Tervehdys lentokoneesta! Ei ole hetkeen ollut näin hektistä lähtöä. Alkuviikon amazing race huipentui lähtöä edeltävään päivään, kun heräsimme seitsemältä suorittamaan saksalaisella täsmällisyydellä laadittua todo-listaa. Päivän aikataulu oli suunniteltu minuutin tarkkuudella, jotta ehtisimme tehdä kaiken välttämättömän, sovitun ja luvatun. Kuten esimerkiksi muotikuvauksen, jota ei olisi varmaankaan kannattanut sopia päivään ennen matkaa, mutta puolustuksekseni sanottakoon, etten sitä lukkoonlyödessäni osannut arvata, että koko viikostani tulisi yhden varastetun laukun takia totaalinen kaaos. Oli myös viime hetken viinikuvaus, jota varten metsästin lumipyryssä juuri oikeansävyisiä ruusuja ja uhmasin leivoslaatikkoineni myrskytuulta, joka oli kaataa minut kumoon keskelle Korkeavuorenkatua.
Se muotikuvaus huipentui siihen, että – katso kuva – Luna-koira tuli esittämään reklamaation huomiomme kohdistamisesta aivan vääriin asioihin ja pudotti kesken lyyrisen poseeraukseni hapsukorkkarini päälle kuolatun siilinraadon. Siilipehmolelu on talouden kestosuosikki, jota ei saa heittää roskiin, vaikka se näki parhaat päivänsä joskus kolme vuotta ja 748 siiliriitaa sitten. Siiliriita = klassikkokina, joka koirasiskoksille syntyy, kun jompikumpi muistaa siilin olemassaolon ja toinen tajuaa haluavansa leikkiä sillä “sattumalta” juuri samaan aikaan. Voi kateuden voimaa.
En oikeastaan tajua millä ihmeellä onnistuimme, mutta ehdimme kuin ehdimmekin saada kaiken pakollisen valmiiksi. Kuvaukset olivat ohi yhteen mennessä, kuriirikyydillä korttitehtaalta konttoriin saapuneen pankkikortin noudin taksilla matkalla palaveriin. Taksikuskia nauratti, kun selvitin kyytiin hypätessäni, että minulla ei ole juuri nyt korttia eikä penniäkään käteistä, mutta ihan kohta on, kunhan piipahdamme matkan varrella pankkiin. Paluumatkalla hain aurinkovoidetta, särkylääkettä alkaviin flunssaoireisiin (tietysti olen juuri nyt tulossa kipeäksi) ja suoritin todo-tetriksen, jossa jäljelläolevat Ehdottomasti Pakolliset Asiat jaetaan vielä niihin, jotka on oikeasti tehtävä ennen lähtöä ja niihin, jotka voi hoitaa perillä palmun alla.
Niin, oli tässä yksi pieni mattoroudauskin. Projektit vaihtelevat, roudauksen määrä on vakio.
Illalla kiikutimme koirat kaupunkilomalle lempihoitopaikkaansa – niitä lellitään siellä niin, ettei niillä ole koskaan mikään kiire kotiin. Kaahasimme kaupungin toiselta puolelta takaisin Tehtaankadulle ja piipahdimme vielä matkan varrelta Stockalle vaihtamaan dollareita ja ostamaan hiuslenkkejä. Mustiin aukkoihin karkailevat hiuslenkit ovat kahden pitkätukkaisen taloudessa jatkuvan kriisin aihe: meillä on kaikki yhteistä paitsi hiuslenkit. Lainaisit nyt yhtä. PLIIS. Lupaan palauttaa. En varmasti hukkaa. (ETPÄ!)
Melkein kaikki alkuviikolle aikatauluttamani tietsikkatyöt jäivät laukkuvarkauden aiheuttaman hässäkän takia tekemättä, mutta onpahan siellä Karibialla sitten aikaa istua mojito edessä ja naputtaa tietokonetta. Töitä siellä tehdään jokatapauksessa, sillä kirjoitamme kohteesta juttua lehteen, teemme sielläkin yhden muotikuvauksen ja muitakin matkajuttuja on luvassa. Kahden viikon aikana ehtii varmasti vähän lomaillakin.
Mutta miksiköhän kaikki lentoni lähtevät aina seitsemältä aamulla? Se tarkoittaa sitä, että edellisenä iltana ei ehdi nukkumaan ollenkaan, ei tälläkään kertaa. Keitimme aamuneljältä kahvit, puoli viiteen mennessä olimme taksissa matkalla lentokentälle. Kaikki niin väsyneitä, että silmäluomet riippuivat puolitangossa, keskustelut puolikkaita lauseita, jotka eivät varsinaisesti liity toisiinsa. Muistin kesken turvatarkastuksen, että unohdimme shampoon. Aivan sama, kai sitä saa Karibialtakin. Tai sitten ei vaan pestä tukka kahteen viikkoon, puhdistuu se varmasti meressäkin.
Sanonpa vaan, että se drinkki, jonka tilaan kun vihdoin nakkaamme reput olalta ja astumme rannalle, tulee olemaan tuskanhiellä ansaittu. EN MALTA ODOTTAA.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
