Many things I’d like to say

Hei tyypit! Anteeksi, jos ehditte jo odottaa. Marraskuu melkein nielaisi minut, mutta tässä sitä painellaan aivan pokkana joulukuun puolella kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eikä mitään erityisen dramaattista olekaan, olen vaan väsynyt, ihan todella väsynyt. Mitä näitä nyt on: pimeys putosi päälle, kadotin itseni kiireisiin. Syksy on vaatinut veronsa, johan sitä on kestänytkin. Tulisi jo vuodenvaihde ja pitenevät päivät. Jotain muuta, ihan mitä tahansa muuta.

2014-12-08-stellaharasek-1 2014-12-08-stellaharasek-2

En tiedä miten avaisin sanoin tätä solmua, jota olen viime kuukausina selvittänyt. Kaikessa tavanomaisuudessaan sen ei pitäisi tosin olla vaikeaa. Tiivistän: on työ ja on omat tavoitteet. Viime vuosina aikaa ja energiaa on riittänyt niistä toiseen. Oma elämä omine toiveineen on ollut hyllyllä.

Ei se niin mustavalkoista ole, mikäpä ikinä olisi. Työhönkin on toki liittynyt tavoitteita ja ovat nekin omia – puitteet kun on itse pystytetty ja kaiken on saanut tehdä juuri kuten on itse halunnut. Niin moni muu asia on vaan odottanut vuoroaan, sitä hetkeä kun aikaa on. Hitaasti on alkanut valjeta, ettei sitä hetkeä tule ennen kuin – ironista kyllä – kirjaan sen kalenteriin.

2014-12-08-stellaharasek-3

Jossain vaiheessa elämä vaan alkoi tuntua yhdeltä isolta tuolileikiltä. Siinä minä olen aina se, joka jää ilman tuolia ja putoaa pelistä pois. Ehkä tiedätte tunteen. Että muut ne vain menevät ja toteuttavat haaveitaan, mutta minä olen ikuisesti tässä. Tekemättömien töideni äärellä vielä kahdelta aamulla, odottamassa myyttistä hetkeä kun kaikki olisi tehty ja saisin hyvällä omatunnolla mennä nukkumaan silloin kun muutkin.

Harasekin harhakonttorista päivää. Kirkkaampina hetkinä tajuaa toki itsekin saaneensa kaikenlaista aikaan. Niinä pimeämpinä tunteina itsesäälin lammikosta nousuun on tarvittu yhtä sun toista: vääristä syistä kumottuja viinilasillisia, mustaa huumoria ja monta minua viisaampaa ihmistä. He kaapivat minut lattialta ja komentavat nukkumaan silloin kun kuljen autopilotilla aivot suljettuna, koska ajatukset ovat alkaneet sattua päähän.

2014-12-08-stellaharasek-4

Hyvä – ja se ainut olennainen – uutinen on, että kaikkien niiden vuoroaan odottaneiden asioiden aika on nyt. Helpoksi tai huolettomaksi syksyksi en kuluneita kuukausia kehuisi, mutta valinnat on tehty ja päätöksissä pysytty. Vielä kun tietäisi kauanko tämä sekopäinen siirtymävaihe kestää ja koska kaaokseen alkaa piirtyä polku. Kapeakin kinttupolku kelpaa. Kaiken tämän jälkeen ei paljoa pelota rytkeikön raivaaminen.

2014-12-08-stellaharasek-5 2014-12-08-stellaharasek-6

Kesällä pidin ensimmäisen varsinaisen lomani vuosiin. Se oli valaiseva kokemus ihmiselle, joka joutui muistelemaan mitä lomalla tehdään. Oli kestänyt yli kolmekymmentä vuotta tajuta, että ihminen voi olla vain yhdessä paikassa yhtäaikaa. Kaikeksi onneksi kesti vain päivä tai kaksi tajuta, että se yksi paikka voi olla vaikkapa Pihlajasaaren eteläisimmän kallion nokka. Kokemuksesta viisastuneena ajattelin tehdä tästä lomailusta ihan säännöllisen tavan.

