Vielä pari päivää

Nappasin nämä kuvat työhuoneessa torkkuvista koirista eilen. Ei ihme, että viihtyvät siellä: se on tällä hetkellä asunnon suunnilleen ainoa mitenkuten siisti nurkka. Jep, emme ole ehtineet sotkea työhuonetta, kun ollut kiire aiheuttaa kaaos kaikkiin muihin huoneisiin. Keskellä olohuoneen lattiaa seisoo ylimääräinen pöytä, keittiön kaikki pinnat ovat täynnä likaisia astioita, vaatehuoneesta on huitaistu vaatteet hyllyltä lattialle kun oli pukiessa hiukan hoppu. Hoen itselleni: vielä pari päivää, vielä pari päivää. Vielä pari päivää tätä härdelliä, niin päivät hiljenevät ja ehdin taas kaikkea sitä mihin ei ole riittänyt aikaa nyt.

Kuumat päivät ovat saaneet koirat ottamaan iisisti, ne nukkuvat milloin missäkin aurinkoläntissä ja välillä kuuluu haukotus, kun joku herää kääntämään kylkeään. Lempipaikka tällä hetkellä on työhuoneen sohva, jonka kulmaa aurinko lämmittää ilmeisesti juuri sopivalla tavalla. Juno-koiralla on tanorexian ohella myös uusi harrastus nimeltä parvekekyttääminen. Koira ei ole kolmeen vuoteen reagoinut mitenkään siihen, että asunnossa on parveke, vaikka ovea on toki pidetty ennenkin auki. Pari päivää sitten se yhtäkkiä havahtui tämän riemastuttavan konseptin olemassaoloon ja sen jälkeen se on löytynyt vähän liian usein parvekkeelta haukkumasta kadulla kulkeville koirille niin että koko Tehtaankatu raikaa. Anteeksi, naapurit. Koirani on parvekekyttääjä.

Kävelen rantaan aina Merisatamanrannan kirsikkapuiden kautta. Niiden kukinta on niin lyhytaikainen ilo, että siitä on otettava kaikki irti. En muista milloin olisi viimeksi ollut niiden kukinnan aikoihin näin mykistävän lämmintä! Vähän harmittaa, että olen ollut nämä päivät niin kiinni töissä ja dediksissä, mutta sitten taas toisaalta haluan luottaa siihen, että näitä kerrankin riittää vielä moneksi kesäkuukaudeksi. Kaikkihan on vasta alussa.

Koirat ovat omineet itselleen vieraspeiton, tykkäävät tehdä siihen yhteisen mäyräkoirapesän. Hellepäivätkään eivät ole liian kuumat mäyräkoirapesälle, jossain vaiheessa ne aina kaivautuvat untuvan uumeniin. En ymmärrä, mutta ei kai tarvitsekaan. Kun pesä on valmis, sen sisältä luodaan talouden työtätekeviin jäseniin vaativia tuijotuksia tavalla, jonka vain kaiken elämältä saanut luolakoira hallitsee. Että täällä pesässä on muuten kaikki mallillaan, mutta, anteeksi tarjoilija, nakkitarjoilu ei pelaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kosketan kuun pintaa

Kaupallisessa yhteistyössä Lapponia, sisältää arvonnan

Yksi kevään kiintoisimmista projekteista tipahti työpöydälläni tovi sitten, kun sain kuulla silloin vielä salaisen uutisen, että Martin Bergström on liittynyt Lapponian nimekkäiden korusuunnittelijoiden joukkoon. Ruotsalaisella suunnittelijalla on juuria myös Suomessa, sillä hän asuu ja työskentelee puoliksi Helsingissä. Bergström on moderni multilahjakkuus, joka on suunnitellut muotimallistoja, sisustuksia ja kalusteita, kuvittanut ja stailannut, työskennellyt teatterin ja lavastustaiteen parissa ja tehnyt kaiken omalla tyylillään, joka kyseenalaistaa kertakäyttökulttuurin ja ammentaa satoja vuosia vanhoista valmistustekniikoista. Yhteistyö Lapponian kanssa on suunnittelijalle varmasti luonteva askel, sillä molemmat tunnetaan rohkeasta muotoilustaan.

Tykkään kovasti Bergströmin tekemisistä ja olin yhteistyöuutisesta valmiiksi innoissani, mutta sitten näin ensimmäisen hänen suunnittelemensa Lapponia-kokoelman ja rintani oli haljeta. Korut ovat voimakkaita ja orgaanisia, lähes abstrakteja, enemmän hopeasta sorvattuja taideteoksia kuin koruja. Oksidoitu pinta saa aikaan sävyvaihtelut, jotka korostavat pinnan rosoisuutta. Korut näyttävät samaan aikaan siltä, etteivät ne ole tästä maailmasta että siltä, että ne olisi voitu kaivaa jostain maan uumenista, tiivistyneenä vuosituhansien aikana ytimeen, jonne valo ei ole koskaan päässyt.

The Kuu Collection -kokoelma on saanut inspiraationsa kalpeasta kuusta ja pohjoisen tummista taivaista. Kuu on kuulemma kiehtonut Bergströmiä aina:

Se on mystinen elementti, joka vaikuttaa suuresti arkeemme. Kuu säestää vuorovesien jatkuvaa vaihtelua, vuodenaikoja ja tunnelmia, jotka vaikuttavat elämään maapallolla enemmän kuin ymmärrämme.

Allekirjoitan. Ihanaa, että Lapponian avaruusteema jatkuu – varsinkin niin kauniilla koruilla, että avaruustutkijaa hengästyttää.

Ehkä muistattekin, että aloitin viime joulukuussa yhteistyön Lapponian kanssa avaruusaiheisen korukokoelman tiimoilta. Viimeistään silloin tajusin, että aitoihin koruihin kannattaa panostaa. En muutenkaan ole teinivuosista toivuttuani ollut rihkaman ystävä. Olen viime vuosina luottanut koruhankinnoissa aitoihin materiaaleihin kuten hopeaan, ja valinnut pieneen korukokoelmaani vain sellaisia koruja, joita voi käyttää vuosia, mieluiten loppuelämän. Siellä on pientä ja siroa, suurta ja massiivista, vintagekoruja ja uutta – erilaisia koruja erilaisiin tilanteisiin. Ja kuten muissakin pukeutumiseen ja asustamiseen liittyvissä hankinnoissa, myös koruissa alkuperä ja tuotantoon liittyvät olosuhteet ovat alkaneet kiinnostaa.

Kerroinkin viimeksi, että Lapponia kuuluu niihin harvoihin suomalaisyrityksiin, joiden tuotanto on yhä täällä: Lapponia valmistaa kaikki korunsa käsityönä omassa Helsingissä sijaitsevassa tehtaassaan. Pääsin viime syksynä vierailemaan paikan päällä ja pää meinasi räjähtää, kun näin omin silmin seppien salin: se on täynnä viherkasveja, työkaluja ja suuria työpöytiä, joiden äärellä korusepät sorvaavat, takovat ja puristavat hopeasta ja kullasta muotoja. Muottien valmistus ja korujen valaminen tapahtuu nurkan takana omissa saleissaan ja jokaisesta työvaiheesta vastaavat siihen erikoistuneet käsityöammattilaiset. Korut on tehty kierrätetystä hopeasta ja kullasta ja ne kestävät hyvin huollettuna omistajansa koko loppuelämän, siirtyäkseen sen jälkeen seuraavien sukupolvien iloksi. Tällä ei todellakaan ole mitään tekemistä kertakäyttömuodin kanssa.

Lapponiasta puhuessa tekee aina mieli ottaa puheeksi firman yli 50-vuotinen historia, sillä Lapponia on tehnyt kaikki viimeisten vuosikymmenten cooleimmat korut. Monet ovat niittäneet kansainvälistäkin mainetta, kuten Yoko Onon tunnetuksi tekemä akryylistä ja hopeasta valmistettu pallosormus tai Planetaariset laaksot -kaulakoru, jota Prinsessa Leia käytti ensimmäisessä Star Wars -elokuvassa vuonna 1977. Se tuli viime syksynä juhlavuoden kunniaksi uudelleen tuotantoon ja näyttää yhä ajankohtaiselta – siitä tunnistaa ajattoman muotoilun.

Mutta mennään Bergströmin suunnittelemiin uutuuksiin. The Kuu Collection -kokoelman korut eivät ole muutenkaan ihan konventionaalisia ja ne onkin tarkoitettu puettavaksi ja yhdisteltäväksi vapaasti omalla tyylillään. Kokoelmaan kuuluu esimerkiksi viisi erikseen myytävää korvakorua, joita käyttää yksitellen tai yhdistellä mielensä mukaan saman tai eri korviksen kanssa.

Martin Bergströmin suunnittelemien korujen lisäksi kokoelmaan kuuluu Lapponian ikoninen ketju, jonka on suunnitellut Björn Weckström, Lapponian muotokielen luonut korutaiteilija ja kuvanveistäjä. Se on Bergströmin tapa kunnioittaa Lapponian perintöä ja Weckströmin työtä samalla, kun Lapponia menee taas uuden malliston myötä isoin harppauksin eteenpäin. Juttelin tästä juuri ystäväni Mikon kanssa, joka sanoi osuvasti: rakastan, että kerrankin suomalainen firma ei vaan roiku siinä mitä joskus oli jonkun muun tekemänä tai sanomana, vaan menee etiäppäin niin että ryminä käy. Just niin!

Hopeinen kaulakoru on kokoelman suurin ja kaunein, kuin taideteos jota voi kantaa kaulassaan. Näyttävän korun yhdistäminen yksinkertaiseen vaatteeseen on helpoin tapa pukeutua juhlaan, mutta en tiedä raaskisinko pitää näin huikean kaunista korua pelkässä juhlakäytössä. Halusimme muutenkin Jarnon kanssa näissä kuvissa näyttää miten Bergströmin suunnittelemat korut istuvat melko rentojen, arkistenkin vaatteiden kanssa – t-paidan, simppelin topin, villapaidan, farkkujen. Näissä oksidioiduissa hopeakoruissa on sen verran asennetta, että ne toimivat minusta kaikkein ihanimmin juuri näin.

Tikkumallinen korvakoru on superhieno. Parhaiten se pääsee tietysti oikeuksiinsa sitomalla hiukset kiinni, mutta tykkään myös siitä miten se vilahtelee avonnaisten hiusten lomasta tai hatun alta.

Rannekoru on henkilökohtainen suosikkini tästä kokoelmasta: se solahtaa ranteeseen kuin kuuluisi siihen. Pidän siitä miten se liikahtelee eleiden mukana, valahtaa ranteeseen tai kyynärvarteen.

Kokoelmaan kuuluu myös toinen kaulakoru, joka on hiukan hiljaisempi. Toimii hyvin t-paidan kanssa: yksinkertaiset t-paita- ja farkkuasut näyttävät kaikkein eleganteimmilta, kun niihin yhdistää aitoja hopea- tai kultakoruja.

Kokoelmaan kuuluu useampi pyöreä rengasmainen korvis: on minirengas, keskikokoinen ja suuri. Kuvissa minulla on renkaista pienin, se on minimalistinen olematta yhtään tylsä.

Tykkään myös kovasti tästä korvakorusta, joka näyttää ihan kuun pinnalta pudonneelta palaselta. Toiseen korvaan voisi pujottaa tikkumallisen korun.

Nämä suuret renkaat olisivat ihanat pitkän mustan hellemekon parina. Hankkisin ehdottomasti kaksi, vaikka rengas on yksinäänkin näyttävä. Tässä voisi oikeastaan olla tämän kesän tyylilinja: kaikista yksityiskohdista riisuttuja mustia hellevaatteita ja Martinin rosoiset korut. Jalkaan simppelit sandaalit.

Vielä kerran se suurin ja kaunein – emme malttaneet lopettaa sen kuvaamista kun se säkenöi niin kauniisti ilta-auringossa. Tämä ylläoleva kuva on suosikkini koko kuvasarjasta.

Jos aidot korut kiehtovat, nyt kannattaa piipahtaa Instagramini (@stellaharasek) puolella, sillä sieltä löytyy nyt koruarvonta! Jaossa on 100€ lahjakortti Lapponian verkkokauppaan, jonka arvon onnekkaalle voittajalle perjantaina 18. toukokuuta – ei siis muuta kuin Instagramin puolelle osallistumaan.

Kertokaapa vielä: mitäs tykkäätte koruista? Mikä teitä on inspiroinut korurintamalla viime aikoina?

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Arkistojen aarteet ~ Tyylisäännöt

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran keväällä 2008 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Viime syksynä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.

Mies on paennut sohvan nurkkaan ja seuraa kahvikuppi kädessä epätoivoisia yrityksiäni löytää päällepantavaa. Farkut eivät tunnu tänään oikealta, joten vaihdan ne minihameeseen. Sitten tajuan, että harmaa tyköistuva t-paita on aivan väärä seuralainen minihameelle ja korvaan sen väljällä neuleella. Mitä vikaa siinä tiukassa t-paidassa oli? mies kysyy toiveikkaana ja katuu välittömästi kysymystään, kun tiedustelen kiukkuisena miten ihmeessä voisin käyttää tyköistuvaa t-paitaa lyhyen minihameen kanssa.

Jokaisella naisella on omia pukeutumiseen liittyviä sääntöjä, jotka saavat miehet hämmennyksiin – tässä omani.

1 ~ Jos asukokonaisuuden alaosa on tiukka, yläosan on oltava selvästi väljempi, ja toisinpäin. Tämä on tietysti vanha tyyliniksi, joka on sittemmin korvattu uudella tyyliniksillä, jonka mukaan on todellakin ok pukeutua esimerkiksi kokonaan väljään. Itsehän en tälläiseen radikalismiin veny, tasapainon pitää säilyä. Ainoana poikkeuksena on tiukka mekko, jonka päälle on puettu väljä neuletakki – mutta silloinkin on se kontrasti.

2 ~ Jos paidassa on kaulus, hiukset eivät voi olla auki. Jos solisluiden tietämillä on sekä kaulusta että hiuksia, vaikutelmasta tulee sekava. Mahdoton yhtälö. Mahdoton.

3 ~ Jos päässä on hattu, kaulassa tai korvissa ei voi olla koruja. Muuten tulee liian laitettu olo. Tämä sääntö saattaa liittyä tilanteisiin, joissa käytän hattuja: omistan vain poikamaisia lakkeja, jotka löytävät tiensä päähäni sellaisina päivinä, kun hiukseni eivät ole suostuneet minkäänlaiseen yhteistyöhön, mistä kostoksi olen jättänyt myös meikit laittamatta ja vetänyt kasvoille vain mahdollisimman suuret aurinkolasit. Myös aurinkolasien ja hatun yhdistelmä on ongelmallinen, mutta tälläisinä päivinä on pakko joustaa jostain.

4 ~ Jos hiukset ovat auki, ei voi käyttää silmälaseja. Tästä pääsin hiukan yli kun aikoinaan leikkasin pitkät hiukseni lyhyemmäksi, eikä sääntö ole enää lainkaan niin ehdoton. Edelleen kuitenkin huomaan pitäväni hiuksiani töissä mieluiten kiinni, koska käytän työskennellessäni silmälaseja.

5 ~ Silmälasit ja korvakorut = ei ei ei. Silmälasit ja korvakorut eivät tule toimeen keskenään. Too much happening around the ear area.

Mikä on muuttunut näin kymmenen vuotta myöhemmin? Oikeastaan kaikki. Sääntöjä on yhä, mutta ne ovat aivan toiset. Ehkä teenkin päivitetyn listan vuoden 2018 tapaan!