✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI
Ilmassa oli kaikenlaisia ennusmerkkejä: rikkinäisiä autoja ja puhjenneita renkaita, horisontissa häilyviä ukkospilviä ja otsikoita juhannuksena koittavasta hyttyshyökkäyksestä. Puhumattakaan meikäläisen kesäflunssasta, joka ilmestyi tyhjästä ja eskaloitui nopeasti siihen, että äänestäni oli jäljellä pelkkää kähinää. Mutta juhannuksesta tuli kuin tulikin kaikesta huolimatta ihana!
Ystävät pääsivät perille ja löysivät paikkansa valmiiksi pedatuista vierashuoneista. Jarno löysi juhannusaattona paikalliselta huoltoasemalta juuri oikean määrän juuri oikeita ruuveja ja sai vaihdettua vararenkaan tyhjän renkaan tilalle. Aurinko lämmitti pihaa pitkin viikonloppua, vaikka välillä satelikin. Minä lääkitsin itseäni sitruunalla ja hunajalla maustetulla kuumalla vedellä ja vähän viinilläkin (johtui varmasti jälkimmäisestä, että sain pian ääneni takaisin). Eikä niitä hyttysiäkään sitten ollut niin mahdottomasti, sisällä ei ainuttakaan, sillä lanseerasimme ehdottoman ovisäännön kovan rangaistuksen uhalla: oven auki jättänyt henkilö nukkuu yönsä ulkona.
Oli meillä tavallaan kokkokin, keskellä pihaa tönöttävä valurautainen pata, johon Jarno raahaa ladosta milloin mitäkin poltettavaa. Vanhalta tilalta löytyy kaikenlaisen roskan lisäksi lahonneita kalusteita, joita ei voi enää pelastaa. Olisimme koonneet niistä niitylle oikean kokon, jos ei olisi ollut avotulikieltoa, mutta pata ajoi asian.
Huitelin juhannuksen enimmäkseen pellavahousuissa ja hihattomassa paidassa, mutta juhlahetkiä varten olin pakannut mekonkin, newyorkilaisesta vintagekaupasta 20 dollarilla löytyneen kullanhohtoisen pitkän koltun. Sovitin sitä aikoinaan täyteenahdettujen vaaterekkien välissä ja ajattelin, että se sopisi täydellisesti Lapissa vietettyyn juhannukseen – ja niin se sopi. Ehkä jätän mekon pohjoiseen seuraavaa juhannusta varten.
Hjördis-koira oli mäykkyjen kanssa samaa mieltä siitä, että pannaton elämä on parasta.
Kävimme juhannuskävelyllä. Hyttysten huitominen toi muutoin rentoon retkeen urheilusuorituksen makua. Otimme kuvia hiljaisesta kylätiestä ja niityille unohtuneista ladoista, joiden katot ovat romahtaneet vuosia sitten ja osassa kasvaa puita. Tornionjoen rannassa sijaitsevat niityt tulvivat keväisin ja näky on surrealistinen, kun ladot kohoavat veden pinnasta.
Äitini oli käynyt juhlamme kunniaksi poimimassa kieloja, vanhoja lempikukkiani. Ja toi hän muitakin tuliaisia: miehensä pyytämää lohta niin savustettuna kuin graavattuna sekä tuoreita, itsesolmittuja saunavihtoja! Ah, lappilaista luksusta.
Syreenit ovat puhjenneet kukkaloistoon ja levittävät juovuttavaa tuoksuaan koko pihaan. Aina kun istahdan alas niiden viereen, muistan kuinka suurin unelmani tätä projektia suunnitellessamme oli, että saisin istua rottinkituolissa syreenin alla ja juoda roseeta. Talon kanssa kaikki tulee olemaan kesken seuraavat kolme vuosikymmentä, mutta tuo unelma on nyt jo totta. Mikä parasta, saan jakaa sen Jarnon ja ystävien kanssa. Heistä Mikko on ollut täällä kanssamme jo monet kerrat, hänellä on talossa oma huonekin.
Sauna lämmitettiin ensimmäisen kerran heti aamuseitsemältä, kun ensimmäiset juhannusvieraat olivat saapuneet. Olin hädin tuskin herännyt ja hörpin yöpaidassani aamukahviani, kun saunan piipusta alkoi jo kiemurrella savu. Pikkuiseen 60-lukulaiseen pihasaunaamme mahtuu kerrallaan vain kolme tai neljä, se tarkoittaa että isommalla porukalla pitää saunoa vuoroissa. Kannoimme lopulta rottinkituolit saunan eteen, niin kaikki saivat hengata yhdessä, olivatpa saunassa tai ei.
Pavlova toimitti juhannuskakun virkaa. Isolla keolla marenkia, kermavaahtoa ja tuoreita marjoja ei voi mennä pieleen – varsinkaan, jos ostaa marengin valmiina. Safkat olivat muutenkin kohdallaan. Ihanista kattauksista ei ole ainuttakaan kuvaa, kun oli joka kerta kiire päästä pöydän ääreen.
Pihan ympärille on rakennettu mäyräkoirankestävä aita ja väylä pihatielle on suljettu portilla. Kaikki eivät ole yhtä tyytyväisiä ratkaisuun kuin me.
Välipalaa katettiin pöytään vähäväliä, sillä kuuden hengen porukassa on aina jollakulla vähän nälkä. Varsinkin sillä yhdellä, joka omasta mielestään ei koskaan harrasta naposteltavaa aterioiden välissä, mutta on todellisuudessa aina ensimmäisenä jääkaapilla tutkimassa olisiko siellä joku sopiva snack. Emme nyt mainitse kenenkään nimiä.
Bändipaidat ovat ikuisesti hot! Minullakin oli bändipaita mukana, ei tietenkään mitään näin hienoa. Vähän harmi, että vanhat Danzig-paitani ovat aikoinaan kadonneet jonnekin. Jännä sattuma, että ne hävisivät samoihin aikoihin kuin äitini tyhjensi silloisesta kodistamme kaikenlaista roskaa jätelavalle. Hmm… Kielokimppu hyvittää tätä vain vähän.
Meksikosta tuodut pörrötossut olivat erottamaton osa juhannuseleganssiani. Välillä puin niihin villasukat.
Juhannuksen soittolista vaihteli italodiskosta räppiin sen mukaan kuka siitä oli vastuussa. Onneksi talo sijaitsee sellaisessa kohdassa kylää, ettei sekopäisestä soundtrackista päässyt häiriintymään kuin hyttyset (joita se ei harmi kyllä onnistunut kuitenkaan karkottamaan). Juhannuksen voittajakappale oli ehdottomasti Pekka Strengin Sisältäni portin löysin, joka soi sataseitsemänkymmentä kertaa ennen kuin joku kyllästyi leijuvaan esoteriaan. Tietysti kuuntelimme myös Kalle Jussilaa, Jarnon isää. Loput juhannuksen tärkeimmistä kappaleista löytyvät tästä soittolistasta.
En tehnyt juhannustaikoja, mutta poimin nokkosia uhmaten tien pientareilta kukkia ja juhannusheilani juoksi heinikossa minua vastaan, joten sovitaan, että tämä on merkki jostain ihanasta ja hyvästä. Sellaisesta, josta ei tarvitse nähdä unta, koska se on totta jo nyt.
PHOTOS BY STELLA HARASEK, JARNO JUSSILA & MIKKO RASILA
