Kiitos kaikille onnnitteluista ja mahtavista kysymyksistä, jotka esititte Stellasta viimeviikkoisen kirjoituksemme yhteydessä! Mennäänpä suoraan asiaan – eli meikäläisen vastauksiin.
Millainen olisi Stellan unelmakoira (jos teidän mäykkiksiä ei laskettaisi)?
Tiedän, että meillä asustelevaa mäykkyä ei pitänyt laskea mukaan, mutta en voi sille mitään, Juno-koira on silti Stellan unelmakoira. Se on todella kiltti, ei tekisi pahaa kenellekään, ja siltä löytyy äärettömästi luonnetta ja huumorintajua. Juno on myös pätevä valokuvamalli, joka poseeraa pää kallellaan heti kun kamera kaivetaan esiin. Harmi, ettei se tuo tuloja perheen kassaan, vaan saa palkkansa useimmiten lohi-snackien muodossa.
Kuinka paljon Stella viettää aikaa somessa päivittäin?
Vietämme molemmat paljon aikaa somessa, sehän on työtämme. Bloggaajan ammatissa on vaikea erottaa työ vapaa-ajasta, joten periaatteessa some on parin klikkauksen päässä koko ajan, ellei tietoisesti pistä puhelimia pois. Lisäksi teemme töitä pääasiallisesti kotoa ja kiireisinä viikkoina fyysiset kontaktit ulkomaailmaan voivat olla vähissä, joten ystäviin ja töihin liittyviin ihmisiin pidetään yhteyttä somen kautta. On hetkiä, kun Stella pitää irrottaa puhelimesta hetkeksi vain, jotta saisin huomionkipeyteni tyydytettyä. Väittää yleensä tekevänsä töitä, mutta tiedä sitten. Haluaisimme kyllä molemmat enemmän somevapaata aikaa, tähän tarvitaan siis muutos.
Onko Stella kauneudenhoidossa niin huoleton kuin antaa ymmärtää vai buleeraako salaa?
Huolettomalta tuo toiminta on näyttänyt myös minun silmiini. Ainoa asia josta on isommin huudeltu on kroonisesti kateissa ollut valokynä, ja jos sitä ei ole löytynyt, on menty ilman. Tässä piilee minusta jotain olennaista kauneudesta: parasta on luonnollisuus ja huolettomuus. Stella meikkaa harvoin ja keskittyy enemmän pitkäikäiseen kauneuden ylläpitoon. Tällä tarkoitan, että Stellan kaappi on täynnä hyviä luomuseerumeita, joita minäkin, myönnän, käytän melko usein.
Onko Stellalla mitään suosikkikappaletta, jota hän tykkää kuunnella, mutta jota hän ei ikimaailmassa linkkaisi blogiinsa?
Stellalla on päässään guilty pleasures -soittolista, joka on täynnä toinen toistaan juustoisempia 80- ja 90-luvun disko- ja radiohittejä. Ne tuskin löytävät paikkaa blogista, mutta niistä kyllä kuultiin suursuosion saavuttanut kimara Instagram Storiesissa kun ajoimme jouluksi Lappiin. Mitähän kappaleita siinä olikaan? East17:n House Of Love, London Beatin I’ve Been Thinking About You… Foreignersin I’ve Been Waiting For A Girl Like You. Ei se lista muutenkaan ole ihan arkikäytössä, se on enemmän erikoistapauksiin, kuten kymmenen tunnin ajomatkaan, kun kuski täytyy pitää hereillä. Mutta kuka näistä kappaleista nyt muka ei tykkää? Nehän on oikeasti ihan mahtavia.
Äsken käyty keskustelu:
S: NIIN, minä soitin joitakin noista kappaleita ihan Flow’ssakin kerran ja koko Diesel Garage tanssi mukana!
J: Ainiin. Mikä sun DJ-nimi olikaan?
S: DJ Super Stella.
J: Mahtava. Itsekö keksit? *pidättelee naurua*
S: Ihan ite.
J: Vähän arvelinkin.
Onko Stella harkinnut kirjan kirjoittamista? Vaikka itseäni ärsyttää miten melkein jokainen seuraamani blogin kirjoittaja alkaa jossain vaiheessa kirjoittaa myös kirjaa niin tässä tapauksessa sen kirjan lukisin mielelläni.
Stella vastasikin tähän itse kirjoituksen kommenteissa: Mulla on itseasiassa kirjaprojekti kesken, ollut jo ennen blogia. Se on edennyt hissuksiin, mutta toivotaan, että se näkee päivänvalon vielä tämän vuosituhannen puolella!
