Keneen sinä luotat?

Kaupallisessa yhteistyössä FOX Suomi

Arki sai viime viikolla kummallisen käänteen. Sain soiton tuntemattomasta numerosta ja minut kutsuttiin tapaamiseen, jonka luonnetta ei tarkemmin määritelty. Kun saavuin paikalle, minut ohjattiin kellariin hämärään kuulusteluhuoneeseen. Yhtäkkiä löysin itseni kytkettynä valheenpaljastuskojeeseen, vastaamasta kysymyksiin joita minulle esitettiin. En saanut muita ohjeita kuin vastata mahdollisimman lyhyesti ja rehellisesti. Sydän löi varmaan kahtasataa, sillä tilanne oli todella jännittävä. Eihän minulla ollut mitään salattavaa, mutta jos olisikin, siinä tilanteessa olisin takuulla kertonut heille ihan kaiken. Tiesin, että olin se mies, jonka he olivat sinne pyytäneet, mutta en se, jota he etsivät.

Kyse oli tv-kanava Foxin kuvauksista. Minut pyydettiin mukaan uuden tv-sarjan lanseerauskampanjaan, jossa kuvattiin viittä eri ihmistä kuulustelutilanteessa. Sain tietää hyvin vähän kuvausten sisällöstä etukäteen, sillä tarkoitus oli saada mahdollisimman autenttiset reaktiot. Se onnistui: takaraivossa jyskytti jännitys kysymysten sarjatulessa. Tilanne tuntui yllättävän todelliselta. Tiesin tietysti etten ole syyllistynyt rikoksiin ja tilanne on muutenkin lavastettu, mutta se oli silti piinaavaa. Kasper Strömman muuten päätyi samaan kuulusteluhuoneeseen – katso alta kooste kaikkien kuulusteluista. Aivan mahtava projekti!

Jos tulit kateelliseksi tästä julisteesta, ei hätää – voit tehdä oman Deep Staten sivuilla.

Tänään klo 22:00 kannattaa olla television äärellä, sillä brittiläinen toimintasarja Deep State on illalla Suomen ensi-illassa. Sarja on todentuntuinen sekoitus faktaa ja fiktiota poliittisen toimintajännärin muodossa. Tarina kertoo ex-vakoojasta, joka palaa kentälle poikansa kuoleman. Tilanne eskaloituu nopeasti Lähi-itään salaisen tiedustelusodan ja salaliittojen tiimellykseen. Deep State tutkii mailmaa, jossa sota on kaupankäyntiä muilla keinoilla kuin rahalla. Luvassa siis nopeita juonenkäänteitä ja räjähtävää toimintaa parhaimmillaan.

Once more with feeling

Siitä on melkein kolme vuotta, kun täytin pyöreitä. Ei ollut kriisejä, enemmänkin suuri into löytää elämään jotain uutta. En saanut lahjoja enkä niitä odottanutkaan. Illan päätteeksi löysin itseni tavoilleni orjallisena notkumasta We Got Beefissa. Tuttuja siellä, tuttuja täällä. Mikään ei varsinaisesti huokunut mitään uutta, kunnes ilta sai odottamattoman käänteen. Paikalle tuli hyvä ystäväni Anthony, joka tarjosi kaljan ja saatesanoissaan pudotti pommin: haluutko tulla meidän rumpaliksi Smokin’ Acesiin? Se oli paras mahdollinen lahja, jota en olisi osannut koskaan toivoa – ja siitä todella tuli just se puuttuva pala, jota silloin kaipasin.

Viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut paljon mahtavia hetkiä. Pestini ensimmäinen keikka Kallio Block Partyissa, johon kerkesimme treenata uudella kokoonpanolla viikon verran yhdessä, heti seuraavalla viikolla meillä oli keikka Tavastialla – siinä oli Pohjanmaan poika hiukan ihmeissään, että minkäslaiseen show’hun sitä on jälleen heittäytynyt. Pieni Suomikiertue, jonka teimme minimaalisella budjetilla ja suurella sydämellä. Musavideon kuvaukset, jotka tragikoomisista käänteistään saatiin purkkiin aikataulussa, joskin valmis video saapui vasta julkistusjuhliin kenenkään bändinjäsenen näkemättä sitä ennakkoon. Baltian rundi, josta saimme kotiinviemiseksi kolme ylinopeussakkoa ja vuokra-auton korjauslaskun. Soitimme siellä kuitenkin parhaimmat keikkamme koskaan, joten pieni taloudellinen takaisku ei tuntunut niin pahalta.

Kaikki hauska kuitenkin loppuu aikanaan. Vielä viime keväänä oli hyvä vauhti päällä, mutta pikkuhiljaa alkoi tuntua, että Smokin’ Aces ei enää kehittynyt: yhtyeen musiikillinen linjaus oli alkanut lopulta enemmän rajoittaa kuin vapauttaa meitä. Olimme yksinkertaisesti kasvaneet siitä yli – meillä on niin paljon enemmän annettavaa eikä se mahdu enää bändin ahtaaksi käyneisiin puitteisiin.

Aika menee eteenpäin, bändejä tulee ja menee, musiikki on ikuista.

Olemme jo pitkän aikaa viettäneet bändin kanssa hiljaiseloa ja keskustelua haudankaivajan kanssa on käyty. Lopettaminen on jäänyt leijumaan ilmaan, ei meillä ole ollut jäähyväiskeikkaakaan. Hiljaiselo on yhteisymmärryksessä muuttunut määrittelemättömäksi tauoksi, jonka aikana jokainen katsoo mihin suuntaan haluaa musiikillista tekemistään viedä.

Sunnuntaina saimme viestin: haluaisimmeko tulla avaamaan Nosturin keikkaillan? Lavalle kipuaisivat jälkeemme ruotsalainen H.E.A.T. ja kotimainen Block Buster. Vatsanpohjasta kouraisi tuttu innostus: edellisestä keikasta on melkein vuosi, mutta mikäs siinä, viikko aikaa treenata ja siitä vaan yhdelle Suomen legendaarisimmalle lavalle. Vielä kerran, tunteella.

Näin tämä lähes kolmivuotinen taival saa arvoisensa päätöksen.

Keikka on tänä iltana – tervetuloa mukaan hautajaistemme hauskanpitoon! Kerrankin voi sanoa, että tämä tilaisuus ei tule toistumaan. Keikka olkoon Smokin’ Acesin siirtymäriitti ajasta ikuisuuteen. Sen jälkeen jatkamme kukin musiikin tekemistä muissa merkeissä ja nähdään keikoilla sitten kun niiden aika on.

Pe 13.4. @ Nosturi, Telakkakatu 8, Helsinki
Illan soittoaikataulu: Smokin’ Aces 20:20, Block Buster 21:30, H.E.A.T 22:45

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK

Pohjanmaan poika

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja OLVI

Siitä on viisitoista vuotta, kun pakkasin tavarani pakettiautoon ja lähdin synnyinseuduiltani. Lähtö oli samaan aikaan vapauttava ja jännittävä. Takaraivossa kaihersi ikävä, jota tunsin kun jätin taakse ystävät, lapsuuden maisemat ja osan perhettäni. Pelotti jättää kaikki tuttu ja turvallinen, mutta uteliaisuus vei eteenpäin – uusi elämä ja uusi kaupunki odotti.

OLVI haastoi mut pohtimaan suhdettani kotiseutuuni ja suomalaiseen luontoon. Tähän oli helppo tarttua, koska olen käyttänyt paljon kehnompiakin syitä saadakseni puhua Pohjanmaasta. Kotiseuturakkaus liittyy läheisesti panimon uuteen tuotteeseen, Iisalmi Gin Lonkeroon, joka kumartaa suomalaiselle luonnolle ja käsityöosaamiselle. Pohjoisessa maussa yhdistyy iisalmelainen pohjavesi, Kainuun metsistä poimitut puolukat, yrtit ja Helsinki Dry Gin, joka on tislattu käsityönä pienissä erissä. Olen perinteisen gin&tonicin ystävä, joten tykkään ginin ja sitruksisten aromien raikkaasta yhdistelmästä. Puolukan maku ei ole päällekäyvä, vaan tasapainoinen osa makua. Mahtavaa, että suomalaisista luonnonantimista syntyy tällaisia artesaanituotteita.

Iisalmesta ei itseasiassa ole kuin reilu sata kilometria Ylivieskaan, pikkukaupunkiin jossa kasvoin. Olen aina ollut ylpeä juuristani Pohjois-Pohjanmaalla. Vaikka olen reissannut ympäri maailmaa, mun mielenmaisema tulee aina olemaan suomalainen metsä, joka on ollut mulle lapsuudesta saakka läheinen paikka. Aikuistuttuani – ja Ylivieskaa isompiin kaupunkeihin muutettuani – aloin ymmärtää kuinka rikas ja monimuotoinen luonto meillä on.

Vietin pienenä paljon aikaa mummolassa, jossa oli siihen aikaan maatila. Pystytin sisarusten kanssa pihalle teltan, jossa leikimme ja joskus yövyimmekin. Mummo lypsi lehmiä ja teki maidosta leipäjuustoa, kanat pyörivät pihapiirissä. Possuja pidettiin perheenjäseninä, vaikka joulun aikaan niistä joku päätyikin ruokapöytään. Peltohommia riitti ja perheen pienimmätkin saivat kokeilla raitojaan talikon kanssa (omat heinähommani loppuivat tosin lyhyeen, kun seivästin ensimmäisenä jalkapöytäni). Pappa sirkkelöi ladossa isoista tukkipinoista lautoja. Miehet kävivät metsällä ja palasivat riistasaaliin kanssa. Tilalla elettiin oman maan antimilla, joka opetti minutkin kunnioittamaan luontoa.

Aina sama meininki: mitä tahansa syömmekään, koirat ovat paikalla ja vaanivat eväitämme.

Lähes kaikki lapsuuteni parhaat muistot liittyvät luontoon. Kävimme kesäisin uimassa, kahlasimme kaupungin läpi virtaavan Kalajoen yli, kalastimme. Samoilimme metsissä ja olimme ninjoja, paistoimme nuotiopaikoilla makkaraa. Tutkimme lähimetsien hylättyjä autiotaloja, joskus vain makoilimme peltojen kupeessa tuijottaen tähtitaivasta. Rakensimme majoja ja söimme niissä eväitä. Hevostallilla kävimme ruokkimassa heppoja ja rohkeimmat koittivat silittää siellä asuvia villikissoja. Se oli ihanaa aikaa, niin viatonta. Äidille huikattiin vaan lähtiessä, että me mennää mehtään!

Muutin täysikäisenä kaupunkiin, ensin Tampereelle ja sitten Helsinkiin. Olen ehtinyt vahvasti kaupunkilaistua enkä enää palaisi kotiseudulleni, vaikka kaipaan sinne aika ajoittain. Se ei vaan palvelisi mun nykyistä elämää, mutta liittyy siihen muutakin: haluan jollain tavalla säilyttää sen taian, joka siellä vallitsi kun olin pieni. Aina kun käyn kotikulmilla, mielen täyttää ilo ja haikeus, joita on vaikea selittää.

Kaikkien maailmalle tehtyjen matkojemme vastapainoksi olen alkanut suunnitella ensi kesäksi reissua Pohjois-Pohjanmaalle. Edellisestä ajan kanssa tehdystä visiitistä alkaa olla aikaa, olen viime vuosina ollut aina vaan ohikulkumatkalla. Haluan käydä kaikissa paikoissa, joissa vietin siellä aikaa, ja pakottaa Stella kuuntelemaan kaikki ne stoorit kuin olisin turistioppaana. Voin jo kuvitella sen nostalgiaryöpyn ja yksityiskohtaiset selostukset – voi Stella-parkaa. Toisaalta kävimme viime jouluna Lapissa, jossa sain puolestani oman osani Stellan nuoruusvuosien tarinoista. Tulevan Ylivieskan matkan jälkeen puntit ovat siis tasan.

Haluan viedä Stellan uimaan Kettukalliolle. Näyttää hänelle Hamarin padon, hevostallin ja paikan, jossa mun vanha skeittiparkki oli. Haluan käydä vanhojen koulujen pihoilla, entisillä kotikaduilla. Kulkea tuttuja metsäreittejä pitkin, kiivetä viljavaraston katolle, josta näkee koko Ylivieskan. Sen jälkeen menisimme piknikille joenrantaan.

Pohjanmaan matkaa odotellessa viritin piknikin meidän olohuoneeseen. Söimme eväsleipiä ja maistelimme uutta puolukkaista Gin lonkeroa, joka sopi piknikiin kuin poika Pohjanmaahan. Stella teki mustikkapiirakan, olisi tehnyt kuulemma puolukoista, jos olisi vaan löytänyt kaupasta. Kesällä mennään sitten puolukkametsään.

Millaisia muistoja sun kotiseudusta herää? Alkoholilain mukaan alkoholiaihetta ei saa kommentoida, mutta kaikesta muusta saa tietysti jutella!

PHOTOS BY STELLA HARASEK