Yhteistyössä Xylitol Jenkki
Kas, totuuden hetki on käsillä. Heittäydyin tovi sitten täysin itsekkäistä syistä mukaan kampanjaan, joka vei minut hammaslääkäriin. Kyllä. Minulla on vaatimaton kolmenkymmenenkahden vuoden historia siitä, etten pidä huolta itsestäni. Tämän vuoden teema näyttää olevan tuon epäkohdan korjaaminen, joten ajattelin, että hampaista on hyvä aloittaa.
Kammoan lääketieteellisiä toimenpiteitä, mutta hammaslääkärivisiittejä en ole jostain syystä muistanut ikinä pelätä. Siitäkään huolimatta, että muutamat männävuosien viisaudenhammasoperaatiot ovat kaikkine epäonnistumisineen lähennelleet eeppisiä sfäärejä – ikisuosikkinani kerta, kun puudutus lakkasi yhtäkkiä toimimasta kun hammasta kiskottiin pihdeillä pala kerrallaan irti leukaluusta. Viime vuosina tehty oikomishoito sujui onneksi ongelmitta (ellei ongelmaksi lasketa sitä, että koira söi ensimmäisen oikomiskojeen) ja paikkasi siinä sivussa aiemmin syntyneitä kaunoja purukalustooni kajoavia ihmisiä kohtaan. Silloin myös päätin suosia jatkossa yksityisen sektorin palveluita silloin kun tarvitsen hammaslääkäriä. Joistakin asioista vaan kannattaa maksaa.
Yhteistyön tiimoilta minulle varattiin aika PlusTerveys City-Hammaslääkäreiltä, joiden vastaanotto – ensimmäinen yllätys – sijaitsee Stokkaa vastapäätä. Olen kiireinen, mutta ennen muuta äärimmäisen laiska. Kiitin siis kaikkia laiskamatojen jumalia siitä, että kerrankin ei tarvinnut poistua kantakaupungista päästäkseen lääkäriin. Aina kun puhutaan arjen luksuksesta, mainitaan kukat tai itsetehty jalkahoito (arghhh) tai luksuslaatua tihkuva luomutee. Minusta arjen luksusta on se, että pankkiasiat voi hoitaa puhelimitse peiton alta, lähikaupasta saa kaiken mitä tarvitsee ja lääkäriin pääsee kätevästi alle kymmenessä minuutissa kotiovelta.
Toinen yllätys: minua ei odottanutkaan ankea sairaalaympäristö, vaan valoisa ja viihtyisä tila, jossa vastaanottovirkailijan vieressä terälehtiään ojenteli pöyhkeä pioni. Mutta mennäänpä suoraan kolmanteen yllätykseen, joka selvisi heti kun kävin hammaslääkärin tuoliin istumaan: suuni on täynnä, siis täyn-nä reikiä! En edes muista koska hampaissani olisi edellisen kerran ollut reikä – ja nyt niitä on neljä. NELJÄ! Saako kiroilla? Kalenteriin on merkattu treffit niin hammaslääkärin kuin suuhygienistin kanssa, sillä iloisena lisänä löytyi hammaskiveäkin enemmän kuin omiksi tarpeiksi.
Teoriani on: se, mitä kuvittelee olevansa ja tekevänsä, on toisinaan usein täysin eri asia kuin se mitä todellisuudessa on ja tekee. Olen ajatellut aina hampaitani enemmän kuin keskivertokansalainen, ainakin uskon niin – milloin murehtinut vinoja hampaitani, milloin hermoja painavia viisaudenhampaitani, milloin niistä koituneita kolmeviikkoisia kuumekausia. Hampaiden harjaaminen on ollut koko elämäni ajan tärkein tapani kaunistautua ja valmistautua. Jossain vaiheessa olen saanut päähäni, että olen tosi hyvä tässä hommassa. Papukaijamerkki otsaan ja baanalle!
Vasta kuluneiden kuukausien oireet ovat saaneet oivaltamaan, että kaikki ei ehkä olekaan kunnossa. Asioita sattuu ja tapahtuu, kun tuudittautuu turvalliseen tunteeseen siitä, että tekee kaiken oikein – ja sitten unohtaa keskittyä. Olen tainnut harjata huolimattomasti, unohtaa lankauksen liian usein. Juoda liikaa kahvia, syödä salaa sokeria hampaidenpesun jälkeen. Xylitolia kuvittelin pureskelevani melkein päivittäin, kunnes tajusin, että viimeisin ostamani purkkapaketti on muuttunut jo ajat sitten tomuksi olkalaukun taskunpohjaan. Hups.
Ehkä tämä on samanlainen asia kuin se, että minä kuvittelin olevani pitkä ja uljas, tiedättekö, melkein amatsonimainen ilmestys – koroilla kohoan sentään yli 180 sentin pituuteen! Sittemmin elämäni miehet, kämppäkaverini ja poikaystäväni, ovat korjanneet harjakuvitelmiani ja valaisseet minua siitä, että olen lähinnä pieni ja huvittava.
Oppia ikä kaikki. Palataanpa asiaan, kun kalenteriin kirjatut hammaslääkärikäynnit ovat ohi. Toivon mukaan päähän on siinä vaiheessa saatu reikäpaikkojen lisäksi vähän hammashoitoaiheista valistusta.
☊ THE CURE – DOING THE UNSTUCK