Lisään sen verran, että koitamme rakentaa arkeamme sellaiseksi, että molemmilla olisi aikaa tehdä sitä mihin kokee suurinta intohimoa ja paloa. Aika on ollut kortilla, mutta siirtyminen Asennemedialle ja blogiemme yhdistyminen toivottavasti vapauttaa niin aikaa kuin energiaa muuhun. Suurin haaveeni on, että voisin ostaa aikaa ja lahjoittaa Stellalle vastuuvapautuskortin, jolla hän saisi irtioton meitä ympäröivästä todellisuudesta ja saisi uppoutua rauhassa sanataiteen maailmaan. Minäkin nimittäin lukisin sen kirjan mielelläni.
Miten Blistex-riippuvuus selätetään?! Siitä oli maininta pari postausta sitten, mutta en hoksannut silloin kysyä. Oon meinaan itse ihan totaalikoukussa siihen ja nykyisin on poikaystäväkin samassa jamassa. Tahdon tehdä parannuksen!
Huulirasvariippuvuus on vakava asia – sille on jopa oma tukiryhmä. Suhteemme alussa Stella oli juuri toipunut Blistex-riippuvuudesta, mutta korvannut sen Carmex-riippuvuudella. Tarvittiin interventio, jossa takavarikoin kaikki purnukat ja hoidin tilalle muita, vieroitusoireita helpottavia tuotteita. Mikä tahansa luomuvoide on parempi, koska niihin ei jää samalla tavalla koukkuun. Kyllä Stella kantaa kaikkialle edelleen mukanaan huulirasvaa, mutta addiktiosta on jäljellä enää tapa eikä ole maailmanloppu, jos rasva unohtuu kotiin. Paitsi talvisin. Ja miehen näkökulmasta täytyy sanoa, että onhan niitä kosteita huulia kivempi pussailla.
Musakysymys: ketkä laulajat/yhtyeet saa teidän molempien sydämet väpättämään onnesta?
En osaa sanoa onko olemassa jotain tiettyä laulajaa tai yhtyettä, joka poikkeuksetta saisivat aikaan tuon tunteen, mutta on paljon biisejä ja live-esityksiä, jotka täyttävät rinnan endorfiinilla. Yksi niistä on ehdottomasti Lindsey Buckinghamin solo-live-versio Fleetwood Macin Big Lovesta: sillä on ikuinen sopukka sydämissämme ja roolinsa rakkaustarinassamme. Haemme molemmat musiikista samanlaisia nyansseja ja tunnelmia. Ei ole harvinaista, että sopivan kappaleen tullessa vastaan, joko omassa soittolistassani tai Stellan, sitä kuunnellaan päiviä putkeen ja hyristään yhdessä samassa tunteessa.
Entä onko toistenne suosikeissa sellaisia, joita toinen ei voi sietää?
Makumme on sen verran yhteinen, että myös inhokit ovat samat. On tietysti hetkiä, kun joku toisen suosikkikipale tai levy ei vaan osu omaan senhetkiseen mielentilaan. Yleensä nätti kehotus riittää musiikin vaihtumiseen, mutta joskus on haettava kuulokkeet ja vetäydyttävä omiin oloihin kuuntelemaan jotain muuta.
Minä olen lukenut Stellan blogia vasta vähän aikaa ja kysyisinkin, että kuinka te Stellan kanssa oikein tapasitte?
Ei sitä tarinaa ole varmaan täällä koskaan kerrottukaan, mutta tässä tiivis versio mun näkökulmasta.
Tapasimme ensimmäistä kertaa vuosia sitten pienessä tapasbaarissa Kasarminkadulla. Olin juuri muuttanut Helsinkiin ja Stellan silloinen firma Mellakka Helsinki järjesti siellä viininmaistelutilaisuuden, jonne minäkin sain kutsun.
Myöhemmin elämä kuljetti mut erinäisten käänteiden kautta Ullanlinnaan. Stella asui mun naapurissa, törmäsimme harva se päivä kadulla ja tapahtumissa ja pikkuhiljaa ystävystyimme. Kerran lukitsin itseni ulos kodistani keskellä yötä ja etsin Stellan ja hänen silloisen kämppiksensä luota turvapaikkaa. En ikinä unohda kuinka tallustin pelkissä villasukissa jäisellä kadulla soittelemaan heidän summeriaan. Silloin vähän nolotti, mutta sain heiltä lämpimän vastaanoton.
Muutama vuosi sitten tulin takaisin pitkästä reissusta Etelä-Amerikasta ja olin valmis jollekin uudelle. Kirjoitin Facebookiin pitkän viestin siitä kuinka elämäni seisoi paikallaan ja kaipasin uusia työmahdollisuuksia. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Stellalla oli näppinsä pelissä duunikeikkojeni ja -paikkojeni suhteen – tällä kertaa hän ehdotti mua Mellakkaan, jonne etsittiin apukäsiä. Stella ei ollut ensimmäisen päiväni jälkeen paikalla ollenkaan, koska reissasi paljon sinä syksynä, mutta palasi toimistolle myöhemmin kun olin jo päässyt sisälle uuteen työympäristöön. Vietin Mellakalla vähän yli puoli vuotta ja sen aikana ystävyytemme syveni joksikin muuksi.
Jälkeenpäin olen ajatellut ensimmäistä tapaamistamme parhaana lahjana, sillä silloin oli syntymäpäiväni. Universumilla on romanttista huumorintajua, sillä minun ensimmäinen työpäiväni Mellakassa oli puolestaan Stellan syntymäpäivä.
Stellan hoikkuuden salaisuus?
Olin kirjoittamassa ensin, että Stella käy joogassa ja bootcampissa ja syö pääasiallisesti terveellisesti eikä lipitä limuja, mutta sitten muistin, että elämme liian usein matkojemme välissä kuin pellossa, uppoudumme töihin, syömme mitä sattuu emmekä muista liikkua tai tehdä mitään muutakaan terveellistä. Mutta sitten taas jompikumpi saa kipinän liikkumiseen ja silloin kalenterista alkaa taas kummasti löytyä aikaa myös kokkailuun. Juuri nyt on käynnissä tällainen ryhtiliike.
Suurin syy on varmaan genetiikka: Stella on syntyjään hoikkavartaloinen. Luulen, että Stella myös kuluttaa keskimääräistä ihmistä enemmän jatkuvalla yliajattelullaan.
Miten saatte toisenne nauramaan, onko Stellalla jotain hauskoja eleitä tai sanontoja?
Tilannekomiikka kukkii meillä joka päivä. Mietin monesti kuinka tyhmiä juttuja meillä onkaan ja pohdin käyttäytyvätkö muut pariskunnat yhtä lapsellisesti. Parempi ehkä olla erittelemättä näitä, jutut ovat todennäköisesti hauskoja vain meidän mielestämme. Mutta hauskinta on silloin kun keskustelemme asiasta, joka herättää turhautumista tai epätoivoa, Stellalla menee niinsanotusti tunteisiin ja hän avaa lyyrisen arkkunsa. Se on verbaalista akrobatiaa, joka on parasta viihdettä mitä tiedän.
Utelen heti millainen Stella on aamuisin, onko oikeesti noin vaikeaa toi herääminen vai onko todellisuus vielä kuvattua haastavampaa?
Aamut ovat aina olleet hiukan haastavia, myönnän. Varsinkin reissujen jälkeen kestää aikansa palata normaaliin rytmiin. Stella mielummin nukkuu niin myöhään kuin mahdollista kuin herää laittautumaan ja hyvä niin, sillä ne ovat tärkeitä ja tarpeellisia minuutteja. Kevään tullen aamut ovat helpompia, se korreloi suoraan vallitsevaan valon määrään. Syksyllä meille muuttanut herätysvalo on tosin tehnyt talviaamuistakin parempia.
Kumppanina koen yhdeksi tärkeimmistä tehtävistäni tuoda toiselle kahvin sänkyyn. Se varmistaa, että molempien päivä alkaa mahdollisimman hyvin. Jos kahvikikka ei tunnu toimivan, varasuunnitelma on lennättää iglusta yksi lämpöä hohkaava unikuono kainaloon (vaikka virallisesti unikuonolla ei olekaan sänkylisenssiä).
Niin, millainen Stella on aamuisin? Lempeä ja hyväntuulinen pieni aamupörrö. Heti kolmen ison kahvimukin jälkeen.
Kiitos kysymyksistä, näihin oli hauska vastata! Kuvituskuvista kiitos italialaiselle valokuvaajalle Silvia Falcomerille, jonka kanssa meillä oli hauska kuvaussessio viime syksynä, kun hän oli käymässä Suomessa ja kysyi saisiko ottaa meistä yhteiskuvia. Suostuimme tietysti – meistä on kovin vähän yhteiskuvia, koska olemme yleensä jompikumpi itse kameran takana. Tämä olikin oiva tilaisuus raottaa kuvakansiota, otoksia on kyllä roppakaupalla lisää.
PHOTOS BY SILVIA FALCOMER
