Viisi huomiota viikolta

1 ~ Pehmeä leoparditakki pelastaa tilanteen, kun painelee koko viikon katsomatta kunnolla peiliin, keskittyy pysymään kuivana ja lämpimänä eikä kykene pukeutumaan muuhun kuin jättikokoiseen huppariin ja joogatrikoisiin. Jollain taianomaisella tavalla näyttävä takki saa kaiken näyttämään ihan tarkoitukselliselta, siltä että juuri tämännäköisenä suunnittelinkin tällä viikolla maleksivani kaduilla – ehkä tämä onkin lopulta pokkakysymys? Ja kyllä, tiedän että joogatrikoot eivät ole housut, mutta sanottakoon puolustuksekseni, että takalistoni ei vilku pitkän hupparin alta. Jos kuitenkin pukisi ihan oikeat pöksyt ensi viikolla. On onneksi tämä viikonloppu aikaa harjoitella.

2 ~ Kun koko viikon (siis ihan koko kirotun viikon) on satanut vettä, tuntuu siltä että saisi ylellisen lahjan kun kohdalle osuukin kuiva päivä ja kaupan päälle vieläpä auringonpaistetta! Olin häikäistyä ja pökertyä kaikesta valosta, joka yllemme tänään valettiin. On ollut ihana päivä: kävimme töiden jälkeen puistossa kävelyllä ja piipahdimme vielä kirppikselle, josta lähti mukaan vanha lyijykynäpiirros puisissa kehyksissä. Tykkään ajatuksesta, että kodin taidekokoelma karttuu harkittujen hankintojen lisäksi sattumanvaraisilla kirppislöydöillä. Olkoonkin, että vähän naurattaa joka kerta kun ujutan lauseeseen sanan “taidekokoelma” – mutta kokoelma se on pienikin!

Tykkään myös lähipuistojemme taidekokoelmista eli patsaista, joista osa on kummallisia ja osa tosi kauniita. Tämä pensasaidan mutkaan piiloutunut marmoriveistos 60-luvun alusta on suosikkini, eikä vähiten siksi että pikkulinnut käyvät pulikoimassa maljassa.

3 ~ Matkakuumetta on taas ilmassa, seuraava reissumme nimittäin häämöttää reilun viikon päässä. Palaan asiaan ihan lähipäivinä, sillä haluan tietysti onkia teiltä kaikki parhaat vinkkinne ja suosituksenne. Tuttuun tapaan olemme vasta viime tingassa pohtimassa mitähän sitä perillä tekisi – tai jos ollaan ihan täysin rehellisiä, alamme yleensä pohtia sitä vasta perillä, mutta tällä kertaa olisi tarkoitus tehdä poikkeus ja laatia jonkinlaisia alustavia suunnitelmia.

4 ~ Kahviton elämä senkun jatkuu eikä kofeiinista ole kumma kyllä tullut mitään vieroitusoireita, ei edes sitä kuuluisaa kahvipäänsärkyä joka riivaa monia ystäviä jos he eivät saa joka-aamuista kahviannostaan. Sen sijaan olen huomannut, että oloni on tosi paljon parempi. Kappas, ei se jatkuva hytkyminen ja hysteria ollutkaan osa neuroottista luonnettani, vaan kofeiinitärinää! Kesti vain noin kaksikymmentä vuotta tajuta. Mutta mitä kylmemmiksi aamut käyvät, sen enemmän tarvitsen jotain lämmintä käynnistyäkseni. Otan siis kaikki teidän (tsihih) kuumat teevinkit ilolla vastaan.