2014-12-08-stellaharasek-7

Lomailun lisäksi on toki ne kaikki muut suunnitelmat. Ensi vuonna ajattelin ennen muuta kirjoittaa ja kuvata. Keskittyä asioihin, jotka kiinnostavat, inspiroivat ja ilahduttavat. Tämä blogi on niistä yksi.

2014-12-08-stellaharasek-8 2014-12-08-stellaharasek-9

Kiinnostaa myös selvittää mitä tapahtuu, jos ei aikatauluta arkeaan ähkyyn asti, vaan jättää tilaa päähänpistoille, sattumille ja sen sellaiselle. En jaksa enää sanoa kaikille ja kaikelle etten ehdi. Haluan aikaa tuhlattavaksi asti. Valita menisinkö elokuviin vai ottaisinko torkut.

Kaikki on nyt vielä vähän kesken, mutta kaikki ajallaan. Kesken on ihan hyvä. Kuten ystävä kerran sanoi: puoliksi valmiina, ei puoliksi tekemättä.

Katsotaan kuinka käy.
Uskon, että hyvin.

Photos of me by Mikko Rasila

OASIS – WONDERWALL

37 thoughts on “Many things I’d like to say

  1. Kiitos sanoistasi….mutta tiedätkö tunteen, kun oranssi väri kynsissä on mahdoton ajatus? Näin rakastavana lukijanasi vuodesta 2008 ihmettelen ettet anna itsestäsi sitä millä voisit auttaa muita. Pimeyden, tuskan ja oikean elämän kokemista. Ei paljetteja kiitos.

  2. JÄLLEEN KERRAN viisaita sanoja, kauniisiin kirjaimiin aseteltuina. Olkoon ensi vuosi unelmien vuosi! Otetaan entistä upeampia kuvia ja luetaan enemmän kirjoja – tai ainakin minä jään odottamaan, että uusimmassa postauksessa mainitsemasi esikoisromaani ilmestyy ja voittaa Finlandian. <3

  3. Harasekin harhakonttori! Aivan mahtavaa! Vuosi 2014 on ollut murrosvuosi, ystävääni lainaten mennyt marraskuu mustien tuulien kuukausi. Epäilemme että korkeat voimat selvittelevät välejään tuolla ylhäällä ja joku jumalista seisoo auringon edessä. Hyvä voittaa aina ja lämmin tuuli tulee kun sen aika on. Sitten helpottaa. Meillä kaikilla. Sitä ennen meille kaikille annetaan murheita sen verran kuin jaksamme kantaa. Eikö?

  4. Tsemppiä Stella ja muut! Minulla on sillä tavalla toisenlainen tarina, että siirryin yrittäjyydestä palkkalistoille ja olen oikein onnellinen. Ei kaikki palkkatyö ole kahdeksasta neljään toiseen piikkiin raatamista. Olen asiantuntijatehtävissä, saan itse kehittää ja päättää pitkälti työstäni. Lisäksi on mahtava työtiimi tukena, palkalliset lomat (vaihdan myös lomarahat lomaksi eli lomailen vuodessa kahdeksan viikkoa), mahdollisuus (jota käytän ahkerasti) koulutuksiin sekä Suomessa että ulkomailla ja loistava terveydenhuolto.
    Yrittäjänä en kokenut, että olisin pystynyt kehittämään itseäni – aikaa ei jäänyt opiskeluun, yrityksen hallinointiin meni hirveästi voimavaroja, joita nyt voin käyttää luovuuteen ja lomailusta tuli huono omatunto. Ja tämäkään kommentti ei nyt ole kirjoitettu loukkaamaan ketään – haluan vain nostaa esille sitä, että ei se muilla töissä oleminen ole ihan saatanasta aina ;)

    • Ihana kommentti! Mulla taitaa olla aika samanlainen tilanne kuin sulla, paitsi että en ole koskaan ollut yrittäjä, mutta tuo näkökulma, että työ voi olla todella antoisaa ja mukavaa eikä liian stressaavaa. Toisinaan tuntuu, että vaan ääripäät saa äänen tässä ajassa, joko hullua raatamista tai sitten vailla työtä. Tää menee nyt vähän ohi, mutta pointtini oli se, että töissä voi myös viihtyä ja että keskitie on mahdollinen. Lisäksi mun mielestä burn outin tai vastaavan työperäisen ongelman taustalla on yleensä jotain muutakin ja erityisesti jotain muutakin kuin se itse työ. Tässä nyt ketään analysoimatta… sivusta seuranneena vain totean.

  5. On se jännää miten ei koskaan jakaudu aika ja onni tasaisesti ihmisten kesken. Tässäkin kommenttiboksissa monella selvästi liika tai liian raskas työ painaa päälle, toisaalta sitten taas on meitä, joilla meinaa olla vähän liikaakin aikaa tehdä kaikkea sitä mitä haluaa. Olen tällä hetkellä osa-aikasessa, matalapalkkaisessa työssä, eikä vakituista, kokoaikaista työtä meinaa löytyä mistään. Joten MELKEIN olen teille muille kateellinen. Aikaa on kyllä, mutta se menee usein murehtiessa seuraavan kuun palkkakuittia ja sitä, kun ei vapaa-ajasta huolimatta oikein ole varaa tehdä mitään. Kaikenhan ei tarvitse tietysti maksaa paljoa ja ilmaista tekemistä löytyy kyllä paljonkin, mutta usein mietin miten mukavaa olisi, jos töitä olisi kunnolla ja siitä maksettaisiin vielä kohtuullinen palkka.

    Vielä väännän kaikille mahdollisille loukkaantujille rautalangasta; kommenttini ei ole tarkoitettu loukkaamaan ketään eikä vähättelemään paljon töitä tekevien uupumista ja loppuun palamista. Kunpa vain töitä ja vapaa-aikaa riittäisi tasaisesti kaikille. Hyvää ja rentouttavaa uutta vuotta sinulle Stella! :)

  6. Jännää kuinka tästä tavallisen palkansaajan perspektiivistä sulla juuri on ne omat tavoitteet ja jutut keskiössä kun on se oma yritys ja tekee niitä asioita juuri sillä tavalla kuin haluaa. Kun taas itse repii selkänahastaan ne keskiyön tunteinakin naputetut mailit vaan sitä amerikkalaista pörssiyhtiötä varten, joka tuntuu vielä turhemmalta. Enkä toki tästä valita, olisihan se yrittäminen mahdollista itsellekin, ei vaan henkinen kantti kestä tai sitä omaa juttua ole vielä löytynyt. Mutta siis mitä haluan sanoa on, että en ole ihan varma onko sitä parempaa kiireettömämpää arkea missään, paitsi jos on valmis tinkimään paljon omasta toimeentulosta, urasta, tehtävien mielenkiintoisuudesta, jne, jne. Tähän kun vielä lisää oman pyrkimyksen siihen että kroppa pysyisi kunnossa ja koti sekä muut ulkoiset elementit näyttäisivät siedettäviltä, niin oravanpyörä on valmis eikä siitä ole poistumista ilman että antaa jotain pois. Pelkään siis että elämän pitäisi muuttua aika radikaalisti jotta olisi aikaa valita menenkö leffaan vai otanko torkut, tai sitten pitäisi löytää joku mesenaatti, enkä siltikään olisi valmis luopumaan omasta urasta ja mielenkiintoisista hommista. Eli jos keksit jonkun toimivan konseptin/reseptin tähän ongelmaan nimeltä ruuhkavuodet ilman lapsiakin, niin mielenkiinnolla sitä odottelen.

    • Tartun lauseeseen:” …eikä siitä ole poistumista ilman että antaa jotain pois.”. Nimenomaan. On aika lailla mahdotonta poimia kaikkia rusinoita kaikista pullista yhtä aikaa. Kun valitset jotakin, valitset aina myös jotain “pois”. Meidän kaikkien haasteena on tehdä omat valintamme ja priorisointimme, tietoisena siitä että samalla joudumme luopumaan /saamme luopua jostakin. Ja vielä: tämä valinnan vaikeus on itse asiassa etuoikeus; meillä on tosiaan mahdollisuus valita.

