Kaupallinen yhteistyö Y-Säätiö
Kun vuosia sitten erosin pitkästä suhteesta, sovimme aikuismaisesti, että asun yhteisessä kodissa vielä kuluvan kuukauden loppuun. Loppukuu kului nopeasti sumpliessamme käytännön asioita. Mikä tavara kuuluu kenellekin, kuka ilmoittaa vuokranantajalle muuttuneesta tilanteesta ja ennen muuta: mistä mulle uusi koti. Kohtuuhintaisia, vapaita asuntoja ei ollut ihan helppo löytää sellaisella varoitusajalla. Helsingin vuokramarkkinoilla on kova ruuhka, kaikista vähänkin mahdollisen hintaisista yksiöistä kilpaillaan. Olisi pitänyt olla isompi budjetti, tilillä vähintään takuurahat uutta asuntoa varten.
Kuun viimeisenä päivänä lainasin pakun ja pakkasin siihen tavarani: muutaman säkillisen vaatteita sekä sängyn. En halunnut juuri mitään mukaani, kun tulevaisuus oli niin epävarma. Starttasin pakun ja lähdin ajamaan. En vaan tiennyt minne.
Ensimmäinen yö oli kylmä ja vähäuninen. Olisin varmasti päässyt kavereiden nurkkiin yöksi, mutta ylpeyteni ei antanut myöten kysyä keneltäkään sohvapaikkaa. Tunsin, että tilanne oli itseaiheutettu ja häpeä oli kestettävä itsekseen. Pakussa oli sentään muuttokuorman mukana tullut sänky, mutta kaupungin ääniltä oli vaikea saada unta ja ajatukset auki olevasta tulevaisuudesta pyörivät mielessä. Nousin aamulla tavaratilasta ja istuin pakun ratin taakse. Hain Kampintorin kioskilta kahvin ja päätin, etten starttaa autoa ennen kuin löydän asunnon, millaisen ja mistä tahansa.
Minulla oli työpaikka, josta olin ottanut muuttoa varten muutaman päivän vapaata. Tajusin, että asiat menevät töihinpaluun kannalta nopeasti todella vaikeaksi, jos asun pakussa enkä pääse minnekään peseytymään. Soittelin taas vuokrafirmoja läpi. Lopulta nielin ylpeyteni, soitin parhaalle ystävälleni ja kerroin, etten ollut löytänyt uutta asuntoa. Seurasi odottamaton onnenpotku, sillä hän tiesi asunnon, johon etsittiin vuokralaista, ja järjesti mulle tapaamisen jo seuraavalle päivälle. Vuokranantaja kertoi, että asunto oli heti vapaa ja kysyi kuinka pian voisin muuttaa. Osoitin kadulla seisovaa pakua ja sanoin, että voin kantaa kamani vaikka samantien sisään. Kesti hetken ennen kuin vuokranantaja tajusi, että se ei ollut vitsi. Asunnosta oli monta kiinnostunutta ja minä olin heistä todennäköisesti vähiten vakuuttava hakija, mutta niin sain kantaa vähäisen omaisuuteni uuteen kotiin sinä samana iltana.
Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Olin ajatellut naiivisti, että tämä oli pieni seikkailu, en kokenut oikeasti olevani ahdingossa. Enkä ollutkaan. Tajusin vasta myöhemmin miten onnekas olin. Vaikka mulla ei ollut varaa takuuvuokraan, mulla oli sentään työpaikka, säännölliset tulot, joilla maksaa vuokra, kunhan vain saisin asunnon. Oli lainapaku, johon kantaa kamat ja jossa viettää pari yötä. Olisin päässyt kavereille yöksi, jos ylpeys olisi antanut myöten. Hätätapauksessa olisin voinut muuttaa isäni luo, mutta se olisi tarkoittanut luopumista elämäni ainoasta mitenkuten pysyvästä rakenteesta eli työpaikasta, sillä välimatka olisi ollut liian pitkä. Työttömänä oman asunnon saaminen olisi ollut vielä hankalampaa. Onneksi asiat menivät kuten menivät, kiitos ystävän ja vuokranantajan halun auttaa.
