Hei kaunokaiset, anteeksi odottamaton radiohiljaisuus! Blogi oli teknisen vian takia monta päivää alhaalla. Palveluntarjoaja oli muuttanut sivustoja vanhalta palvelimelta uudelle ja deletoinut vanhan. Harmi vaan, että minun blogini ei ollut muuttanut uudelle palvelimelle muiden mukana. He “kovasti pahoittelivat” kertoessaan mokastaan eivätkä sen jälkeen vastanneet kahteen päivään soittoihin tai sähköposteihin. Tyhjää sivua tuijottaessa ehti muutamaankin otteeseen miettiä miten tämä on edes mahdollista.
Huono meno huipentui eiliseen, kun kävimme päivystyksessä varmistamassa, että kovan tällin saaneella Jarnolla ei ole vakavaa päävammaa. Miehellä todettiin aivotärähdys, mutta lääkäri vahvisti, että jää henkiin. Sitten olikin minun kuntoni vuoro romahtaa: vietin loppupäivän sängyn pohjalla kituen kuukautiskivuissa, joihin ei auttanut särkylääkkeet, kuumavesipullo eikä edes Via Tribunalin tonnikalapizza, jolla (toisin kuin hyödyttömillä särkylääkkeilläni) on sentään maagisia parantavia voimia.
Olotilaa mukavasti piristi myös pieni stressiromahdus, kun yhtäkkiä tajusin, että olemme lähdössä alle viikon päästä Kuubaan. Sitä ennen on vielä uusittava passi (joka on voimassa viisi kuukautta ja kolme viikkoa matkan jälkeen, kun kriittinen raja on kuusi kuukautta), haettava viisumi suurlähetystöstä, joka on auki mahdollisimman väärinä ajankohtina – ja varattava kaikki matkan majoitukset. Sitä ei tällä kertaa kannata kuulemma jättää tehtäväksi perillä, koska paikalliset verkkoyhteydet ovat olemattomat.
Varsinainen aallonpohja koitti, kun valvoin pikkutunneille kipujeni kanssa ja menin sosiaaliseen mediaan etsimään eläinvideoita, jotka piristäisivät kurjaa mieltä, mutta löysinkin itseni lukemasta siitä miten espanjalaisia metsästyskoiria kohdellaan. Sen jälkeen olin märkä rätti kyynelmeressä, minkä ainoa hyvä puoli oli se, että sain lopulta nukahdettua, kun olin surrut itseni uuvuksiin.
Huh.
Nämä onnekkaat elukat eivät edes aavista miten hyvä elämä heillä on.
Nyt blogi on tehnyt paluun internetiin, pikapassi on tilattu ja majapaikka varattu ensimmäisille öille. Kuuba siis odottaa, vaikka olin jo hetken perumassa koko matkan siinä pelossa, että huono onni seuraisi meitä sinne saakka. Jarnon kolhut ovat paranemaan päin (enää pyörryttää kuulemma vain vähän) ja minäkin turvonneine vatsoineni ja silmineni olen mitenkuten tolpillani tai ainakin takaisin sorvin äärellä.
Ne espanjalaiset metsästyskoirat surettavat edelleen. Mitä voi tehdä? Adressien allekirjoittaminen tuntuu niin mitättömältä, eivätkä ne Espanjan koirat ole suinkaan ainoat, joilla on tässä maailmassa hätä. Tuntuu niin avuttomalta, kun haluaisi pelastaa ihan kaikki kärsivät, eikä tiedä miten voisi pelastaa edes yhtä. Ja tuntuu tyhmältä, kun itse valitan vatsakipuja ja stressaan pikkuasioista siinä missä toiset pääsevät hengestään.
Toivottavasti teidän viikko on alkanut valoisemmissa merkeissä! Eiköhän tämä meidänkin meno tästä taas nouse. Ulkona kimaltaa häikäisevän kirkas ja kylmä talvi, valoa on päivä päivältä enemmän. Ja ehkä siellä reissussa saan kanavoitua tätä pitkään patoutunutta turhautumistani ideoiksi, joista olisi jollekulle jotain apua.
PHOTOS BY STELLA HARASEK
