Joulu oli ja meni. Tuntuu, että siitä on ikuisuus, ja onhan siitä. Blogiani lukeneet tietävät jo jouluangstistani, joten ilolla ilmoitan, että rakastin tänä vuonna jokaista hetkeä. Toki joku voisi sanoa, että pakenimme joulua, mutta minusta me nimenomaan vietimme sitä oikein olan takaa. Tällä kertaa vain Ranskassa.

Olen kerran aikaisemminkin ollut joulun poissa, samassa huvilassa, samoissa maisemissa. Tiesin jo silloin, että haluan palata. On vaikea pukea sanoiksi koko matkaa, joten turvaudutaan listamuotoon. Mitkä kymmenen asiaa tekivät joulusta Ranskassa niin ihanan?

1 ~ Yhdessäolo

Kaksi kolmasosaa lapsikatraastamme on muuttanut jo omilleen, toiseen kaupunkiin. On enää hyvin harvinaista, että olisimme koko jengi koolla kokonaisen viikon, vain me, lähes yötä päivää. Kävelimme kaupungilla miehen kanssa lasten takana ja puristelimme toistemme käsiä liikuttuneina, kun he kulkivat rinnakkain, kädet toistensa olkapäillä ja nauttivat yhdessäolosta. Iltaisin he jäivät pelaamaan korttia kun me vaelsimme täysien päivien uuvuttamina yläkerran appelsiininvärisen makuuhuoneemme rauhaan. Kyllä he kinastelivatkin (ja me), ei tässä mitään pyhimyksiä olla. Riidat kuitenkin tasoittuivat muutamalla ristiseiskakierroksella ja suklaalla. Tottakai olisimme voineet kotonakin olla yhdessä, pelata korttia ja niin edelleen. Jostain syystä kotona dynamiikka ei ole sama, jonka varmaankin jokainen vanhempi tietää, joka on kyljet kolhiintuneina hakenut uusia rooleja kotoa muuttaneiden lasten kotonaoloaikaan.

2 ~ Valo ja lämpö

Miten ihmeelliseltä voikaan aurinko tuntua ja näyttää, loka-, marras- ja joulukuun alun jo myyräyttämästä ihmisestä! Nautimme lounaat ulkona, kuorimme hädissään mukaan pakattuja paksuja vaatekerroksia, ojentelimme sinisiä raajojamme valoa kohti. Appelsiini- ja sitruunapuiden näkemisessä on aina jotain sykähdyttävää, ja Rivieralla kukkii aina. Näimme mimosankin ensimmäiset kullankeltaiset kukinnot, se on ihmeellinen näky! Illat olivat kuitenkin kylmiä, kaulaliinat ja sormikkaat piti sukkelasti kerätä jälleen ylleen kun aurinko laski.

3 ~ Ruoka

En kehdannut laittaa ruokaa ensimmäiseksi, vaikka hyvin syöminen onkin kaikkien matkojen ja myös arjen suurimpia iloja. Syöminen on mahtavaa puuhaa! Ranskalaiseen jouluun kuuluvat mm. osterit, hummerit, kaviaari, erilaiset pateet ja juustot. Kotijouluissa raskainta on se ruokashow. Tuntuu, että siitä on juhla kaukana, kun seisoo keittiössä pää koko ajan uunissa, jääkappissa tai astianpesukoneessa. Toki Ranskassakin piti jotain syödä: ostimme huvilalle illaksi pikkuisen kattauksen kaikkea ja sitten vielä hienon hienosta leipomosta perinteisen suklaahalon. Jouluaaton lounaan nautimme auringonpaisteessa mainion La Californie-ravintolan terassilla. Muita canneslaisia lempiravintoloitamme ovat mm. Bobo Bistro, Astoux & Brun ja uusi hauska löytö, pikkuinen Barbarella Le Suquetin vanhassa kaupungissa.

4 ~ Aamukahvit torilla

Kun nuoriso veteli vielä sikeitä, me vanhemmat karautimme useampanakin aamuna Cannesin Forvillen torin kulmille aamukahville. Joskus jo ennen auringonnousua. Tori kuhisee elämää, vihannesvuoret rakentuvat sukkelasti. Tilaamme useampia maitokahvikupillisia, rapeaa patonkia, normandialaista voita ja aprikoosihilloa ja esitämme istuneemme tässä aina. Poskisuudelmien katseleminen tekee minut onnelliseksi. Miten paljon paremmin mekin voisimme, jos elämissämme olisi noin paljon enemmän kosketusta?

5 ~ Ihmiset

Poskisuudelmien ansiota tai ei, kaikki vaikuttavat hyväntuulisilta. En ole koskaan ymmärtänyt sitkeästi elävää käsitystä ranskalaisten koppavuudesta. Tiedän, että ranskankielentaito auttaa asiassa ja tiedän, että näen kaiken (eli vain pienen siivun) turistin vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta enhän muuta voisikaan. Minulle se kuitenkin riittää, tulla kohdatuksi, rupatelluksi, halatuksi ja huomioiduksi. Viimeisen yön vietimme Nizzassa, kävimme pursiseuran kattoterassilla syömässä jumalaista simpukkapastaa ja sukelsimme illalla Park Phoenixin kasvitieteellisen puutarhan aasialaiseen valojuhlaan. Sympaattinen hotellivinkki Nizzaan: Arome Hôtel. Aivan uskomatonta palvelua, omistaja kuratoi meille koko päivän ohjelman aivan kuin olisi ajatuksiani lukenut, ja hoiti mm. pöytävaraukset puolestamme!