Kaikilla ei ole tällaista turvaa eikä kaikille käy vastaavassa tilanteessa yhtä onnekkaasti. Oman asunnon saaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys, jos elämässä tapahtuu jotain odottamatonta. Olen miettinyt sitä jälkeenpäin paljon. En ollut muutenkaan elänyt koskaan vakaata elämää. Turvaton lapsuus oli opettanut minut selviytymään vaikeissa olosuhteissa, ja antanut mallin siitä, että oli helpompi tottua elämiseen kriisistä kriisiin kuin rakentaa arkeen jotain pysyvää. Kun asiat kävivät liian vaikeiksi, myin vähät tavarani ja lähdin reppu selässä ulkomaille. Palattuani aloitin aina tyhjän päältä alusta.
Sen opin vuosien varrella, että oma koti on kaikkein tärkein. Ilman kotia kaikesta muusta tulee toivottoman vaikeaa. Omat kokemukseni ovat saaneet miettimään laaja-alaisemmin asunnottomuutta ja sen ympärillä olevia rakenteellisia yhteiskunnallisia ongelmia. Asunnottomuus ei ole kenenkään ihmisen identiteetti, vaan olosuhde, johon jokainen on oikeutettu saamaan apua elämäntilanteestaan huolimatta.
Suomessa elää tällä hetkellä noin 4600 asunnotonta ihmistä. Luku on laskenut jo seitsemän vuotta peräkkäin, mutta määrä on edelleen hurja. Asunnottomuustilastoja on kerätty vuodesta 1987, jolloin asunnottomana oli lähes 19 000 ihmistä. Asunnottomuuden vähentäminen on ollut siitä saakka lähes yhtäjaksoisesti mukana Suomen hallitusohjelmissa. Asunnottomuus on laaja yhteiskunnallinen ongelma ja ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys. Siksi on hienoa, että kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet yhteiseen tavoitteeseen: että Suomesta tulisi vuoteen 2027 mennessä maailman ensimmäinen maa, jossa asunnottomuutta ei enää ole.
Y-Säätiö on yleishyödyllinen ja poliittisesti sitoutumaton toimija, joka tarjoaa markkinoille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja pyrkii vähentämään asunnottomuutta Suomessa. Säätiö ostaa vuokra-asuntoja vapailta markkinoilta, rakennuttaa taloja ympäri Suomea ja vuokraa niitä pääsääntöisesti ihmisille, joilla on elämäntilanteestaan johtuen vaikeuksia saada asuntoa. Toiminta on voittoa tavoittelematonta ja vuokrahinnat ovat apua tarvitseville kohtuullisia. Y-Säätiö on ollut mukana kehittämässä suomalaista Asunto ensin -mallia. Siinä asunto ei ole palkinto, jonka asunnottomuutta kokeva saa sitten, kun muu elämä on raiteillaan. Sen sijaan asunto on tukitoiminnan ensimmäinen apu, jonka avulla muu elämä rakennetaan. Kun ihmisellä on asunto, hän voi helpommin keskittyä ratkomaan muita ongelmiaan. Vuoden 1987 jälkeen noin 12 000 asunnottomuutta kokenutta ihmistä on saanut kodin, mutta työtä on vielä tehtävänä, jotta Suomi olisi ensimmäinen maa missä ei olisi lainkaan asunnottomuutta.
Asunnottomuuden vähentäminen on paitsi ihmisoikeusteko, myös kaikkien meidän etu. Asunto ensin -mallia toteuttaneessa tuetussa asumispalveluksikkö Härmälässä saavutettiin mallin ansiosta vuodessa lähes 250 000 euron säästöt. Harvoin osataan ajatella, että tällaisten toimijoiden ansiosta valtio säästää rahaa, kun ihmisille tarjotaan mahdollisuus ja apua irrottautua valtion tuen piiristä ja systeemin varassa elämisestä. Yksiköstä tehdyn tutkimuksen mukaan säästöt yhden henkilön tarvitsemien palvelujen osalta voivat olla jopa 9 600 euroa vuodessa, kun verrataan kustannuksiin, jotka aiheutuisivat ihmisen ollessa asunnottomana. Lisäksi tutkimusten mukaan yhden pitkäaikaisasunnottoman asuttaminen säästää yhteiskunnan varoja noin 15 000 euroa vuodessa. Vapautuvat varat voidaan ohjata johonkin muuhun tukea tarvitsevaan kohteeseen.
Y-Säätiö-konserni omistaa yhteensä n. 17 000 vuokra-asuntoa 53 paikkakunnalla. Konsernin vuokra-asunnot jakaantuvat lähinnä erityisryhmille tarkoitettuihin vuokrakoteihin ja M2-Kotien vuokra-asuntoihin. Suurin osa esimerkiksi asunnottomille ihmisille varatuista asunnoista sijaitsee hajautetusti olemassa olevassa asuntokannassa, pääosin suuremmissa kaupungeissa. Helsingissä on yli puolet Suomen asunnottomista ihmisistä. Myös muissa isommissa kaupungeissa kuten Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa on merkittävä määrä asunnottomia ihmisiä.
Y-Säätiön vuokra-asuntoja varjostavat naapuruston ennakkoluulot. Siksi on tärkeää purkaa ennakkoluuloja, joita asunnottomuuteen liitetään. Monien mielikuvissa asunnoton on rönttöisissä vaatteissa heiluva risuparta, joka nukkuu yönsä ulkona pahvinpalan päällä. Se on erittäin yksipuolinen, median luoma stereotyyppi. Kuka tahansa voi jäädä asunnottomaksi ja syitä siihen on monia, usein useampia kuin yksi. Joskus syyt ovat yksilöllisiä: sairastuminen tai mielenterveys- tai päihdeongelmista johtuvat elämänhallinnan ongelmat ovat riskikohtia asunnottomaksi jäämiselle. Kyse on kuitenkin usein myös yhteiskunnan rakenteista: ongelmia aiheuttavat taloudelliset suhdanneheittelyt, korkea työttömyys, suuret tuloerot sekä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute. Hyvinvointijärjestelmään liittyvät syyt löytyvät perusturvan riittämättömyydestä ja sosiaalibyrokratiasta, joka vaikeuttaa etuuksien saamista ja aiheuttaa väliinputoamisia. Elämäntilanteen horjuessa asiat helposti kumuloituvat ja perimmäistä syytä asunnottomaksi joutumiselle voi olla mahdotonta löytää.
Asunnottomaksi itsensä kokevat ovat laaja ryhmä eri-ikäisiä miehiä, naisia ja nuoria, jotka jostain syystä ovat jääneet perusturvan ulkopuolelle. Olivat syyt ja ongelmat minkälaisia tahansa, kaikilla on yhtäläinen oikeus omaan kotiin, yksityisyyteen ja avun saamiseen. Minut pelasti sosiaalinen verkostoni. Ilman sitä olisin todennäköisesti ennen pitkää ollut itse pysyvästi vailla asuntoa ja pian sen jälkeen ilman työpaikkaa.
Siksi Y-Säätiön tavoite tuntuu hyvin henkilökohtaiselta ja olen todella iloinen, että he halusivat tehdä kanssani yhteistyötä. Tuntuu tärkeältä olla levittämässä tietoisuutta Y-Säätiön toiminnasta. Ajattelen, että asunnottomuuden kitkeminen on meidän kaikkien yhteinen etu ja tavoite, johon voimme kaikki osaltamme vaikuttaa. Tärkeintä mitä voimme yksilötasolla tehdä, on vaikuttaa mielikuviin ja asenteisiin asunnottomuudesta puhuttaessa, sillä vanhat stereotypiat todellakin kaipaavat ravistelua. Haluan, että tavoite toteutuu. Tahdon nähdä vuoteen 2027 mennessä Suomen, jossa jokaisella on oma koti.
