Olen ollut kirppishaukka pienestä asti. Kotikulmillani Pohjanmaalla oli monta kirpputoria, jotka kolusin systemaattisesti läpi viikoittain. Perheemme pienet tulot patistivat etsimään vaatehankinnoille edullisempia vaihtoehtoja, mutta siitä kehittyi nopeasti yksi lempiharrastuksistani. Löytämisen riemua ei voittanut mikään! Valikoima ylivieskalaisilla kirppareilla ei ollut järin monipuolinen, joten “löytö” oli suhteellinen käsite.
Tykkään edelleen kahlata läpi kirppisten vaaterekkejä. Nykyään se on myös ekologinen valinta, käytetty vaate on parempi kuin uusi. Sitäpaitsi rakastan ostaa laadukkaita vaatteita murto-osalla uuden hinnasta.
Helsingissä kirppisvalikoimat ovat isot, mutta piipahtelemme kirppiksillä kaikkialla missä liikumme – pohjoisessa, Ruotsin puolella, roadtrippiemme varrella pienemmillä paikkakunnilla. Pikkupaikoista löytyy usein kaikkein parhaimmat helmet.
Mulla syntyy secondhand-löytöihini aina tunneside. Ne on yleensä hankittu jotain tiettyä hetkeä ja tarvetta varten, ja niiden takana on aina tarina, kuten lähes kaiken kaiken hyvän ja itselleni rakkaan.
Hutihelmiäkin on tullut vuosien varrella keräiltyä ihan vaan siksi, että joinakin päivinä on hälläväliä-fiilis ja sitä uskoo olevansa tarpeeksi flamboyant kantaakseen mitä tahansa. Kerran mulla oli päässä karvalakki, porontalja, bootsit ja verkkarit. Tämä tapahtui vain sen yhden kerran eikä siitä tarvitsekaan sen enempää puhua. Kerrotaan vielä, että oli kesä ja lähikioskin myyjä kysyi onko mulla kaikki hyvin.
Seuraavissa kuvissa vilahtaa mun viimeaikaisia kirppislöytöjä.
Tämä nuori (ja salskea) maatalonisäntä-look on maksanut yhteensä alle neljäkymppiä. Aloitan hatusta, joka löytyi Lapista. Pohjoisessa ajellessa näkee monesti kirppiksille ohjaavia tienvarsikylttejä, Ruotsin puolella niissä lukee loppis. Rakastan kiertää pihakirppiksiä, ihmisten omia aarreaittoja, joista voi löytää ihan mitä tahansa. Tämä hattu löytyi niinsanotusti kotikylältä, naapuritalosta jossa Stella on pienenä hengannut paljon. Samalla kun pengoin vaaterekkejä, Stella hörppi emännän kanssa kahvia ja muisteli vanhoja. Huopahattu kuului aikoinaan emännän puolisolle eli se on totisesti isännän hattu.
Kyllä mies tarvitsee kunnollisen villapaidan. Tämä ylitorniolaiselta kirppikseltä löytynyt käsinneulottu villis on ollut paras hankinta vuosiin. Stella sen itseasiassa löysi ja osti mulle, joten turha yrittää kerätä pisteitä itselleen. Oon pärjännyt lähes näihin päiviin asti tällä villapaidalla ja nahkatakilla, enkä ole kuin kerran lähes paleltunut hengiltä. Syytän siitä Helsingin kirottua merituulta.
Kävipä kerran niin, että lähdin lokakuussa Lappiin pelkissä shorteissa. Helsingissä oli yksi niistä lämpimistä syyspäivistä ja autoa pakatessa tuli hiki, eikä tullut mieleen, ettei perillä olisi välttämättä ihan yhtä lämmin. Lapissa oli toki remppahousuja, joita käytin siellä, mutta en halunnut lähteä ajamaan pölyisissä housuissa takaisin Helsinkiin. Tornion kohdalla tuli jo kylmä. Päätin löytää itselleni matkahousut kirppikseltä, ja niin tein. Nämä seitsemän euroa maksaneet ruskeat mokkanahkahousut täyttivät molemmat asettamani kriteerit: niissä oli lahkeet ja ne olivat halvat. Toki niitä kehtaa käyttää muuallakin kuin autoa ajaessa. C’moon, ruskeat mokkanahkahousut!
