✖ EURA, SATAKUNTA
Otimme syyskuun vastaan ystävien mökillä järven rannalla. Sattui täydelliset säät, niin lauantaina kuin sunnuntaina paistoi aurinko ja lämpömittari hipoi hellelukemia. Oli surrealistista elää syyskuun ensimmäistä ja seikkailla shortseissa ja varvastossuissa, onnellisena siitä että saimme vielä muutaman kesäpäivän kun olin jo ajatellut ettei niitä enää tulisi. Lojuin viltillä viinilasini kanssa ja olin lueskelevinani lehtiä, oikeasti päässä surisi ihan muut asiat. Sellaista sattuu silloin harvoin kun oikeasti rentoudun: en malta nauttia korvienvälisestä hiljaisuudesta, vaan ideat alkavat heti kuplia pinnan alla.
Viikonloppu oli ihana. Olen huomannut viihtyväni parhaiten melko pienessä porukassa, jonka tunnen hyvin. Kai se johtuu introvertista luonteesta, tutussa pikkuporukassa on rennointa. Saa olla hiljaa ja kuunnella muita, tai meuhkata ja olla mieltä, eikä tarvitse jatkuvasti perustella itseään, olla enemmän tai vähemmän. En toki ajattele, että uusillekaan tuttavuuksille tarvitsisi esittää mitään, mutta silloin istuu ehkä suoremmassa, ajattelee enemmän mitä sanoo, kiinnittää huomiota siihen että on kohtelias ja hienotunteinen, kun ei vielä tiedä millainen toinen on. Mutta tutussa porukassa voi huudella mitä sattuu eikä kukaan ymmärrä väärin.
Olen varmaan ollut edellisessä elämässäni erakkorapu, joka on hengannut samojen tiettyjen erakkorapujen kanssa ja nauranut niiden kanssa samoille tyhmille jutuille 25 vuotta (tai miten kauan erakkoravut nyt elävätkään).
Mökillä riittää myös kaikenlaista puuhaa tehtäväksi yhdessä tai yksikseen, pysytellen silti lähellä, muiden seurassa. Hakataan ja kannetaan puita, lämmitetään saunaa ja paljua. Levitetään pyyhkeitä kuivumaan, sytytetään laiturille lyhtyjä. Ruokaa tehdään koko porukalla, yksi tekee kauppalistan, toiset käyvät kaupassa, kolmas pilkkoo ja neljäs grillaa. Ja sitten kokoonnutaan pöydän ääreen terassille ja kaikki maistuu täydelliseltä, koska ulkoilma, ystävät, grilli, kesän viimeinen viikonloppu ja sen jälkeen virallisesti alkava syksy.
Tutustuimme viikonlopun aikana myös paikalliseen menoon. Piipahdimme pihamyyjäisissä ostamassa avomaakurkkuja, perunoita ja mustaa chiliä. Kävimme Kokemäen rompetorilla, jossa erityisesti moottorisahat tuntuivat käyvän hyvin kaupaksi. Grillissä tirisevät makkara tuoksuivat, joku soitti haitaria. Jarno söi hillomunkin ja minä join kitkerän kahvin. Ostin marketin pihalta kesän viimeisiä mansikoita.
Joskus tuntuu, että maalla on samanlaista kaikkialla ja tarkoitan sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Unenomaiset viljapellot, hiljaisuus jota vain tuuli halkoo. Traktori huristelee pikkutiellä ilman kiireen häivääkään ja perässä menee kahden auton letka. Maaseudun ruuhka.
Kävimme Kauttualla katsomassa ruukinpuistoa ja Alvar Aallon suunnittelemaa terassitaloa. Niin hieno! Lähistöllä oli uudempia kerrostaloja, jotka näyttivät Jarnosta selittämättömän tutulta, kunnes hän tajusi olleensa vuosia sitten rakentamassa talojen parvekkeita isänsä ja veljensä kanssa. Miten joku voi unohtaa missä on ollut raksahommissa?!
Parasta oli Kauttualla Eurajoen rannassa toimiva Jokisauna, niinikään Aallon suunnittelema sauna ja pesula, joka rakennettiin aikoinaan Ahlström Oy:n työntekijöiden käyttöön. Tilassa toimii nykyään Kahvila Nemo ja designpuoti, ja saunatkin on saatu viime vuosina pitkän tauon jälkeen saneerattuina takaisin käyttöön. Pesutiloissa on Aino Aallon valitsemat alkuperäiset vaaleanpunaiset kaakelit ja niin ihana tunnelma, että sekosin vähän enkä tajunnut ottaa yhtään kuvaa.
Kahvilan puolella tuntui kuin olisi tullut kylään ystävän kotiin. Siellä ei ole ollenkaan julkisen tilan tunnelmaa, vaan sanomalehdet ovat unohtuneet levälleen pöydille ja kirjat on pinottu sivutasoille kuin jonkun olohuoneessa. Kahvilan emäntä otti meidät vastaan kuin olisimme olleet kaikki tuttuja. Meillä oli kauhea nälkä, joten hän kantoi pöytään kattilallisen ahvenkeittoa, leipää ja voita. Pyhäjärvestä pyydetty ahven oli niin hyvää, että kaikki santsasivat. Kahvilassa ei olisi ilmeisesti ollut juuri sinä päivänä lounasta tarjolla, mutta jonkun yksityistilaisuus oli viime tingassa peruuntunut ja niin tuota juhliin tarkoitettua keittoa tarjoiltiin sattumalta paikalla osuneille nälkäisille vieraille.
Kahvila Nemon ja saunan terassilta on upeat näkymät suoraan joelle: söimme lounaan terassilla ja ihastelimme maisemaa. Tänne täytyy kyllä viettämään saunailtaa joskus, haluan tietää millaista on peseytyä vaaleanpunaisessa pesuhuoneessa. Haluan myös lisää sitä ahvenkeittoa. Ja tutkia läpi kaikki kahvilan tiloissa olevat arkkitehtuuri- ja muotoilukirjat.
Vuonna 1948 valmistuneen rakennuksen entinen pesula on nykyään Designpesula, josta voi ostaa secondhand-aarteita. Tarjolla oli tietysti paljon Aaltoa ja muuta suomalaista ja skandinaavista designia. Niin puhtaita, selkeitä linjoja ja kauniisti patinoituneita pintoja! En tietenkään malttanut intopäissäni ottaa niistäkään kuvaa, oviaukosta sentään otin. Rakastan tätä rennosti ränsistynyttä julkisivua.
Mäyräkoirat olivat mukana mökkeilemässä ja osallistuivat kaikkeen polttopuiden hakkaamisesta (Lunan lempihomma, koska polttopuu voi olla myös keppi) ruoanlaittoon. Erityisesti grillaaminen kiinnosti heitä ja he olivatkin suureksi avuksi valvoessaan grillin vierellä siltä varalta, että jotain tippuisi. Päivystävät siivousjoukot paikalla.
Lauantai-iltana vietimme venetsialaisia, elokuun viimeisen viikonlopun veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhlaa. Termi ei ollut kaikille tuttu, joten tutkimme asiaa internetistä: venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana ja niitä on juhlittu viimeiset 100 vuotta Länsi-Suomen rannikkoalueilla Porista Pohjanmaalle. Myöhemmin tapa on levinnyt laajemmallekin.
Illan hämärtyessä mökin isäntäväki sytytti rannalle tulen. Vastarantaa ei enää pimeän tullen näkynyt, mutta tiesimme missä se oli, koska rantaviivaan syttyi tuli toisensa perään kuin lepattavaksi merkkivaloiksi yöhön.
Uintihetki saunomisen lomassa, lyhdyt valaisivat laiturin. Vesi oli 19-asteista, viikko oli ollut lämmin. Tykkään näistä tummista, pehmeistä kuvista. Välillä inspiroi eniten kuvata asioita juuri sellaisina kuin ne sillä hetkellä ovat eikä yrittää tehdä niistä terävämpiä tai valoisampia.
Ilotulitukset kuuluvat perinteisesti venetsialaisiin, mutta ehkä ne eivät ole enää muodissa, sillä emme nähneet niitä järven ympärillä kuin muutaman illan aikana. Iloitsimme tästä yhdestä, joka rätisi tiensä taivaalle muutaman raketin voimin, ja siitä, että koirat eivät piitanneet paukkeesta pätkääkään. Toivon että eivät muutkaan eläimet, vaikka se on tietysti toiveajattelua.
Meitä ei yhtään huvittanut lähteä mökiltä sunnuntaina takaisin Helsinkiin, joten jäimme vielä yhdeksi yöksi ja heräsimme varhain maanantaiaamuna tekemään lähtöä. Kuva on otettu rannalta vähän ennen viittä, kun taivaalla väreili vasta valon aavistus. Suurta järveä ei nähnyt, mutta sen kuuli: aallot kohisivat kuin olisi seissyt merenrannalla.
Autot pakattuna, erittäin varhaiset (ja vahvat) aamukahvit juotuna ja mökkiseurue valmiina palaamaan kaupunkiin. Uniset koirat siirrettiin suoraan vierashuoneen sängystä autoon nukkumaan. Salaa toivoin, että joku olisi kantanut minutkin. Niillä on aina parhaat oltavat, toinen kuorsaa jalkatilassa vilttinsä sisällä ja toinen käpertyy lampaankarvalla vuoratulle penkille turvavaljaidensa kanssa.
Kun pari päivää aiemmin ajelimme mökille, tien vieressä seisoi yhtäkkiä nuori mutta iso hirvi vain minuutti sen jälkeen, kun olin miettinyt, että nyt alkaa olla hirviä liikenteessä. Jarno oli juuri ajatellut samaa ja sitten se yhtäkkiä oli siinä, todeksi ruumiillistunut ajatus, ennen kuin kumpikaan ehti edes sanoa sen ääneen. Sydän jätti lyönnin välistö, mutta hirvi kääntyi onneksi kannoillaan ja loikkasi ojan kautta takaisin metsään. Paluumatkalla kaupunkiin päätimme, että nyt emme ajattele hirviä vaan keskitymme siihen, että puiden takaa valkenevasta auringonnoususta tulee koko kesän kaunein. Rima ei tosin ollut korkealla, koska emme edes muistaneet milloin olisimme viimeksi olleet hereillä auringonnousun aikaan.
Mutta tällainen sieltä tuli ja värjäsi koko maiseman vaaleanpunaisella valolla. Mikä tapa päättää viikonloppu, sanoa kesälle hei ja aloittaa syksy. Sovitaan, että se on merkki siitä, että syksystä tulee juuri sellainen kuin toivomme ja tarvitsemme.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
