Valoa pimeään (ja uuteen kotiin)

Kaupallinen yhteistyö Airam – 100 vuotta loistavaa arkea

Mulle kodit ovat aiemmin olleet lähinnä kämppiä, väliaikaisia tukikohtia jossa käyn nukkumassa ja lämmittämässä pakastepizzan. Oon tykännyt laittaa niitä nätiksi kirppislöydöillä ja roskalavoilta kannetuilla huonekaluilla, mutta jatkuvan reissaamisen ja muutoksien takia panostus on aina jäänyt minimiin. Nykyisessä liitossa asia on kuitenkin hissuksiin muuttunut – onneksi! Pysyvyys elämässä on tuonut uudenlaisen tavan nähdä koti ja on ekaa kertaa tuntunut tärkeältä tehdä kodista omannäköinen. Ollaan tehty yhdessä pientä remonttia asuntoihimme ja etsiskelty rauhassa kalusteita, jotka haluaa viedä mukanaan myös seuraavaan osoitteeseen. Ollaan tuotu myös yhteisiltä reissuilta esineitä kotiin. Mun suosikit ovat taideteokset, niillä on muhun maadoittava vaikutus.

Remontin alla olevan kaupunkikodin lisäksi meillä on pohjoisessa kakkoskoti. Tuntuu hyvin erilaiselta miettiä kotia ja asumisen eri aspekteja, kun on kaksikin paikkaa, jotka tuntuvat vihdoin omilta eivätkä väliaikaisilta. Pelkän sisustamisen sijaan voi miettiä asunnon pohjaa, tilojen toimivuutta ja toiminnallisuuksia, pintamateriaaleja ja valaistusta vaikka ihan alusta asti. Toki tarkoituksenmukaisuus edellä, ei se remppaaminen niin kivaa ole että pelkän remontoimisen ilosta siihen ryhtyisi.

Lapin kodissa on voitu ottaa rennosti, talo on kuitenkin sellaisenaan asumiskelpoinen. 150-vuotiaan talon kunnostusta on muutenkin hyvä lähestyä hissuksiin ja harkinnalla. Jotenkin uskon myös, että noin vanhaan, aikoinaan käsin hirrestä rakennettuun taloon myös kuuluu kaiken maailman kummalliset ratkaisut ja pienet keskeneräisyydet, joita voi ratkoa yksi kerrallaan, kun tulee portailla istuskellessa aamukahvin kanssa keksineeksi jotain parempaa. Hyvin useasti parannusehdotukset tosin kiertää pitkän kehän kautta takaisin alkupisteeseen, siihen että olemassaoleva ratkaisu on se toimivin. Talo, joka on seissyt paikallaan yli neljä kertaa kauemmin kuin minä olen elänyt, ei kaipaa hätiköityjä päätöksiä ja tulee siinä sivussa opettaneeksi itsellekin hiukan kärsivällisyyttä.

Uuden kaupunkikodin remontti on ollut akuutimpi hanke, koska se on saatava nopeasti asuttavaan kuntoon. Olen tehnyt remonttia mahdollisimman paljon itse, koska rakastan tehdä käsilläni ja oppia uusia taitoja. Itselleni on tärkeää tehdä asioista oma ja paras tapa on kirjaimellisesti upottaa kädet siihen, oli se sitten siivoamista, rakentamista, maalaamista. On tietenkin myös halvempaa tehdä itse sen minkä pystyy kuin palkata tehtävään joku muu. Onneksi urakoitsijamme on suvereenin ammatiosaamisen lisäksi mukava tyyppi, jonka kanssa homma toimii. Palautettakin on tullut. Hän jätti mut itsekseen työmaalle neljäksi päiväksi ja antoi listan tehtävistä, jotka mun pitää saada valmiiksi ennen paluutaan. Raadoin pitkiä päiviä ja tein mielestäni hyvää jälkeä. Olin juuri käymässä poissa työmaalta, kun hän tuli takaisin, ja puhelimeen kilahti viestin: “TYÖMAAPALAVERI!” Seuraavaksi sain listan mitkä kaikki pitää tehdä uusiksi ja mitkä on jäänyt kokonaan tekemättä. Kehuin häntä erittäin hyväksi opettajaksi, koska hän antaa tehdä kaikki virheet, jotta oppi menee perille. Työmaahuumori on vakava asia.

Kaiken varsinaisen raksahomman lisäksi on pitänyt tehdä päätöksiä, ihan tajuton määrä päätöksiä asioista, joiden eteen en ole koskaan aiemmin joutunut. Ovien aukeamissuuntia, lattiasaumojen värivaihtoehtoja, kattopaneelien ladotussuuntaa ja käsisuihkujen välimatkoja vessanpönttöön nähden… Lista jatkuu loputtomiin. Ja kaikki päätökset pitää tietysti tehdä nopeasti, mieluiten lennosta, että urakoitsija ei pääse taas palautevihkonsa kanssa kuittailemaan.

