Stella Harasek
Stella Harasek ~

Vaalipäivä

16

Sunnuntai-iltaa! Meidän piti ottaa tänään rennosti ja poistua sohvalta vain käydäksemme äänestämässä, mutta niin tästä päivästä tuli kuin tulikin kaupunkioperaatio: lähdimme liikkeelle aamupäivällä ja palasimme kotiin vasta seitsemältä. Tilanteille on tapana eskaloitua, mutta sitähän varten vapaapäivät ovat.

Äänestys hoidettiin ensimmäisenä alta pois ärräkahvin kautta. Usko yksilön vaikutusmahdollisuuksiin on aika vähissä, mutta äänestämisestä tulee aina aikuinen olo. Että kävi miten kävi, oma korsi on kannettu kekoon ja sillä on jollain universaalilla lainalaisuudella lunastanut oikeutensa olla asioista mieltä.

Kolusimme kirppiksen läpi. Koirat rakastavat kirpputoreja, ne erottavat sieltä kaikki tuhannet tuoksut jotka minun nenääni tuoksuvat vain kellarilta ja vanhoilta hyllypapereilta. Ovat ehkä maailman surkeinta kirppisseuraa siinä mielessä, että haluavat sinkoilla joka suuntaan samaan aikaan. Löysimme silti nipun 60-lukulaisia puristelaseja eurolla kipale ja Juno löysi pöytien alta ilmeisen makoisan pölypallon, saalis sekin.

Kävimme kaupoissa, koskettelin kaikkea kimaltavaa ja mietin kenet voisi lietsoa järjestämään kesällä syreenintuoksuiset puutarhajuhlat, joihin voisi saapua säihkyvissä vaatteissa (Annika, ajattelen sinua). Voihan sitä toki säihkyä itsekseen vaikka kotiparvekkeella, mutta ei se ole ollenkaan sama asia. Paitsi jos sisustaisi pikkuparvekkeestaan salaisen puutarhan, joka ei ole itseasiassa ollenkaan huono ajatus.

Kuvassa vipeltävät Nakkipuoleen ehdokkaat, jotka olivat mukana äänestysretkellämme värväämässä äänestäjiä. He saivat puolelleen yhden rouvan, joka oli sitä mieltä, että Nakkipuolueen vaalilupaukset ovat paremmat kuin monen muun puolueen ja ehdokkaat ovat sitäpaitsi aivan ihastuttavat. Olkoonkin, että syövät välipalaksi pölypalloja.

Näin voi käydä, kun kaksi päättäväistä elukkaa haluaa samaan aikaan eri suuntaan. Onko se sitten tämä vaalipäivätunnelma, joka aiheuttaa vastakkainasetteluita? Talutusremmeihin sotkeutunut palvelusväki saa osakseen paheksuntaa, kun vaaliehdokkaat eivät ollenkaan tohinapäissään tajua miksi matkanteko loppui kuin seinään.

Näin ystävääkin: kävimme vaaliskumpalla Strindbergillä, koska kuuden euron kuohuviini. Suosittelen! Olisipa Helsingissä enemmän paikkoja, joissa saisi viinilasin kuudella eurolla – tulisi ehkä käytyä useammin ulkona. On tullut viime aikoina sovittua treffejä useimmiten omaan kotikeittiöön, koska siellä saa aina pöydän, musiikki sopii aina tunnelmaan ja viinilista on suppea, mutta edullinen. Pidän silti myös Strindbergistä, koiratkin ovat sinne tervetulleita ja tykkäävät torkkua sohvalla takin alla.

En keksi montaakaan eurooppalaista pääkaupunkia, jonka keskustassa on sunnuntaisin näin hiljaista! Olisimme voineet kävellä vaikka keskellä Mannerheimintietä, montaa autoa ei suhannut ohi. Koirilla on meneillään jokapäiväinen mäykkymurha, urheilulaji joka on yhdistelmä kilpajuoksua, painia, siskon korvassa roikkumista, narinaa ja aivotonta riehumista. Viihdearvo on kohdallaan paitsi silloin kun se tapahtuu kesken juhlien jonkun herkistyneen puheen aikana.

Vaalihumun uuvuttamana emme jaksaneet enää mennä kauppaan, vaan kävelimme suoraan Viiskulman Skifferiin vetämään listan suosikkiannoksemme, jumalaiset kalahampurilaiset. Hälytyskellojen olisi ehkä pitänyt soida siinä vaiheessa kun listalla ei mainittu enää sanaa jumalainen. Miksi, oi miksi reseptiä on muutettu!? Miksi korjata sellaista joka ei ole rikki? Ei se nykyinenkään hampurilainen nyt varsinaisesti huono ole, mutta ei ollenkaan enää sama. Uusi suosikki on saatava tilalle, joten toverit, ilmiantakaa kaupungin paras kalapurilainen!

When in doubt, wear black. Kokomustissa on maleksittu menemään, kuten kovin usein niinä päivinä, kun pukeutuessa ei jaksa miettiä yhtään mitään. Sunnuntaisin kiinnostaa muutenkin ennen muuta vaivattomuus ja mukavuus, siihen tarkoitukseen tuo Filippa K:n kevätmallistosta poimittu mekko on ihan omiaan. Lisäksi se on linjakas, kaunis ja rento, joten en tiedä mitä enempää yhdeltä mekolta voisi edes toivoa. Ja niin, nahkatakkikeleistä on palattu villakangastakkiin ja pipoon – lämpötila laski taas eikä mukavuudenhaluinen vilukissa jaksa palella.

VILLAKANGASTAKKI* BOOMERANG
MUSTA MEKKO* FILIPPA K
STYLESNOBIN NILKKURIT* DOTS
NAHKALAUKKU COS
PIPO SAMUJI
*SAATU

Nyt lyön tietokoneen kiinni, liityn sohvalle kasautuneeseen seurueeseen ja keräilen vähän voimia tulevaa viikkoa varten. Paljon kaikenlaista, en halua edes miettiä juuri nyt mitä kaikkea. Toivottavasti teillä on ollut hyvä viikonloppu? Öitä sinne, huomenna kuullaan. Olen tilannut alkuviikoksi aurinkoa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Jarno Jussila
Jarno Jussila ~

Need hattitude?

2

Elämme ylilyöntien aikaa. Kaiken tulee olla isoa, överiä ja mauttomuuden rajamaille vedettyä. Se näkyy niin politiikassa ja yhteiskunnallisissa linjauksissa kuin KonMari-siivousfilosofian muuttumisessa uskonnoksi. Myös pukeutumisessa, jossa överiyden ihannointi jättää mut vain hämmästyksen valtaan. Antaa toki kaikkien kukkien kukkia, liputankin ääripäiden puolesta, koska more is more. Mutta joskus too much is just too much.

Kun on samaan aikaan päällä kaikki toisiaan vastaan sotivat kuosit ja materiaalit, sateenkaaren värien kirjo, neonvärjätty tukka ja kaikki kirpparilta löydetyt asusteet, niin puhutaan “persoonallisesta” pukeutumisesta. Ensimmäisenä tulee mieleen, että tyyli on vielä vähän hakusessa tai että tarkoituksena on herättää turhaa huomiota. Monesti henkilön todellinen persoona tuntuu jäävän kaiken sen hipsteripurjon varjoon. Ymmärrän, että meillä kaikilla on etsikköaikoja ja tyyli hioutuu vasta erinäköisten kokeilujen myötä. Ajatus kiteytyy Frendien kohtauksessa, jossa Joey syö Rachelin tekemään kakkua, jossa on täysin yhteensopimattomia ainesosia – kaikki hyviä erikseen, yhdessä katastrofi.

Mulle pukeutumisessa on kaunista hienovaraisuus, yksityiskohtien ymmärtäminen ja hiljainen eleganssi. Ihmisen tulee kantaa vaatteita, ei päinvastoin. Tykkään pienistä asioista, jotka vangitsevat katseen ja täydentävät kokonaisuutta pitämättä itsestään meteliä. Toki päällä voi olla jotain repäisevää ja värikästä, mutta silloin volyymiä tulee laskea ympäriltä. Tärkeää on myös, että vaatteet on oikean kokoisia! Rentojen housujen ei pidä olla kolme numeroa liian isot, vaan ihan omaa kokoa – rentous tulee oikeasta mallista.

Minimalismikin voi olla äänekästä. Joskus paras asustevalinta on jättää se kokonaan pois. Tehokeinona voi jättää sukat pois tai korut pois ja juuri se voi olla yksityiskohta, joka tekee tyylistä kiinnostavan.

T-SHIRT + PANTS | MINIMUM
FELT HAT | JOHNNY GOT HATTITUDE
SHOES | BORROWED FROM A FRIEND

Lista muoti-inhokeistani:

  • Antifit – väärällä tavalla kannetut väärän kokoiset vaatteet.
  • Activewear – sporttivaatteet salille ja lenkille, ei arkikäyttöön kiitos.
  • Haettu look – väkisin väännetty staili, joka ei liity mitenkään omaan persoonaan ja siihen mitä tekee. Karnevaalipukeutuminen kuuluu naamiaisiin.
  • Trendit – ole ennemmin edelläkävijä kuin perässähiihtäjä. Jos jokin asia on muodissa tai trendi, niin se ei automaattisesti tarkoita, että siitä pitäisi tykätä tai se sopisi omaan tyyliin. Argh, nuo molemmat termit aiheuttavat epämiellyttävää värinää.

Kaikista paras asuste on kuitenkin aina oma asenne.

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK

Jarno Jussila
Jarno Jussila ~

Hello, it`s me

8

Julkaistu alunperin Jarno Jussilan oman blogin puolella ennen kuin Jarno ja Stella yhdistivät vajaa vuosi myöhemmin voimansa.

Minä tässä. Koneen äärellä, asettamassa ajatukseni ja itseni julkiseksi – taas. Olen aiemminkin kirjoittanut blogia, jotkut tietävätkin. Etsinyt vähän paikkaani näissä kuvioissa, joissa olen pyörinyt monta vuotta, enimmäkseen auttaen muita – kuvannut, suunnitellut, oikolukenut ja toiminut taustavoimana. Se on ollut mulle monesti helpompaa kuin olla itse esillä. Nyt vihdoin tuntuu, että on oikea aika ottaa askel eteenpäin ja heittäytyä asioihin omalla nimelläni, minuna ilman mitään tekosyitä.

Moni asia on elämässäni loksahtanut paikoilleen viimeisen puolentoista vuoden aikana. Näen asiat kirkkaammin, ajattelen monipuolisemmin, kävelen selkä suorassa. Tautiin nimeltä itsetunnon puute ei löytynyt mitään ihmepilleriä, siihen on vaan auttanut aika, kahvin ja tupakan voimin harrastettu itsetutkiskelu ja ihan vaan aikuistuminen. Vuodet menevät eteenpäin, niin menen minäkin. Turhan hälinän ja kohinan raivaaminen ympäriltä on tuonut selkeyttä ja auttanut keskittymään asioihin, joita rakastan. On helpompaa hengittää eikä mikään tie tunnu liian kapealta kulkea, kun ympärillä on kerrankin tarpeeksi tilaa. On suunta, joka tuntuu omalta ja oikealta.

Jos ennen tein sataa asiaa samanaikaisesti ja mikään ei silti tuntunut tärkeältä, nyt määrä on supistunut kouralliseen ja ne asiat eivät ole koskaan olleet yhtä antoisia. En ole hurahtanut mihinkään hippiaatteeseen tai mindfulnessiin, mua vaan ajaa uteliaisuus ja rakkaus. Rakkaus itseeni ja tyttöystävääni, rakkaus musiikkiin, valokuvaamiseen. Näen jälleen kaikessa iloa, joka oli pitkään kateissa. Kaikella tuntuu vihdoin olevan jokin tarkoitus.

Uusin lisäys oikealta tuntuvien asioiden listaan on tämä blogi. Mulla ei ole tarkkaa suunnitelmaa, vaan visio virtuaalisesta paikasta, jossa saan vapaasti olla minä. Paikka, jossa voin raottaa sanoin ja etenkin kuvin sitä miten näen maailman. Temmellyskenttä asioille, jotka kiinnostaa ja inspiroi. En vielä tiedä mihin kaikkialle se vie, mutta olen innoissani. Ja iloinen kaikista teistä, jotka löydätte tienne tänne – tervetuloa.

Jarno

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK