✖ SAL, KAP VERDE
Hei vaan hei, tulin lähettämään pari pikaista postikorttia Kap Verden Sal-saarelta! Täältä löytyy suola-aavikkoa, kilometritolkulla autiota hiekkarantaa ja pari hassua palmua – ei yhtään mitään eli juuri sitä mitä pitikin. Autuas tyhjyys, tunteja tuhlattavaksi. Ja muutama mojito, joissa lukee meidän nimet.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Moni asia on muuttunut helpommaksi vuosien mittaan, matkalle pakkaaminen on niistä yksi. Aiemmin tuli kahmittua kassiin epämääräisiä kasoja mustia vaatteita viisi minuuttia ennen lähtöä ja pohdittua sitten perillä miksi laukusta löytyy kolmet farkut muttei yhtäkään t-paitaa tai hammasharjaa. Nykyisin kärsivällisyys ja keskittyminen riittää siihen, että levitän ensin lattialle kaiken kategorioista “välttämättömät” ja “inspiroivat” ja rullailen kaikessa rauhassa mattamustaan Rimowaan sen mitä olen päättänyt pakata mukaan.
Juuri nyt kiehtoo: Acnen puuteriset pellavapaidat ja -topit, poikaystävältä pöllitty vintagerannerengas ja muutama simppeli musta mekko. Havaianaksen varvastossut, ikiklassikko joita ilman en matkusta. Kuulun niihin (ilmeisesti melko harvoihin), joiden mielestä varvastossuissa voi aivan hyvin viettää kokonaisia viikkoja, vaeltaa aavikolla ja valloittaa tarvittaessa vaikka vuoria. Empiirisen kokemukseni mukaan valtaosa tästä varvastossuissa viihtyvästä klaanista ovat jossain vaiheessa elämäänsä asuneet Australiassa.
Kap Verdellä on kuulemma tähän aikaan vuodesta iltaisin viileää, joten ehkäpä tuo Filippa K:lta saatu pehmeä valkoinen neule pääsee myös mukaan. Nahkahame jää kyllä kotiin, ajattelin pakata alaosiksi mukaan pelkät rantatuulessa lepattavat kukkapöksyt ja ne pillifarkut, joissa pujahdan lentokoneeseen.
Ray-Banin aurinkolasit olivat viime kesän suosikit, muita ei tälle pikkureissulle tarvita. Haaveilen tosin salaa samoista laseista liukuvärjätyillä vaaleanpunaisilla linsseillä, tiedän että niitä on olemassa mutta en ole vielä törmännyt niihin missään. Reteät retropokat olisivat täydelliset yksinkertaisten mustien rinnalle. Saa ilmiantaa, jos tiedät mistä niitä saa!
Muistinko jo sanoa, että rakastan näitä repsottavia hihansuita? Tykkään vaatteista, joissa on jo valmiiksi hiukan hiutuneet reunat, se on perua Matrix-paitapakkomielteestä ja ehkä vähän myös vapaudesta, joka tulee tunteesta, että varusteitaan ei tarvitse varoa, kun ne ovat valmiiksi jo vähän kuluneet.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Viime viikolla oli päiviä, kun ulkona liikkuminen vaati iglun kokoisen kelsitakin, kahdet päällekkäin puetut tumput ja naparetkeilijän asenteen. Ja silti lähdimme vapaaehtoisesti kahlaamaan kinosten läpi Uunisaareen ja Liuskasaareen, koska meri savusi ja oli niin kaunista, että sanat loppuivat kesken. Hyvä niin – puhuminen oli muutenkin mahdotonta, sillä huulet olivat jo vartin jälkeen jäässä. Onneksi olemme kumpikin opetelleet kuvaamaan hanskat kädessä, valokuvaus on universaali kieli johon ei paljon sanoja tarvita.
Anteeksi kuvatulva, ei näistä voinut valita. Merisavu on yksi suosikkiasioistani talvessa, veden pinnalla kiemurteleva usva syntyy silloin kun kylmä ilma kohtaa vielä sulan (selvästi ilmaa lämpimämmän) veden. Ilmiö kestää parhaimmillaan pari päivää, kunnes meri jäätyy tai pakkanen lauhtuu. Siihen saakka tarpeeksi sekopäiset saavat vaeltaa rannassa, saarilla ja aallonmurtajalla niiden välillä, tallentaa näitä unenomaisia näkyjä kunnes eivät enää tunne varpaitaan tai sormiaan. Kaunein kohta on Liuskasaaren kallioilla, siinä kohdassa jossa maisema aukeaa avomereksi eikä muita saaria enää näy. Tietysti siinä myös tuulee kaikkein eniten.
Ihan kuin tässä ei olisi ollut muutenkin tarpeeksi katseltavaa, joutsenpariskunta lipui saaren takaa auringon siltaan muutama minuutti ennen kuin se vajosi horistontin taakse. Eikö niillä olisi pitänyt olla jo kiire etelään? Ehkä nekään eivät malttaneet lähteä kaiken sen kauneuden ääreltä.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA