Yhteistyössä HSS Boathouse
Yksi tämän kesän oivalluksista on ollut se, että kaupungin ja ihan kuin ulkomailla -lomatunnelman välissä on vain kolmen minuutin venematka. Olen ottanut kurssin kohti purjehdusseuran pyöreässä kerhorakennuksessa toimivaa Boathousea vaihtelevassa seurassa vähintään kerran viikossa – milloin sunnuntaibrunssille, lasilliselle viiniä tai illallispöydän ääreen ystävien kanssa. Muutaman kerran olen saanut kutsun yhteistyömme tiimoilta, muilla vierailuilla olen majaillut kantapöydässäni terassin merenpuoleisessa päädyssä aivan tavan maksavana asiakkaana. Kanta-asiakkuus lienee kesän aikana lunastettu. Lempitarjoilijakin moikkaa tullessaan vastaan kadulla.
Elokuun alussa toteutui yksi inspiroivimmista yhteistyökuvioista, joihin olen retkilläni törmännyt. Järjestin yhdessä Boathousen kanssa kemut, jotka keskittyivät kaikkiin niihin asioihin, jotka kesällä ovat olennaisia: syötävään ja juotavaan, hyvään seuraan ja huonoihin vitseihin, merelle katseluun ja musiikkiin, josta tulee hyvälle tuulelle. (Ystäväni Eeva erikseen varmisti: soihan siellä sitten jotain tanssittavaa eikä mitään indieitkua?)
Paikaksi valittiin tietysti ravintolan kaunistakin kauniimpi terassi, Liuskasaarelta avautuvan avomeren ohella ei paljon muuta koristeltua tarvita. Keittiöstä kannettiin yhteiseen pöytään lajitelma kesän ruokalistan herkuista: savustettuja katkarapuja, kuningasravulla täytettyä briossia, kampasimpukkaa ja grillattua hummeria. (Hmm… Tätä kirjoittaessa on taas nälkä eikä kuvien katselu mainittavasti auta asiaa.) Italialainen Canti tarjosi proseccon. Kuiva kuohuva olikin tuttu tapaus, olen aikoinaan kantanut sitä Helsinginkadun Alkosta kotiin vuosien varrella enemmän kuin kehtaan tähän kirjoittaa.
Juhlissa kuin juhlissa tärkeintä ovat tietysti vieraat, ilman niitä ei ole juhlia. Sain kutsua kivoja tyyppejä terassin täydeltä – ja heitähän tuli. Mukana mellasti muutama pienempikin, toisilla kaksi jalkaa, joillakin neljä. Juttuun tulivat kaikki, jalkojen lukumäärästä riippumatta.
Yllätyksiltä ei vältytty, vähintään yksi kuuluu vakiona kaikkiin unohtumattomiin iltoihin. Aurinko oli paistanut suoraa soittoa kokonaisen kuukauden – kerrankin oli siis luottavainen olo järjestäessä jotain ulkona tapahtuvaa. Sillä sekunnilla kun kemut alkoivat, etelästä alkoi kohota ukkosrintama. Mustat pilvet matelivat taivaalla ja näyttivät jo suuntaavan sisäsaariston ohi mantereelle, kun kurssi yhtäkkiä kääntyi. Kilometrien päähän erotti kuinka pilvet repesivät ja Pihlajasaaren päälle alkoi ryöpytä vettä. Sen jälkeen saderintama vyöryikin meitä kohti niin vauhdilla, että sääspektaakkelia seuranneilla tuli hoppu suojaan. Viikkoja jatkunut kuiva kausi katkesi kuin seinään.
Myrsky oli ohi alle viidessä minuutissa, viimeiset sadepisaratkin vartissa. Me odottelimme sisätiloissa sateen loppumista, mutta purjehdusseuran pojat eivät olleet sokerista. Näimme ikkunasta, kun he juoksivat suoraan saunasta uimaan. Kuumat kalliot höyrysivät sateen jälkeen.
Kesämyrsky ei vienyt hellettä mukanaan, kuumuudesta tuli vaan kosteaa. Tunti myöhemmin pilvistä ei ollut enää tietoakaan. Sateeseen unohtuneet viltit kuivuivat auringossa. Lasit täyttyivät taas kuohuvalla, koirat vaanivat katkarapuja. Soitin salaa Sweet Dispositionin kolmannen kerran. Illan hämärtymisestä tiesi, ettei ole enää heinäkuu. Terassin valosarjat syttyivät hiljalleen kun aurinko laski.
Hello. Is this dog?
