✖ PARIKKALA
Viikkoon on mahtunut suuria ja suurempia suunnitelmia, liian lyhyeksi jääneitä yöunia ja suru-uutisia. Pakenin poikaystävän kanssa päivän varoitusajalla itärajalle saunomaan, uimaan ja lukemaan laiturinnokkaan – paras päätös koko viikkona.
En osaa päättää kumpi on suosikkiasiani ystävän tiluksilla: yläkerran kammari, jossa valtavankokoinen huuhkaja valvoo vieraiden unta, vai korkeiden puiden keskelle, järven pohjukkaan piilotettu lampi. Lammen pohjalla on lähde ja vesi on niin kirkasta, että kolmen metrin syvyydessäkin näkyy hiekkaan maastoutuneita simpukoita. Lumpeiden keskelle piirtyy polku, josta voi soutaa järvelle.
Kävimme viime yönä uimassa puolenyön jälkeen. Oli pilkkopimeää, yksi jäi laiturille valaisemaan taskulampulla vedenpintaa kun muut loikkasivat lampeen. Vesi oli lämpimämpää kuin ilma ja höyrysi kapeassa valonkajossa. Onko olemassa nimi höyrystä syntyville pyörteille, jotka nousevat vedenpinnasta ilmaan kuin ylösalaisin tupsahtaneet tornadot? En ole ikinä ennen nähnyt niitä enkä olisi millään malttanut tulla vedestä pois, ellei taskulampputehtävään tarjoutunut ystävä olisi uhannut hylätä minut pyörteideni keskelle pimeään. Tämä maa on kesäisin niin kaunis, että se melkein korvaa marraskuiset räntämyrskyt.
Emme löytäneet vanhasta saunasta valonkatkaisijaa, joten saunoimme kynttilänvalossa. Tuli rätisi pukuhuoneen takassa. Pyyhkeestä erottuivat Muumimamman haalistuneet ääriviivat. Metsä oli musta ja äänetön kun kävelimme taskulampun kajossa takaisin talolle.
Pieni pala kerrallaan alan ymmärtää ihmisiä, jotka ajavat joka viikonloppu mökille. Olkoonkin, että tässä tapauksessa on kyse kaksikerroksisesta rintamamiestalosta, jonne mahtuu kunnioitusta herättävän huuhkajan lisäksi liuta ystäviä, lapsia ja koiria. Ja grilli, jossa kypsyi edellisenä päivänä järvestä nostettu kuha, kun palasimme sisään.
Kaivan kamerasta sen huuhkajan kun ennätän. Ehkä muutaman muunkin kuvan. Elokuu se vaan jatkuu, tummuu yö yöltä.
