Katso ainakin tämä Black Mirror -jakso: San Junipero

Olemme viime viikkoina ahmineet läpi Netflixin Black Mirror -sarjan tähänastisen tuotannon. Kirjoittaja Charlie Brookerin luomaa brittisarjaa on hiukan hankala määritellä, mutta yritetään: jaksot ovat toisistaan irrallisia ja itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka kertovat teknologian ja sosiaalisen median vaikutuksesta ihmisten elämään ja erityisesti siitä millä kaikilla tavoilla se voi mennä aivan liian pitkälle. Jokaisessa jaksossa on eri tarina, eri henkilöt ja oma tyylilaji, joka liukuu mustasta komediasta draamaan kautta kolkkoon dystopiaan.

Melkein kaikki jaksot sijoittuvat johonkin tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen, mutta toiset voisivat tapahtua nykyhetkessäkin – ja ne ovatkin ehkä kaikkein kuumottavimpia. Toiset sarjassa esitellyistä painajaisista ovat osittain jo käyneet tai käymässä toteen. En ole varma onko sarja oikeastaan kovin viihdyttävä – osa jaksoista ovat nimittäin todella ahdistavia – mutta se on kiinnostava ja tarpeellinen. Uskon, että se voi ravistella ainakin herkimpiä yksilöitä (lue: minua) somehorroksestaan ja muistuttaa, että teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Mutta syy miksi kirjoitan tästä on oikeastaan yksi tietty jakso, joka on niin hieno, että se kannattaa katsoa, vaikka skippaisi kaikki muut. San Junipero poikkeaa niin kerronnaltaan, tunnelmaltaan ja lähtökohdaltaan sarjan muusta tuotannosta: vain tässä jaksossa teknologia esitetään uhan sijaan mahdollisuutena, vaikka tässäkin nousee esiin moraalikysymyksiä. Jakso vuoroin ihastuttaa, itkettää ja saa jalan vipattamaan loistavan soundtrackin tahdissa. Se on superkaunis, samaan aikaan surullinen ja jollain selittämättömällä tasolla lohdullinen – ja ennen muuta syvästi inhimmillinen.

Tunnin jakso on tehty niin hienosti, että siihen voi suhtautua vähän kuin elokuvaan. Musiikki ja visuaalinen toteutus on enemmän kuin kohdallaan, mutta parasta on silti tarina kahdesta naisesta, jotka rakastuvat todellisuuden tuolla puolen. On monta asiaa, jotka haluaisin vielä sanoa, mutta ei spoilata tätä teiltä, jotka ette ole vielä sitä nähneet. Sanotaan vaan, että Mackenzie Davisin ja Gugu Mbatha-Raw’n kemiat ovat täydellisesti kohdallaan.

Huomasitteko, tarkoituksella en maininnut sanaa scifi, koska teistä osa olisi lopettanut lukemisen saman tien. Vaikka et normaalisti välittäisi tulevaisuuteen sijoittuvasta viihteestä eikä Black Mirror kiinnostaisi pätkääkään, suosittelen että annat silti tälle jaksolle mahdollisuuden.

☊ BLACK MIRROR S03E04 ‘SAN JUNIPERO’

Helpompi tie yrittäjäksi

Kaupallinen yhteistyö, UKKO.fi ja Asennemedia

Perustin parikymppisenä graafisen suunnittelun opiskelijana toiminimen. Olin alkanut tehdä opintojen ohessa enemmän tai vähemmän oman alaani liittyviä freelance-töitä ja törmännyt nopeasti tilanteeseen, jossa yrityksen perustaminen oli ainoa vaihtoehto: vain harva asiakas oli valmis maksamaan palkkioita verokortilla. Olen aina ollut toiminnan nainen, joten sen enempää miettimättä täytin lomakkeet, maksoin käsittelymaksut ja ilmoitin toiminimeni kaupparekisteriin.

Tein sekalaisia hommia laajalla skaalalla. Suunnittelin julisteita, logoja ja verkkosivustojen ulkoasuja. Tein kuvismaikan sijaisuuksia. Otin suttuisia valokuvia, joita kehitin pimiössä indielevy-yhtiöiden flaijereita ja levynkansia varten. Taitoin pari kirjaa. Tein mainostoimistolle alihankintana baarimainoksia – HAPPY HOUR KOKO ILLAN! Toimin projektipäällikkönä graafikkokollektiivissa, jonka perustin parin opiskelukaverin kanssa, ja istuin asiakaspalavereissa teeskentelemässä aikuisempaa ja pätevämpää kuin olin. Työt tein suurimmaksi osaksi kotona kauhtuneessa villapaidassa ja lähettelin kaikesta laskuja toiminimellä, jonka nimen olin poiminut levyhyllyssäni olleesta albuminkannesta.

