Elokuvia vuodenvaihteen pitkiin, pimeisiin iltoihin

Rakastan elokuvia varmaankin samalla intensiteetillä kuin Stella musiikkia. Huomaan kauhukseni keskittymiskykyni heikentyneen mitä lukemiseen tulee, teatteri ei oikein ikinä ole ollut minun juttuni (ehkä koska sitä ei voi katsella omasta sängystä pyjama päällä) ja jostain syystä en hevillä tempaudu sarjojen vietäväksi.

Joskus instagramissa epäillään, että en pidä elokuvista, koska arvostelen näkemääni kärkkäästi. Se ei pidä paikkaansa. Olen vain nähnyt niin valtavasti leffoja, että makuni on äärimmilleen virittynyt. Olen myös herkkä kaikelle hyhmäiselle naiskuvalle elokuvissa, huumorintajuni ei kerta kaikkiaan enää riitä. Itkin ilosta kun luin aikoinaan Anu Silfverbergin artikkelin Imagesta. Joku osasi sanoittaa sen kummallisen tunteen, kun istuu pimeässä salissa ja pintapuolisesti neutraalikin elokuva ahdistaa. Olen ollut joskus miehelleni epämääräisen vihainen, kun hän on pitänyt elokuvasta, joka on saanut minut tärisemään. Nyt tiedän miksi.

Tässä muutamia poimintoja noin vuoden kohokohdista. Olen koittanut parhaani mukaan jäljittää missä elokuvat ovat tällä hetkellä nähtävissä. Mainitsemieni kanavien lisäksi elokuvat saattavat tietysti löytyä muualtakin. Lopuksi sanon pari valittua sanaa leffoista, jotka saivat minut tuohduksiin.

Kärsimys ja kunnia (vielä joissakin elokuvateattereissa)

Yksi vuoden suurimpia elämyksiä oli Pedro Almodóvarin uusin ja henkilökohtaisin elokuva Kärsimys ja kunnia. Minun tajuntani räjähti, kun aikoinaan nuorena espanjanopiskelijana näin Naisia hermoromahduksen partaalla, siitä alkoi Almodóvarin uran seuraaminen. Tässä välissä ja varsinkin ennen tätä viimeisintä on monta, joista en ole erityisemmin innostunut ja pari, joita en ole edes mennyt katsomaan, mutta nyt muistin taas, miksi Almodóvarista niin pidin. Tiesitkö, että elokuvassa Salvador Mallon (Antonio Banderas) koti on tarkahko kopio Almodóvarin omasta kodista taideteoksia myöten. Almodóvar on intohimoinen taiteenkeräilijä ja hänen elokuvissaan taiteella on suuri merkitys. Pieni miinus Penelope Cruzin jo hollywoodihtavalle olemukselle, joka ei kaikessa kukkeudessaan oikein enää taivu köyhän perheenäidin esittämiseen.

Kapernaum – Kaaoksen lapset (Viaplay)

Vuoden tärkein elokuva. Aivan sama kestätkö katsoa tämmöisiä elokuvia tai haluatko vaiko etkö järkyttää itseäsi, tai onko nyt sopiva hetki kun on juuri ollut joulukin, tai kaipaatko vain aivot narikkaan huttua. Nyt vain otat itseäsi niskasta kiinni ja katsot ja se katsominen sattuu ja se sattuminen on meille kaikille ihan oikein. Sisältää myös vuoden kovimman lopetuksen.

Vice – Vallan oikeat kasvot (Viaplay)

Elokuvia, jotka soisi jokaisen katsovan vain siksi, että ymmärtäisi toisten ihmisten todellisuutta, valtaa ja sen väärinkäyttöä tai ylipäätään maailmaa hiukan paremmin. En ymmärrä miksi Vice on luokiteltu komediaksi, hampaat löivät loukkua sen jälkeen.