6 ~ Villa Le Menestrel

Majapaikkamme on ystäviemme ja kesänaapureidemme huvila Cannesin kukkuloilla, Mouginsissa. Olemme olleet siellä jo niin monta kertaa, että paluu tuntuu kotoisalta. Emme kuitenkaan niin montaa, että näkymä makuuhuoneemme parvekkeelta ei enää saisi haukkomaan henkeä ihastuksesta, aamuin illoin. Kävin ihan ensimmäiseksi katsomassa oliko takapihan puussa vielä granaattiomenoita (ei ollut), entä yläpihalla pétanque-kentän vieressä sitruunoita pienissä puuntaimissa (oli). Niinä aamuina kun emme lähteneet torille, mies ajoi leipomoon hakemaan patonkia, croissantteja ja suklaapullia, jotka nautittiin oliivipuiden oksien keinahdellessa suurten lasiovien takana. Minun oma oliivipuuni kotona Hangossa on selvinnyt jo kolmesta talvesta, se tosin nostetaan ruukussaan viileään portaikkoon kylmimmiksi kuukausiksi. Juttelen sille aina ohikulkiessani, sanon, että kyllä me taas tästä selvitään.

7 ~ Cannes

Cannes on hirmuisen kiva! Pieni, kaunis, eläväinen. Rakastan kaupunkia nimenomaan sesongin ulkopuolella, kuten tosin useimpia muitakin kaupunkeja. En saata ymmärtää miksi kaikkien on sullouduttava sinne keskikesäisin, jolloin se ei ole viehättävimmillään kuumuuden ja juurikin väkimäärän takia. Mutta joulun voisin viettää Cannesissa vaikka joka vuosi. Sataman lähellä oli nyt joulutori pienine kojuineen sekä luistinrata, siellä mekin vietimme iltojamme, ellemme sitten olleet esimerkiksi keilaamassa. Lahjoja emme tänä vuonna ostaneet, matka oli perheen iso, yhteinen lahja.

8 ~ Retket pieniin kyliin

Hyppäsimme parina päivänä autoon ja huristelimme vailla suunnitelmia tai päämääriä vuorille. Löysimme tuntemattomia pieniä kyliä, kapeita kujia, unohdettuja taloja, rapistuneita seinämaalauksia. Koska oli joulun aika, joka puolella oli hyvin hiljaista, useimmat pienet puoditkin kiinni. Pulskat kissat venyttelivät kivimuureilla ja linnut laulelivat, maiseman yllä leijaili savu. Jossain solisee vesiputous, jäljitimme sen myöhemmin. Istuimme yhtenä päivänä kiemurtelun näännyttäminä hassuun tienvarsikahvilaan valkoisille muovituoleille ja mitä ikinä yritämmekin tilata, omistajarouva haluaa väen vängällä tarjota jotakin myrkyllisenlilaa orvokkijuomaa. Sillä mennään sitten!

9 ~ Taide

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen jollakin matkalla käymättä yhdessäkään museossa. Kävimme kyllä yhdenkin ulkopuolella, kolistelemassa suuria rautaportteja, vain ymmärtääksemme sen olevan auki ainostaan kesäkaudella. Mutta aikaisemmilla matkoillamme olemme kolunneet suurimman osan Ranskan Rivieran taidenähtävyyksistä. Rakastan varsinkin taiteilijoiden kotimuseoita, mutta lempipaikkani on silti upea Fondation Maeght. Jos haluat perehtyä aikaisempien matkojen päiväkirjoihin, löydät ne kootusti tämän linkin takaa.

Meren rannalla on helppo ymmärtää miksi taiteilijat ovat aina hakeutuneet näille kulmille; valo on inspiroivaa, maisemat tietysti myös. Ajattelin matkalla usein sitä, että siellä asuvien ihmisten on kyllä mahdotonta ymmärtää, minkälaista elämämme täällä sysipimeydessä on.

10 ~ Meri

Jos Parkkoselta kysytään (ja miksei kysyttäisi, ainakin silloin tällöin), niin parasta on auringonlaskun aika Välimeren rannalla. Aloitin kuvien läpikäymisen karsimalla noin sata kuvaa pullonvihreistä aalloista. Parkkosen lisäksi rannalla ovat auringonlaskun aikaan myös paikalliset perheet, nuoret rakastavaiset piknikhuopinee ja rantabulevardin tuolit valloittaneet hopeahapset, pikkuruisia pörröisiä koiria jaloissaan.

Ensi joulun vietämme kuitenkin kotona. Minulla on vuosi aikaa opettaa oma pääni (jossa kaikki ongelmat loppujen lopuksi majailevat) näkemään kotijouluni ihan yhtä rentona, vaivattomana, leppoisana ja rakkaudellisena kuin reissujoulunkin. Sitä paitsi, minähän pidän hiljaisuudesta ja pimeästä!

PHOTOS BY ANNA PIIROINEN & TOMI PARKKONEN