Työt sujuivat kyllä, mutta muutoin nuoren yrittäjän alkutaival oli kivikkoinen, sillä kärsivällisyys ja keskittymiskyky ei riittänyt (silloinkaan) kaikkiin niihin byrokratian kiemuroihin, joita yrittäjyyteen liittyy. Kompastelin lähes kaikkiin mahdollisiin aloittelijavirheisiin. Ensimmäiset kaksi toiminimiehdokastani eivät menneet läpi ja kesti lopulta kuukausia ennen kuin sain y-tunnuksen ja pääsin aloittamaan laskutuksen. Arvioin tuloni reteästi yläkanttiin ymmärtämättä seurauksia ja löysin itseni maksamasta ennakkoveroja tuloista, joita minulle ei ollut. Valitsin huolimattoman kirjanpitäjän, jonka tekemän virheen vuoksi sain pulittaa yli kymppitonnin veromätkyt. Toiminimen pyörittämiseen ja siihen liittyviin sotkuihin meni toisina kuukausina enemmän aikaa ja vaivaa kuin niihin varsinaisiin töihin.

Mikon lähettämä kaaviokuva naurattaa yhä vuosienkin päästä.

Jos silloin olisi ollut tarjolla joku kevyempi tapa lähteä yrittäjyyteen, olisin takuulla tarttunut siihen, mutta ei ollut. Opin asiat kantapään kautta, varsinkin sen kuinka tärkeä hyvä kirjanpitäjä on. Alun vaikeuksista huolimatta jäin sille tielle. Olin välillä vuosia päivätöissä musiikkimaailmassa, mutta tein koko ajan rinnalla omia freelance-töitäni: lehtijuttuja, satunnaisia graafisia projekteja ja vähän myöhemmin, tätä blogia. Vuosia myöhemmin, kun olin lähtenyt levy-yhtiöhommista, perustin ensin yhden osakeyhtiön ja sitten pian perään toisen. Jälkimmäistä pyöritän yhä ja teen nykyisin sen kautta kaikki työni.

Siitä toiminimen perustamisesta alkaa olla toistakymmentä vuotta, mutta täyspäiväinen yrittäjä katson olleeni siitä saakka, kun jättäydyin pois vakituisista päivätöistä. En ole vieläkään erityisen innoissani yrityksen luotsaamiseen liittyvästä paperisodasta, joten maksan ilomielin pitkän pennin tilitoimistolle siitä, että he hoitavat sen puolestani.

Yrityksen pyörittämiseen liittyvä byrokratia ei ehkä sovi meikäläisen luonteelle, mutta elämäntapana yrittäjyys on minulle ainoa oikea. Olen saanut vuosien varrella tehtyä elämästäni omannäköiseni, ja saan tehdä työkseni asioita, joissa olen hyvä ja joita rakastan. Yrittäjyydessä on niin paljon hyvää, etten pystyisi edes kuvittelemaan meneväni joskus takaisin päivätöihin – eihän sitä ikinä tiedä, mutta näiden vuosien jälkeen tuntuu jo absurdilta ajatukselta, että työskentelisin joskus jonkun toisen palveluksessa. Vakituisissa työsuhteissa on puolensa, kuten esimerkiksi vakituiset tulot, mutta valitsen milloin tahansa oman vapauteni taloudellisen turvan ohi. Saan laatia itse aikatauluni, valita itse asiakkaani ja hinnoitella itse työni. Voin vaikuttaa myös työmäärään: tehdä enemmän jos jaksan ja ehdin, tai vähentää, jos toivon lisää vapaa-aikaa tai jokin projekti vaatii tavallista enemmän aikaa. Tässä elämäntavassa, jossa esimerkiksi matkustaminen on olennainen osa työtäni ja liikkuvia osia paljon, ei oikeastaan mikään muu kuin yrittäjyys toimisikaan.

