Kymmenen asiaa minusta

Tartun suuntaani heiteltyihin haasteisiin huonosti, vähintäänkin merkittävällä viiveellä – mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Seuraa siis kymmenen sattumanvaraista asiaa aiheesta meikä. Kun on kirjoittanut blogia melkein kymmenen vuotta ei voi enää millään muistaa mitä kaikkea on tullut vuosien varrelta horistua, mutta luulen, että näitä pikkuasioita eivät ainakaan ihan kaikki vielä tiedä.

1. Tienasin elantoni taidekoulun alastonmallina kun olin kahdeksantoistavuotias. Otin loparit silloin kun pääsin samaiseen opinahjoon opiskelemaan. (Juuri kun kirjoitin tämän, muistin sivunneeni aihetta kun kirjoitin viime syksynä opiskeluvuosistani.)

2. Olen näytellyt samoihin aikoihin kesäteatterissa ja tehnyt mitättömiä statistirooleja muutamissa elokuvissa. Päädyin mukaan silloisen poikaystäväni kautta, hänestä tulikin myöhemmin näyttelijä. En kokenut alaa omakseni, mutta tykkäsin kaikista projekteista, jopa siitä, kun näyttelin kaksi kesää putkeen Tukkijoella-näytelmässä kylän lumppua ja tanssin kansallispuvussa polkkaa kunnes nilkkani kipeytyivät. Taskuun jäi muistot monesta hauskasta kesästä ja esiintymiskokemusta, josta on myöhemmin ollut paljon hyötyä. Polkkaa ei ole tosin tullut paljoa tanssittua sen jälkeen.

3. Ajoin autokoulun kuorma-autolla. Taisin olla näky, kun huristelin moottoritiellä rämisevällä kuorma-autolla yhdeksäntoistakesäisenä hippiäisenä, jonka olemattomat käsivoimat eivät olleet riittää vinoon potkaistun vaihdekepin käsittelyyn.

4. Olen potenut keskivaikeaa pakkomiellettä Myers-Briggsin persoonallisuustyyppeihin siitä asti niiden olemassaolo pari vuotta sitten selvisi minulle. Olen pakottanut lähes kaikki läheiseni tekemään testin, jotta pääsen heidän kanssaan arvioimaan ja analysoimaan tulosten paikkansapitävyyttä. Itse olen INFP ja tunnistan itseni lähes joka kohdasta. Jos haluat tehdä testin, se onnistuu verkossa ja vie vain minuutin tai kaksi. Googlaa myers briggs test niin löydät ensimmäisten tulosten joukosta monta vaihtoehtoa – ja tule sitten raportoimaan mitä sait tulokseksi!

5. Soitin kitaraa ja rumpuja kun olin teini. Opettelin myös skeittamaan, enkä ollut missään näistä kovin hyvä. Naurattaa, että nyt elämässäni on mies, joka hallitsee juuri nämä lajit, joihin oma motoriikkani ei riittänyt.

6. Hahmotan nopeasti laajoja järjestelmiä ja kompleksisia kokonaisuuksia, mutta en vieläkään ymmärrä miten ovet toimivat. Joudun jatkuvasti kahnauksiin varsinkin lukkojen kanssa, joista jokainen on mielestäni aivan uniikilla tavalla epälooginen. Erityisesti inhoan hotellihuoneiden avainkortteja ja aasialaisia lukkoja. Stella vs ovet on ystäväpiirin yleinen vitsailunaihe ja voin kertoa, että ovet johtavat tässä skabassa aina.

7. Jos en kirjoittaisi ja kuvaisi työkseni, hakisin opiskelemaan psykologiaa. Ihmismielen liikkeet ovat aina kiinnostaneet. Kuuntelen ihmisiä uteliaana, haluan ymmärtää miten muut ajattelevat ja kokevat asioita. Olen käynyt terapiassa ja ollut välillä kiinnostuneempi terapeutin käyttämistä tekniikoista ja mainitsemista teorioista kuin omista syistäni olla paikalla.

