Tällä viikolla olen pääasiallisesti hengannut toimiston terassilla, maalannut ananaksia ja pohtinut voisinko lisätä ansioluettelooni tittelin professional pineapple painter. Mellakka nimitti kesäkemujensa somistustehtäviin tutun visualistin nimeltä Annin, joka puolestaan lainasi tutusta valokuvastudiosta pitkätukan apukäsipariksi. Tekemistä riitti vielä kolmannellekin, joten hylkäsin toviksi tietokoneeni ja liityin seuraan.

Kaupungin tehokkain tuotantotiimi Taimisto-Harasek-Jussila hoiti puolessatoista päivässä Mellakan sisäpihan juhlakuntoon – ja siinä sivussa itselleen rusketusrajoja, maalintahrimia vaatteita ja tärpätintuoksun, joka ei lähde saippualla hankaamallakaan. Pengoimme Punavuoren raudan jämälaarista laudanpätkiä, istutimme leffalavastamosta lainattuja flamingoja pihan pensaisiin ja ripustimme terassin yllä roikkuviin keijuvaloihin peilipalloja ja pleksinpaloja, joiden läpi maailma näytti vaaleanpunaiselta ja violetilta.

Kuvissa vilahtava partasuu on Jyri, joka pystytti työtoverinsa Michaelin kanssa flamingojen keskelle Sailor Jerryn rommibaarin. Olisipa toimiston sisäpihalla aina rommibaari! Tai ehkä parempi, ettei ole.

Voiko olla liikaa ananaksia? Ei ainakaan vaaleanpunaisiksi, haalistuneen turkooseiksi ja kullanvärisiksi maalattuja. Olisin halunnut omia ne kaikki itselleni ja kantaa kotiin, mutta Anni ja merirosvo nipottivat ja sanoivat, että vasta kemujen jälkeen.

Olin ehtinyt unohtaa miten ihanaa on välillä tehdä asioita käsillään eikä aivoillaan! Haluan heti maalata lisää hedelmiä. Ananakset on ehkä hetkeksi nähty, mutta vaikka banaaneja ja pari hunajamelonia. Ja niin: kemut onnistuivat yli odotusten. Sen tietää siitä, että niistä toivutaan vielä kaksi päivää myöhemmin. Kuvia luvassa, kunhan tokenemme.

Kuvat minusta Jarno Jussila