Kuunvaihteen tunnistaa kaupungissa katukuvasta. Näköhavaintojen perusteella noin puolet Punavuoresta oli eilen samoissa hommissa kuin me, kantamassa laatikoita ja kalusteita osoitteista toisiin. Meillä oli luultavasti kähein muuttorekka – ja ihan varmasti pätevimmät projektipäälliköt. Tarkkavaisuuden tasoa voi vaan ihailla, sillä me kaikki muut emme olleet sunnuntaiaamusta aivan noin skarppeina.

Minkälainen homma?

Päästä! Päästä! Nnnnggggghhhh… Täytyy… Mennä… Työnjohtotehtäviin.

Kaikista näistä kuvista sitä ei ehkä uskoisi, mutta saimme sunnuntaina hyötyliikuntaa muuttourakan muodossa, kun parin korttelin päässä asuneet ystävämme muuttivat uuteen osoitteeseen. Uusi koti ei ole onneksi sekään kovin kaukana. Haluamme pitää heidät lähellä, sillä jonain päivänä meinaamme huijata heiltä nuo pikkukoirat. Pöljä on Mikon suosikki ja – myös kepsurullana tunnettu – Pahis minun.

Mahtavaa lyhyissä muuttomatkoissa: helposti hajoavia esineitä ei tarvitse pakata rekkaan kolisemaan, vaan ne voi kiikuttaa perille hellin hauisvoimin. Annikan kainalossa on lempitaulu ja minun kasseissani muuttavan talouden viinit. Tuli kiliseviä kasseja kanniskellessa jotenkin kesäinen fiilis. Voi kunpa voisi jo painella puistoon piknikille.

Uudessa kodissa ei ole vielä keittiötä, mutta on vastavahatut lautalattiat, epätodellisen kaunis valo ja onnellisia ihmisiä. Ja iso kasa laatikoita, mutta ei takerruta nyt niihin. Annika kuitenkin purkaa ja viikkaa ne kunnioitusta herättävällä tehokkuudellaan alle vuorokaudessa.

Viherkuljetus! Uudessa kodissa ei ole ulkotiloja, joten nuo tuijat päätyivät meidän parvekkeellemme. Sillä on siis ainakin teoreettinen mahdollisuus olla tänä keväänä nättinä, nyt jo melkein vuosi muuttomme jälkeen. (Ehkä pitäisi palkata Annika somistushommiin.)

Talkoohommissakin on tärkeää pitää taukoja. Ei tainnut olla sattumaa, että sohva oli ensimmäinen asia, joka kannettiin uuteen kotiin. Projektipäälliköt löysivät heti sekä sohva- että sylipaikkoja. Mani esitteli heille samalla ikkunoista avautuvia uusia maisemia.

Epäilen, että uusi koti on valittu siksi, että olohuoneen nurkassa kattoon asti kohoava kakluuni on täsmälleen samanvärinen kuin Pahis-koira. Hän arvatenkin aikoo loikoilla lyyrisesti sen edessä. Ehkä Pöljä löytää mustavalkoisen tyynyn, johon voi maastoutua yhtä tyylipuhtaasti.

Voi tuoreen maalin tuoksun ja uusien alkujen aiheuttamaa päihdyttävää onnea. Oma muutto ja remontti ovat vielä (liiankin) tuoreessa muistissa, mutta aloimme silti muuttopäissämme Mikon kanssa miettiä pitäisikö ottaa seuraavaksi työn alle kunnon hermoromahdushanke. Kapteeninkadun kotiin suunnittelimme remontin jonka joku muu toteutti, seuraavaan kotiin Tehtaankadulla teimmekin koko remontin itse.  Eiköhän seuraava looginen askel olisi alkaa rakentaa kokonaista taloa, mottona tietysti samat teesit kuin edellisissäkin projekteissamme: vauhti korjaa virheet ja kuinka vaikeaa se voi muka olla?

Kuvat Stella Harasek, Jarno Jussila & Marianne Nieminen