✖ MARRAKESH, MOROCCO

Terveiset Marokosta! Tänne me sitten päädyimme. Kiitos kaikille matkakohdekeskusteluun osallistuneille, teidän vinkeistä ja kokemuksista oli iso ilo! Marrakesh oli lopulta helppo valinta: olimme haaveilleet siitä jo kauan ja se alkoi jotenkin kimmeltää mielessä heti kun olimme tehneet päätöksen olla lähtemättä Kuubaan. Löysimme kohtuuhintaiset liput sopiville päiville, paluumatka vieläpä suoralla lennolla. Majoituksen varasimme vain ensimmäisiksi päiviksi, koska haluamme ehkä lähteä aavikkoretkelle emmekä vielä tiedä mihin, milloin tai kuinka moneksi yöksi.

Ihan hellekelejä ei tähän aikaan keväästä satunnaisia kuumia päiviä lukuunottamatta vielä ole, mutta samapa se. On kuitenkin aurinkoista ja suht lämmintä, samanlaista kuin Suomessa toukokuussa tai surkeana kesänä elokuussa. Nettikin toimii eikä tarvitse stressata siitä saammeko täältä työt tehtyä – työagendasta huolimatta alkaa tosin tuntua lomalta. Tässä muutamia kuvia ja havaintoja ensimmäiseltä päivältä.

Ensimmäinen huomio: tämä koko kaupunki on vaaleanpunainen! Melkein kaikki rakennukset ja muurit on rakennettu punaisesta hiekkakivestä, joka on haalistunut auringossa vaaleanpunaiseksi sen kaikissa eri sävyissä. Valokuvaajana on vaikea olla sekoamatta kaiken kauneudesta: on rosoiset pinnat ja seinistä kimpoileva vaaleanpunainen valo, ornamentit, mosaiikit ja lohjenneet kaakelit. Röykkiöittäin hedelmiä aasien vetämissä puukärryissä, suuria mansikoita ja mandariineja, kuivattuja kukkia ja mausteita kuluneissa tynnyreissä.

Tuntuu, että kaikki tapahtuu täällä muurien sisällä tai suljettujen ovien takana. Kadut ovat vaaleanpunaisia käytäviä, vähän kuin kivisiä putkia, joita pitkin ihmiset, aasit ja mopot etenevät sekopäisen sulassa sovussa. Muureissa on kapeita aukkoja, joihin voi pujahtaa, seinissä valurautaisia ja painavia puisia ovia, joiden takaa saattaa paljastua mitä tahansa. Labyrinttia muistuttava souk eli marokkolainen markkinapaikka loputtomine käytävineen, täpötäytenä kuhiseva ravintola, puusepänpaja jossa kipinät sinkoilevat, riadin sisäpiha täynnä kukkivia pensaita ja suihkulähteitä. Museo, puutarha tai hämyisä mattokauppa, jonne valo siivilöityy korkealla katonrajassa olevista aukoista.

Marokkolainen ruoka on niin tolkuttoman hyvää, että tekee mieli maistaa ihan kaikkea. Onneksi on kymmenen päivää aikaa. Kiinnostaa katujen varsilla seisovat ruokakärryt, ne lyhdyin valaistut ravintolat joita kaikki suosittelevat, ja varsinkin paikallisten suosimat kadunvarsiraflat, joissa on muovituoleja ja pöydän alla nukkuvia kissoja. Niiden nimistä ei ota ikinä selvää, ne on niitä joita kuvaillaan myöhemmin ystäville selvittämällä miltä sivukujalta se löytyykään ja minkävärisestä seinästä sen tunnistaa ja mitä annosta seinään sutatusta listasta kannattaa osoittaa.

Kaupunki on kuhiseva, kaaoottinen sokkelo, jossa kartoista ja osoitteista ei ole paljoakaan apua. Vaelsimme ensimmäisen päivän minne nokka näytti ja luotimme siihen, että joku neuvoo meidät illan tullen takaisin riadiimme. Niin kävi. Paikalliset tarjoavat apuaan pyytämättäkin, jotkut pyytävät palveluistaan muutaman dirhamin maksun, toiset tahtovat muuten vain esitellä kulmia, kunnes kuljettavat eksyneen matkailijan sukunsa maustekauppaan minttuteelle ja sen jälkeen tuliaisostoksille. Loput haluavat vilpittömästi vain auttaa.

Matot, tyynyt ja muut tekstiilit ovat pökerryttävän kauniita ja haluaisin tuoda ne kaikki kotiin. Yritän malttaa mieleni, koska muuten joudun oikeasti kohta perustamaan matkamuistoputiikin. Puolityhjässä matkalaukussamme olisi tosin tilaa matolle – tai ehkä kahdelle pienelle? Hmm.

Joka paikasta saa makeaa minttuteetä ja se maistuu ihanalta. Se kaadetaan koristeellisesta pikkukannusta siroihin kuppeihin mahdollisimman korkealta – tarjoilu on osa elämystä – ja nautitaan ilman kiirettä. Olemme maistelleet myös herkkukojujen ja leipomoiden mantelikeksejä, niin tahmeita, niin hyviä! Pienessä sokerihumalassa ja suupielet hunajassa jaksaa taas koluta kaupungin sokkeloita.

Marrakesh on kissojen kaupunki, niitä on kaikkialla. Yksi nukkuu tyynykasan päällä, toinen nuolee tassuaan kauppiaan tuolin alla, kolmas istuu kassakoneen päällä ja katsoo tyynesti suoraan silmiin. Ruokakojun vieressä lorvii kolme samannäköistä kissaa, ehkä sisarukset, jotka yhdessä paheksuvat ohikulkevaa kattia. Monet marokkolaisista kissoista ovat uteliaita ja ystävällisiä, tulevat toiveikkaasti kehräten tarkistamaan onko taskussa herkkuja tai irtoaisiko rapsutusta.

Marrakeshin valo on erilaista kuin missään muualla, samaan aikaan kirkasta ja utuista. Kun aurinko on laskemaisillaan, kivisillä kaduilla leijuu hetken sokaiseva valo. Kun ei näe, muut aistit terävöityvät: mausteiden ja kuivatun teen tuoksu täyttää pään, ympärillä kaikuu aasien kavionkopse, kauppiaiden huudahdukset ja jalankulkijoiden välissä sukkuloivien mopojen malttamaton pärinä. Päivän viimeiset säteet lämmittävät otsaa ja poskia. Tuntuu unelta, kun pidän kuhisevalla kadulla Jarnon kädestä kiinni ja kävelen mitään näkemättä kohti valoa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA