Minne matkustaa, kun ei lähdekään Kuubaan?

Nopeiden käänteiden nainen täällä terve! Meidän piti lähteä varhain maanantaiaamuna kolmeksi viikoksi kohti Kuubaa. Varasimme lennot viime syksynä aika spontaanisti – tarkoitus oli jokatapauksessa lähteä maaliskuun tienoilla jonnekin lämpimään tekemään pari työprojektia ja eteen sattui niin halvat lennot Havannaan, että päätös oli helppo. Kuuba on kiehtonut aina, ei ole vaan aiemmin osunut vastaan sopivaa hetkeä matkustaa sinne.

Olimme ajatelleet viettää osan matkasta Havannassa paikallisten pitämissä kotimajoituksissa, ja lähteä sen jälkeen reput selässä kiertämään pikkukaupunkeja ja rantakyliä. Työt hoituisivat siinä samalla, kunhan pääsisin parin päivän välein muutamaksi tunniksi nettiin julkaisemaan blogikirjoituksia, lähettämään sähköposteja ja edistämään kaikkia niitä asioita, jotka täällä Suomessa ovat kesken.

Mutta kuten alkuviikosta avasin, tässä nyt on ollut ns. vähän kaikenlaista.

Blogin kaatuminen kolmeksi päiväksi pisti julkaisuaikataulut sekaisin. Suomen surkein palveluntarjoaja myöntää mokanneensa isosti, mutta pesee pokkana kätensä korvausvastuusta. Mutta se on onneksi vain työasia – pahempi juttu on, että Jarno kaatui alkuviikosta portaissa niin pahasti, että päässä pyörii yhä. Kyllä hän siitä toipuu, mutta aikataulut ovat menneet kokonaan uusiksi ja puolet niistä asioista, joiden piti tähän mennessä olla valmiita, ovat yhä tekemättä.

SEURAAVAKSI keittiön katto alkoi vuotaa vettä, kun ullakkokerroksen asukas pesi kylpyhuonettaan. Huoltoyhtiö “selvittää asiaa” mikä muutaman päivän perusteella näyttää tarkoittavan sitä, että huoltoyhtiö tekee asialle jotain sitten kun vettä tulee parin litran sijaan se parisataa. Kyllä tässä jo kaivattiinkin vähän lisäjännitystä arkeen!

Minimanaajat osaavat luoda aavemaisen tunnelman keväiseen aurinkolänttiinkin.

Kaiken kukkuraksi Jarno ei ole ainoa, joka on kirjaimellisesti törmännyt naama edellä todellisuuteen: Juno-koira paineli eilen pitkin koirapuiston alaspäin viettävää rinnettä kun jää vei tassut alta, koira luisui kiihtyvällä vauhdilla alamäkeen ja mäjähti naama edellä aidanpylvääseen. Nyt on puolet pikkunaamasta turvoksissa, mutta mikään ei tainnut onneksi mennä rikki – antaa koskettaa eikä aristele. Hampaat ovat tallessa ja lempiharrastus eli syöminen sujuu vallan hyvin.

Tässä ohella olemme kuumeisesti yrittäneet löytää Kuubasta majapaikkoja, joissa pääsisimme varmuudella nettiin silloin kun pitää. Olin kyllä kuullut Kuuban kehnoista verkkoyhteyksistä ja siitä kuinka monimutkainen prosessi koko nettiin pääsy on, mutta lopulta selvisi, ettei ole minkäänlaisia takeita siitä, että pystyisin esimerkiksi lataamaan blogiin kuvia tuon kolmen viikon aikana, saati lähettämään Suomeen isoja tiedostoja. Kolme viikkoa ilman toimivaa verkkoyhteyttä on kyllä kutkuttavan ihana ajatus, mutta tässä työssä ja tilanteessa mahdottomuus.

Voi saatana mikä viikko. Viimeinen niitti tähän spektaakkeliin oli, kun turistikortin saamisesta tuli aivan uskomaton säätö. Ei edes mennä siihen. Alkoi tuntua, että meille väännetään ratakiskosta kuinka tämä ei ole oikea hetki lähteä Kuubaan. Koska tämän vuoden tavoite on elää vähän rennommin ja olla kuolematta stressiperäiseen sydänkohtaukseen, ajattelimme suosiolla uskoa.

Päätimme mennä tällä kertaa jonnekin muualle, vaikka viikoksi, ihan minne vaan, kunhan aurinko paistaa siellä. Lähdemme vasta pari päivää myöhemmin – tehdään ensin täällä pakolliset asiat alta pois alta, ja annetaan samalla miehelle ja koiralle pari lisäpäivää aikaa toipua kolhuistaan. Parempi lähteä kaikessa rauhassa ja hyvillä mielin, luottaen siihen, että saamme tehtyä työt paikan päällä ilman suurempia ongelmia. Silloin jää aikaa myös iisisti ottamiseen ja lomailuun.

Mutta minne matkustaisimme, tällä muutaman päivän varoitusajalla? Viime tingassa varatessa täytyy miettiä vähän budjettia ja suosia kohteita, joihin pääsee sopuhintaan. Mietimme Marokkoa, Marrakech on kiinnostanut jo kauan emmekä ole kumpikaan käyneet siellä – harmi vaan, että siellä ei ole tällä hetkellä ihan niin lämmintä kuin toivoisin. Mauritiukselle saisi just nyt superhalvat äkkilähtöliput, mutta matka kestäisi kaksi viikkoa ja me olisimme poissa mieluiten korkeintaan kymmenen päivää.

Keksittekö meille muita kohteita? Pitää olla lämmintä, auringon pitää paistaa ja netin pitää toimia. Hyvä ruoka on plussaa, mutta keskivertosapuskallakin pärjää, kunhan on kahvia.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

103 thoughts on “Minne matkustaa, kun ei lähdekään Kuubaan?

  1. Voi miten paljon kommentteja – en ehdi kahlata niitä kaikkia läpi että näkisin miten moni muu on jo ehtinyt kertoa Kuubasta, että se netittömyys todella on fakta. Voit jostain kadunkulmasta löytää maksullisen nettipisteen, mutta kaistanleveys ei tasan varmasti riitä kuvien lähettämiseen. Oli melkoinen kulttuurishokki! Olin tietoinen siitä, mutta todellisuus yllätti silti. Kävi siis ehkä onni onnettomuudessa. Jään mielenkiinnolla kuulostelemaan mihin päädyit… ja heitän omana ehdotuksena Mallorcan. Vaikka se ei vielä kauhean lämmin ehkä olekaan. Valtavasti nähtävää off the beaten path, vaikka sinne pääsee helpolla ja halvalla kuin mihin tahansa massaturismipaikkaan.

  2. Kiitos kaikille kommenteista ja vinkeistä! Kohde varmistui, kerromme pian mihin päädyimme xxx

  3. Karibialla St Maarten. Siellä on kuuluisa Maho Beach missä lentokoneet laskeutuvat hiekkarannan yli lentokentälle ja voisin kuvitella että joku kuvaussessio tuossa ympäristössä voisi olla aika maagista. Saarelle pääsee varmaan Hollannista suoraan, tai sitten Miamin kautta. Yhdistelmä Floridaa ja Karibiaa. St Maarten on yksi Irma hurrikaanin pahiten tuhoamia alueita ja pikkuhiljaa ovat nousemassa tuosta koettelemuksesta.

    Saarella tuli juuri itse käytyä Karibian risteilyn yhteydessä.

    • Oi, se olisi IHANA, mutta sinne ei oikein nyt saanut mitään järkevänhintaisia lentoja!

  4. T e l A v i v
    27 astetta tänään, nettiyhteys aivan joka paikassa , ihanat ihmiset , rannat ja kaikki muu turismi Max tunnin ajomatkan päässä.

  5. Hei mä myös todella suosittelen Marrakeshiä. Palattiin viikko sitten ja tuntui että heti pitää päästä uudestaan. Ihan hullun mielenkiintoinen paikka, hivelee kaikkia aisteja! Mutta sivuhuomiona että varmistakaa etukäteen että netti toimii hotellissa. Oltiin viikko kaikin puolin ihanassa riadissa medinan laidalla, mutta netti ei lupauksista huolimatta toiminut kuin katkonaisesti, mikä ei mun lomaa häirinnyt, mutta miehellä alko meneen hermo. Myöskään suurimmassa osassa paikallisten pitämiä kahviloita ja ravintoloita joissa netti luvattiin, se ei toiminut tai yhteys oli huono. Toimivan netin varmasti löytää ainakin kaikista länkkärihotelleista ja ravintoloista. Ehkä meitä vaan veti puoleensa just ne paikat joissa se ei toiminut ;-) Peukutan Marrakeshiä, mutta varmistelkaa!

