Olen kuvitellut, että tatuointini eivät ole kovin henkilökohtaisia, mutta tätä juttua kirjoittaessani huomasin, että ne ovat itseasiassa hyvinkin henkilökohtaisia ja tärkeitä. Jokainen niistä heijastaa silloista elämänvaihetta ajatuksineen ja tunteineen. Monet on otettu isojen elämänmuutosten kynnyksellä.

Mielestäni mulla ei ole kovin paljon tatuointeja. Niitä on kuitenkin kertynyt jonkin verran vuosien mittaan. Jotkut tatuoinneista ovat keskeneräisiä, toiset tulevat myös jäämään sellaisiksi. Joskus kuvittelin, että tulisin tatuoimaan itseni täyteen, mutta nykyään toivon välillä, etten olisi koskaan ottanut ensimmäistäkään.

Ensimmäisen tatuointini otin 16-vuotiaana. Jännitti, mutta oli kova hinku saada tatuointi. Se oli uteliaisuutta ja todiste siitä, että saan ja uskallan tehdä keholleni mitä haluan. En suunnitellut kuvaa etukäteen, vaan menin siskoni kanssa Kokkolan Iguanaan ja valitsin kuvan siellä. Se oli pieni musta aurinko, jonka otin – kuinkas muuten – alaselkään. Se oli nopeasti ohi ja lopputulos oli jotain menettelevän ja mauttoman välistä. Tekijä oli muistaakseni kännissä. Jälkeenpäin olen tatuoinut sen piiloon, eikä harmita yhtään.

Hauska sattuma, että myös Stellan ensimmäinen tatuointi oli 16-vuotiaana selkään hakattu pieni musta aurinko, jonka hän myöhemmin tatuoi piiloon.

Ensimmäisen tatuoinnin jälkeen kynnys ottaa uusia madaltui. Sanotaan, että kipu on koukuttavaa ja kiihdyttää mustekuumetta. Mun mielestä ei. Kipu ei ole koskaan saanut mua menemään tatuoitavaksi.

Rinnassani on kotka. Myrskylintu. Tavallisesti kotka rinnassa poseeraa siivet auki, mutta tämä mun versio hyökkää, liitää alaspäin käärmeen kimppuun. Käärmettä ei vielä ole eikä varmaan koskaan tule. Tämä on ikimuistoisin tatuointini jo ihan sen takia, että sitä tehtiin pieteetillä ja monessa eri paikassa. Tatuoijani kotona, hänen vanhempiensa kotona, hänen työhuoneellaan ja muistaakseni vielä mun kämpillä. Joka kerta se sattui ihan helvetisti ja musta tuntuu, että taisin itse päättää, että se on nyt valmis. Kun olin selvinnyt traumastani, kävin hänen luonaan vielä kerran ja lisäsimme salamat myrskypilvien alapuolelle. Kotkan yläpuolella olevan tekstin on tehnyt toinen tatuointitaiteilija. Siinä lukee born to ride, koska rakastan moottoripyöräilyä, skeittausta ja ylipäänsä vauhtilajeja.

Asuin angstisena teininä vanhan talon vinttihuoneessa. Sen vieressä oli kylmä varastohuone täynnä tavaraa, joka kuului talon aiemmille sukupolville. Huoneessani oli varastoon johtava ovi, mutta se oli pönkätty kiinni eikä siinä ollut edes kahvaa. Silti heräsin monesti siihen, että ovi oli auennut yöllä ja koko huone hohkasi kylmänä. Kuumottavinta oli mennä laittamaan ovi kiinni. Talossa tapahtui muutenkin kaikkea kummallista. Oli oudosti liikkuvia varjoja ja itsestään päälle meneviä sähkölaitteita. Joskus ollessani yksin alakerrassa kuulin yläkerrasta selkeitä askeleita.

Kävin kerran penkomassa varastoa ja löysin sieltä pienen muistoesineen, jossa oli tämä kyynärvarteen tatuoitu kuva. Otin sen mukaani muistoksi noista ajoista. Myöhemmin selvisi, että se oli Haida-intiaanien Grizzly Bear, joka symboloi auktoriteettia, rohkeutta, fyysistä voimaa ja johtajuutta. Haida-kulttuurissa karhu viittaa myös vanhempaan verisukulaiseen. Olen ajatellut, että joku jostain rajan takaa halusi olla seuranani tai turvanani. Myöhemmin halusin tatuoida tuon kuvan ja muiston itseeni.

Pieni musta sydän sen alapuolella on otettu toissavuonna päähänpistosta bileissä. Se on aika yksiselitteinen ♥

Toinen muihin kulttuureihin viittava kuva on kyynärpäässäni oleva sydämenmuotoinen Mangopare-symboli. Otin tämän Uudessa-Seelannissa Aucklandin tatuointimessuilla. Olin jo aiemmin päättänyt millaisen kuvan halusin ottaa ja keneltä. Kuva kuitenkin muuttui tatuoija Carl Cockerin käsissä, koska hänelle oli tärkeää saada siihen minun elämääni mukaan. Kuvaan lisättiin esimerkiksi aaltoja ja vuoria, koska matkustin tuolloin paljon. Maorikulttuurissa Mangopare-kuvio symboloi voimaa, päättäväisyyttä, mielenlujuutta ja taistelutahtoa. Nämä ovat kaikki ominaisuuksia, joista itsessäni pidän ja joita tahdon vahvistaa.

Hauiksen sisäpuolelle on tatuoitu kuva rullalaudasta, koska se oli joskus tärkein asia elämässäni. Tatuointi on kunnianosoitus ja kiitos lajille, jonka merkitys omalle kasvulleni on ollut valtava. Siinä on kukka, rullalauta ja teksti under my skin. Että siellä on ja pysyy. Ikuisesti!

Vasemman käsivarren pieni mandala on rakkautta täynnä, kuten näkyy. Mulla on näköjään aika monta sydänaiheista tatuointia. Kävin ottamassa walk-in -tatuoinnin, koska tykkään symmetriasta ja toisessa sisähauiksessa oli jo tatuointi. Halusin tasapainon vuoksi jotain toiseenkin käteen.

Samassa käsivarressani on muutamia värikkäitä tatuointeja, jotka jäivät kuvista pois, koska ne eivät ole suosikkejani. Yhdessä niistä on nainen ja vuotava avohaava. Jotenkin kuvittelin ennen, että rakkauden kuuluu sattua ja olla kärsimystä. Onneksi ajatukseni ovat nykyään terveemmällä pohjalla, mutta kuva pysyy käsivarressa muistutuksena siitä mistä olen tullut.

Käsivarteni toisella puolella on kuva tikarista, joka lävistää tiikerin pään. Se liittyy ensimmäiseen kissaani Mauriin, joka katosi. Kuvaan liittyy paljon surua, mutta myös iloa siitä, että mulla joskus oli niin mainio katti.

Huomaan nyt, että molemmissa käsivarsissani on omat teemat. Toisessa on voimaa, rohkeutta ja eteenpäin menemistä ja toisessa menetystä, kärsimystä ja surua. Hauskaa, en ole aiemmin ajatellut asiaa.

Yksi lempitatuoinneistani ovat shortsini, kuten niitä monesti kutsun. Tatuointi on massiivinen, mutta pysyy piilossa vaatteiden alla. Projekti on yhä pahasti kesken, vaikka se on aloitettu vuosia sitten. Nyt sain vihdoin varattua seuraavan tatuointiajan, joten ehkä se tulee jossain vaiheessa valmiiksi. Aluetta on ikävä tatuoida, kun ei voi istua kunnolla muutamaan päivään. Sitä virhettä en enää tee, että kävisin tatuoimassa takalistoani pitkää lentoa edeltävänä päivänä.

Inspiraatio on peräisin Samoan tatuointikulttuurista ja perinteisestä Pe’a -tatuoinnista. Rakastan polynesialaista kulttuuria ja vuosia sitten, kun asuin siellä, tutustuin myös polynesialaiseen tatuointikulttuuriin, jonka sanotaan olevan koko tatuointikulttuurin syntypaikka. Silloin törmäsin ensimmäisen kerran sikäläiseen soturihaalariin eli Pe’a -perinteeseen, jonka yhteisölliset ja sosiaaliset merkitykset kiehtoivat. Olin aina kokenut irrallisuuden tunnetta ja etsinyt kaikkialta paikkaa, johon kuuluisin. Se ei löytynyt maailmalta, mutta myöhemmin halusin omat shortsit, jotka maadoittaisivat minut sinne missä milloinkin olen.

Painotan, että omalla tatuoinnillani ei ole mitään tekemistä alkuperäisen Pe’a:n kanssa, joka on paljon enemmän kuin pelkkä tatuointi eikä sitä joitain harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta edes tehdä länsimaalaisille. Ainoa visuaalinen samankaltaisuus löytyy käytetystä pinta-alasta, joka ulottuu alaselästä polviin. Olemme suunnitelleet shortsit yhdessä tatuoija Akseli Aron kanssa ja muotokielessä yhdistyy monia modernin tatuointikulttuurin elementtejä.

Kyljen, lonkan ja pakaroiden tatuoiminen oli kivuliaampaa kuin olisin koskaan kuvitellut ja sen tekeminen kesti paljon kauemmin kuin olisin halunnut. Siitä tuli henkilökohtainen kärsimysten tie, johon liittyi ajatus itseni rankaisemisesta sekä aikuistumisesta kivun kautta.

Siksi shortsit varmaan jäivät kesken, kun lopetin myöhemmin itseni rankaisemisen. Mutta nyt aion palata neulan alle ilon ja rakkauden kautta.

Keskisormessani on pieni lumihiutale, koska mehän kaikki olemme pieniä uniikkeja erikoislumihiutaleita. Oikeasti se oli vain kiva kaupanpäällinen, jonka tatuoijani teki mulle, kun ruinasin tarpeeksi. Sormitatuoinnit on jotenkin hirmu söpöjä.

Toisen käden etusormessani on silmä ja se on tarkoituksella laitettu tuonne kameran laukaisijasormeen, koska olen valokuvaaja. Se tehtiin rinnassa olevan kotkan työstämisen lomassa, koska meille jäi hiukan ylimääräistä aikaa ja tatuointilaitteet nyt sattuivat olemaan siinä. Tykkään tästä tatuoinnistani ehkä kaikista eniten.

Unohdan helposti niskassani olevan perhosen olemassaolon, koska en näe sitä koskaan. Otin tämän tatuointimessuilla Kaapelitehtaalla, koska silloin oli ylimääräistä rahaa. Tämä oli ehkä eniten hetken mielijohteesta syntynyt tatuointini. Kuvittelin, että kukaan ei koskaan tule näkemään sitä pitkien hiuksieni alta. No nyt näkee. Toivottavasti sitä on kiva katsella. Jos jonkun tatuoinnin poistaisin niin tämän, koska se on sormiani lukuunottamatta ainoa, jota ei saa helposti peitettyä vaatteilla.

Tatuointi-innostukseni alkaa olla ohi. Toivon saavani shortsit valmiiksi vielä tämän vuoden aikana, mutta sen enempää mustetta en ole ajatellut ottaa. Jos olisin 16-vuotiaana tiennyt hakeutuvani myöhemmin esittävien taiteiden pariin, olisin jättänyt sen ensimmäisenkin ottamatta. Kaduttaako? Vähän. Onneksi en ole sentään tatuoinut naamaani. Tatuointien poistamiseen en ole ajatellut lähteä, niistä on kuitenkin tullut vuosien aikana osa minua.

PHOTOS BY STELLA HARASEK