8. Epäilen usein olevani henkisesti korkeintaan kymmenen. Todisteet: lapsellinen huumorintaju (luulen, että ystävät nauravat useimmiten minulle eivätkä vitseilleni), krooninen sekoaminen kaikesta kimaltavasta, heppahulluus josta en ole ikinä päässyt yli, ikuinen iltapesuinho ja se, että ärsyttää mennä nukkumaan ajoissa, vaikka tiedän, että aamulla kiitän siitä itseäni. Rakastan myös kaikkea epäterveellistä ruokaa, koska sen syöminen tuntuu kapinalliselta. Ihan kuin kukaan kieltäisi aikuista ihmistä!

9. Sain potkut balettitunnilta kun olin viisi, koska minulla oli ihan omat koreografiat. Jarno arvelee, että olin ehkä enemmän nykytanssija.

10. Tykkään valvoa öisin ja tutkia sattumanvaraisia asioita, joista en tiedä mitään. Kuutamotutkimuksen kohteeksi voi valikoitua oikeastaan mikä vain. Estonian onnettomuus ja siihen liittyvät salaliittoteoriat, postijärjestelmä, ihmiset joiden fetissi on kävellä kastematojen päällä. Hakuhistoriani on vähän kyseenalainen, tässä viimeisimmistä ne julkaisukelpoiset: how to avoid shark attacks, ADHD testing for adults, training a penquin. Kerran innostuin kvanttifysiikasta, josta en harmi kyllä tajunnut juuri enempää tutkimusteni jälkeenkään. On myös vakituisia tutkimuskohteita, kuten avaruus, tulivuoret, myrskyt ja kaikenlaiset psykologian haarat ja kuriositeetit. Terveisin hurrikaanitutkija Harasek.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

La Finca, Vieques

⊕ VIEQUES, PUERTO RICO

Pimeä tulee Karibialla aikaisin. Aurinko alkaa vaipua horisontin taakse jo kuuden aikaan, kun lauttamme lähtee Fajardosta kohti Viequesin saarta. Tunnin mittaista matkaa kanssamme tekevät saarella asuvat paikalliset, mukanaan Puerto Ricossa tehdyt ostokset, sillä on paljon asioita, joita Viequesista ei saa. Joku on pakannut mukaansa eläviä kanoja, toisella on ilmastointilaite.

Lautta kolahtaa satamalaiturin kumisuojiin ja kolmipäinen ryhmämme reppuineen ja kameroineen lastautuu ulos muiden mukana. Paikallisten lisäksi pienessä lauttaterminaalissa tungeksii kourallinen turisteja aasialaisista amerikkalaisiin. Kadulla terminaalin edessä on kova kilpailu kimppatakseista, mutta kaikki tuntuvat saavan kyydin. Mekin, vaikka seisomme vain paikoillamme ja siemailemme lähipubista hakemiani tervetuloa paratiisisaarelle -kaljojamme. (Mikään syy ei ole liian vähäpätöinen tai väkinäinen oluen korkkaamiselle.) Siitä samasta kuppilasta ostamme viikon päästä myös heihei paratiisisaari -kaljamme.

“Necesitas taksi?”
“Si”
“Adónde?”
“La Finca, cuánto cuesta?”
“15 dollars de los 3 personajes”
“Bueno! Vamos!”

Käytän heti koko espanjankielen sanavarastoni ja änkeämme sataman viimeisenä ryhmänä tyhjän Chevyn takatilaan. Näillä teillä huonot iskunvaimentimet saattavat lennättää ilmoille matkustajien lisäksi muutaman ärräpään. Ajomatka pimeän saaren läpi majapaikkaamme muistuttaa taksireivejä, jossa kalja roiskuu ympäriinsä auton pomppiessa epätempossa lyhtypylväiden luoman strobovalojen tahtiin. Tätä kaikkea säestää konepellin löystyneiden tuuletinritilöiden pansonicmainen kolina ja kilkatus, sekin epäsynkassa.

Matka määränpäähämme La Fincaan ei ole pitkä, sillä saari on kokonaisuudessaan ihastuttavan kompakti. Luikerreltuamme kapeiden viidakkoteiden läpi kohti saaren keskiosaa olemme perillä. Maksamme kuskille ja koitamme salaa kuivatella oluttahroja auton jalkatiloista, kun keskeltä pimeyttä kajahtaa periamerikkalaisen lämmin tervetuloa-toivotus. Vastassamme on Scott, toinen hotellia ylläpitävästä parivaljakosta, sekä hotellikoira Ziggy, jolta on oman tervetuliaisserenadinsa takia katketa kitarisat.