    • IHANAA. Ja kiitos, mietin just tätä että mitenköhän nuo yhteydet siellä toimii. Ei me koko aikaa nettiä tarvita, vain parin päivän välein sen verran että saadaan tekstit ja tiedostot liikkumaan.

  6. Mun toinen kotimaa, Israel on upea ja monimuotoinen, Tel Aviv moderni suurkaupunki, ja se RUOKA! Toinen, mitä suosittelen, on hollantilaisen miesystäväni “kesämökkisaari” Aruba, tai itse asiassa mikä tahansa ABC-saarista. Israelissa ois pakko mennä ja nähdä kaikki mahdollinen, Aruballa voi keskittyä olemiseen.

    HannaHHoo

    • Kiitos vinkeistä! Israel kiinnostaa kyllä kovasti – jos sinne ei nyt päädytä, niin varmasti jollain toisella kerralla. Oi mikä kesämökkisaari hänellä, kateus!

  7. Lähin “aurinko” löytyy Tropical Islandista Saksasta. Siellä voi vaikka telttailla takuu varmassa 27 asteen lämmössä. Jos matka taittuu Miamiin suosittelen käymään Wynwoodissa.

    • Haha! Luinkin tuosta paikasta jutun joskus. Mielenkiintoinen mesta varmasti.

  8. Sanibel Island, Florida. Upeat rannat, kaunis ympäristö ja suht nopea ajo Miamista, jonne siis pääsee Finnairin suoralla lennolla.

  9. Terveiset Mauritiukselta, täällä sataaa!
    Ihana kaunis saari, lämmintä piisaa ja aurinkokin varmaan ilmestyy kuhan tuo cykloni väistyy joku päivä. Suosittelen, mutta netti täällä on kyllä aika kökkö jos sitä tarvitsette ahdottomasti töiden vuoksi, tai tää kyllä toimii, mutta heiman vaihtelevasti :)

    • SYKLONI! Apua, ei olla tulossa :D Tsemppiä, toivottavasti pilvet väistyy ja aurinko tulee pian esiin!

  10. I suggest flying to nyc and driving a car to drive across the country. Head to the southwest and then settle in LA. I think you’d also love new orleana.

    I’m in India at the moment. This could also be fun.

    Hugs!

    • So good to hear from you Tracey! Ooh we’d love to see NYC (never been there, can you believe that) and a roadtrip across the country is one of our dreams. But I think we’re gonna need a bit more than a week or ten days to do that. Where in India are you?

      • Sorry I misread. I thought you were taking a few months! Though I’ve crossed the US in 3 days- but it wasn’t very fun…

        I’m in jaipur. I love this place. I would recommend.

        • Hahaha I bet it wasn’t. Jaipur sounds amazing, enjoy! Must visit one day. Looks like we’re going to Marrakech this time.

    • Kiitos Ulla! Saako kysyä miksi suosittelet Dominikaanista? Se on tässä pohdinnassa nimittäin mukana.

      • Lämpöä ja rentoa menoa, musiikkia. Sopisi varmaan teidän hippiperheelle hyvin! Tuttavat tulivat juuri sieltä ja oli ollut aurinkoa tarpeeksi. Asuttiin allinclusive hotellissa ja se oli helppoa lomaa. Kannattaa kuitenkin retkeillä ja kulkea paikallisbussilla.( Kap Verdellä käytiin kerran ja se oli aika tylsä paikka.. )
        Tää on teille hyvä!

        • Kiitos! Kuulostaa hyvältä lukuunottamatta tuota all inclusive -hotellia, se ei vaan ole meidän juttu. Kap Verde ei ollut meidänkään suosikki just siitä syystä, että saarilta ei tahdo löytyä oikein muunlaisia majoitusvaihtoehtoja.

          • Joo,toi allinclusive ei tosiaankaan sopisi teille! Mutta varmaan löytyy netin kautta ihania muita majoituksia. En muista kylää,mutta pohjoisrannalla käytiin paikallisbussilla kivassa pikkukylässä,jossa rannalla ravintoloita,pieniä hotelleja ja rentoa menoa. Suosittelen todella!

