Kaupallinen yhteistyö Pentik ja Asennemedia

Rakastan vintageastioita! Olen puolivahingossa, melkein huomaamattani alkanut suorastaan harrastaa niitä. Käytännöllisenä saksalaisena en suostuisi keräilemään mitään täysin hyödytöntä, mutta astioita käytämme joka päivä, joten funktionalisti minussa suhtautuu tähän intohimoon suopeasti.

Olen aina ollut kirppishaukka ja rakastanut vanhoja kalusteita ja vaatteita, mutta vintageastioiden metsästys alkoi alunperin työn kautta. Olemme kuvanneet vuosien varrella asiakkaille paljon ruoka- ja viinikuvia, joihin tarvitaan paljon erilaisia astioita, mielellään sellaisia, jotka eivät yhdisty selkeästi mihinkään tiettyyn brändiin. Parhaat astiat ovat vanhoja, käsintehtyjä tai molempia – niillä syntyy rentoja, persoonallisia kattauksia joissa on pääosassa ruoka ja tunnelma. Ostimme astioita edullisesti kirppiksiltä kuvausrekvisiitaksi ja kierrätimme niitä säännöllisesti eteenpäin, mutta kiinnostus kasvoi ja jossain kohtaa kauneimmat astiat alkoivat pinoutua omiin kaappeihin.

Esteettisen ilon lisäksi on ollut inspiroivaa tutustua vanhojen astiasarjojen taustoihin ja suunnittelijoihin. Ei niitä tietenkään tarvitse tietää voidakseen nauttia vanhoista esineistä, mutta pienikin perehtyminen syventää suhdetta aarteisiin. Taustalla olevat tarinat ovat sitäpaitsi tosi kiinnostavia. Arjen muotoilukulttuuri heijastaa aina aikaansa, kertoo siitä miten aiemmin on eletty ja ajateltu ja mitä on pidetty tärkeänä.

Nykyään löytöjä tulee tehtyä harvemmin ja niukemmin, koska astiakokoelmamme uhkasi jossain kohtaa paisua yli käytössä olevan säilytyskapasiteetin. Kuvausrekvisiittaa kierrätämme edelleen säännöllisesti silloin kun sitä tulee, omiin kaappeihin jää ainoastaan tarkoin valitut suosikit.

Kaikki vintageastiamme ovat päivittäisessä käytössä. Emme hilloa edes harvinaisuuksia kaappeihin oikean hetken varalle, elämä on sellaiseen liian lyhyt. Käytämme suosikkejamme paljon ja usein, ne pitävät siitä etteivät ehdi kerätä pölyä.

Laajasta astiakokoelmasta oli hyötyä, kun jokunen vuosi sitten aloimme kunnostaa sukuni vanhaa taloa. Talo oli täynnä irtaimistoa, mutta vain osa siitä oli käyttökelpoista. Kaapeista löytyi isoisovanhempien häälahjaksi saama siro posliininen kahviastiasto sekä jokunen vanha vati, kannu ja jälkiruokakippo, mutta esimerkiksi kylmävarastoina vuosikymmeninä olleista perähuoneista löytyneet satavuotiaat ruokalautaset olivat kuluneet ja lohjenneet sellaiseen kuntoon ettei niitä voinut ottaa käyttöön. Jokapäiväiseen (tai mihinkään) käyttöön sopivia astioita ei siis juuri ollut.

Valkkasimme kokoelmastamme talon henkeen sopivat vintagekipot ja -kupit, loput löytyivät myöhemmin kirppiksiltä. Talon astiat muodostavat nykyään rennon ja sekalaisen kokoelman erilaisia sarjoja ja aikakausia, joille yhteistä on suomalaisuus. En ole kovin tarkka siitä sopiiko kaikki yhteen. Ei voi mennä pahasti pieleen jos yhdistelee sellaista mistä pitää. Kaikki lempparini ovat kotimaisia, sillä astioita Suomessa on aina osattu suunnitella.

Yksi suosikeistani on Pentik, jonka vintagekeramiikkaan rakastuin jo vuosia sitten. Ei minulla tainnut olla mitään muita mahdollisuuksia, sillä olen Pentik-lover jo toisessa polvessa: äitini keräilee Viinimarja-sarjaa, jota hän nimittää trauma-astiastokseen. Trauma johtuu siitä että hän vietti nuorena kaikki kesänsä kökkien sukutalojen pihojen viinimarjapensaissa ja jollain Tukholma-syndrooman logiikalla hän haluaa elää viha-rakkaussuhteessa viinimarjojensa kanssa lempiastiastonsa muodostossa. Onnekseni Viinimarjaa liikkuu hyvin kirppiksillä: pidän päässäni listaa mitä äitini kokoelmasta vielä uupuu ja keräilen niitä mukaani aina kun näen. Joululahja on joka vuosi hoidossa kauan ennen joulua.

Pentik lainasi kuva-arkistoistaan vanhoja kuvia, ihan mielettömiä!

Monen mielikuva Pentikistä perustuu vaniljantuoksuisiin myymälöihin, porokuvioituihin villaviltteihin, jonkinlaiseen keskiluokkaiseen idylliin jossa takassa palaa tuli ja joulu on koko ajan kulman takana. Ei se väärin ole, ja ymmärrän tietysti hyvin, että lappilainen kodikkuus vetoaa. Minulle 70-luvun alussa Posiolla perustettu Pentik on kuitenkin aina edustanut jotain ihan muuta, taiteilijalähtöisempää muotoilukulttuuria ja käsityötä, jossa on tekemisen tuntu.

Pentik on ollut kauan maailman pohjoisin keramiikkatehdas. Nyt Pentik on myös Suomen ainoa keramiikkatehdas ja isommista suomalaisista astiavalmistajista ainoa, joka yhä valmistaa kaiken keramiikkkansa Suomessa. Se on oikeasti ihan mieletön asia. 50 vuoden juuri täyttäneen eli juhlavuottaan viettävän yrityksen perustaja Anu Pentik suunnittelee edelleen aktiivisesti sekä käyttöesineitä että taidekeramiikkaa ja on usein ensimmäisenä aamulla tehtaalla.

Pentik oli aluksi pieni savipaja Anu ja Topi Pentikäisen perheen kelohirsisen kodin alakerrassa. Pariskunta ymmärsi pian tarvitsevansa ammattilaisia sekä suunnitteluun että tuotantoon, ja ensimmäisen taiteellisen johtajan palkkaamisen jälkeen yritys alkoi kasvaa nopeasti.

Pentik on tehnyt historiansa aikana myös paljon keraamisia taide-esineitä!

Pentikin vanhat astiat erottuvat suomalaisessa muotoiluperinteessä rustiikkisilla nyansseillaan. Eniten pidän kaikkein vanhimmista, luonnonläheisistä 70-luvun sarjoista, jotka olivat Lapin vastaus silloiselle hippiliikkeelle. Kukkien sijaan astiat huokuvat arktista luontoa. Rakastan niiden helppoutta ja monikäyttöisyyttä ja sitä miltä ne tuntuvat kädessä: vankoilta, kestämään tarkoitetuilta. Sitä ne ovatkin, sillä Pentikin kaikki keramiikka-astiat on todellakin tehty käyttöön: ne saa laittaa niin uuniin, pakastimeen, pesukoneeseen kuin mikroon.

Pentikin astiat on tehty muovaamalla, lukuunottamatta teekannuja ja kaatimia, jotka on tehty valamalla. Tehtaan mallimestari työstää suunnittelijan ideasta kipsimallin, keraamisen prototyypin ja lopulta äitimuotin, jolla astiat valmistetaan. Alusta loppuun Suomessa tehtyä keramiikkaa.

Olen supermielissäni siitä, että astiavalmistajat ovat itsekin alkaneet havahtua vintageastioidensa arvoon. Pentik on avannut tehtaansa yhteyteen Posiolle Pentik Vintage -kaupan, johon on kerätty merkin 70- ja 80-luvun aarteita. Olen nähnyt kuvia, ah mitkä apajat! Elättelen toiveita retkestä Posiolle, sitä odotellessa olen viime viikkoina nappaillut kuvia meidän kokoelmamme Pentik-helmistä.

Peter Winquistin suunnittelema Halla-sarja 70-luvulta

Suurimpia suosikkejani ovat 70-luvun alussa syntyneet Halla– ja Riekko-sarjat, joita yhdistää tummien pilkkujen täplittämä vaalea keramiikka. Taustalta löytyy tarina: Kaj Franck vieraili Posiolla Pentikin keramiikkatehtaalla vuonna 1973 ja kuuli ongelmasta, että Posion vesijohtovedessä on niin paljon rautaa, että keramiikkaan tuli poltossa ruskeita pilkkuja. Franck ehdotti asian ratkaisemista niin, että lisätään pilkkuja. Näin Hallan ja Riekon pilkullinen lasite sai alkunsa. Arvostan tällaista käytännönläheistä ajattelua: käännetään voitoksi se, mihin ei voida vaikuttaa.

Molemmat sarjat on suunnitellut Peter Winquist, joka toimi Pentikin taiteellisena johtajana 70-luvulta 80-luvun alkuun. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että pyöreistä muodoista tunnistaa Hallan (ainakin osa teistä ehkä muistaa kaksikorvaisen klassikkomukin) ja suoremmista linjoista Riekon. Ei se ole niin tarkkaa, sekoittelemme niitä iloisesti keskenään. Sarjoja yhdistää käytännöllisyys ja helppous: nämä astiat ovat tukevia ja kestäviä ja yksinkertaisen muotoilunsa ansiosta ne sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Kuvassa harvinaisempi lasitekokeilu herkullisen kinuskisella sävyllä.

Myös taiteilija Reidar Säreistöniemen kotimuseon yhteydessä toimivassa kahvilassa on muuten vanhat Halla-astiat käytössä!

Meillä on aika hyvin Hallaa ja Riekkoa, mutta kahvikuppeja ja teemukeja haluaisin muutaman lisää – esimerkiksi ylläolevan kuvan jättimukia on löytynyt vain yksi. Menneinä vuosikymmeninä suosittiin pieniä kahvi- ja teemukeja, ja nykyihmisen kofeiinintarpeisiin sopivia isoja mukeja valmistettiin vain vähän. Haaveilen myös kakkuvadista, koska teen usein banaanikakkua ja ainakin pari kertaa kesässä pavlovaa. Toistaiseksi Hallan iso ruokalautanen on ajanut asian hyvin.

Halla-tarjoiluvati on tosi monikäyttöinen, pidämme siinä usein hedelmiä ja vihanneksia tai tarjoilemme salaatin. Laakealle vadille levitettynä moni salaatti näyttää minusta kivemmalta kuin kulhoon pinottuna.

Hiisi-sarjaa Pentikin tehtaanmyymälässä 70-luvulla

Hallan pyöreät muodot perustuvat kellertävään Hiisi-sarjaan, joka on luultavasti tunnetuin Pentikin 70-luvun sarjoista. Sarja luolamaalaus- ja saamelaiskuvioineen olivat aikansa tuote, enää niitä ei tehtäisi. Meillä on sarjasta tuo pikkuinen, epätyypillisen tumma munakuppi.

70-luvun tummanpuhuva Miilu-sarja on niinikään muotokieleltään sukua Hallalle. Pyöreä vati on yksi suosikkiesineistäni, se seilaa huoneesta toiseen milloin mihinkin tehtävään valjastettuna. Juuri nyt: verigreippejä.

Kanerva-sarjan lautaset palvelevat milloin iltapalalautasina, milloin suitsukealustana. Pentikin vanhojen sarjojen astioissa on paljon sävyvariaatioita ja muutenkin elävät, luonnonläheiset värit.

Kanerva-kahvikupit ostin aluksi eräitä kuvauksia varten, mutta saattaa olla, että ne jäävät taloon, sillä vierailevat eläkeläiset rakastavat juoda kahvinsa pienistä kupeista. Sitäpaitsi katsokaa miten hyvin ne sopivat pirtin sävyihin!

Ruskea kuviollinen maustepurkki on Pirtti-sarjaa vuodelta 1976. Muut maustepurkit ovat peräisin Pentikin alkuajoilta, kun Pentikillä oli keramiikkatyöntekijöitä valmistava ammattikoulutus. Peter ja Anja Winquistin johdolla opeteltiin lasitusta, valutuotantoa ja käsinkoristelua. Winquistit saatiin houkuteltua Arabian tehtaalta suunnittelemaan, käynnistämään ja johtamaan 30 oppilaan keramiikkatyöllisyyskurssia, joka alkoi keväällä 1974.

Rakastan tätä harvinaisuutta, kulhoa joka kuuluu Ranua Murr Murr -linnaa varten 80-luvulla tehtyyn keramiikkasarjaan. Olemme keskustelleet siitä mikä eläin kulhon pohjalle on käpertynyt ja erinnäisen erimielisyyksien jälkeen päätyneet siihen, että kyseessä on tarkemmin määrittelemätön kissaeläin. Sarja suunniteltiin turistien ja lapsiperheiden iloksi, itse käytämme sitä karkkikippona.

Uusin löytöni on niinikään harvinaisuus, Pentikin keraaminen pöllötuikku! Pentikin väki kertoi, että se on ruotsalaisen Henrik Allertin suunnittelema. Savipajan tiloissa on pidetty aikoinaan kuukauden pituisia keramiikkasymposiumeja, joiden osallistujina oli keramiikkataiteilijoita eri puolilta maailmaa. Allert suunnitteli myöhemmin Fauna-studiomalliston, jonka tunnetuin osa on riekkolintu.

Pahaenteinen pikkupöllö istuu leivinuunin reunuksella tuomitsemassa eläviä ja kuolleita. Sillä on yllättävän suuri auktoriteetti ottaen huomioon, että sillä on korkeutta noin 15 senttiä.

Pöllöjä tehtiin aikoinaan vain pieni määrä, meillä kävi siis tuuri! Pöllö on lietsonut Instagramin puolella suurta hilpeyttä ja niinpä mietinkin olisikohan joukossanne kiinnostuneita, jos tekisin Pentikille aloitteen uudesta pienestä PÖLLÖERÄSTÄ? En voi tietenkään luvata mitään, mutta voin yrittää!

Rakastan yli kaiken näitä painavia pieniä kippoja, jotka eivät kuulu mihinkään sarjaan, vaan ovat luultavasti käsindreijattuja yksittäiskappaleita. Pentikin keramiikkatehtaalla vieraili 70-luvulla keraamikkoja monista eri maista, Amerikasta asti. Käytämme näitä pieniä kulhoja ja kippoja kaikenlaiseen, kuten sormisuolan, dipin,hillon tai pähkinöiden tarjoiluun, tai apuna kattauksessa, kun pitää olla jotain mihin nakata teesiivilä tai kananmunakuoret.

Koirien pastellisävyiset ruokakupit ovat päivittäisessä käytössä – painavat kulhot eivät pyöri pitkin lattiaa vaikka illastajat yrittävät toisinaan nuolla lasitteetkin niiden pohjalta. Vaaleanpunainen on 80-luvulla Hallan runkoon tehtyä Koivu-sarjaa, ja vaaleankeltainen luultavasti erivärisillä lasitteilla tehdystä koe-erästä, joita on myyty jo 70-luvulla Posiolla ikäänkuin outlet-mallistona. Monista muistakin sarjoista tehtiin koe-eriä eri väreillä, joten kaikenlaisia harvinaisuuksia voi tulla vastaan.

Myös puulusikka on Pentikin ja löytynyt kirppikseltä!

Kirppisonni voi olla myöten missä vaan, mutta parhaat apajat Pentikin vintagekeramiikan bongaamiseen ovat ehdottomasti nyt Itä-Lapissa Posiolla, sillä Kulttuurikeskus Pentik-mäelle on tosiaan avattu Pentik Vintage -kauppa. Siellä myydään juurikin näissä kuvissa vilahtavia vanhoja 70- ja 80-luvun sarjoja, jotka eivät ole enää vuosikymmeniin olleet tuotannossa.

Pentik-mäki on muutenkin vierailun arvoinen, ja siellä käykin vuosittain 100 000 ihmistä. Matkailukohde on saanut kestävän matkailun eteen tekemästään työstä Green Key- ja Sustainable Travel Finland -merkit.

Pentik-mäeltä löytyy inspiroivaa tekemistä ja näkemistä koko päiväksi: erilaisia näyttelyitä, Kahvikuppimuseo, tehtaanmyymälä, kahvila ja Pentik Kotimuseo eli Pentikäisen perheen entinen kotitalo, jonka alakerrassa savipaja alkoinaan aloitti toimintansa ja jossa on esillä nyt Pentikin varhaistuotantoa ja työvälineitä. Pentik-mäellä on myös Anu Pentik Galleria sekä parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseva Pentik Kartano, pian 160-vuotias porotila, jonka pariskunta on kunnostanut taiteen kodiksi. Tila toimii näyttely- ja tapahtumapaikkana, vierasateljeena ja taidekotina. Kesäisin siellä toimii kahvila, josta saa vohveleita.

MYYTY. Maakuntaretki tiedossa heti kun löytyy sopiva hetki.

Anu Pentik Galleriassa avautuu muuten 18. helmikuuta Pentik 50 vuotta -näyttely, jossa esitellään Pentikin matka 70-luvulta tähän päivään. Juhlavuoden kunniaksi Pentik jakaa tarinoita tekijöiden, tuotteiden ja tapahtumien takaa, ja kutsuu myös asiakkaansa jakamaan omat Pentik-tarinansa kuvan tai kertomuksen muodossa! Kaikkien tarinoidensa jakaneiden kesken arvotaan kuukausittain 100€ Pentik-lahjakortti. Lisäksi sykähdyttävimmän tarinan kertoja kutsutaan vierailulle Pentikin kotiin, Posiolle.

Kiinnostaako Pentik? Entä mitäs tuumaatte kokoelmastamme, löytyykö suosikkia?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA