Instagramiani seuraaville selvisi jo tovi sitten, että matkakohteenamme on Thaimaassa sijaitseva saari nimeltä Ko Lanta. Tarkistin säätiedotuksen ennen lähtöä ja sydän hypähti ilosta. Vuorokauden korkein lämpötila: 34°C. Vuorokauden matalin: 24°C. Ei hirveästi harmittanut jättää hyisen harmaa Helsinki hetkeksi taakse.
Thaimaassa on erityinen tuoksu, jonka haistaa vain hetken heti saavuttuaan maahan ennen kuin siihen tottuu eikä sitä enää erota. Tumma ja trooppinen, vähän tunkkainen kuin liian kauan kuumassa seissyt hedelmäbooli. Se tulvahti vastaan Krabin lentokentällä, jonne laskeuduimme laittoman varhain eilisaamuna.
Olin pukeutunut lennolle pellavaiseen t-paitaan, tennareihin ja repaleisiin farkkuihin, joiden lahkeet oli kääritty. Talvitakin olin tunkenut Helsinki-Vantaan lähtevien lentojen aulassa matkalaukun viimeisimpään nurkkaan. Krabin lentokentän parkkipaikalla oli jo kaivettava matkalaukusta varvastossut. Talvivankeudestaan vapautetut varpaat kipristelivät kuumalla asfaltilla eivätkä olleet uskoa onneaan.
Krabilta oli vielä muutaman tunnin bussi- ja lauttamatka Ko Lantalle. Lentokoneessa torkuttu yö kirveli yhä silmissä, mutta en malttanut nukkua. Aamu alkoi sarastaa sumun läpi ja koko maisema loisti violetin, sinisen ja laventelin sävyissä. Syytän väsymystä siitä, että tajusin vasta matkan puolivälissä, että kiitos väreistä kuului osittain bussin tummenetuille ikkunoille… Köh. Mutta samapa se, loppumatka meni nopeasti unenomaisten maisemien äärellä ja nappasin samalla ikkunan läpi jokusen kuvankin.
Thaimaalaiset metsät ovat epätodellisia. On korkeita ja kapeita palmuja, jotka huojuvat ylhäisessä yksinäisyydessään eivätkä ole tuntevinaan toisiaan. Seuraavan kulman takana voi olla niin tiheä palmumetsä, ettei auringonvalo läpäise oksien muodostamaa kattoa ja paksujen puunrunkojen välissä on lähes pilkkopimeää. Ne metsät havisevat salaisuuksista, joita pönäkät pienet palmut supisevat toisilleen. Sitten on laihoja, lähes valkoisia aavepuita, jotka nojaavat kaikki samaan suuntaan ja kasvavat niin lähellä toisiaan, ettei niiden väliin mahtuisi kävelemään. On monia muitakin, joiden nimiä en tiedä, joten keksin niille omiani.