    • Mä haluaisin sanoa tähän aika lailla samaa kuin Mökökin – jos ei halua tinkiä urasta, toimeentulosta, tehtävien mielenkiintoisuudesta, kropan kunnossa pysymisestä ja kodin ja muiden ulkoisten elementtien ulkonäöstä niin ei ihme että on kiire :) Kiirehän tulee ihan yksinkertaisesti siitä että meillä on niin paljon asioita jotka koemme syystä tai toisesta tärkeiksi. Mutta jos kiire vaivaa ja väsyttää, mä suosittelen ihan todella lämpimästi oikeasti pysähtymään miettimään että mitkä omassa elämässä ovat ne tärkeimmät jutut ja mistä voi tinkiä. Kukaan ei pysty panostamaan kaikkeen. Avain kiireen hallintaan on mielestäni sen pohtiminen, ovatko kaikki ne elämään kasatut jutut ja tärkeät asiat oikeasti sen kiireen arvoisia. Jos eivät ole, jostain kannattaa luopua.

      Mun mielestä se on myös hyvin olennainen juttu minkä Stella tuolla jo sanoikin, se että koskaan ei tule sitä maagista päivää jolloin kaikki tehtävät on suoritettu ja voi levätä. Aina tulee jotain lisää. Kiire ei hellitä sillä, että yrittää suorittaa kaikki mahdolliset jutut alta pois, vaan sillä, että pysähtyy miettimään mikä oikeasti tekee kiireiseksi, minkä takia ja minkä arvoista se on.

  7. Tämä teksti on kuin suoraan pääni sisältä printattua. (No ehkä astetta tyylikkäämmin muotoiltuna.) Samojen tuntemuksien kanssa on painittu niin kauan, että nyt on ratkaisuiden aika. Henkinen puntari esiin ja elämän osa-alueet yksi kerrallaan tarkasteltavaksi ja vertailtavaksi: mikä painaa vaa`assa eniten?

  8. Onnea uurastamiseen ja pimeän ajan selättämiseen. Pian taas päiväntasaajalla tapahtuu ja voimme vaeltaa kohti valoisampia päiviä :)

    Itselläni on myös edessä paljon pohdittavaa ja tehtävä suuria tulevaisuuden suunnitelmia. Yrittäjän haasteet ja arki hiukan jännittää, pelottaa. Kun siihen arkeen sisältyy myös perhe.
    Mutta ei se anna, jos ei uskalla. Uskon, että kivinen on yrittäjän tie, mutta eipä tämä tyttö ole helpolla koskaan mitään saanut :)

  9. Ihana ja koskettava teksti! On tosi hienoa, että ajatus hölläämisestä on vähintäänkin itämässä.

    Aurinkoa ja energiaa sinulle, Stella! ♥

  10. Onneksi olkoon hienosta päätöksestä. Minulta puuttuu vielä sitä hiskatin rohkeutta. Aivot ovat tällä hetkellä vaan niin tyhjät ja itsetunto pakkasella etten uskalla päästää nykyisestä ahdistavasta työelämästä irti ja se on ehdoton edellytys siihen että pääsisin ahdistuksesta pois. Kunhan saisi itkuisuuden ja pelon jotenkin käännettyä rohkeudeksi niin pikkuhiljaa sitä voisi uskaltaa taas enemmän. Mutta se edellyttää nykyisestä työstä ja ahdistuksesta eroon pääsemistä. Mutta kun pelottaa. Kierre on valmis eikä katkea ennenkuin itse sen katkaisen tai huonolla tsägällä sitten terveys menee ja stoppi tulee sitä kautta. Olen vaan niin helvetin maassa ja niin väsynyt. No onneksi saan hyvää mieltä sinun ja muiden rohkeudesta.

  11. Itsekin on tullut tässä syksyn mittaan huomattua, että kivat ja hyvätkin jutut lakkaavat olemasta kivoja ja muuttuvat ahdistaviksi, jos niitä on liikaa. Kun vauhti kasvaa pikkuhiljaa, sitä lopulta huomaa venyvänsä sinne,tänne ja kolmanteen paikkaan ja kuvittelee, että näin sen kuuluukin olla. Ja sitä huomaa myös, että boheemi iltayön valvoskelu istuu kovin huonosti yhteen porvarillisten aamuherätysten kanssa — varsinkin, jos haluaa säilyttää jonkinlaisen toimintakyvyn. (26-vuotiaana tämä vielä ehkä onnistui, muttei enää siinä vaiheessa, kun 30 ikävuoden rajapyykki on ohitettu jo hyvän aikaa sitten.)

    Otat nyt iisimmin vähän aikaa. Tietysti yrittäjän näkökulmasta pitää takoa silloin, kun rauta on kuumaa, mutta ihan jokaista rautaa ei tarvitse ehtiä takomaan. Ja jos joku suunnitelma ei tunnu hyvältä tai omalta tai tuntuu, ettei jaksa, aina tai ainakin aika usein voi vielä peruuttaa ja sanoa ei. Omasta jaksamisesta pitää opetella pitämään huolta. Tosin ikuista opetteluahan tämä on :).

    • Ihana Vakio-Julia!

      Kiitos kommentista. Olet niin oikeassa: ihanistakaan asioista ei enää nauti, jos arki on tuupattu liian täyteen töitä ja velvollisuuksia. Ne harvat vapaahetket eivät lopulta enää riitä töistä irtaantumiseen ja rentoutumiseen.

      Ja niin – 22-vuotiaana ei ollut mitään ongelmaa valvoa yöt kiinnostavien työprojektien parissa, mutta sepä ei enää ihan noin vaan onnistu. Lyhyeksi jäänyt yö tuntuu nahoissa päiväkausia.

      Yrittäjän näkökulmasta tämä koko yhtälö onkin erityisen haastava: töitä tehdään silloin kun niitä on ja näinä päivinä saa olla kiitollinen, jos niitä sattuu riittämään tasaisesti. Yritys on kaikeksi onneksi nyt siinä onnekkaassa tilanteessa, että olemme voineet palkata lisää työvoimaa ja sen myötä minullekin on auennut mahdollisuus keskittyä yrityksen kehittämisen rinnalla muihinkin asioihin. Se on lopulta yrityksenkin etu, että sitä vievät eteenpäin hyvin nukkuneet ja motivoituneet osakkaat ;)

  12. Tunnistan niin tuon tunteen. Vuosi sitten rämmin itse läpi elämäni vaikeinta ryteikköä. Tuntui että kaikki kaatui niskaan ja matto vedettiin alta pahimmalla tavalla. Purin ahdistustani työhön ja treenasin hullun lailla. Halusin olla edes jossain hyvä ja korvaamaton. Painoin pitkää päivää, hoidin kotia ja lasta ja samalla yritin pitää itseni hengissä. Suosta noustiin pikkuhiljaa mutta loppukesästä alkoi kuitenkin tuntua että vaikka henkilökohtainen elämä oli taas kunnossa oli työn suhteen pakko vetää jarrua. Aikaa oli pakko olla lepoonkin. Kuin sattuman kautta firma ajautui konkurssiin ja me työntekijät työttömiksi. Nyt on ollut aikaa. Uskon että elämä vie eteenpäin ja tuo eteen asioita jotka on tarkoitettu. Jollekin toiselle työttömyys olisi ollut kauhea isku mutta minulle se oli lupa ottaa iisimmin. Edes muutaman kuukauden. Kyllä tässä ehtii taas duunia painaa elämänsä aikana. Tsemppiä elämän järjestelyyn. Ja muista ottaa sitä kuuluisaa omaa aikaa. :)

    • Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Kovin moni asia kuulostaa tutulta. Järjestelen, ja otan, nyt täytyy. Onneksi se on helpompaa nyt kun alkaa olla kirkkaampi kuva siitä mihin suuntaan haluan elämääni viedä.

  13. Hyvä Stella! Ajankohtainen teksti myös mulle. Samastuin voimakkasti noihin fiiliksiin. Sun blogi piristää usein mun päiviä kauneudellaan, joten kiva tietää, että aiot jatkaa kirjoittamista ja kuvaamista kaiken kaaoksenkin keskellä. Tsemppiä ja jaksamista tähän pimeään vuodenaikaan. <3

    • Hei Suvi, kiitos, ilo kuulla että olet tykännyt blogista. Juu, blogi tulee ehdottomasti olemaan yksi niistä tärkeistä asioista joihin käytän vuodenvaihteesta alkaen huomattavasti nykyistä enemmän aikaa.

    • Samaa voin sanoa, kiitos Stella, päivieni piristämisestä. Ja ‘huolla’ itseäsi, ilman sitä ei kukaan jaksa vuodesta toiseen painaa yrittäjän arkea.

  14. Tämä on niin tärkeä kirjoitus. Itse uuvuin jo liian nuorena. Lukion sain läpi burn outissa ja sitten tuli 5 vuoden paraneminen ja masennus. Muistan ja tunnen tuon tuolileikin karulla tavalla. Luen nyt lääketieteen pääsykokeisiin vuosi toisensa jälkeen ja opiskelen fysiikkaa yliopistossa. Taas meinaan uupua. Kiitos kun herättelet myös minua. Mihinkään ei ole oikeasti kiire. Ja kuka pitää sinusta huolta, jollet itse sitä tee? Koskaan työuupuneelle ei tule sitä hetkeä, kun kaikki olisi tehty. Yksinkertaistenkin töiden tekeminen vie lopulta niin paljon voimia, ettei mitään saa tehdyksi. Tuo itsensä uudelleen määrittäminen on pitkä ja hidas prosessi. Voimia Stella tähti!

    • Juuri näin – vain sinä itse voit huolehtia itsestäsi, kukaan muu ei voi tehdä sitä. Läheisten tuki on toki korvaamattoman tärkeää, mutta eivät he voi nukkua, syödä tai levätä puolestasi.

      Kiitos kommentista ja kannustuksesta! Kyllä tämä tästä vielä hyväksi ja iloksi muuttuu, olen jo matkalla.

  15. Hyvää tekstiä. Olet ollut viime aikaisissa kuvissa todella uupuneen näköinen. Rohkenen sen nyt tässä sanoa kun itsekin siitä kirjoitat.
    On hyvä että panet stopin ennen kuin on pakko. Työympäristössäni näen paljon nuoriakin jo aivan itsensä piippuun vetäneitä raatoja. Karmeaa ajatella että kaikki se vain…niin, miksi?

    • Niin, miksi. Sitä kannattaisi kyllä kysellä itseltään vähän useamminkin. Kai nämä asiat alkavat salakavalasti. Ensin sitä on vain innoissaan ja motivoitunut, onnellinen siitä että töitä riittää ja projektit ovat kiinnostavia. Kun kiire vuosien varrella kroonistuu ja tiettyyn stressitasoon tottuu, tilanteeseen havahtuu vasta kun se kärjistyy uupumukseksi.

  16. Stella kiltti, pidä huolta itsestäsi. Tiedän, että se on haasteellista, kun pitäisi se työ hoitaa. Mutta jos ei itselle ota aikaa, ei ole kohta aikaa mihinkään. Todentuntuinen herätys tuli viime viikolla minulle, kun työnarkomaani veljeni (liian monta 12-tuntista työpäivää putkeen…) sai kohtauksen ja oli sen jälkeen pään magneettikuvassa. Joskus se pysähdys tulee sitten tämäntyyppisessä muodossa.
    Siispä, ota mäykyt (ja poikaystävä) kainaloon, hyvän olon rooibos-teetä kuppiin, villasukat jalkaan ja sanot vain: tänään en ehdi mitään muuta.
    ps. veljen vointi on jo parempi :)

    • Kiitos Terhi kommentista! Kyllä, olen juuri samaa mieltä ja sitä tässä yritän tehdä. Jos ei itse tajua pysähtyä, pysähdys tulee usein pakon edessä ja se on aina huonompi vaihtoehto. Tsemiä veljellesi ja meille kaikille samojen aiheiden kanssa painiville.

  17. aivan uskomaton verbaalinen anti, ilo lukea. Karua tekstiä kauniissa muodossa, sanoma kertoo kaiken.

  18. Vähemmän on enemmän. Minä tein inspiraatio-inventaarion ja putsailin pois juttuja, jotka eivät ole just nyt sitä mitä haluan. Sinne suhahti roskiin bloginkin tekstit kaiken muun pesuveden mukana :) Tsemppiä joulukuuhun!

    • Inspiraatio-inventaario, sanahirviö mutta hyvä konsepti. Olen tehnyt viime aikoina vähän samaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.