Scott on mukava ja kohtelias herrasmies, kotoisin Philadelphiasta. Hän perehdyttää meidät talon tapoihin, joita ei ole kuin kolme: 1, don’t feed the wild animals. 2, silent time starts at ten. 3, remember to enjoy your stay at La Finca!

Teemme kierroksen päätalossa, jonka yläkerrassa huoneemme sijaitsee. Alakerrassa ei ole vastaanottotiskiä, vaan yksi avoin tila, josta löytyy aula, yhteinen avokeittiö ja suuri terassi, jotka jatkuu jokaisen kulman taakse. Luonto on vahvasti läsnä olipa sisällä tai ulkona, sillä oviaukot ovat suuret ja kaikki ikkunat koko ajan auki – ne suljetaan kuulemma vain hurrikaanin osuessa kohdalle. Koko talon kiertävällä terassilla on keinuja, riippumattoja, pöytiä ja penkkejä. Maisema merelle on upea ja siitä tuleekin välittömästi seurueemme olohuone. Päätalon lisäksi tilalta löytyy useita sivurakennuksia, yksityisasumuksia vieraille, jotka haluavat olla omassa rauhassaan ja saattavat viettää saarella pidempiä aikoja.

Aamukahvilla tapaamme Scottin kumppanin, Billin, joka kertoo meille enemmän tilan historiasta, kuinka he ovat aikoinaan ajautuneet töihin La Fincaan ja siitä mitä itse ajattelevat paikasta. Heidän tarinansa on moderni klassikko, kaksi toimistotyöläistä saivat tarpeekseen korporaatiomaailmasta ja tekivät täyskäännöksen. Työ La Fincassa oli heille unelmien täyttymys, sillä he olivat aiemmilla työkomennuksillaan rakastuneet Viequesiin ja toivoneet salaa saavansa syyn jäädä pysyvästi saarelle.

 

La Fincaa on vaikea kutsua hotelliksi, mutta ei se ole myöskään hostelli tai resort, vaan täysin omanlaisensa majatalo, jossa Scott ja Bill toivovat vieraiden olevan kuin kotonaan – a home away from home. He kertovat iloitsevansa siitä, että lähes kaikki paikassa yöpyneet ovat aistineet La Fincan vieraanvaraisen tunnelman, ja monet vieraista palaavat takaisin. Heitäkin on, jotka tulevat joka vuosi.

La Fincan rentoon ja välittömään tunnelmaan minäkin tykästyn. Pidän siitä, että päätalon huoneet ovat melko riisuttuja, niistä löytyy vain tuulettimet, sängyt ja yöpöydät. Matkalaukuille on avohylly, postikorttien kirjoittamista varten pöytä ja tuoli. Tietynlainen askeettisuus sopii minulle. Hotellihuone edustaa minulle vain paikkaa, jossa nukun ja saan yksityisyyttä silloin kun sitä kaipaan. En halua matkustaa maailman kolkkiin vain sulkeutuakseni huoneeseen mukavuuksien keskelle. La Fincassa ei edes voisi tilata huonepalvelua, sillä ruoat tehdään itse ja kahvia saa, kun menee keittiöön ja keittää. Muilta paikallaolijoilta voi toki kohteliaasti kysyä, että juovatko hekin.

Saapuessamme Scott on näyttänyt keittöstä kaapinnurkan, josta käytetään nimitystä corner of love: sinne vieraat jättävät lähtiessään ylijääneet ruokatarvikkeensa. Se pelastaa meidät ensimmäisenä iltanamme, sillä emme kaikelta tervetuliaiskaljan latkimiselta ja reivibussin aiheuttamilta rytmihäiriöiltä ole hoksanneet käydä kaupassa. Rakkauden nurkan raaka-aineilla kokkaamme aterian, jota joku amerikkalainen vieras käykin kommentoimassa: smells so delicious, are you professional chefs?! Riisiä ja tölkkilihaa – jep.

La Fincan sähkö toimii pääsääntöisesti aurinkoenergialla. Varageneraattori on toki olemassa pilvisempiä päiviä varten, mutta niitä on kaikkien onneksi vain harvoin. Vettä pyydetään käyttämään säästellen. Kaikesta näkyy muutenkin, että ekologisuus on La Fincalle tärkeää. Saarella tunnutaan ymmärtävän, että heillä on ainutlaatuinen luonto eikä sitä haluta turmella, vaan elää osana sitä. La Fincan suihkut on rakennettu ulkotilaan, aina yhtä miellyttävää peseytyä tähtitaivaan alla. Iltapäivän suihkuja tosin suositellaan, sillä silloin on tarjolla eniten lämmintä vettä. Vastikään rakennettu uima-allas on La Fincan uusin ylpeydenaihe ja siitä tuleekin yksi matkan lempialtaistani. Tarpeeksi syvä, laaja valikoima virikkeitä (lue: lapsille tarkoitetut uimalelut) eikä turhia sääntöjä.

Viimeisenä päivänä pakkaamme kamat ja juttelemme vielä pitkän hetken Scottin ja Billin kanssa. Hienoja miehiä, pidän eritoten heidän avarakatseisuudestaan. Luovutamme jo huoneemme, mutta saamme jäädä vielä viettämään iltapäivää poolille odotellessamme, että seuraavan hotellimme Hix Island Housen check-in alkaa. Selviää, että Bill on tullut alunperin Viequesiin juuri Hix Island Housen takia: hän on työskennellyt hotellilla aikoinaan ja paikka onkin hänelle erittäin tuttu. Billin ja Scottin mielestä olemme valinneet juuri oikeat yöpymispaikat Viequesin vierailullemme.


PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK, JARNO JUSSILA & MIKKO RASILA

Parka pelastaa kevään

Kukaan ei varmasti halua kuulla yksityiskohtia viikonlopustamme, jonka vietimme sairastellen yhdessä ystävien kanssa. (Kyllä, minäkin sain taudin, tietysti sain!) Tyydyn siis toteamaan, että ystävyys kestää kaiken, perhe on päässyt pienen lentolippusäädön jälkeen palaamaan kotiinsa ja olemme kaikki yhtä onnellisia siitä, että pääsiäinen on lusittu. Ensi kerralla paremmalla onnella. Kaikki maailman sympatia teille lapsiperheille, jotka selviätte vastaavasta rumbasta pahimmillaan monta kertaa vuodessa! En todellakaan tiedä miten teette sen.

Täällä vasta toivutaan eikä tosiaankaan kiipeillä kallioilla, kuvat ovat siis viime viikolta kun olimme vielä tolpillamme. Koleat kevätpäivät eivät varsinaisesti ole suosikkejani ulkoiluun, mutta koiranomistajalta ei aina kysellä mielipiteitä – onneksi hyvät varusteet pelastavat paljon. Filippa K:n uusi Hunter Parka kuuluu suosikkikategoriaani vaatteet, jotka ovat sekä kauniit että käytännölliset. Myrskypilven värinen parka pitää tuulen ja sateen loitolla, molempia piisaa tähän aikaan vuodesta (tai ollaanpa rehellisiä, Suomessa ympäri vuoden). Vuorikin löytyy vaan ei kovin paksu, puen siis alle villapaidan niin kauan kun lämpötilat huitelevat nollan tuntumassa. Väljässä takissa on kiristysnyörit, mutta itse tykkään, että se on reteimmillään juuri noin, a-linjaisena laskeutuva palttoona joka pitää sään ulkopuolella ja meitsin kuivana.

Kaivopuiston kalliot ovat vielä harmaat ja hyiset. Kahden viikon päästä on vappu ja sehän tietää helsinkiläiseen tapaan joko toukokuista yllätyshellettä tai perinteistä vappusäätä, siis räntää. Ainakin olen varustautunut. Takki on mitoitettu sillä tavoin nerokkaasti, että sen alle mahtuu helposti koira, poikaystävä, skumppapullo ja eväskorillinen toast skagenia.

PARKA* FILIPPA K
STYLESNOBIN SAAPPAAT* DOTS
VILLAPIPO SAMUJI
*SAATU

Kerrankin jossain on muuten ymmärretty, että hupun pitää olla iso. Parkan (irroitettavaan!) jättihuppuun mahtuu tarvittaessa sekä muhkea pipo että holtittomasti kasvava tukka. Kiitos muodin jumalat, kiitos Filippa K. Muille isotukkaisille ja isoja pipoja suosiville tiedoksi, että takki löytyy tällä hetkellä merkin kevätmallistosta mm. Aleksanterinkadun myymälästä – nopeat syövät hitaat.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA