Ok, myös töitä – mutta niitäkin voi tehdä mojito kädessä.
Kuulkaas kaunokaiset, se on nyt semmonen homma, että minä loikkaan lentokoneeseen! Luvassa on sopivassa suhteessa loikoilua, treeniä ja töitä. MacBook, kaksi kameraa, pino muistikortteja ja akkuja sekä järjetön määrä johtoja (langaton tulevaisuus, missä viivyt?) on pakattu laukkuun, joten palataanpa asiaan kun pääsen perille.
Kuvassa minä, kiitos poikaystävälle piirroksesta.
Kodin melkein kaikki huoneet sisustivat itse itsensä, kun muutimme asuntoon kaksi vuotta sitten – paitsi makuuhuoneiden väliin jäävä olohuone. Se on kiistatta kodin hankalin tila: pieni, kulmikas ja ikkunaton. Lorvimiseen sopivalle löhösohvalle ei löydy paikkaa, onneksi siihen on sittemmin keksitty luovia ratkaisuja. Viime syksynä meille muutti kauniisti kaareva jättitelevisio, jota kutsumme tuttavallisesti Kapteeninkadun laajakankaaksi. Mistälie maailmankaikkeuden oikusta se sattui sopimaan tuohon haastavaan huoneeseen, jonka syvennykseen se oli kuin tehty. Sen jälkeen palaset ovat alkaneet pikkuhiljaa loksahdella kohdalleen. Ehkä tila vain tarvitsi kiinteän keskipisteen? Tai minä tarpeeksi hyvän syyn hengata siellä. (Uusin Netflix-addiktio: Harvey Spec… siis anteeksi, tarkoitan tv-sarja Suits.)
Erityisesti ikkunattomuus tuo omat haasteensa tähän vuodenaikaan. Mikään määrä valoa ei tahdo riittää valaisemaan tilaa, se jää jokatapauksessa hämäräksi. Teinkin tovi sitten täsmähankinnan valaisemaan vuoden pimeimpiä kuukausia: olohuoneen viihdealttarin yllä loistaa nyt uusi tähti! (Sorry Suits-fanit, se ei ole Harvey.) Sen kuvaaminen osana muuta huonetta oli melkein mahdoton tehtävä, joten nyt tyydymme lähikuvaan, kas näin.
Visiossa siinsi kolme neonkirjainta: xxx. Valitettavasti niitä ei löytynyt Mariankadulla sijaitsevasta pikkukaupasta hankintahetkellä kuin kaksi. Ehkä haen sen kolmannen vielä kotiin kun ennätän. Kuvassa valo näyttää vähän kalsealta, livenä se on onneksi yllättävän lempeä.
Lepakkotuolit, lempiviltit ja marokkolaiset nahkarahit ovat talouden ihmisasukkaita varten. Vanha vintagematto sen sijaan kuuluu koirille, jotka viettävät sen päällä valtaosan hereilläoloajastaan. Maton kuvaaminen ilman heitä on vielä mahdottomampaa kuin neonvalon ikuistaminen kuvaan tavalla, joka edes muistuttaa todellisuutta. Huomatkaa omistushaluinen närkästys.
Mököttäköön matollaan. Minä sytytän huoneen kaikki valaisimet ja luen vaikka kirjan, kun täällä vihdoin näkee! Hmm… tai korkkaan punaviinin ja Suitsin kolmannen tuotantokauden. Pakko myöntää, että telkun myötä olohuoneessa on tullut viihdyttyä hämmästyttävän hyvin, hämärää tai ei.
Höyryävien pakkaspäivien ihan paras lounas: vanhassa kauppahallissa vedetty lohikeitto. Soppapadan ääreen pääsee ravintolassa nimeltä Story, vierailen lähes viikottain. Voissa ja kermassa ei säästellä, kuten ei kuulukaan. Sydäntä ja sisuskaluja lämmittävän keiton voimalla jaksaa kävellä rantaa pitkin kotiin.
Hmm… Ehkä se kevät voisi sittenkin odottaa vielä hetken.
Minusta otetusta kuvasta kiitos Mikko Rasilalle.