  11. Tulin juuri Marakechistä ja parin päivän aavikkoretkeltä Zagorahista.
    Ei voi kun suositella, rakastuin Marokkoon niin että varailen jo seuraavia lentoja takaisin pikapuolin. Värejä, tuoksuja ja lähi-idän meinikiä riittää ja kuvattavaa joka kadun kulmassa. Meno kylläkin on hyvin hektistä ja tuntuu että loma olikin yksi nopeutettu video. Lämpöäkin riitti +23, tosin aavikon +5 astetta ei lämmittänyt, mutta tähtitaivas ja kamelit olivat jotain unohtumatonta.

    • Uuuuuh. Marrakech siirtyi säästä huolimatta juuri listan kärkeen, sillä se on muutenkin houkutellut tässä eniten. Kiitos kommentistasi!

  12. Minäkin komppaan Kanariaa. Las Palmasista on kokemuksia, se on mukava rento espanjalainen kaupunki, lämpö useimmiten +20 ja kaikki toimii. Playa de las americas etelässä tarjoaa useimmiten vielä enemmän lämpöä ja rantoja, mutta myös turisteja. Jos taas saaren eteläpuolella haluaa rauhaa ja lämpöä ilman turistirysää niin suosittelen pientä paikkaa nimeltä Taurito ja siellä Cala Blanca nimistä apartementos tyyppistä paikkaa. Aivan ihana ja netti toimii joka puolella. Toipumista Jarnolle, kuulostaa kyllä pahalta tälliltä ja mäyrikselle tietysti myös <3

    • Hei kiitos! Nyt on tullut kyllä pal-jon Kanaria-suosituksia. Täytyy ottaa toisella kertaa lähempään tarkasteluun, jos ei tällä kertaa natsaa.

      • Itselläni oli kovasti ennakkoluuloja Kanariaa kohtaan, mutta paikka yllätti positiivisesti monipuolisuudella ja kauniilla luonnolla. Mahtava kohde sekä löhöilyyn, että liikkumiseen, seikkailuihin. Jos ottaa auton alle ja katselee maisemia niin näkee muutakin kuin turistipaikkoja. Me ajeltiin ihan keskisaarella ja siellä on aika hurjia teitä! En välttämättä ihan niitä suosittele. Mutta myös bussi kulkee hyvin ja taksi on halpa, joten sitä kannattaa hyödyntää kaupungissa. Mihin sitten päädyttekin niin hyvää matkaa!

        • Kiitos! Kyllä se Kanaria meni nyt jokatapauksessa must see -listalle, vaikka tällä kertaa ei varmaan sinne päädytäkään.

  13. Israelista ihan megasuositus! Ihana tunnelma, ruoka, piilobiitsejä ja kauniita maisemia! Rento ja kaunis kohde, meni sitten minne pöin hyväsä siellä.

    • Kiitos tästä! Katsoin itseasiassa just eilen, että Tel Aviviin pääsisi suhteellisen kätevästi. Israel kuuluu niihin kohteisiin, jotka ovat kiinnostaneet kauan.

      • Käykää myös Länsirannan puolella jos tuonne päin lähdette, muuten jää kokemus vähän puolikkaaksi :) esim. Betlehemin Banksy-hotellissa on cool taidegalleria ja älyttömän hyvin toteutettu museo miehityksen historiasta. Myös urbaani Ramallah on ehdottomasti kokemisen arvoinen.

        • Iso peukku tälle! Israeliin pitäisi olla laitonta matkustaa ilman, että vilkaisee myös kolikon toista puolta. Etenkin, kun se muurin sisäpuoli on se kiinnostavampi ja kauniimpi puoli!

          • Hmm, alkoi kiinnostella nyt kyllä vielä enemmän.

          • Viikko riittaa oikein hyvin, jaa sitten sopivasti seuraavallekin kerralle ;) Ilmasta tosin taytyy sanoa etta paivisin on nyt aivan ihanaa mutta heti viiden-kuuden aikaan kun aurinko laskee niin siperia iskee, mun ehdoton suosikki vuodenaika taalla.

  14. Tervetuloa meidän maisemiin, Kolille! Lämmintä ei ole, päinvastoin 5-15 astetta pakkasta, mutta aurinkoa on. Löytyy kylpylää, hoitoja, hiihtolatuja, ja eksoottinen, Suomen pisin jäätie Pielisen yli, 7 km, ja Kolilta hurauttaa hetkessä järven toiselle puolen, josta löytyy vaikka mitä! Ja mikä parasta: ei tarvitse passia, ei jonotuksia kentillä, ja kohde löytyy muutaman tunnin päästä teiltä päin. Ette varmana pety!

    • Voih, ihana ehdotus, mutta emme taida niissä maisemissa saada tehtyä töitämme, jotka vaativat kesäsäät :D

    • Kolilla on tällä hetkellä niin upeat tykkylumipuut, että siinä jää kyllä helposti Kuubat ja muut kakkoseksi. Itkin kun menimme katsomaan auringonnousua Pielisen yli kaksi viikkoa sitten.

      • Oi ymmärrän! Sinnekin olisi kyllä ihana päästä niin kauan kuin talvea vielä kestää.

    • Moikka, ei olla! Se ei valitettavasti tähän tarkoitukseen käy, sillä matkan aikana täytyy saada hoidettua kuvauksia, joita ei voi tähän aikaan vuodesta toteuttaa Suomessa.

  15. Mun ensimmäinen reaktioni olisi, että onko pakko matkustaa minnekään. Jos mikään kohde ei herätä suuria intohimoja ja kriteereinö ovat vain aurinko ja halvat lennot, onko se riittävästi? Olette onnekkaita, kun olette olleet tänö talvena jo Balilla, Australiassa ja Meksikossa. Se on huomattavasti enemmän kuin 99% muista maailman ihmisistä matkustaisi. Nyt kun viimein puhumme edes vähän myös lentämisen ilmastovaikutuksista, ei omaa jalanjälkeään voi mielestäni sivuuttaa. Niin ihanaa kuin matkustaminen ja seikkaileminen vieraissa kohteissa onkin, lähes toivon että jo 10 vuoden päästä pidämme nykyistä matkustustahtia samalla tavalla houkkamaisena kuin lihansyöntiä. Itse en ehdottomasti ole kaikkea matkustamista vastaan, mutta spontaanit ja ”vähän turhat” lennot painavat todella paljon rintaa.

    Tämä Washington Postin mielipideteksti on muuten erinomainen: https://www.washingtonpost.com/news/theworldpost/wp/2017/11/02/plane-pollution/

      • Norppu vei sanat suustani. Tuo nimittäin oli tekstiä lukiessa ensimmäinen reaktio.

        Toki ymmärtää, että aikaisemmat matkanne ovat olleet sponsoriyhteistyötä, siis työtä, mutta miten tämä _loma_ olisi niistä erilainen tai toisi tyydytyksen lomasta idealisoimallanne tavalla? Olette myös kaikissa noissa kolmessa maassa saaneet tehdä työtä järisyttävän kauniissa maisemissa, lämmöstä puhumattakaan. Yhtään vähättelemättä (työn kuormittavuutta), niin kyllähän duunit silloin väkisin tuntuu nautinnollisemmalta, kuin ”-17 asteen työmatkat ja 9h toimistossa”-miljöössä.

        Joko lomamoodiin pääseminen on itsestä kiinni, siis tekemättömien töiden hyväksyminen ja niillä itsensä ei-rääkkääminen tai sitten todellisissa esteissä, kuten deadlinet, kannattaa asia käydä omassa päässä läpi. Edelleen, jos osan reissusta joutuu aina käyttämään bloggaamiseen, on hyvä miettiä pitääkö omaa käsitystä ”lomasta” muuttaa, siis että onko irtaantuminen digilaitteista aidosti kuinka mahdollista ja että tekisikö sen vaikka täällä Suomessa kylpyläviikonlopun aikana niin kuin Norppu ehdotti.

        Itse ole viime aikoina miettinyt paljon omia toimintamalleja ja kysynyt itseltä, että pitääkö aina olla vaikeaa, kaiken aina niin stressaavaa. Hieman off topic, mutta saa tarkastelemaan omaa arkea objektiivisemmin: onko siinä lopulta tällä hetkellä mitään suurempaa loman _tarvetta_ aiheuttavaa vai olenko se minä, joka aiheuttaa suurimman henkisen kuormituksen?

    • Hei Norppu ja muut! Tämä matka ei ole pelkkä loma, vaan työmatka johon on buukattu kuvauksia. Kohteen suhteen on vapaat kädet, mutta kesäistä pitää olla. Jos kyseessä olisi pelkkä oma loma, niin varmaan jäisikin tässä kohtaa väliin. Sovittuja töitä ei voi kuitenkaan jättää tekemättä.

      Tarkennetaan myös, että monikin kohde herättää isoja intohimoja, mutta kaikkiin niihin ei voi noin vaan parin päivän varoitusajalla matkustaa. Osa vaatii etukäteen hankittavan viisumin, toisiin on hurjan kallista järjestää matka näin viime tingassa, jotkut vaatisivat perusteellista suunnittelua johon ei enää ole aikaa.

      • Kiitos vastauksesta Stella! Työt ovat tietysti töitä, jotenkin aluksi luulin että kyseessä oli loma. Mutta koska teillä on töidenne suhteen melko vapaat kädet ja joustavuutta riittää (?), olisiko joskus mahdollista optimoida myös lentämistä? Joka tapauksessa hiilidioksidipäästöt eivät siitä nollaudu, vaikka kyseessä olisikin työkeikka. Olisi hienoa jos käsittelisit aihetta ja omaa näkemystäsi aiheeseen! Varmasti moni lukija pohtii ja huolehtii samoja asioita, itseni mukaan lukien. Rakastan matkustamista ja jos voisin, tekisin sitä kuukausittain, mutta näissä realiteeteissa se on myös suurin häpeäni ja aiheuttaa kovat tunnontuskat. Mikä oikeus minulla on valita elää näin, tiedostaen turhamaisuuteni kauaskantoiset seuraukset?

        Kiitos lempiblogistani, upeista kuvista ja tilasta keskustella.

        • Kiitos Norppu, kiva kuulla että olet tykännyt!

          Kyllä me optimoidaan lentämistä, paljonkin. En tiedä tuleeko sitä lukijana ajatelleeksi ruudun sillä puolen, mutta en esimerkiksi osallistu juuri koskaan niille päivän parin pituisille pressimatkoille, joille toimittajia ja somevaikuttajia lennätetään tuon tuosta. Noita reissuja järjestetään usein yksittäistä lanseeraustilaisuutta tai juhlaa varten. Tänä keväänä on mahdollisesti tulossa yksi tälläinen pikareissu, joka on erottamaton osa laajempaa yhteistyötä, mutta se on muistaakseni ensimmäinen pitkään aikaan.

          Pyrin siihen, että lentäisimme kerralla kauemmas ja olisimme kohteessa niin kauan kuin mahdollista, kun olemme kerran sinne saakka lähteneet. En mielelläni reissaa myöskään ihan yksittäistä työprojektia varten, vaan yhdistän matkoihin mahdollisimman monta työagendaa ja useimmiten myös muutaman lomapäivän, jottei tarvitsisi lähteä erikseen lomamatkalle. Ei se vähennä lentopäästöjäni, mutta tekee kokonaisuudesta edes asteen vähemmän järjettömän.

          Olen muutenkin kirjoittamassa tästä aiheesta laajemmin, kunhan ehdin koota ajatukseni rauhassa. Sanon lyhyesti nyt vielä sen, etten suinkaan suhtaudu lentämisen ympäristövaikutuksiin välinpitämättömästi, mutta asia ei ole henkilökohtaisella tasolla ihan mutkaton. Matkustaminen työkseni on ollut aina yksi suurimmista haaveistani ja tuntuisi hölmöltä kieltäytyä töistä, joita haluan tehdä ja joita toki myös tarvitsen elääkseni. Yritän aktiivisesti pohtia miten voisin taivuttaa tätä työtäni sellaiseen suuntaan, josta olisi lentämisen vastapainona ympäristölle hyötyä.

  16. Azorit olisi ollut ehdotukseni kauneuden ja vehreän luonnon takia, mutta siellä ei olekaan nyt kovin lämmintä.

    Tansania kävi seuraavaksi mielessä, mutta toimiiko safarilla netti?

    Miten olisi Sri Lanka :)

    • Joo, keväämmällä tämä olisi ihan helppo homma – voisimme mennä mihin vaan Kreikassa tai Italiassa, myös Kroatia kiinnostaa, onhan näitä ihania paikkoja vaikka ja kuinka paljon tässä ihan kohtalaisen lähellä. Sri Lanka on hyvä vaihtoehto kyllä, kurkin just eilen lentohintoja sinne. Afrikka kiinnostaa, mutta kohteen pitäisi olla sellainen, jossa yhteydet toimivat – Tansania tuntuu vähän epävarmalta, mutta esimerkiksi Etelä-Afrikka olisi IHANA.

  17. Mä olen just perheen kanssa Bangkokissa. Tulkaa 10 päiväksi tänne (jättäkää saaret väliin) .

    Muutama hyvä syy reissata tänne:
    Sikahyvää ruokaa ja huippu ravintoloita
    Netti toimii
    Lämmin
    Viikonloppumarkkinat, aamunarkkinat, ruokamarkkinat, päivämarkkinat , venemarkkinat, ihan vaan markkinat (rakastan markkinoita)jne.
    Helpot Finnairin suorat yölennot

    Ja loppuun vielä hotellisuositus: Adlib Bangkok

    @elisakoo

    • Kiitos Elisa vinkistä! Bangkokiin pääsisi nyt suht edullisesti, joten mietimme sitäkin. Minä oon joskus siellä ollutkin, Jarno ei. Se ruoka on kyllä jotain ihan taivaallista. Katsotaan miten käy!

  18. En voi henkilökohtaisen kokemuksen jälkeen suositella mutta itse lähtisin tuossa tilanteessa Afrikkaan, joko Keniaan tai Etelä-Afrikkaan. Lennot ovat vähän pitempiä mutta aikaero on lähes mitätön eli ei vaadi välttämättä kahta viikkoa. Itse haluaisin safarille ja elefanttien suojelualueelle (https://www.tripadvisor.com/Attraction_Review-g294207-d1569686-Reviews-David_Sheldrick_Wildlife_Trust-Nairobi.html)
    Joka tapauksessa, tsemppiä vastoinkäymisten suhteen, toivotan hyvää lomaa minne ikinä menettekin.

    • Etelä-Afrikka olisi IHANA, mutta haluaisin sinne pidemmäksi aikaa, jotta ehtisin tutkia kaiken mikä siellä kiinnostaa! Kiitos Mila xxx

  19. Me oltiin tammikuussa Teneriffalla ja tykättiin! Kivoja pikkukyliä, just sopiva lämpö ja hyvää safkaa :) Tsemppiä ja toivottavasti asiat lutviutuu tästä eteenpäin sulavasti!

    • Mä peukutan myös Teneriffaa. Kuuden tunnin lento, pohjoisessa ihania pikkupaikkoja (Garachico, Icod de los Vinos, Masca), Teidelle ajo on ihana kokemus, hyvää ruokas, suht hyvin toimivat nettiyhteydet (ainakin paaaljooon paremmat kuin Kuubassa). Pohjoisessa ihania kyliä ja huikeita vuoristoteitä, etelässä varmempi aurinko kesäkuvauksia ajatellen.

      • Joo just niitä eteläisiä seutuja on moni suositellut tähän vuodenaikaan! Kiitos Johanna xx

    • Kiitos Tuulia! Teneriffan ei-turistiset alueet ovat tulleet nyt niin monta kertaa esiin, että ne täytyy ottaa jossain kohtaa lähempään tarkasteluun.

  20. Joo netti ei kyllä toimi kovin nopeasti Kuubassa varsinkaan jos täytyy jotain isoja tiedostoja ladata tms… ja koko maa on sellainen että menkää sitten kun olette rennolla fiiliksellä ja valmiina todelliseen seikkailuun. Siellä kun ei juuri mikään mene niinkuin haluisi :)

    • No just näin! Odotetaan sellaista hetkeä, jolloin ei ole mitään väliä toimiiko netti vai ei.

  21. Dubai olisi ollut ehdotukseni, koska hommat pelittää siellä hyvin. Toinen vaihtoehto Kap Verde? Nämä molemmat kuitenkin kohtuullisen matkan pässä eikä aikaerokaan jysähdä päälle.

    • Kiitos Terhi ehdotuksista! Aikaeron puuttuminen ja lyhyet lennot ovat kyllä molempien etuna, mutta Dubai ei valitettavasti inspiroi yhtään ja Kap Verdellä taas kävimme vuosi sitten, emmekä kaipaa takaisin. Marokko on tällä hetkellä listan kärjessä, vaikka siellä ei yhtä lämmintä olekaan.

  22. Menisin Kanarialle, vaikka Las Palmasiin. En ole käynyt, mutta kiinnostaa. :D Tsemppiä ja myötätuulia, minne sitten päädyttekin.

    • Todella moni on nyt suositellut Kanariaa ja useampi on maininnut myös Las Palmasin, ehkä pitää ottaa selvää!

  23. Jos päädytte Kanarialle, on Teneriffaa siistimpi ja parempi kohde Puerto Rico, jossa on tähän aikaan melkoisen takuuvarma aurinko. Las Palmas on myös tutustumisen arvoinen kaupunki, jossa on leppoisaa olla.

  24. Tykkäsin tosi paljon Vietnamista, erityisesti Hoi Anista. Suosittelen siis sitä. Meidän matka oli tosin vuonna 2007, mutta tuskin ihan hirveesti on muutoksia. Enemmän varmaan turisteista tosin.

    • Voi Vietnam! Sinne haluaisin kyllä, mutta ehkä vähän pidemmäksi matkaa sitten kun sinne saakka lähtee.

    • Jooo luin nuo Katjan postaukset kun ne tuli ja uteliaisuus heräsi kyllä! x

  25. Se Mauritius on kyllä hyvä ja kahden viikon veroinen – muutama lisäpäivä on ihan helppo nakki ja jälkeen päin tuntuu hyvälle valinnalle.

    Mites olisi HongKong? Israel?

    • Mauritiuksella kuulemma sataa, nyyh! Israel kiinnostaa. HongKong myös, mutta ei ehkä nyt tähän tilanteeseen.

  26. Tulin just kuukausi sitten Madeiralta ja voin suositella! Lämmintä oli about 20 joka päivä ja aurinko paistoi. Ei kannata hämääntyy säätiedotuksista, vuorilla sataa melkein joka päivä, mut pääkaupungissa Funchalissa on aurinkoista aika suurella todennäköisyydellä.

  27. Dubai? En ole käynyt, mutta tuntui, että voisi sopia kriteereihinne: varma aurinko, kohtuullinen lentomatka = sopii myös ”lyhyemmälle” reissulle ja netti ymmärtääkseni pelittää siellä ihan kivasti. Kahviakin saanee.

    • Kiitos ehdotuksesta! Dubaita on moni kehunut, mutta se ei valitettavasti meitä kiinnosta yhtään. Lentomatka ja keli olisi kyllä kohdallaan!

  28. Kylläpä nyt universumi näyttää pyllyä. :( Tsemppihalit!

    Menkää viileesti Kanarialle ja tehkää siitä näköisenne reissu – ja kertokaa sen jälkeen meille muillekin miten siellä vietetään teidännäköinen loma! :D Missä syödä? Missä kaljoitella? Mitä muuta siellä voi tehdä?

    Ite olin tammikuussa tiimin kanssa etätöissä Teneriffalla viikon. Eka reissuni Kanarialle, vuokrattiin villa vuoren rinteeltä ja oli ihan mahtavaa! Se lämpö, valo ja värit, ei siinä kohdin muuta tarvittu kun hetkeksi pääsi pakoon tätä Mordoria (se oli ennen kuin tuli tää lumi ja kirpsakat pakkaspäivät). Mutta se mikä jäi vähän kaivelemaan oli että ei oikein osuttu erityisen kivoihin safkapaikkoihin eikä varsinkaan yöelämä oikein vakuuttanut, se oli suoraan sanoen aika kammottavaa jumpsjumps-yökerhoineen ja sisäänheittäjineen. Mutta me nyt oltiinkin töissä, ja vietettiin aika paljon aikaa vain omalla porukalla omassa villassa. Mutta entäs jos olis viikon ihan vaan lomalla?

    • Haha, mahtava idea! Etkä ole muuten ainoa Kanariaa ehdottanut. Voih, viikon loma olisi kyllä ihana, mutta tälläkin kertaa kyseessä on siis reissu, jonka aikana on tarkoitus saada tehtyä töitä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.