Minusta on varmaankin pitkän ja vaiheikkaan yrittäjähistoriani ansiosta tullut tuttavapiirissäni yksi niistä, joille monet yrittäjyyttä harkitsevat soittavat kysyäkseen ajatuksia ja vinkkejä. Todella monella on sama lähtökohta: yrittäjyys kiinnostaa, mutta tyhjän päälle heittäytyminen arveluttaa. Heittäytyminen ei onneksi ole ainoa vaihtoehto: oman työn ohella voi nimittäin turvallisesti kokeilla yrittämistä ja ennen suurempien päätösten tekemistä katsoa miltä yrittäminen tuntuu, miten se lähtee etenemään ja miten se sopii omaan elämään. Se on monille sopivampi (ja takuuvarmasti rennompi) lähestymistapa kuin kaiken muuttaminen kerralla.

Kokopäiväinen yrittäjyys ei muutenkaan ole ollenkaan ainoa yrittämisen muoto. Työelämä on viime vuosina muuttunut paljon siitä mitä se joskus oli ja yhä useampi tekee varsinaisen päätyönsä ohessa jotain muuta, josta saa sivutuloja. Se voi olla intohimoisesta harrastuksesta alkunsa saanut sivubisnes, tietyn aihepiirin asiantuntijuuteen perustuvaa konsultointityötä tai vaikka keikkaluontoista esiintymistä. Monilla on tietoja ja taitoja, jota ei pääse päivätyössään hyödyntämään – tai joita voisi hyödyntää nykyistä laajemmassa tai vapaammassa muodossa. Ja nykymaailmassa hyvin monenlaiselle osaamiselle löytyy joku, joka on valmis maksamaan siitä.

Satunnaiset, osa-aikaiset tai keikkaluontoiset sivutyöt ovat myös monen opiskelijan arkea: töitä tehdään opintojen ohessa eikä oman toiminimen kokopäiväiseen pyörittämiseen ole aikaa, energiaa tai edes tarvetta.

Kevytyrittäminen on moneen tarpeeseen mukautuva ketterä ratkaisu tälläisiin tilanteisiin. UKKO.fi -palvelu tarjoaa stressittömän vaihtoehdon, jolla pääsee laskuttamaan vaikka heti, sillä kevytyrittämiseen ei tarvita kuin voimassaoleva verokortti ja tunnukset palveluun.

Kevytyrittäjyys tarkoittaa joustavaa työmuotoa, joka mahdollistaa yrittäjän elämän aloittamisen ilman omaa y-tunnusta tai paperisotaa – sen avulla yrittäjyyteen voi siirtyä asteittain, tai sitä voi testailla rauhassa eikä tarvitse pelkkää kokeilua varten perustaa omaa yritystä. UKKO.fi -palvelun kautta voi laskuttaa asiakkaitaan ilman toiminimeä tai mitään sen kummempaa tietoa alveista, ennakkoveroista, tilinpäätöksistä ja yrittäjän eläkevakuutuksista. Ei tarvitse kuin kertoa palvelulle ketä laskutetaan ja mistä summasta on sovittu – UKKO.fi hoitaa kaiken muun pakollisen byrokratian. Tämän helpompaa yrittäjyyden aloittaminen tai testaaminen ei voi olla.

Laskun loppusummasta veloitetaan 5% komissio, muuten palvelu on käyttäjälle maksuton (kurkkaa hinnasto).  Komissio on minusta varsin kohtuullinen, sillä yrittäjänä maksaisit jokatapauksessa kirjanpidosta, myös niinä kuukausina kun et laskuta. Rahaakin olennaisempaa kuitenkin on, että kevytyrittäjänä säästää valtavasti voimavaroja: siis aikaa, vaivaa ja energiaa. Ihmiset ovat erilaisia ja tiedän, että on toki heitäkin, jotka nauttivat lomakkeiden ja lukujen kanssa touhuamisesta. Itse olisin kuitenkin ollut valmis pulittamaan isommankin komission, jos yrittäjäntaipaleeni alkuvuosien unettomina öinä olisi ollut tarjolla jokin helpompi vaihtoehto selviytymiseen toiminimen paperisodan keskellä.

Loppuun lista syistä ryhtyä yrittäjäksi, tai kokeilla miltä se tuntuu.

Saat tehdä sitä mitä rakastat

Tottakai myös muiden palveluksessa on mahdollista tehdä asioita, joita rakastaa – ja niin moni onneksi tekeekin. Yrittäjänä on ihan eri tavalla kaikki ovet auki: et ole sen varassa sattuuko sinulle rakkaille asioille ja niihin liittyvälle osaamisellesi olemaan työmarkkinoilla kysyntää, vaan voit rakentaa itsellesi paikan, joka tuntuu omalta. Ei tarvitse muuttaa muualle sopivan työpaikan perässä. Ei tarvitse pohtia vastaako työnantajan arvomaailma omaa.

Muistetaan myös, että joidenkin intohimot liittyvät asioihin, joita he tekevät päivätyössään, mutta toisten ei. Monissa tilanteissa yrittäjyys voi olla paras tai jopa ainoa tapa elättää itsensä intohimollaan, tai tehdä siitä itselleen sivutyö.

Intohimon lisäksi on hyvä tietysti olla kyky tuotteistaa osaaminen muotoon, josta muut ovat halukkaita maksamaan, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Oma vapaus

Minulle oma vapaus on tärkeämpää kuin mikään muu. Se, että saa itse täyttää kalenterinsa eikä tarvitse suunnitella arkeaan jonkun toisen määrittelemillä ehdoilla. Aamuisin keittelen villasukat jalassa kahvia. Usein naputan tietokonetta sohvalla koira torkkuen saman viltin alla, ja rakastan joka hetkeä. Tämä on tietysti luonnekysymys, sillä toiset taas nauttivat siitä, että palkkatyö tuo arkeen tietyn struktuurin (ja taloudellisen turvan). Kumpikaan ei ole sen huonompi tai parempi, kyse on vain siitä mitkä asiat ovat itselle tärkeimmät. Yrittäjänä saa paljon, mutta luopuu myös monesta. Palkkatyössä käyvät tekevät vaihtokauppaa myös, se on vain toisenlainen.

Omannäköinen elämä

Yrittäjyys joustaa erilaisissa elämänvaiheissa ja mahdollistaa työnkuvan muokkaamisen muun elämän ehdoilla. Tuttavapiirissäni moni on ryhtynyt yrittäjäksi esimerkiksi saatuaan lapsen tai aloitettuaan aikuisiän opinnot. Monesti yrittäjyys on luonteva vaihtoehto myös alan vaihtamisen yhteydessä, kun muutoksia on muutenkin edessä.

Olen itsekin yrittäjyyden ansiosta saanut rakennettua itselleni elämän, joka tuntuu omalta ja mahdollistaa asiat, joita haluan tehdä. Olen siitä tosi kiitollinen ja tiedostan toki olevani etuoikeutettu, sillä minulla on ollut alun byrokratiasotkuista huolimatta hyvät lähtökohdat. Olen kasvatukseni ansiosta sosiaalinen ja luontainen verkostoituja, jolle on aina riittänyt töitä. En ole heittäytynyt yrittäjyyteen kertarysäyksellä, vaan tukena on ollut aluksi opiskelupaikka ja yhteiskunnan myöntämät tuet sekä opiskelukaverit, joiden kanssa tein yhteistyötä, myöhemmin pitkäkestoiset työt joista olen saanut yritykseeni säännöllisiä tuloja. On ollut myös yhtiökumppaneita, loistavia kirjanpitäjiä ja tietysti kaikki ne minua kokeneemmat ja viisaammat yrittäjäystävät, joilta olen itse saanut apua silloin kun sitä on tarvittu. Tiedostan, että kaikilla ei ole yrittäjyyteen samat lähtökohdat, mutta onneksi nykyisin on olemassa palveluita, jotka laskevat kynnystä siihen ryhtymiseen.

Oma visio

Yrittäjänä saa toteuttaa omaa näkemystään juuri sillä tavoin kuin haluaa – sopii kaltaiselleni jääräpäälle, jolla on voimakas visio lähes kaikesta. Muilta ei tarvitse kysellä mielipiteitä. Mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki olisi tehtävä yksin! Minusta on ihanaa tehdä tiimityötä, kunhan saan vaikuttaa itse siihen millaisten tyyppien kanssa työskentelen: tiimityö on parhaimmillaan silloin kun kemiat kohtaavat, ideat sinkoilevat ja kaikki tuovat pöytään jotain oman näkemyksensä. Ei ole sattumaa, että teen paljon töitä ystävieni kanssa: heistäkin lähes kaikki ovat yrittäjiä ja tarvitsemme toisiamme tuon tuosta.

Visio liittyy vahvasti itse tekemisen lisäksi myös tulevaisuuteen. Tavoitteiden asettaminen ja niihin kurkottaminen takaa omassa työssään kasvamisen ja kehittymisen: eivät ne olisi tavoitteita, jos niiden saavuttaminen onnistuisi helposti, heti ja ponnistelematta.

Raha

Raha ei ole uhka, vaan mahdollisuus! En yhtään jaksa sitä vanhanaikaista yrittäjäkäsitystä, jonka mukaan yksityisyrittäminen on yhtä raatamista ja sillä just ja just pärjäilee, jos elää säästeliäästi ja järsii keittiönnurkassa kuivunutta leipää. En usko myöskään, että pelkkä intohimo riittää ja rakkaudesta lajiin jaksaa elää nälkärajalla. Työllä ei tarvitse rikastua, mutta kyllä työn minusta pitää olla sen verran kannattavaa, että sillä saa laskut maksettua. Osittain se on tietysti ammatinvalintakysymys. Itse vaihdoin aikoinaan taideopintoni graafisen suunnittelun opintoihin ja valmistuin kuvataiteilijan sijaan visuaaliseksi suunnittelijaksi, koska arvelin, että niillä eväillä olisi helpompi elättää itsensä ja taiteen pariin voisin aina palata myöhemminkin.

Yrityksiä on tietysti erilaisia ja toiset on helpompi saada kannattamaan kuin toiset – joissakin on pienet katteet ja raskas kulurakenne, toiset taas perustuvat ajatustyöhön, johon ei tarvita henkisen pääoman lisäksi kuin tietokone ja toimiva netti. Toiset myyvät monistettavia tuotteita, toiset työaikaa jonka määrä on rajallinen. Konseptilla kuin konseptilla voi kestää vuosia ennen kuin työ palkitaan ja yritys alkaa kannattaa saati tuottaa voittoa. Yrittäjänä on kuitenkin ihan toisenlaiset mahdollisuudet tienata, jos on valmis tekemään töitä enemmän tai fiksummin kuin muut – toisin kuin palkkatyössä, kattoa ei ole. Jokainen oman yrityksen rakentamiseen käytetty työtunti on myös sijoitus omaan tulevaisuuteen ja varallisuuteen työnantajan tai osakkeenomistajan sijaan.

On myös täysin mahdollista, että homma alkaa kannattaa nopeammin kuin uskotkaan: ideasi voi olla loistava, osaamisesi juuri sitä jolle on tällä hetkellä kysyntää tai saatat sattua muuten vain oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ei ole olemassa mitään tiettyä polkua, jota pitkin  yrittäjänä pitää edetä. Maailma muuttuu koko ajan ja työelämän mahdollisuudet sen mukana. Yrittäjyys voi olla juuri niin kevyttä, ketterää ja kannattavaa kuin olet villeimmissä haaveissasi maalaillut.

Loppuun linkkivinkit. Jos kevytyrittäjyys kutkuttaa, kannattaa tutustua UKKO.fi:n sivuilta löytyviin oppaisiin ja podcasteihin. Suosittelen myös entisen työtoverini, ystäväni ja blogikollegani Natan kirjoitusta samasta aiheesta – paljon asennetta ja ajatuksia sekä nippu käyttökelpoisia vinkkejä yrittäjyyttä pohtiville.

Päivän kysymys: mitä tekisit työksesi, jos voisit tehdä mitä tahansa?


Minne matkustaa?

Nopeiden käänteiden nainen täällä terve! Meidän piti lähteä varhain maanantaiaamuna kolmeksi viikoksi kohti Kuubaa. Varasimme lennot viime syksynä aika spontaanisti – tarkoitus oli jokatapauksessa lähteä maaliskuun tienoilla jonnekin lämpimään tekemään pari työprojektia ja eteen sattui niin halvat lennot Havannaan, että päätös oli helppo. Kuuba on kiehtonut aina, ei ole vaan aiemmin osunut vastaan sopivaa hetkeä matkustaa sinne.

Olimme ajatelleet viettää osan matkasta Havannassa paikallisten pitämissä kotimajoituksissa, ja lähteä sen jälkeen reput selässä kiertämään pikkukaupunkeja ja rantakyliä. Työt hoituisivat siinä samalla, kunhan pääsisin parin päivän välein muutamaksi tunniksi nettiin julkaisemaan blogikirjoituksia, lähettämään sähköposteja ja edistämään kaikkia niitä asioita, jotka täällä Suomessa ovat kesken.

Mutta kuten alkuviikosta avasin, tässä nyt on ollut ns. vähän kaikenlaista.

Blogin kaatuminen kolmeksi päiväksi pisti julkaisuaikataulut sekaisin. Suomen surkein palveluntarjoaja myöntää mokanneensa isosti, mutta pesee pokkana kätensä korvausvastuusta. Mutta se on onneksi vain työasia – pahempi juttu on, että Jarno kaatui alkuviikosta portaissa niin pahasti, että päässä pyörii yhä. Kyllä hän siitä toipuu, mutta aikataulut ovat menneet kokonaan uusiksi ja puolet niistä asioista, joiden piti tähän mennessä olla valmiita, ovat yhä tekemättä.

SEURAAVAKSI keittiön katto alkoi vuotaa vettä, kun ullakkokerroksen asukas pesi kylpyhuonettaan. Huoltoyhtiö “selvittää asiaa” mikä muutaman päivän perusteella näyttää tarkoittavan sitä, että huoltoyhtiö tekee asialle jotain sitten kun vettä tulee parin litran sijaan se parisataa. Kyllä tässä jo kaivattiinkin vähän lisäjännitystä arkeen!

Minimanaajat osaavat luoda aavemaisen tunnelman keväiseen aurinkolänttiinkin.

Kaiken kukkuraksi Jarno ei ole ainoa, joka on kirjaimellisesti törmännyt naama edellä todellisuuteen: Juno-koira paineli eilen pitkin koirapuiston alaspäin viettävää rinnettä kun jää vei tassut alta, koira luisui kiihtyvällä vauhdilla alamäkeen ja mäjähti naama edellä aidanpylvääseen. Nyt on puolet pikkunaamasta turvoksissa, mutta mikään ei tainnut onneksi mennä rikki – antaa koskettaa eikä aristele. Hampaat ovat tallessa ja lempiharrastus eli syöminen sujuu vallan hyvin.

Tässä ohella olemme kuumeisesti yrittäneet löytää Kuubasta majapaikkoja, joissa pääsisimme varmuudella nettiin silloin kun pitää. Olin kyllä kuullut Kuuban kehnoista verkkoyhteyksistä ja siitä kuinka monimutkainen prosessi koko nettiin pääsy on, mutta lopulta selvisi, ettei ole minkäänlaisia takeita siitä, että pystyisin esimerkiksi lataamaan blogiin kuvia tuon kolmen viikon aikana, saati lähettämään Suomeen isoja tiedostoja. Kolme viikkoa ilman toimivaa verkkoyhteyttä on kyllä kutkuttavan ihana ajatus, mutta tässä työssä ja tilanteessa mahdottomuus.

Voi saatana mikä viikko. Viimeinen niitti tähän spektaakkeliin oli, kun turistikortin saamisesta tuli aivan uskomaton säätö. Ei edes mennä siihen. Alkoi tuntua, että meille väännetään ratakiskosta kuinka tämä ei ole oikea hetki lähteä Kuubaan. Koska tämän vuoden tavoite on elää vähän rennommin ja olla kuolematta stressiperäiseen sydänkohtaukseen, ajattelimme suosiolla uskoa.

Päätimme mennä tällä kertaa jonnekin muualle, vaikka viikoksi, ihan minne vaan, kunhan aurinko paistaa siellä. Lähdemme vasta pari päivää myöhemmin – tehdään ensin täällä pakolliset asiat alta pois alta, ja annetaan samalla miehelle ja koiralle pari lisäpäivää aikaa toipua kolhuistaan. Parempi lähteä kaikessa rauhassa ja hyvillä mielin, luottaen siihen, että saamme tehtyä työt paikan päällä ilman suurempia ongelmia. Silloin jää aikaa myös iisisti ottamiseen ja lomailuun.

Mutta minne matkustaisimme, tällä muutaman päivän varoitusajalla? Viime tingassa varatessa täytyy miettiä vähän budjettia ja suosia kohteita, joihin pääsee sopuhintaan. Mietimme Marokkoa, Marrakech on kiinnostanut jo kauan emmekä ole kumpikaan käyneet siellä – harmi vaan, että siellä ei ole tällä hetkellä ihan niin lämmintä kuin toivoisin. Mauritiukselle saisi just nyt superhalvat äkkilähtöliput, mutta matka kestäisi kaksi viikkoa ja me olisimme poissa mieluiten korkeintaan kymmenen päivää.

Keksittekö meille muita kohteita? Pitää olla lämmintä, auringon pitää paistaa ja netin pitää toimia. Hyvä ruoka on plussaa, mutta keskivertosapuskallakin pärjää, kunhan on kahvia.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA