Kämppäkaveria lainatakseni: ETTÄ MITÄ ETTÄ? Sunnuntaina vielä painelin puistossa shortseissa ja varvastossuissa ja hikoilin pitkähihaisessa paidassani. Tänä aamuna lähdin ulos trenssissä vain havaitakseni, että ikkunasta loistanut varhaisaamun aurinko oli iso huijaus ja ulkona on siis pakkasta. Trenssini on tähän tuuleen aivan naurettavan ohut, nilkkureiden ja vajaamittaisten housujen välistä pilkottavat paljaat nilkat jäätyvät matkalla tapaamisesta toiseen ja sinisinä värjötteleviin sormiin olisi kaivannut jo hanskoja.
Siirryimmekö tosiaan t-paitakeleistä suoraan villakangastakkien valta-aikaan? Mihin saa reklamoida siitä, että nahkatakki- ja trenssikelit jäivät kokonaan väliin? Kaikeksi onneksi kiedoin lähtiessäni kaulaan Balmuirilta saadun kasmirhuivin, joka on suunnilleen peittoni kokoinen. Olen kietonut itseni sen sisään kuin pahantuulisen kaalikääryleen enkä aio tulla pois ennen kuin pääsen kotiin.
Aamiaistapaamisten huono puoli: kello soi aamulla varttia vaille kuusi ja minä luulen toiseen torkutukseen asti, että se on vitsi. Aamiaistapaamisten hyvä puoli: Helsinki on aamuvarhaisella hengästyttävän kaunis. Nouseva aurinko loisti Kauppatorilta puiden piirtäminä kultaisina juovina pitkin Esplanadia.
Terveisiä Café Balzacista. Jäin nurkkapöytään kirjoittamaan lounaan jälkeen ja tilasin kannullisen teetä orastavan nuhan taltuttamiseksi. Samuli on kantanut kannun lisäksi pöytään mukillisen jotain kuumaa ja kitkerää (eittämättä siis terveellistä) ja tunti sitten syödyn lounaan täydennykseksi lautasellisen tujulla valkosipulilla ja chilillä höystettyä pastaa. Jos ei näillä aseilla katoa nuhaoireet, niin ei millään.
Kuvat ovat Instagram-tililtäni, @stellaharasek. Otsikko on lainattu Killersilta, joka lainannut sen Bob Dylanilta. Tässä olikin päivän poptrivia.
☊ KILLERS – DEADLINES AND COMMITMENTS