Hellyyden ehdoilla (iTunes)

Miksi, MIKSI tämmöisiä elokuvia ei tehdä enää? Hellyyden ehdoilla tuntuu äärimmäisen modernilta verrattuna moneen nykypäivän elokuvaan, jotka ovat kummallisen moralisoivia ja sormea heristeleviä. Ihmiset harvoin ovat yksinomaan hyviä tai pahoja, kunnollisia tai kunnottomia, aina oikeassa tai aina väärässä, kuten Hellyyden ehdoilla reippaalla meiningillään osoittaa. Elokuva on jotenkin… elossa. 1970-1980-luvun elokuvien puvustus on huikean inspiroivaa.

Diego Maradona (Elisa Viihde)

Jalkapallo, rakkaani. Tätä ette ehkä tienneet minusta, mutta rakastan jalkapallon arvokisoja. Lempiasiani Instagramissa on Ranskan maajoukkueen tili. Diego Maradonan Italian-vuosista kertova dokumenttielokuva lukeutuu minun leffavuoteni kohokohtiin. Napoli kiehuu ja riehuu ja me sen mukana. Netflixistä löytyy myös sarja Maradona Meksikossa, laula kanssani Diegoooo, Diegooooo, Diegoooo, Diegooo!

PETTYMYKSET

Amazing Grace (vielä joissakin elokuvateattereissa)

Kirjasin teillekin Hangon Elokuvajuhlien tärppeihin Aretha Franklin kahden illan kirkkokonserttitaltioinnit vuodelta 1972. Ei olisi kannattanut.

Elokuvissa tapahtui kummia: olin melkein alusta asti jotenkin tosi, tosi raivoissani, poskia kuumotti ja sydän hakkasi. Ensin ahdistuksen sekaista raivoa oli vaikea ymmärtää, mutta ei kauaa. Jotain on ollut pahasti pielessä elokuvan teon aikaan ja sen tunnelman tavoitin 47 vuotta myöhemmin, pienen hankolaisen elokuvateatterin upottavassa penkissä.

Aretha on elokuvassa hymytön ja vaiti, sanookohan sanaakaan. Laulaa tietysti niin upeasti, että lapaluuni kipristyvät. Pastori sen sijaan puhuu puhumasta päästyään ja puristelee Arethaa selästä ja olkapäistä. Jeesus, Jeesus, he huutavat, mutta missä on ilo? Jos sanon teille, että gospel-kuorokin laulaa istualtaan, niin ymmärrätte ehkä elokuvan tunnelman. Kuoronjohtaja on elokuvan ainoa valopilkku. Yleisö ei muutamaa hetkeä lukuunottamatta tempaudu aidosti mukaan, ja kun tempautuu, niin alleviivatun teatraalisesti. Lopuksi lavalle kutsutaan Aretha Franklinin isä, joka istuu vanhan, alkoholisoituneen rakastajattarensa kanssa eturivissä leveästi naureskellen. Hänkin puhuu mahtipontisesti ja pitkään, ovelasti alentaa tytärtään vaikka on ylentävinään. Kun Aretha vihdoin saa taas laulaa, isä painaa valtavan pyyheliinan hänen kasvoilleen hieroakseen hikeä pois.

Elokuva päättyy, kaikki taputtavat vimmatusti ja minä olen tunnekuohun vallassa. Mitä helvettiä? Ettekö te näe? Kotona minun on haettava kaikki mahdolliset artikkelit, jotta ymmärtäisin omaa reaktiotani. Elokuva-arviot näyttävät olevan melkein järjestään kiittäviä, mutta Aretha itse ei olisi koskaan halunnut elokuvaa julkaistavan. Ja pastori ja isä? No, eivät todellakaan mitään Herran enkeleitä, sanotaanko näin.

Marianne & Leonard – Sanoja rakkaudesta (vielä joissakin elokuvateattereissa)

Huh huh miten tunkkainen. Harmitti oikein, että olin kirjoittanut elokuvasta tännekin etukäteen, mutta odotin sitä niin. Elokuvassa naureskellaan tympeille panojutuille ja tuoreesti syytetään lasten ongelmista yksinomaan äitejä. Sillä lailla.

Mahdoton yhtälö (en edes halua etsiä mistä sen löytää)

En ehkä eläessäni ole nähnyt turhempaa elokuvaa, meinasin kuolla. Pyörittelin elokuvateatterin pimeydessä silmiäni niin tarmokkaasti, että hyvä kun eivät kierähtäneet karkkipussiin. Täysi mysteeri miksi ylipäätänsä menin.

Hyviä aikeita

Jotenkin onnistun aina itseltäni salaa samaan aikaan ruksimaan kalenteriin “täydellisen vapaita lomapäiviä” ja sitten ahtamaan ne kuitenkin täyteen odotuksia asioista, joita kannattaa ehdottomasti tehdä nyt, kun kerrankin on aikaa eikä ole mitään suunnitelmia. Ei mitään mistä pitäisi stressata, päinvastoin! Kivoja juttuja, jotka selkeyttävät mieltä ja tuovat iloa!

Kuten toteuttamaan koko perheen retken Nuuksioon, jossa emme ole ikinä käyneet, järjestämään vaatekaapin, sopimaan ystävän kanssa tallipäivästä hevosten parissa, opettelemaan uppomunan tekoa, huoltamaan vähän liiankin rakastetut lempineuleet ja lukemaan ne yleissivistävät kirjat, jotka ovat odottaneet hyllyssä hetkeään niin kauan, että nolottaa.

Onneksi siinä kävi sitten kuitenkin niin, että tulin joulun alla vähän kipeäksi. En pahasti, juuri sen verran että veto oli poissa enkä sitten alkanutkaan järjestää retkiä Nuuksioon tai tallille. En jaksanut ajatella aamuisin uppomunia, vaan pysyin tutulla joululinjalla ja söin onnellisena Jarnon keittämää riisipuuroa. Miksi edes haaveilla uppomunista, kun riisipuurosesonki on kuumimmillaan? Sitäpaitsi Jarno osaa tehdä uppomunia, ehkä se riittää että toinen meistä osaa.

Vaatekaappi on edelleen sekaisin, lempineuleet nyppyisiä. Onhan tätä talvea vielä edessä, vaikka salaa ajattelenkin, että kevät alkaa tammikuusta. Järjestelen jokatapauksessa vaatekaapin sitten häämatkan jälkeen, tai sitten en, ja siltikin elämä jatkuu.

Kaiken suunnittelemattomille päiville suunnitellun sijaan nukuin, luin, nukuin päiväunia, luin vähän lisää, välillä söin ja sitten taas nukahdin. Edelleen väsyttää, eikä se johdu vain nuhasta. Olen alkanut ymmärtää, että vuosikymmenten saatossa hankittu uupumus ei ole korjattavissa muutamalla pyhäpäivällä tai kolmen viikon lomalla. Sellainen korjaa kyllä akuutimman univajeen, mutta syvempi toipuminen vie paljon kauemmin ja vaatii muutoksia kalenterissa, prioriteeteissa ja ennen muuta pään sisällä.

Nukkumisen ja lukemisen lisäksi oli ohjelmaa juuri sen verran kuin jaksoin. Kävin Tuomaan markkinoilla syömässä ystävän kanssa pelmenejä ja tekemässä muutaman täsmähankinnan: Suomessa tehtyjä mehiläisvahakynttilöitä, ortodoksiveljestön kojusta seljankukkateetä ja kaalipiirakoita (munkit olivat kuulemma paistaneet niitä edellisenä yönä aamuneljään saakka). Niin ja kotkalaiselta lammastilalta muhkea lampaantalja keittiön sohvalle, jotta laaduntarkkailijoilla olisi vetoisassa huoneessa lämmin päivystyspaikka. Karvapyllyjä ei sovi pallelluttaa.

