Yhteistyössä Vuosaaren satama
Maailmankaikkeus on selvästi ollut kuulolla, kun olen huudellut, että kaikenlainen kaupunkiretkeily ja uusien kulmien tutkiminen kiinnostaa. Meidät kutsuttiin pari viikkoa sitten vierailulle Vuosaaren satamaan ja pääsimme kuljeskelemaan reiteillä, joihin ei tavallisesti pääse kuin satamatyöläiset. Visiitin tarkoitus oli tutustua sataman toimintaan, haistella paikan teollista tunnelmaa ja ottaa valokuvia. Kiitos vaan kutsusta – ilo oli ihan kokonaan meidän puolellamme. Ennätinkin eilen tohkeissani julkaista muutaman kuvan siitä, kun katselimme melumuurin rajaamaa satama-aluetta terminaalirakennuksen kattoterassilta.
Tajusin vasta paikan päällä, että kokemukseni satamista perustuvat pelkästään siihen mitä olen matkustajana nähnyt – lähinnä laivaterminaalien lipunmyyntiluukkuja ja kahviloita. On toki Vuosaarenkin satamassa matkustajaliikennettä: vajaa viisisataa matkustajaa päivässä astuu Vuosaaressa laivaan tai sieltä pois. Oli kuitenkin superkiinnostavaa päästä näkemään mitä kaikkea muuta alueella tehdään.
Opin esimerkiksi, että valtaosa vähänkin raskaammasta tavarasta tuodaan maahan nimenomaan tämän väylän kautta. Kuten laivapotkurit, joiden painoa on mahdoton edes arvata. Tai metrovaunut! Kaksi kirkkaanoranssia metrovaunua kimalsivat uudenkiiltävinä auringossa. Ne odottelevat onneksi hetkeään yhdessä kaupungin parhaiten varustellussa paikassa – satamasta löytyy nimittäin raiteet, jotta kaikki kiskoilla kulkeva saadaan sieltä pois. Ja ne toimintatrillereiden loppukohtauksista tutut konttipinot? Kontteja on satamassa yli 430 000 kappaletta. Aivot menevät umpisolmuun kun alan edes ajatella sellaisiin määriin liittyvää logistiikkaa, mutta en voi olla ihailematta kauneutta, joka piilee tässä kaikessa järjestelmällisyydessä.
Mitä siitä seuraa, kun kaksi valokuvaajaa lasketaan vapaaksi nostureiden, korkeuksiin kohoavien konttikekojen, trukkien ja lukkien keskelle? Voin kertoa, että hiki, hulluus ja ihan hitosti hienoja ruutuja. Kokosin tähän kirjoitukseen niistä vain mitättömän murto-osan ja silti niitä kertyi vaikka kuinka monta. Varoitan: kuvatulva saattaa jatkua vielä muutaman kirjoituksen verran.
Puku – olkoonkin rento – ei ollut ehkä paras valinta helteen paahtamille asfalttikentille, mutta ainakin se näytti hyvältä. Olisi puuttunut enää nahkainen matkalaukku niin olisi voinut loikata suoraan laivaan ja karauttaa kesäksi Karibian risteilylle. Hmm… Alkoi kiinnostaa Karibian risteily. Voisinkohan pestautua töihin jollekin satamaan saapuvista laivoista? Osaan keittää kahvia, pestä lattioita, ottaa valokuvia, kirjoittaa ja tehdä ensiluokkaisia gintoniceja. Olen kiinnostunut merenkäynnistä ja omistan melko kokemattoman, mutta uteliaan venekoiran. Saako näillä meriiteillä paikan?
Nostureista ja satamarakenteista tulee oudolla tavalla tuttu olo. Kotiparvekkeeltamme nimittäin avautuu näky Tehtaankadun päähän telakkarantaan, jossa nosturit kohoavat suurina hiljaisina jättiläisinä. Näky on kauneimmillaan iltaisin, kun auringonlasku värjää taivaan niiden takaa vaaleanpunaiseksi ja oranssiksi. Voin vaan kuvitella miltä täällä Vuosaaren satamassa näyttää auringonlaskun aikaan.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