Itse tekisin päätökset nopeasti luottaen intuitioon (eli tuuriin) ja toivoen parasta, mutta saksalaisilla geeneillä varustettu puolisoni haluaa ymmärtää kokonaisuuden, vertailla vaihtoehtoja ja tehdä perehtyneen päätöksen. Me täydennetään onneksi toisiamme ja onkin ollut ihan toimiva kompromissi, että pienemmissä asioissa, joissa ei voi mennä pahasti vikaan, mennään usein sillä mun tuuripäätöksellä ja isommissa luotetaan Stellan valistuneeseen näkemykseen.

Termosta on tarvittu viime viikkoina. Olin kaavaillut, että raksalla voisin käyttää meidän kahvinkeitintä, mutta siellä on ilma niin tiheänä rakennuspölystä, että kahvilla voisi tasoittaa seiniä. Käyn bensiksillä täyttämässä termaria ja parasta on, että lähes kaikki paikat myy termarin täyteen keskikokoisen kahvin hinnalla! Pienikin säästö lämmittää kun rautakauppakuitit kasaantuu. Termospullo on astetta spesiaalimpi, suomalainen perheyritys Airam täyttää nimittäin 100 VUOTTA ja on sen kunniaksi valmistanut klassikkotermaristaan rajoitetun ja numeroidun erän näitä kultaisia pulloja. Toivoisin tätä joululahjaksi ellen olisi saanut sitä jo.

Kodinlaitossa ja rempoissa meidän valintoja ohjaa väljät periaatteet, jotka on syntyneet vähän itsestään. Tykkäämme luonnonmateriaaleista, puu on muutenkin lempimateriaalini ja varsinkin hunajaiseksi patinoituneella tammella on erityinen paikka sydämessä. Arvostamme laatua, joka kestää käyttöä ja aikaa. Yritämme miettiä mikä on oikeasti meitä ja välttää ilmiselviä trendejä, jotka on taas vuoden päästä erilaiset. Ei aina ihan helppoa, trendit väistämättä muovaavat meidänkin makua. Ei ole kyse erikoisuudentavoittelusta, vaan halusta mennä kohti sitä mikä tuntuu eniten omalta. Aina kun mahdollista me suositaan kotimaista. Tekijyyttä tai materiaalia, parhaassa tapauksessa molempia samassa. Ja kaiken remontoimisen myötä olen ylipäänsä alkanut arvostamaan toimivuutta ja kestävyyttä ihan kaikissa valinnoissa.

Oon aina ollut kiinnostunut kotieni tunnelmasta ja valo on mulle elementtinä ehkä tärkein. Se on meillä Stellan kanssa yhteistä ettei me kumpikaan oikein tykätä kirkkaista yleisvaloista, vaan ollaan enemmän tunnelmavalon ystäviä: mieluummin pistemäisiä sivuvaloja siellä sun täällä, kivoja seinä- ja jalkalamppuja kattovalon sijaan. Lämmin, kotoisa tunnelma on kivempi kuin kaiken paljastava valkeus.

Lapin kodissa meillä on kyllä vähän liiankin hämärää talvisin, varsinkin kuistilla ja pihalla, jonka valaistusta ei olla ehditty miettiä ollenkaan. Taskulamput ja otsalamput ovat kovassa käytössä saunaa lämmittäessä ja koirien kanssa riehkatessa. Uudessa rivarissa ollaan sen sijaan pohdittu viime aikoina valaistuksia paljonkin, sillä niitäkin on mennyt remontissa sähkövetojen myötä uusiksi. Valokuvaajana värilämpötilat ovat tuttuja, mutta en ole ennen pohtinut niitä sisustuksen ja asumisen kannalta. Nyt esimerkiksi tiedän että 3000K ja 4000K ovat nykyään yleisimmät kodin värilämpötilat, ja on makuasia kummasta tykkää enemmän: 3000K on lämpimämpi, lähempänä perinteistä hehkulamppua, ja 4000K neutraalimpi valkoinen valo jota käytetään paljon moderneissa sisustuksissa.

Meille tulee molempia, mutta ei samoihin tiloihin, siitä tulee sekavaa. Stella sanoo että usein kun jossain tilassa on levoton tunnelma tai asiat ei vaan jostain selittämättömästä syystä näytä kivalta, se johtuu siitä että värilämpötiloja sekoitetaan, tai värilämpötila on väärä siihen tilaan. Se on kyllä totta: valaistuksella on yllättävän iso vaikutus siihen miltä oma koti tuntuu. Onko se häilyvä ja sekava vai rauhallinen ja maadoittava.

Älyvalo kuulostaa next level -keksinnöltä, mutta Airamin juhlavuoden hulinoissa lanseerama SmartHome-älyvalaistussarja tekee värilämpötilojen ja voimakkuuksien säätelyn helpoksi ja edulliseksi, sillä älylamppuja saa alkaen reilulla kympillä. Simppelimmillään mistä tahansa valaisimesta saa älykkään vaihtamalla tavallisen polttimon tilalle älylampun. Ei tarvita mitään tukiasemaa, vaan hallinta onnistuu puhelimeen ladatulla apilla tai tavalliseen tapaan valaisinkytkimestä on/off-tyyliin. Aluksi voi ostaa testiin vaikka vain yhden älyvalon, ja jos innostuu, sovellukseen on helppo lisätä uusia valoja.

Olen testannut viime päivinä evakkokodissa Airamin älyvaloja, joiden ihan ehdoton etu on se, että niiden kanssa ei tarvi hukkua päätösten hermojaraastavaan suohon, sillä polttimon värilämpötilaa voi säätää vapaasti. Toistan: värilämpötilaa ei tarvi päättää etukäteen kaupassa! (Jokainen remppaa tehnyt osaa varmaan samaistua tähän iloon ja helpotukseen, kun on yksi asia jota EI TARVITSE PÄÄTTÄÄ.) Voi testata kotona mikä toimii parhaiten, vaihdella vaikka fiiliksen mukaan ja vaihtoehtoja on todellakin enemmän kuin kaksi. Samalla voi säätää kirkkautta, mikä tarkoittaa käytännössä että valoja voi himmentää illan tullen nousematta sohvalta. Myös ajastaminen onnistuu, säätää vaikka yöpöydän valo kirkastumaan hitaasti niihin aikoihin kun pitäis tulla tajuihinsa ja lähteä raksalle (just nyt en muista aikaa, että elämässäni olis ollut mitään muuta). Eikä siinä vielä kaikki, ledivalot voi säätää vaikka sykkimään musiikin tahtiin. Kotidisko! Ledinauha toistaa useita eri värejä ja toimii tunnelmanluojana vaikka joulun alla, mutta mun ajatukset siintävät jo tupareissa, joissa ledit vilkkuu ranskalaisen teknon tahtiin ja mä tanssin pöydällä.

Yöpöydän vanha valaisin on upgreidattu älylampulla. Nappasin havainnollistavan triptyykin värilämpötilojen eroista: vasemmalla lämpimin, oikealla kylmin. Portaattoman säädön ansiosta on helppoa löytää tilaan tai tilanteeseen sopiva sävy.

Oon fiiliksissä siitä, että Airam, satavuotias firma joka on valaisut pimeää pohjoista jo monta sukupolvea, on tiukasti ajan hermolla. Ei ainoastaan tuotekehityksellään, vaan he ovat sitoutuneet tukemaan kaikessa toiminnassaan YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelmaa, joka tähtää äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen tasavertaisesti huomioon. Lue lisää YK:n käynnistämästä yritysvastuualoitteesta.

Tätä kirjoittaessani kaupunkikodin remontti on jo hyvässä vauhdissa, uskaltaisiko sanoa jo loppusuoralla. Valmista pintaa ilmestyy tasaiseen tahtiin. Ei siitä ole kuin pari viikkoa, kun kylpyhuoneemme tilalla oli kasa hiekkaa ja edessä siintänyt työmäärä tuntui käsittämättömältä. Valoa tulvii tunnelin päästä ja luottamus remontin valmistumiseen alkaa olla vahva.

Eniten odotan, että viimeisetkin raksapölyn rippeet on imuroitu pois ja koko huusholli siivottu ja tuuletettu. Näen jo kuinka Fleetwood Mac soi, siirtelemme huonekaluja paikoilleen ja puramme laatikoita. Ah, se hetki kun pääsee rojahtamaan sohvalle ja katsomaan vaikka leffan koko perheen kanssa. Mutta mikä leffa!? Päätökset eivät lopu koskaan.

Onnea Airam 100v, onnea meille pian valmistuvaan uuteen kotiin!

Mattimyöhäisen musavinkki

Taidan olla maailmankaikkeuden viimeinen ihminen, joka törmää tähän viime vuonna julkaistuun kappaleeseen, mutta ei voi mitään: sivistyksessäni on iso valkoinen aukko Taylor Swiftin kohdalla. Toki olen tiennyt hänen olemassaolostaan siitä saakka kun hänen nimensä alkoi pyöriä sinkkulistoilla ja lehtiotsikoissa, mutta en ole koskaan vaivautunut perehtymään hänen musiikkiinsa. Se ei vaan tuntunut relevantilta, kunnes törmäsin tähän Bon Iverin kanssa tehtyyn biisiin, olin seota ja tajusin, että ehkä siihen on syy, että puolet maailmasta on vouhottanut Swiftin Folklore-levystä, jolta tämäkin helmi löytyy. Onhan tämä melko mahtipontinen vyörytys, mutta miten syvälle juuri sellainen voikaan joskus osua.


☊ TAYLOR SWIFT FEAT. BON IVER ~ EXILE

Postikortteja kraaterista

Jaan pyynnöstä kaksi Instagramin puolella julkaistua tekstiä myös täällä.

24.10.2021 ~ Kun vuosia kestäneen yrityksen ja hoitojen päätteeksi tulin raskaaksi, ajattelin että ehkä nyt on vihdoin meidän hetki. Ehkä on meidän vuoro iloita odotuksesta, valmistautua siihen että elämä muuttuu. Ensimmäistä kertaa en tuntenut itseäni huijariksi, kun katselin kirppiksellä pieniä sukkia.

Mutta alun varovaista toivoa seurasi kivut, vuodot, loputtomat verikokeet ja tutkimukset, pitkät tunnit päivystyksessä, yö sairaalassa. Uusi elämä kasvoi, se oli vain väärässä paikassa. Raskaus keskeytettiin leikkauspöydällä ja samalla poistettiin molemmat munajohtimet, jotta hengenvaarallinen tila ei toistuisi.

Vatsa tikattuna yritän ymmärtää mitä on tapahtunut, selviytyä shokista ja tulla sinuiksi taas uudenlaisen surun kanssa. Voiko sellaista surrakaan, mitä ei varsinaisesti vielä ollut? Silti se oli lähinnä mitä koskaan olemme päässeet tämän unelman täyttymistä. Melkein, melkein siellä. Kaikki raskaudet eivät vaan pääty elävään lapseen.

Ensin ajattelin etten kerro tästä somessa mitään, sitten päätin että kerron ihan kaikille. Jos jotain olen viime vuosien aikana kaivannut, sitä että lapsettomuudesta puhutaan kesken kaiken eikä vasta jälkeenpäin, sitten kun syliin on saatu vauva, tai vuosia myöhemmin kun lasta ei koskaan tullut ja elämään on löytynyt muita suuntia. En kaipaa selviytymistarinoita, vaan postikortteja kraaterin keskeltä, tilanteista kuten tästä: emme tiedä miten tässä käy, emme tiedä tuleeko meitä onnistamaan. Syvästi yksityinen, keskeneräinen tarina on kivulias jaettunakin, mutta ansaitsee tulla kuulluksi siinä missä muutkin.

26.10.2021 ~ Viime päivien rakkauden ja myötätunnon tulva on yllättänyt ja lämmittänyt – kiitos ♥

Kaipasin postikortteja kraaterista ja niitäkin sain – kymmeniä ja kymmeniä viestejä ihmisiltä, jotka ovat käyneet tai käyvät läpi samaa. Luin niitä ja itkin jokaista keskenmenoa, painavin sydämin tehtyä keskeytystä, kohtuun kuollutta vauvaa, niitä jotka eivät ole saaneet koskaan edes viivoja raskaustestiin.

Näitä tarinoita on niin paljon ja ne ansaitsevat näkyä. Ymmärrän täysin jokaista, joka ei pysty tai halua jakaa, samalla toivon että ainakaan häpeä ei olisi esteenä. Jos jostain voi olla apua niin siitä tiedosta ettei ole yksin. Emme ole ainoat. Eikä se ole meidän syy. Kukaan ei tee mitään ansaitakseen tätä. Kaikilla on taistelunsa, me saimme tämän.

Pahinta on epätietoisuus. Niin kauan on toivoa kun on toivoa, mutta on vaikea mennä eteenpäin, kun ei tiedä mitä sillä tekisi. Ei sen varaan uskalla niin kovin paljon laskea. Toisaalta muuta ei ole kuin toivo. Seisomme eteisessä, vuosia kestäneessä välitilassa, odotushuoneessa jonka läpi on tullut ja mennyt ihmisiä meidän ympärillä. Jotkut ovat saaneet kaksi lasta siinä ajassa missä me emme yhtäkään. Me olemme yhä tässä.

Se mikä alkoi asenteella ”tulee jos on tullakseen” on muuttanut vuosien varrella muotoaan. Joinakin päivinä se on raoista vuotavaa rakkautta jolle ei ole vastaanottajaa, toisina hahmotonta surua jolle ei ole nimeä. Ja nyt sen päällä on uusi kerros, ajatus jostakusta joka oli vihdoin tulossa, mutta ei saanutkaan mahdollisuutta.

Et ollut vielä kukaan, silti rakastin sinua jo.