White light white heat

Yllättävillä asioilla voi olla kiinteä korrelaatiosuhde. Samaan aikaan kun tukkani on tummentunut olen alkanut viihtyä valkoisessa enemmän ja enemmän. Valkoiset t-paidat ovat kuuluneet vaatekaappiini aina, mutta viimeisen vuoden aikana niiden seuraksi on ilmaantunut myös valkoisia kaftaaneja, tunika, helletoppi ja jopa huivi. Ei vaaleissa hiuksissa ja valkoisessa ole yhdistelmänä minusta mitään vikaa, mutta syystä tai toisesta se ei tuntunut ikinä omalta. Tummempi tukka, ruskettunut iho ja valkoinen väri sen sijaan toimii – tykkään ihan hulluna.

2015-05-31-stellaharasek-istanbul-streetstyle-12015-05-31-stellaharasek-istanbul-streetstyle-2

Kävin muutossa läpi vanhoja valokuvia ja tajusin, että yhdistelmän tuttuuteen olikin syy: olen tummatukkaisena teininä viettänyt kesäni valkoisissa housuissa ja valkoisessa t-paidassa. Tämä on yksi niistä asioista, joita en muistaisi ilman valokuvia, koska ysärilook näytti todellisuudessa paljon pahemmalta kuin miltä nyt ehkä kuulostaa. Ehkä vilautan sen teille joku päivä kun olen päässyt yli pahimmista naurupuuskista.

2015-05-31-stellaharasek-istanbul-streetstyle-32015-05-31-stellaharasek-istanbul-streetstyle-4

Ympyrä on sulkeutunut muissakin tämän kesän muotivalinnoissa. Kun olin pieni, äitini puki minut Birkenstockin sandaaleihin ja minä vannoin viisivuotiaan kuolemanvakavuudella, ettei IKINÄ ENÄÄ sitten kun saan itse päättää. Kuinkas sitten kävikään.

2015-05-31-stellaharasek-istanbul-streetstyle-52015-05-31-stellaharasek-istanbul-streetstyle-6

Istanbulin valon olisin pakannut mielelläni purkkiin ja tuonut matkalaukussa Suomeen. Se leijaili, keinui, väreili ja tulvi kapeilla kaduilla. Valkoinen näytti valkoisemmalta ja musta syvemmältä. Silkistä ja puuvillasta tehty pompom-huivi kieppui tuulenvireessä kuin taiottuna. Tuossa kaupungissa on kyllä jotain lumottua.

2015-05-31-stellaharasek-istanbul-streetstyle-7

VALKOINEN PAITA SECONDHANDINA HANKITTU FILIPPA K
VINTAGE BY FE -SILKKIHUIVI JA ULDAHLIN SILKKIHOUSUT SAATU DOTSISTA
NAHKALAUKKU SAMUJI
THIERRY LASRYN AURINKOLASIT TREND OPTICISTA
HOPEAKORUT PERNILLE CORYDON
SANDAALIT BIRKENSTOCK

 

VELVET UNDERGROUND – WHITE LIGHT WHITE HEAT

13 thoughts on “White light white heat

  1. Moikka! Ihania kuvia! Ja valkoinen kyllä sopii sulle :) Itse blondina en edelleenkään osaa käyttää sitä väriä kasvojeni lähellä. Ainoa, mikä pomppaa silmille, on nuo terveyssandaalit. Mun silmä ei vaan totu niihin, ehkä ikinä :D

    • Hmm, en osaa kyllä sanoa, kannattaa kysäistä Dotsista! Jos ei juuri samoja ole niin jotain samantapaista voi hyvin löytyä.

    • Se on kyllä superkaunis. Mun lempparikesäkassi. Kiitos Ina, ihana kun tykkäät kuvista!

  2. Tämä ei kuulu mihinkään eikä mitenkään, mutta täysin henkilöä tuntematta fanitan äitiäsi ihan täysillä. Minulle on muodostunut mielikuva naispuolisesta Indiana Jonesista, joka selviytyy yksin safarilla tai saavuttamattomassa viidakossa, siteeraa sujuvasti Tšehovia ja tuudittaa koliikkivauvat uneen alta aikayksikön.

    • HAHAHAHA! Ihana kommentti ja tiedätkö, mielikuvasi ei ole mitenkään kovin kaukana totuudesta. Vaihda vaan Tšehov Linnaan.

  3. Voi vitsi, miten upealta tuo Samuji näyttää valkoisen kanssa. Myin oman mustan Torin, mutta nyt tuo konjakin sävy houkuttelee…

Leave a Reply

Your email address will not be published.