Prätkäbuutsimaiset nahkasaappaat löysin Siivouspäivänä Kallion karhupuistosta. Kengänkokoni on iso ja on hyvin harvinaista, että vastaan osuu kengät, jotka ovat sekä hienot että mun kokoa. Nämä olivat juuri sopivasti sisäänajetut ja hintakin kohtuullinen. Neljän tuopillisen hinnalla saat hyvät kengät, sanoi myyjä. Yritin tingata hinnan kahteen tuoppiin, mutta päädyin lopulta maksamaan alkuperäisen pyyntihinnan, koska Kallion kaksi olutta on Punavuoressa yksi (tajusin sen vasta kun aloimme ihan oikeasti puhua maksettavasta rahamäärästä). En ole koskaan saanut mistään kengistä niin paljon kehuja kuin näistä.
Kuvan terkis (eli tekoturkis, ihan itse keksin, saa käyttää) on todennäköisesti 70-luvulta ja naisten mallistoa. Mä sanon, että unisex, sillä se istuu hyvin mun leveille harteille. Ostin sen juuri sellaisena flamboyant-päivänä, se oli alkujaan pitkä ja näytti ystäväämme lainatakseni vähän druidipaskalta, mutta se alkoi toimia ihan uudella tavalla kun leikkasin sen polvipituiseksi. Se on silti vähän erikoisvaate ja näyttää lämpimämmältä kuin on. Tarkoitus olisi löytää talveksi joku aito vintagekelsi tai -turkis, joka lämmittäisi pakkasilla. Turkkeja on vain vaikea löytää miesten koossa.
Virallisesti en pidä raidoista, mutta tämän paidan kauluksettomuus yhdistettynä ohuisiin pystyraitoihin huokui täydellistä shaker-henkeä. Olimme juuri palanneet Lapista takaisin etelään ja ajatukseni seikkailivat ilmeisesti jossain talonpoikaisfantasioissa, joten näin itseni talikko kädessä niityllä luomassa heinää. Druidipaska ei siis ole ok, mutta maatilalarppaus näköjään on.
Ah, vanha tuttu Levis 501! En olisi uskonut tämän päivän koittavan. Ostin ne, koska ne olivat ainoat kokoani olevat farkut, kun menin kerran farkkupulassa kirppikselle. Ne ovat epäimartelevat faijahousut ja kiristävät vähän sieltä sun täältä, mutta tykkään niistä silti. Pillifarkkuja kauan käyttäneenä olen jollain kierolla tavalla tottunut siihen, että farkut puristavat.
Kirppikseltä niinikään ostettu nahkavyöni on yhtä vanha kuin meret ja vuoret, ollut käytössäni jo vuosia, mutta on edelleen yksi suosikeistani. Let me tell you my friend, mulla on ollut vuosien varrella kymmeniä vöitä, joista osa on päätynyt kitaran hihnoiksi ja patjojen kiristimiksi, mutta tästä en luovu koskaan.
Pidän ajatuksesta, että ostamani vaatteet päätyvät samantien käyttöön – yleensä puen ne päälle heti ja teen niistä omani. Kuten ne ruskeat mokkahousut torniolaisen kirppiksen parkkipaikalla.
Tykkään myös leikitellä ja haastaa itseäni, laittaa välillä päälle jotain sellaista joka ei ole täydellisesti linjassa tyylini tai yleisen pukeutumisilmapiirin kanssa. Kun astuu ulos omalta mukavuusalueelta voi löytää omasta olemuksestaan mielenkiintoisia uusia sävyjä. Sillä on voimaannuttava vaikutus, joka on mun mielestä yksi vaatteiden tärkeimmistä tehtävistä.
Ajattelen tyylikokeiluistani, että ei se ole niin vakavaa. Jos ei muuta niin jääpähän jälkipolville mielenkiintoisia kuvia vanhemmistaan.
PHOTOS BY STELLA HARASEK