5 ~ Viikko on ollut loputtoman, laahaavan pitkä, vaikka samalla tuntuu etten ole ehtinyt saada aikaiseksi puoltakaan siitä mitä piti. Laiskotuttaa ja tekisi mieli viettää koko viikonloppu sängyssä, syödä karkkia ja katsoa elokuvia, mutta konsultoin juuri työlistaani, joka on asiasta täysin toista mieltä. Ehkä voin silti aloittaa lauantaiaamun ihan pikaisella leffahetkellä? Aamupalaksi salmiakkiaakkosia, minttusuklaakuulia ja kirsikkatoffeeta. Mmm.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Keep shining on

The Nationalin uusin albumi on edelleen tehosoitossa, mutta rinnalle mahtuu (hetkittäin) muutakin melankolista indierockia rapakon takaa. Jos Bon Iver yhtään kolahtaa, kannattaa ehdottomasti ottaa kuunteluun Volcano Choir – nimen takaa löytyy nimittäin Bon Iverista tuttu nokkamies Justin Vernon, joka vaikuttaa kerkeäväiseltä kaverilta, sillä hän vaikuttaa näiden kahden yhtyeen lisäksi vielä parissa muussakin. Ehkä juuri siitä syystä Volcano Choir julkaisee uutta musiikkia melko harvakseltaan – kokoonpanon kahdentoista vuoden olemassaolon aikana on ilmestynyt vasta kaksi albumia – mutta mikäs siinä, musiikki on onneksi ikuista ja nämä kappaleet kestävät kyllä aikaa ja kuuntelua. Liitän alle tämänhetkisen suosikkini, joka ei ole ollenkaan melankolisimmasta päästä, vaan sopii raukean perjantai-illan ja punaviinilasin seuraan kuin olisi siihen suunniteltu.


VOLCANO CHOIR – COMRADE

Viherterapiaa

Ollaanpa rehellisiä. Yksikään hyväätarkoittava vinkki pimenevästä syksystä ja tästä taukoamattomasta sateesta selviämiseen ei muuta tosiasiaa, että ulos ei yksinkertaisesti huvita mennä. Ei se ole edes oikeista varusteista kiinni: vaikka vermeet olisivat kunnossa, kohmeisessa sateessa lampsiminen ei vaan ole kaikkien käsitys rentouttavasta ulkoilusta. Onneksi kaupungista löytyy pari kuljeskelupaikkaa, joihin pääsee pakoon sadetta.

Kävimme yksi päivä pitkästä aikaa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja kun sanon “pitkästä aikaa” tarkoitan ensimmäisen kerran sitten retkien, joita tein puutarhaan silloin kun olin neljätoistavuotiaana ensimmäistä kertaa yksin Helsingissä. Ehkä oli jo korkea aika tehdä uusi visiitti tuohon trooppiseen, vihreään keitaaseen? Sillä sitä se on! Vuonna 1829 perustettu puutarha on ollut alkuvuodesta remontin takia kiinni, mutta nyt se on taas auki entistä ehompana – sen kunniaksi mekin saimme kutsun aamiaiselle ja opastetulle kasvihuonekierrokselle.

Kasvitieteelliseen puutarhaan kuuluu monen hehtaarin kokoisen ulkopuutarhan lisäksi kymmenen kaikille avointa ikivihreää kasvihuonetta, joissa voi vaeltaa ihmettelemässä korkealle kattoon asti kohoavia puita, pensaita, kukkia ja kaktuksia. Oma suosikkini oli jo silloin teininä lasikattoinen Palmusali, se on kasvihuoneista vanhin ja kaunein. Siellä olisi ihana järjestää pienet juhlat, joissa vieraat saisivat puikkelehtia viinilasi kädessä, koroissa ja cocktail-mekoissa pieniä polkuja pitkin. Ooh mikä ihana trooppinen tuulahdus se olisi pimeän syksyn keskellä.

Muutkin huoneet ovat hurmaavia: Sademetsähuoneessa on Afrikan sademetsien kasveja, kuten kahvipensas ja kuristajaviikuna. Savannihuoneessa voi nähdä Afrikan ja Amerikan savannien sekä trooppisten hiekkarantojen kasveja. Saarihuoneella ja Aavikkohuoneella on erityisen ihanat nimet. Pyöreä Lummehuone on toinen suosikkini heti Palmusalin jälkeen, sieltä löytyy kosteikko- ja vesikasveja sekä trooppisia hyötykasveja.

Takorautaiset lasirakennukset ovat ihan mielettömän kauniita! Nykyiset suojellut rakennukset ovat arkkitehti Gustaf Nyströmin käsialaa, ne pystytettiin 1800-luvun lopulla alkuperäisten puisten kasvihuoneiden tilalle. Ensimmäisenä valmistui se suurin ja kaunein eli korkeuksiin kohoava trooppinen palmuhuone, joka on keskellä tässä kuvassa, sen jälkeen muut.

Lueskelin vähän kasvitieteellisen puutarhan historiasta, minulle ei neljätoistavuotiaana ollut vielä valjennut kuinka kiehtova se on (olin kiinnostuneempi hevosista, Misfitsista ja siitä mitä se yksi poika minusta ajatteli). Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha perustettiin alunperin jo vuonna 1678 erään aikaansaavan professorin toimesta, silloin se sijaitsi Turussa. Turun palon jälkeen puutarha siirrettiin Helsingin Kaisaniemeen. Tärkeimmät kasvit matkustivat Turusta Helsinkiin hevosvankkureilla ja lukuisia kasvilahjoituksia saapui myös Pietarin ja Tarton yliopistoista.

Toisen maailmansodan aikana vuonna 1944 puutarhaan putosi kolme pommia, jotka rikkoivat kasvihuoneiden lasit. Oli hyinen helmikuu ja sisään päässyt pakkanen tuhosi kasvikokoelman melkein kokonaan. Yhden henkiin jääneen sypressin lisäksi jättiläislumme pystyttiin pelastamaan, sillä sen siemenet olivat säilyneet hengissä jäätyneen lummealtaan pohjalla. Siellä ne lymysivät, odottivat altaan pohjamudan pimeydessä parempia päiviä. Onneksi ne koittivat.

Jättiläislumpeet kylpevät Lummehuoneen valossa. Ne ovat kuulemma kasvihuoneiden vetonaula, en ihmettele miksi. Lumpeen lehti voi kasvaa jopa kaksimetriseksi – näistä suurimmat olivat nekin halkaisijaltaan reilusti yli metrin – ja kykenee kannattelemaan jopa 65 kilon painon. Siis vaikka meikäläisen! Jättiläislumme on yksivuotinen kasvi, joka silloin tällöin selviää kasvihuoneessa myös pimeän suomalaisen talven yli, mutta monesti se heittää henkensä joulun tienoilla ja uudet taimet istutetaan altaan pohjaan maaliskuussa. Jos haluaa nähdä nuo taianomaiset lumpeet, kannattaa siis joko kiiruhtaa paikalle lähimmän kuukauden kahden aikana tai odottaa ensi kevääseen.

Myös neljän hehtaarin kokoinen ulkopuutarha on visiitin arvoinen. Se on avoinna ympäri vuoden joka päivä aamusta iltakahdeksaan ja sinne pääsee ilmaiseksi, joten siellä voi käydä hengittelemässä ja katselemassa kaikkea elävää vaikka joka kerta kun kohdalle sattuu kaunis (tai edes kuiva) keli. Ehkä termospullollinen kahvia mukaan ensi kerralla?

Kyllä viherterapia tekee ihmiselle hyvää, vaikkei kesää korvaakaan. Trooppinen lämpö ja vihreiden lehtien läpi siivilöityvä valo vie silti hetkeksi aivan muualle. Kiinnostaisi käydä myös Talvipuutarhassa, jonne voi mennä kameliapuiden varjoon vaikka lueskelemaan ja syömään omia eväitä. Sinne siis seuraavaksi.

Puutarhassa alkoi syyskuun alussa talvikausi, joka kestää ensi vuoden toukokuun loppuun saakka. Puutarha palvelee siihen asti kaikkina päivinä paitsi maanantaisin. Kuuma vinkki kiinnostuneille: kuukauden ensimmäisenä perjantaina on aina vapaa pääsy klo 14-17. Ja suosittelen lämpimästi opastettua kierrosta, jos kasvit tai puutarhan historia yhtään kiinnostaa.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
Unioninkatu 44, Helsinki
Avoinna ti, ke, pe ja la klo 10-17
Torstaisin klo 10-18
Sunnuntaisin klo 10-16

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA