Yhteistyössä Elovena
Olen alkanut vihdoin aavistaa miten viikonloput on tarkoitettu vietettäviksi – rentoutuen. Mikä mullistava ajatus! Aiemmin kasasin viikonlopuille kaiken sen mitä arkiviikon aikana en ollut ehtinyt, pyykinpesusta rästitöihin ja tulvivan sähköpostilaatikon purkamiseen. Täyteen ohjelmaa tuupatun viikonlopun jäljiltä oli katujyrän alle jäänyt olo ja yleensä kaupan päälle vielä huono omatunto, kun kaikkea todo-listalla ollutta ei sitten kuitenkaan ollut jaksanut ja kerennyt.
Viime aikoina olen jotenkin tullut tolkkuihini ja ruvennut raivaamaan viikonloppuja tyhjiksi turhista suunnitelmista. Kaikkein parasta on, kun kalenterissa ei lue lauantain ja sunnuntain kohdalla yhtään mitään. Senkun herää silloin kun on nukkunut kyllikseen, kurkkaa ulos ja miettii mitä haluaaa tehdä. Ja ennen vaativia päätöksiä voi aina keittää vielä kahvit. Ja toiset. Joskus kolmannet. Ja sitten jättää ne päätökset tekemättä ja jäädä koko päiväksi sisään vain siksi, että voi (tai siksi, että sataa).
Kuvat ovat viime sunnuntailta Pispalasta, ei satanut. Vietin päivän kuljeskellen ja löytöretkeillen, ottaen valokuvia, pysähdellen paikkoihin kun maisema seisautti sijoilleen tai tuntui sopivalta hetkeltä tauolle. Tykkään päivistä, kun olkalaukun saa jättää kotiin (tai tässä tapauksessa hotellihuoneeseen) eikä mukaan tarvita kuin hyvät kengät ja eväät. Poimin Pyynikintorin Ärrältä mukaan Elovenan Puurokupin, joka oli pätevä välipala monen tunnin kävelyn jälkeen. Kuuman veden voi kuljettaa mukana pienessä termoksessa, tai lorauttaa kuppiin kioskilla tai kulmakuppilassa. Laiskana turvauduin jälkimmäiseen (sitäpaitsi samalla saa ostettua mukaan kahvin). Kamera on oikeastaan ainoa asia, jota kiinnostaa kuljettaa jatkuvasti mukana. Viikonlopulta onkin hullu tukku kuvia, vilautan niitä varmasti vielä täälläkin.
Aurinkoa keskiviikkoonne! Viikonlopun huojentavimpia ominaisuuksia on, että se tulee aina uudestaan – enää kaksi päivää jäljellä.
Kuvat Jarno Jussila
