Oijoi! Löysin koneelta tukun kuvia, jotka on otettu tasan vuosi sitten juuri tänä päivänä, Mellakan ensimmäisistä kesäkemuista. Niistä tulikin sitten vuosittainen perinne, sillä seuraavat järjestetään tänään. Anteeksi kuvatulva, saattoi iskeä minipieni nostalgia. Viime kerrallakin suosi sää, mutta illalla iski vähän vilu – tällä kertaa helle taitaa helliä juhlakansaa yöhön asti.
Toiseksi alin kuva Maria Miklas
Kirjoittaja haluaisi olla notkea ninja, mutta siihen on vielä ihan pikkuisen matkaa. Tämä kirjoitus on teille, jotka etsitte helpotusta samankaltaisiin haasteisiin – tai haluatte ihan vaan keveämmät jalat.
Päätellen siitä miten hämmentävän moni on päätynyt tähän blogiin googlaamalla meikäläisen pohje- ja penikkaongelmia, vaikuttaa siltä, että muutamalla muullakin on ns. haasteita alaraajojensa kanssa. Olen kertoillut omista pulmistani näköjään ainakin tämän verran. Tiivistän: pohkeitani on riivannut säännöllisesti toistuva tulehdustila siitä asti kun olin kaksitoista eikä kukaan ole vielä tähän päivään mennessä osannut kertoa mistä se johtuu saati miten siitä pääsee eroon. Pahimmillaan tulehdus tekee kävelemisestä (joskus ihan vaan sängystä pääsemisestä) mahdotonta. Kramppipäivien välissäkin pohkeet ovat kireät ja kosketusarat.
Olen hakenut vuosien mittaan apua monenlaisista osoitteista osteopatiasta akupunktioon. Tehokkaimmat täsmälääkkeet ovat löytyneet treenaamisesta – se on vahvistanut jalkojen lihaksia ja helpottanut sen myötä kramppitiloja – sekä fysioterapiasta, jossa on saatu kehoon rutkasti lisää liikkuvuutta ja alettu korjata vuosien varrella opeteltuja virheasentoja. Vääränlaisista asennoista ja liikeradoista poisopettelu vie aikaa, niinpä kaikenlaiset kipua lievittävät ratkaisut kiinnostavat. Kipulääkkeitä olen syönyt jo kylliksi eivätkä ne enimmäkseen edes auta.
Valmentajani ja ystäväni Kanerva vinkkasi keväällä lymfahoidosta, joka keventää jalkoja kiihdyttämällä aineenvaihduntaa ja poistamalla kuona-aineita. Hoito keventää myös ihan kirjaimellisesti, sillä moni käy hoidossa esteettisistä syistä saadakseen kapeammat sääret! Kanervan kautta tulinkin tavanneeksi Essin, joka tekee lymfahoidon ohella muitakin kasvojen ja kehon erikoishoitoja Bulevardilla sijaitsevassa hoitolassaan nimeltä High Care Boulevard.
Jos ollaan ihan tarkkoja, tapasimme eräänä kauniina aamuna yöpaitaisillamme meidän keittiössä. Kanerva ja Essi olivat päätyneet Mikon kanssa meille jatkoille kun minä vetelin jo sikeitä, ja heränneet vierashuoneestamme kun Nella-koira ja talouden oma herätystoimikunta tulivat toimittamaan suukkoherätyksen. Naurattaa vieläkin. Näin ne parhaat tyypit tuntuvat löytävän tiensä elämäämme – sattumalta, ja vastaansanomattamalla rytinällä.
Pääsin sittemmin blogin kautta Essin hellään huomaan kokeilemaan Kanervan suosittelemaa lymfahoitosarjaa. Nyt täytyy kyllä kesken kaiken jo kiljaista, sillä takana on neljä hoitokertaa ja kokonainen kivuton kuukausi! Neljä viikkoa on kulunut ilman yhtäkään kramppia ja ensimmäisen kerran naismuistiin pohjeitani pystyy koskemaan, jopa puristamaan ilman, että pökerryn kivusta. Tämä autuus ei ehkä avaudu onnekkaille, jotka eivät ole eläneet vuosia jatkuvan kivun kanssa, mutta ne jotka ovat, ymmärtävät varmasti tämän riemun.
Oli kramppien ja kiristyksen alkuperäinen aiheuttaja mikä tahansa, kuona-aineiden poistaminen ja kireiden lihaskalvojen avaaminen tuntuu auttavan. En ole kuulemma ainoa, joka on löytänyt lymfahoidosta apua erilaisiin jalkaongelmiin: Essin hoidossa käy sekä ongelmien ennaltaehkäisystä kiinnostuneita urheilijoita kuin erilaisista kivuista kärsivät. Toki suurin osa asiakaskunnasta hakee hoidosta ennen muuta esteettisiä vaikutuksia, mutta eipä siitä kenenkään mielestä varmaankaan haittaa ole, jos samalla saa virkeämmät ja paremmin voivat jalat.
Essi yhdistää lymfahoitooni kahta tekniikkaa. Alipainehieronnassa ikäänkuin pumpataan irti rasvasoluihin jumiutunutta kuonaa, joka aiheuttaa mm. niinsanotun appelsiini-ihon eli suomeksi selluliitin. Mekaanisessa lymfahieronnassa puolestaan poistuvat nesteet ja ne irroitetut kuona-aineet. Lopputuloksena jaloista tulee kevyemmät, kivuttomammat ja kyllä, myös kapeammat. Aika monta kärpästä yhdellä iskulla.
Ollaanpa rehellisiä, alipainehieronta ei ole ihan mukavimmasta päästä. Muuten tämä olisikin ollut aivan liian hyvää ollakseen totta. Onneksi a) Essi on rento, superkiva ja kestää kiroiluni b) homma useimmiten helpottuu hoitosarjan mittaan kun kuona-aineet vähenevät.
Palaan asiaan myöhemmin kun hoitosarja on ohi, eli korvat hörölle, jos kiinnostaa.
PS. Vielä sananen niistä paljon googletetuista penikkaongelmista! Ne alkoivat juoksutreeneistä ja sinne myös loppuivat, kun lääkäri monen kuukauden itkun ja väännön jälkeen ehdotti, että mitäs jos en enää juoksisi, kun kroppa ei kerran sitä kestä. Muut liikkumisen lajit eivät aiheuta ongelmia.
Teille, jotka etsitte apua penikkakipuihin, suosittelen lämmöllä Helsingin Urheiluhieronnan K-E-H-O Klinikkaa ja Helsinki Core Trainersin juoksuvalmentajien tekniikkaopetusta ja yhteistreenejä. Kylmä-kuuma-hoidoista ja kipulääkkeistä ei ole kovin pitkäaikaista apua, jos säryt johtuvat virheasennoista tai vääränlaisesta tekniikasta. Lymfahoidostakin voi saada penikkaoireiluun helpotusta, jos kivut johtuvat kertyneiden kuona-aineiden aiheuttamasta paineesta, mutta perimmäinen syy kannattaa selvittää ammattilaisten avulla.
PHOTOS BY JARNO JUSSILA
Lupaan, että ensi kerralla on luvassa jotain aivan muuta, mutta nyt on pakko palata vielä toisenkin kerran seuraaviin toiveaiheisiin…
1) pitkätukkaiset miehet (ikiklassikko)
2) liike (kiinnostaa enemmän ja enemmän)
3) teema nimeltä nainen kuvaa miestä ilman tarkoitusta
Poimintoja teidän esittämistänne toiveista, joista etenkin tuo viimeksimainittu takertui välittömästi päähän.
Työtä varten tulee tietysti kuvattua tarkoituksella. On projekteja, tiettyjä tavoitteita. Usein blogikirjoitus, johon tarvitaan tarkoitukseen sopivat kuvat, joskus asiakastöitä, joihin en mene bloggaajana vaan valokuvaajana. Toisinaan roolit myös yhdistyvät – se on tätä nykyajan hienoutta, että saa tehdä useampaa kuin yhtä työtä ja osaamistaan voi yhdistellä uusilla tavoilla.
Lataan akut, pakkaan rungon ja linssit ja muistikortit. Säädän valaistusta, siirtelen tavaroita ja ihmisiä. Rakennan ruutuja yksityiskohta kerrallaan, kunnes saan juuri sen kuvan, jonka halusin. Joskus saan enemmänkin: jostain lankeaa odottamaton valo, tai linssini edessä liikkuu ihminen, joka herättää kuvat henkiin aivan eri tavalla kuin uskalsin edes toivoa. Toisinaan palat vaan loksahtelevat kohdilleen ja kokonaisuudesta tulee enemmän kuin osiensa summa. Sitten on niitä kuvauksia, kun kaiken pitäisi periaatteessa olla kohdallaan, mutta kuvista tulee latteat, valjut tai ihan vaan tylsät. Siinä sitten pohditaan mistäpäin umpisolmua lähdetään purkamaan.
Suurin osa kuvistani syntyy silti sattuman kaupalla, suunnittelematta ja säätämättä. Niin – ilman tarkoitusta. Kamera kulkee aina mukana ja minä vaan näen kaikkialla kauneutta. Sen miten auringonsäteet osuvat omenapuiden kukkiin tai haljenneeseen asfalttiin, tai kuinka vastavalo siivilöityy jonkun hiusten läpi ja piirtää koko profiilin esiin. Rytmin, joka syntyy kun kadut risteytyvät ja niiden läpi ajaa auto. Olkapään väsyneen kaaren, ajatuksiinsa uponneen poissaolevuuden, nauruun siristyneet silmäkulmat. Kahvipöydälle sattuneet värit, jotka sopivat yhteen kuin olisivat siihen täsmäräätälöidyt. Sade saa kadut kiiltämään ja valon taittumaan värispektreiksi. Tykkään kuvata hämärässäkin, se tekee ääriviivoista pehmeät ja ihmisten läsnäolosta jotenkin läpikuultavamman. Joinakin aamuina sumu liikkuu kaduilla kuin jokin elävä. Sen kuvaamisesta en saa kyllikseni, sillä en ole onnistunut vielä ottamaan siitä kuvaa, jossa tavoittaisin sen minkä näen.
Blogiin kaikista kuvista päätyy vain murto-osa. En yleensä kuvatessa vielä tiedä tullaanko niitä näkemään täällä vai ei, ei sitä silloin ehdi tai tarvitsekaan ajatella. On vaan tämä päähänpinttymä, sisäsyntyinen pakko tallentaa asioita tavalla, jolla itse ne näen. Kuvaaminen on yksi keino, kirjoittaminen toinen. Blogi on näihin yksi hyvä, tokikaan ei ainoa kanava.
On aina mielenkiintoista, kun nainen kuvaa miestä ilman tarkoitusta, kirjoitti joku teistä. Onhan se, mutta en oikeastaan ajattele kuvaanko naista vai miestä. Enemmän kiinnostavat persoonat, ominaisuudet, jotka tekevät meistä sen keitä olemme. Jonkun habituksessa korostuu herkkyys, toisissa loistaa valovoima ja karisma. On ihmisiä, joiden oleminen on hiljaista ja vaivatonta. Sitten on heitä, jotka ovat niin elossa, että hengästyttää. Ajattelen etsiväni kaikista niitä samoja asioita, sitä mikä heissä on kaunista, kiinnostavaa tai juuri nyt totta ja läsnä tässä hetkessä. Voihan silti olla, että tiedostamattomalla tavalla kuvaan miehiä eri tavalla kuin naisia? Ehkä katson heitä eri tavalla, korostan muunlaisia piirteitä, etsin kauneutta toisenlaisista ominaisuuksista.
Pitkätukkaiset miehet kuulemma kiinnostavat, onneksi niitä löytyy lähipiiristä. Olen kuvannut tätä nimenomaista pitkätukkaa paljon viime syksystä saakka. Häntä on ihana kuvata, sillä hän ei häkelly kamerastani. Joskus hän vaan antaa sen olla ja jatkaa siitä välittämättä mitä ikinä olikaan tekemässä. Toisinaan hän pistää tanssiksi, joskus juoksuksi, saattaa loikata, pyydystää auringonsäteitä, heilauttaa hiuksiaan. Silloin tällöin hän vain katsoo kameraan ja antaa minun tallentaa sen mitä hän sillä hetkellä sattuu olemaan. Harvoin ohjaan häntä. Haluan nähdä mitä tapahtuu kun annan tilaa sattumalle. Hetkille ja tilanteille, joiden kulkuun en puutu. Annan niiden vaan olla ja ajelehtia. Kuvaajan tehtäväksi jää rajata kaikki se kauneus yhteen ruutuun. Tai viiteen, tai sataan.
Kuviin ja valokuvaamiseen liittyviä toiveita saa taas ja yhä esittää! Moni jo esitetyistä onkin yhä työn alla. Kommenttiloota on teidän, antakaa palaa.
Kirjoitus on osa yhteistyössä Nikonin kanssa toteutettua juttusarjaa, jossa katsotaan maailmaa linssin läpi ja otetaan kuvia, joita te haluatte nähdä.