluu, kun kahvikapseleiden kahvi tehdään, ja vertaa vain laitteiden energiankulutusta sekä olettaa, että pannukahvista osa menee aina haaskuuseen. Artikkeli ei myöskään ota kantaa pääasialliseen huolenaiheeseeni eli runsaan ylimääräisen, maatumattoman, ja vielä toistaiseksi pääasiassa kierrätykseen kelpaamattoman jätteen syntyyn.
Nää Nespresson kapselithan on alumiinia, ne voi kierrättää kuten kaikki muutkin kodin metallit, tomaattimurskapurkit jne.
Kyllä, ja alumiini on siitä poikkeuksellinen ja todella hyödyllinenkierrätettävä, sillä se voidaan kierrättää uudelleen ja uudelleen moneen kertaan hyvin vähäisellä energialla. Ja sitä voidaan kierrätettynä jatkokäyttää ja taas kierrättää uudelleen yllättäviinkin asioihin.Mutta se pitää ehdottomasti muistaa laittaa metallinkierrätykseen eikä sekajätteeseen. Aika monessa kahvikapselissa on muoviseosta tuo kapseli, mutta Nespressosss ne on kierrätettävää alumiinia. Ja tää ei ollut maksettu mainos eikä ongelman puolustus. Alumiinittomat kahvikapselit on ongelma.
Mutta henk koht, vaikka välillä kiireessä teenkin nappikahvia, en kyllä allekirjoita, että kapselikahvi olis “normikahvin” veroinen maultaan. Ja oon testannut monia makuja ja paahtoja.
No mutta tuohoan on hieno tieto! Olin siinä luulossa, että Nespresson kapselit – kuten niin monen kilpailijansa kapselit – ovat niinikään yhä muovitettua alumiinia, joka on kierrätykseen kelpaamatonta. I stand corrected. :)
Hei, täällähän on ihanan positiivisen sävytteistä keskustelua!
Joo, eli ei häiritse, sillä me kierrätetään ne pienmetallikeräykseen. Ja kuten edelläkommentoijat jo osasivat kertoa, niin alumiini on maailman paras raaka-aine kierrättää. Kunhan sen vain KIERRÄTTÄÄ!! :)
Myös kapseleihin jäävä käytetty kahvipuru toimii alumiinin sulattamisen polttoaineena, joten siinäkin säästetään energiankulutusta. Sulatettu alumiini valetaan harkoiksi teollisuuden jatkokäyttöä varten ja nespresson kapseleista tehdään esim. linkkuveitsiä, pyöränrunkoja – ihan kaikenlaista.
Oli tosi kiinnostavaa lukea sun duunikuvioista, kiva kirjoitus!
Kiitos paljon!
Tää oli kiva juttu, kiitos! Aiheeseen liittymätön kysymys, mistä olikaan tuo teidän kaunis mattamusta(?) työpöytä? Entä sohva?
Kiitos, kiva kun tykkäsit!
Pöytä on HAY:n ja sohva on Furninovan.