Kaalipiirakka lepää vintagelautasella. Ei tosin levännyt kauaa.

Toinen ohjelmanumero oli etukäteen sovittu, sauna ja jouluillallinen ystävien kanssa. Olin ostanut hyvissä ajoin sitä varten pullollisen samppanjaa ja kauppahallista mätiä. Jarno haki joulukakun (Gateaustako, kysytte naureskellen leipomouskollisuudellemme, ja kyllä, sieltä juuri, koska siellä on kirkkaasti paras juustokakku) ja siinä järjestelyt sitten olivatkin. Yhdessä kun tekee saa pöydän koreaksi ilman että kenenkään tarvitsee hikoilla keittiössä kovin kauaa.

En lukenut yhtään mitään yleissivistävää, ainoastaan kirjoja joihin jaksoin sillä hetkellä keskittyä. Niitä luinkin seitsemän. Mikä onni. En muista milloin olisin ehtinyt lukea niin paljon kuin huvittaa. Onneksi ei tarvitse ihan heti hidastaa tahtia, sillä häämatka alkaa juuri. Olemmekin keskustelleet siitä, että ei sitten tehdä yhtään mitään suunnitelmia, tällä kertaa ei oikeasti mitään, ei valloiteta vuoria eikä roadtrippailla maan halki. Ollaan vaan ja lueskellaan, ei edes keskustella mistään yleissivistävästä, vaan hölötetään, kerrotaan huonoja juttuja, kuiskaillaan toistemme korvaan hölynpölyä.

Ja ehkä pieni kuntokuuri siinä sivussa? Kun kerrankin olisi aikaa?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Joulun olennaisimmat

Siellä puolen ruutua taidetaan olla vahvasti jo joulutunnelmissa, niin täälläkin! Blogi hiljenee muutamaksi päiväksi joulunviettoon, mutta sitä ennen pieni mutta säkenöivä jouluspektaakkeli höystettynä kuvilla parin viikon takaa. Blogin uutena vieraskirjoittajana tunnettu ystäväni Anna oli kylässä, nautimme myöhäisen iltapäivän ratoksi lasilliset ja hölisimme kirjoista, lomasuunnitelmista ja marmorimunista, joita Anna käyttää kuulemma menestyksekkäästi gua sha -henkiseen kasvohierontaan. Vietimme samalla vähän minijoulua, sillä varsinaiset joulupyhät vietämme eri paikoissa.

Anna löysi meille sattumalta loistavan kysymyspatteriston FT How to spend it -lehdestä (kyllä, näen Annan istumassa jälleen jonkin hotellin aulabaarissa selailemassa valtavan kokoista Finacial Timesin liitettä) ja päätimme heittäytyä valmiiden kysymysten vietäväksi. Kyseisessä juttusarjassa oli vastausvuorossa Mimi Thorisson, joka on kuulemma Annan idoli, hänen vastauksensa voit kurkata alkuperäisestä jutusta. Mimi Thorisson on Ranskassa ja Italiassa asuva kaunotar, jolla on liuta lapsia, valokuvaajamies ja intohimoinen suhde ruoanlaittoon. Säästimme osan kysymyksistä toiseen hetkeen ja korvasimme ne muutamilla Voguen vastaavista haastatteluista lainatuilla kysymyksillä – jos ne kelpaavat julkkiksille, ne kelpaavat varmasti meille!

✖ Missä vietät joulun tänä vuonna?

Anna: Ranskassa, ystäviemme huvilassa lähellä Cannesin kaupunkia.

Stella: Pysyn Helsingissä puolison ja koirien kanssa. Suurimmaksi osaksi löhöän kotona ja nautin siitä ettei tarvitse tehdä mitään, mutta yhtenä päivänä on tarkoitus mennä ystävien luo saunomaan ja syömään. Just passeli yhdistelmä joutenoloa ja sosiaalisuutta.

✖ Paras antamasi joululahja?

Anna: Olen aika huono joululahjojen antaja. Tavara tuskastuttaa. En tiedä ovatko rekkalasteittain jakamani kirjalahjat saajien mielestä parhaita, mutta minusta kirja on aina hyvä lahja, samoin hotelli- ja ravintolalahjakortit. Parkkoselle voisin ostaa vaikka mitä, hän jotenkin villitsee minua, ja ostankin. Se St. Jamesin musta, klassinen, osterinavaajienkin suosima, olkanapitettu, jumalattoman tiivis villaneule, se oli kyllä aika hyvä lahja se! Tänä jouluna aion jaella ystävilleni opettavaisia pelikortteja, joissa on taiteilijoita ja kirjailijoita. Tyttärilleni ja itselleni ostin samanlaiset pyjamat. (Meillä on siis poikakin, mutta hän on toivonut, etten nolaa häntä, joten en uskalla kirjoittaa hänestä juuri mitään. 15-vuotiaat…)

Stella: Taidan olla tosi tylsä lahjanantaja. En halua ottaa riskejä enkä varsinkaan antaa mitään tarpeetonta tavaraa keräämään pölyä kaapissa. Yllättäminen on silti kivaa ja oikeastaan melko helppoa, sillä ihmiset puhuvat usein siitä mistä pitävät ja haaveilevat. Pidän aina korvat auki mahdollisten lahjaideoiden varalta. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä tai kallista, ajatus on tärkein.

Kerran ostin Pariisin matkalta joululahjan matkakumppanilleni, ystävälle joka oli ihastellut museokaupassa tiettyä esinettä, muttei raaskinut ostaa sitä. Onnistuin harhautussuunnitelmassani ja sain tehtyä hänen huomaamattaan salaisen hankinnan. Loistava idea oli kaatua hajamielisyyteeni: olin tietysti syksyn aikana unohtanut autuaasti kaappiin piilottamani lahjan ja löysin sen sieltä vasta joulun jälkeen. Ystävä sai sen sitten loppiaislahjaksi.

Annan usein kirjoja niille, joiden tiedän arvostavan niitä. Joskus vintage-esineitä tai koruja, joista aavistan lahjansaajan pitävän. Viime vuosina olen pyrkinyt lahjomaan läheisiä ennen muuta yhteisellä ajalla ja kivalla tekemisellä.

✖ Entä paras saamasi joululahja?

Anna: Sain tyttäriltä pari joulua sitten mustan, meksikolaistyyppisen pääkallokoristeen, rakastan sitä valtavasti. Silloin ajattelin, että he ehkä sittenkin ymmärtävät minua ja jouluahdistustani, ja pitävät minusta silti. Jotkut ihmiset ovat ilmiömäisiä lahjanantajia, sellaisia ovat mm. Stella, ystäväni Ira ja Parkkonenkin kun sille päälle sattuu.

Osteri-kuusenkoriste on Iralta ja marmorimuna Stellalta. Sormuuksiini liittyy hauska tarina. Kun menimme kihloihin, oli meillä varaa vain sellaiseen pääsiäismunasormukseen, eikä vihkisormuskaan pari vuotta myöhemmin ollut juuri kummoisempi. Vasemman käden nimettömässä onkin nykyään 30-vuotislahjani sekä sormus, jonka sain 11-vuotishääpäivänä. Molemmat sormukset ovat OZ Jewelistä, pienestä, kotimaisesta kultasepänliikkestä, jonka materiaaleista 99% on kierrätettyä. Meillä on Parkkosen kanssa tapana antaa toisillemme myös kesälahjat: minä annan miehelleni yleensä jonkun eroottisen valokuvakirjan ja hän minulle vaikkapa aurinkolasit. Paras lahja on silti yhteinen aika.

Stella: Olen saanut elämäni aikana ihania joululahjoja, joista juuri nyt nousee mieleen erityisesti 12-vuotiaana saamani Bon Jovin kasetti ja puinen maalausteline, jonka sain Jarnolta lahjaksi pari vuotta sitten. Maalintahrima teline seisoo makuuhuoneemme nurkassa ja siitä tulee hyvä mieli joka kerta kun näen sen.

✖ Mitkä kengät valitset pikkujoulujuhliin?

Anna: Aina matalat, yleensä mustat. Voisinkin joulureissulta hankkia uudet Repetton tylppäkärkiset ballerinat.

Stella: Juuri nyt ystävän kirppispinosta pelastamani kimaltavat nilkkurit, jotka ovat sekä mukavat jalassa että ultimate party shoes.

✖ Mitä kappaleita löytyy joulukuun soittolistaltasi?

Anna: Ei ainakaan perinteisiä suomalaisia joululauluja. Siinä missä monet nyyhkivät jouluaamun varpuselle, The Poguesin Fairytale of New York liikuttaa minua syvästi.

Stella: Tein täksi jouluksi oman soittolistan, jonka tekin voitte vapaasti napata käyttöönne! Klassisia joululahjoja en kauheasti kuuntele. Jouluisin tekee jostain syystä aina mieli hyräillä lapsuuteni lempielokuvan The Sound Of Musicin kappaleita kuten Do-Re-Mi ja Edelweiss. Ilmeisesti taannun jouluisin kuusivuotiaaksi.

✖ Mikään juhla ei ole täydellinen ilman…

Anna: Samppanjaa. Mieluiten vähän suositeltua kylmempänä, pienistä, äärettömän ohuista laseista. Samppanjan kanssa nautin tryffelisipsejä tai mätiä. Tai kuten ystäväni Paku-Ville, sipsejä JA mätiä.

Stella: Olen melko samoilla linjoilla Annan kanssa, samppanja ja sipsit todellakin tekevät juhlan. Toisaalta vissynkin voimalla juhlii, kunhan soittolista ja seura on kunnossa.

✖ Mitkä kolme lahjaa toivoisit täksi jouluksi?

Anna: Aino Heiniön laukun, kultaisen rannekorun ja lisää solidaarisuutta maailmaan.

Stella: Toivon aina samaa, jotain hyvää kirjaa, marsipaania ja maailmanrauhaa. Tänä jouluna toivoin myös pimeään eteiseemme kaunista kattovalaisinta (olemmehan asuneet tässä asunnossa vasta puolitoista vuotta) ja sen tiedän saavani, sillä tilasin sen tovi sitten ja se ehti perille juuri sopivasti jouluksi! Jarnokin ilahtuu, sillä lähtömme nopeutuvat 300% kun ei tarvitse enää etsiä käsikopelolla hämärässä oikeaa takkia ja kenkiä.

✖ Jääkaapistasi löytyy aina tähän aikaan vuodesta…

Anna: Punaista luomumaitoa riisipuuroaamiaisia varten ja kirnuvoita.

Stella: Jännä, täsmälleen sama vastaus! Lisäksi mätiä, koska pelkään joka joulu, että se loppuu kaupasta ja aloitan hamstrauksen monta päivää ennen pyhiä.

✖ Viimeisin ostos, jota rakastat?

Anna: Ostin Kiasman museokaupasta valkoisia, punapilkullisia kynttilöitä. Rakastan museokauppoja! Rakastan myös karttakirjaa, jonka ostin kirjamessuilta. Rakastan oikeastaan melkein kaikkea mitä ostan, koska miksi muuten ostaisin sen?

Stella: Ostin Senaatorintorin Tuomaan markkinoilta Suomessa tehdyn mehiläisvahakynttilän ja samasta kojusta luomuhunajaa. Samaa mieltä Annan kanssa, kannattaa todellakin vain ostaa sitä mitä rakastaa.

✖ Pikkujoululahjaideoita alle kympillä?

Anna: Pussillinen sahramia!

Stella: Saaristolaisleipä.

✖ Joulujuhlasesonkiin toivoisin vielä…

Anna: Aikaa ystäville. Tuntuu, että marraskuu ja joulukuu ovat kiitäneet siivillä. Pian lähdemme Ranskaan jouluksi ja sitten koko tämä kimalteleva juhlakausi on ohi. Toisaalta, eivätkö tammikuun, helmikuun ja maaliskuun kekkerit olekin ihan parhaita. Vähän niin kuin lempipäiväni tiistaitkin.

Stella: LUNTA! Halkean kateudesta, kun pohjoiseen joulunvietton matkustaneet ystävät julkaisevat somessa lumikuvia. Toivottavasti saamme ensi vuonna Lapin kakkoskotimme siihen kuntoon, että voimme viettää siellä joulun.

✖ Lempitraditioni joulunaikaan…

Anna: Se riisipuuron hauduttelu lapsukaisille. Molemmat tyttäremme asuvat jo omillaan Helsingissä, mutta käyvät onneksi usein kääntymässä vanhassa kodissaan. Herään aina aikaisin, joten ehdin hyvin keitellä puuron aivan samettisen upeaksi ennen kuin kukaan lapsista herää. Pystytän keittiön nurkkaan puurobaarin, jossa annoksensa voi ylevöittää ruokosokerilla, kanelilla, voisilmällä, mantelirouheella tai viikunahillolla. Kotijouluina kutsumme puoli Hankoa meille suoraan kaupungintalon parvekkeen alta joulurauhanjulistuksen jälkeen vaaleanpunaiselle samppanjalle. Se on jouluaaton hauskimpia hetkiä.

Stella: Joululomaan varustautuminen sopivilla kirjoilla ja eväillä (joilla tarkoitan lähinnä marsipaania).

Negroni sopii jouluunkin! Kurkkaa ohje italialaiseen klassikko-cocktailiin.

✖ Mistä löytää joulun parhaat lahjat tänä vuonna? 

Anna: Nide-kirjakaupasta Fredalla tai Hagelstamin antikvariaatista siinä vieressä. Myös Museokortti on mahtava lahja.

Stella: Naurattaa, sillä vastaukseni ovat täsmälleen samat. Lisään myös antiikki- ja vintagekaupat! Kirjoitinkin aiheesta pari viikkoa sitten: Secondhandia lahjaksi ~ 10 vinkkiä.

✖ Mitä elokuvia suosittelisit joulunpyhiksi?

Anna: Lähes kaikki mitä löydät katsottavaksi 1970-1980-luvuilta ja joka sisältää vakosamettia. Esimerkiksi Hellyyden ehdoilla on UPEA. Suosittelen myös Netflixistä mahtavaa sarjaa Maradonasta Meksikossa.

Stella: Ah, tänä jouluna haluan katsoa ainakin ikivanhan suosikkini, Nick Hornbyn klassikkokirjaan perustuvan High fidelity. Suosittelen myös Killing Eve -sarjaa (HBO Nordic) jonka molemmat kaudet katsoimme teidän suosituksestanne tovi sitten. Se oli todella viihdyttävä ja Sandra Oh on tavoilleen uskollisena upea.

✖ Talvinen herkku, jota ei voi ohittaa

Anna: Ei ole tapana ohittaa mitään herkkuja. Tosin sen jälkeen kun leikkasin pääosin sokerin ja vehnän ruokavaliostani, käsitykseni herkuista ja herkuttelusta on muuttunut. Koska minusta kuitenkaan missään asiassa ei kannata olla liian fanaattinen, olen säilyttänyt ruokavaliossani mm. Lillanin mantelicroissantit ja ne YLP:in legendaariset pizzat.

Stella: Riisipuuro. Syön sitä niin usein kuin voin.

✖ Missä hotellissa, tai missä paikassa haaveilet viettäväsi joulua?

Anna: Tämän joulun suunnitelmat ovat ihan unelmaani. Voisin myös mielelläni viettää joulun Helsingin St. George-hotellissa.

Stella: Ah, minäkin voisin viettää joulun St. Georgessa, jossa en ole koskaan yöpynyt! Mutta eniten haaveilen valkoisesta joulusta Lapissa. En olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut sanovani joskus näin.

✖ Mitä unelmiesi jouluateria sisältäisi?

Anna: Ihan mitä vain, kunhan sen on kokannut joku muu. Unelmoin joulusta, jossa pääsisin valmiiseen pöytään, eikä sitä pöytää tarvitsisi edes siivota jälkeenpäin.

Stella: En ehkä osaa unelmoida tarpeeksi isosti nyt, mutta pidän aika yksinkertaisista asioista, niistä joita jouluateriastamme on löytynyt viime vuosina. Mäti, smetana ja sipuli ovat tärkeimmät. Rakastan myös muita kalapöydän antimia ja teen aina graavilohen kaveriksi sinappikastikkeen entisen poikaystävän äidin ohjeella. Okei, unelmissani joku muu olisi käynyt kaupassa, sillä inhoan ruuhkia.

✖ Paras lapsuuden joulumuistosi?

Anna: Vietimme muutaman joulun lapsuudessani Itä-Suomessa Vaaran kylässä, mökissä, jossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sähköä. Saimme veljeni kanssa suuret nallet joululahjaksi. Minä nimesin omani Muruksi, veljeni karhun nimeksi tuli Makkonen, KOPin silloisen pääjohtajan mukaan. Naapurin koirat söivät jouluherkut terassilta. Sellainen lapsuus.

Stella: En tiedä onko tämä paras, mutta ainakin ikimuistoisin. Olin isäni kanssa hakemassa joulumäntyä ystävien omistamalta mäntyfarmilta ja istuin etupenkillä, kun isä lastasi puuta auton lavalle. Yhtäkkiä huomasin reidelläni erittäin myrkylliseksi tunnistamani pienen, pahaenteisen hämähäkin. Isä pelasti minut omasta mielestäni varmalta kuolemalta ja äitini suureksi riemuksi kerroin myöhemmin Suomessa tätä tarinaa jokaiselle kauhistuneelle sukulaiselle, joka suostui kuuntelemaan yksityiskohtaisia hämähäkkikuvauksiani.

✖ Joulun guilty pleasure?

Anna: Saatan pyöräyttää muutaman vihreän kuulan suuhuni joulun kunniaksi, jos sellaisia vastaan tulee.

Stella: Sama! Mutta älkäämme tunteko tästä huonoa omatuntoa!

✖ Mikä tuoksu kuuluu jouluun?

Anna: Pidän appelsiininkukkien tuoksusta, sopikoot se jouluunkin.

Stella: Palavat kynttilät ja glögi, joka juodaan sellaisenaan ilman mitään epäilyttäviä mausteita.

✖ Avaimet sensaatiomaiseen uuden vuoden juhlalookkiin?

Anna: Kajalia, ja lisää kajalia, ja mustaa luomiväriä ja vähän hopeaa kulmaluulle.

Stella: Kimallus missä tahansa muodossa. Kuvissa vilahtaa Yves Saint Laurentin kimaltava vintagemekko, jonka ostin pari vuotta sitten. Se on ollut siitä saakka luottomekkoni kaikissa talvisissa juhlissa, sillä se on tehty ohuesta villasta. Ei ole kivaa palella kemuissa.

✖ Parhaat vinkit juhlakaudesta toipumiseen?

Anna: Vähän vähemmän mantelicroissantteja, paljon enemmän vettä ja muutamia tippoja ruusunjuuriuutetta. Kyllä se siitä.

Stella: Hyvät yöunet korjaa lähes kaiken ja loput hoitaa kylvyt Epsom-suolassa.

Ihanaa joulua! 

PHOTOS BY JARNO JUSSILA