Soittolista kotikaranteeniin

Seuraavaksi luvassa vapaaehtoiseen kotikaranteeniin eli sosiaaliseen eristäytymiseen sopiva soittolista, jota on äänekkäästi toivottu ja vaadittu Instagramin puolella. Sadan biisin listasta löytyy kaikkea sellaista mitä olemme kuunnelleet viime aikoina, myös meidän IG-stooreissa vilahtaneita kappaleita, joista tulee aina kysymyksiä. Yleensä laadin soittolistani muina diktaattoreina YKSIN, mutta tällä kertaa yhdistimme voimamme ja lopputuloksesta tuli kyllä timanttinen, sillä mukaan hyväksyttiin vain kappaleita, jotka ovat molempien mieleen. Soittolista toimii loistavana taustana kokkaamiseen, siivoamiseen, venyttelyyn, riehumiseen, raivoisaan someselaamiseen ja kyljellään lojumiseen. Olemme testanneet.

Sadan biisin kattaus sisältää seitsemän tunnin verran tunnelmointia ja tanssittavampaa materiaalia (Instagramissa seuraavat tietävät mitä sillä tarkoitan) ja skaala on aika laaja indiefolkista ranskalaiseen elektroon. Mukana myös hauskoja remixejä, covereita ja pari kappaletta The Twilight Singersilta, koska en näköjään osaa tehdä yhtään soittolistaa ilman sitä. Plus yksi kappale, joka kuulostaa erehdyttävästi Stingiltä, mutta ei todellakaan ole – kertokaa sitten kun bongaatte!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Klikkaa Spotify-soittolista auki tästä: NOTES ✖ STAYING HOME SONGS

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Paras aamupala (on paahtoleipä)

Kaupallinen yhteistyö Gateau

Maailma on muuttunut alle kahdessa viikossa täysin toisenlaiseksi paikaksi, mutta olemme päättäneet pitää poikkeustilasta huolimatta kiinni tietyistä asioista.

Ulkoilemme joka päivä. Koiranomistajina se ei toki muutenkaan pääsisi unohtumaan, mutta nyt lähdemme ulos useimmiten yhdessä, sillä kovin montaa muuta syytä kotoa poistumiseen ei tällä hetkellä ole. Käymme ostamassa ruokaa, mutta työtapaamiset, kuvaukset, leffat, avajaiset, treffit ystävien kanssa, ravintolaillalliset – kaikki ovat pyyhkiytyneet kalenterista kerralla.

Pidämme kiinni myös siitä, että viikonloppu on edelleen viikonloppu. Varsinkin näinä aikoina, kun päivät alkavat muistuttaa toisiaan, tuntuu tärkeältä rytmittää viikkoa. Teemme joskus töitä viikonloppuisinkin, mutta se tarkoittaa silti vapaampaa vaihdetta, pitkiä aamuja ja kiireettömiä aamiaisia. Nostamme pöytään jotain vähän parempaa, käytämme vähän vaivaa kattaaksemme kauniisti, kukaan ei syö seisaaltaan keittiötason äärellä.

Kuten tiedätte, olemme tehneet pitkään yhteistyötä lempileipomomme Gateaun kanssa. Viikonloppuiset piipahdukset Korkeavuorenkadulla sijaitsevaan leipomomyymälään olivat erottamaton osa elämäämme jo ennen sitä, sillä hyvän viikonlopun konseptiin kuuluu molempien mielestä tuore leipä.

Suhteemme leipään on erilainen. Minulle leipä on herkku. Herkutella voi toki usein, mutta herkku on silti erityinen, jotain jonka haluaa nauttia rauhassa, pitkittäen. Jarnolle leipä on päivittäinen elinehto: hän syö sitä aamuisin, välipalaksi ennen varsinaista ruokaa (että jaksaa kokata!) ja ruoan kanssa. Hän tekee usein itselleen vielä keskiyön voileivän ennen nukahtamista ja silti herää nälkäisenä. Epäilen, että hänen moottorinsa käy leivällä.

Päälinjoista olemme samaa mieltä: rakastamme leipää ja molempien mielestä se on parasta paahdettuna.

Poikkeustilankin aikana täytyy syödä. Ravintolat ja kahvilat ovat sulkeutuneet yksi toisensa jälkeen, mutta onneksi monet myyvät ruokaa mukaan. Nyt on helppo napata syötävää takeaway-hengessä mukaan myös Gateaun myymälöistä, sillä ostoksia on nyt mahdollista maksaa MobilePay-sovelluksella. Soita lähimpään myymälään ja tee tilaus, saat samalla ohjeet maksamiseen.

(MobilePay on oikeasti maailman helpoin ja paras sovellus, lataa se nyt ellet olet jo ladannut! Kun olet kerran naputtanut sinne korttisi tiedot, maksaminen sujuu jatkossa yhdellä pyyhkäisyllä. Olemme pitkään käyttäneet sovellusta kavereiden kesken esimerkiksi ravintola- tai taksikulujen tasaamiseen. Mahtavaa, että MobilePay-maksut yleistyvät myös yrityksillä.)

Tuotteet pakataan valmiiksi odottamaan ja kivijalkamyymälöissä kassi tuodaan sinua vastaan ulos, jos toivot niin. Myös verkkosivujen tilauslomakkeen kautta tehdyt tilaukset voi maksaa tällä tavalla. Näin minimoidaan fyysinen kontakti.

Kuvassa Grand Blanc, tarkemmin sanottuna puolikas siitä, sillä kokonaisella leivällä on mittaa peräti puolen metrin verran! Se on täydellinen brunssipöydässä, mutta näinä sosiaalisen eristäytymisen aikoina syöjiä on vain kaksi ja niinpä ostamme vain puolikkaita.

Olemme tehneet viime päivinä kahden klassikon välillä pienen leipävertailun, Grand Blanc vs Pain Rôti. Näillä kahdella leivällä on itseasiassa enemmän yhteistä kuin erilaista: molemmat valmistetaan Gateaun omasta vehnäjuuresta ja saavat kohota pitkään. Leipurit lisäävät taikinaan hiukan ruisjuurta, joka antaa leiville aavistuksen happaman maun. Juureen leivotut leivät pitävät kylläisenä pidempään, sillä ravintoaineet imeytyvät hitaammin. Molemmissa leivissä ovat runsaasti suolaa (leivässä pitää olla makua) ja hippasen (alle 1%) hiivaa. Valmistus taikinajuuresta leiväksi kestää jopa vuorokauden, ja hapanjuureen leivottu leipä myös säilyy pitkään. Sanoisin, että tämä on meidän kahden hengen taloudessa tärkeä juttu, mutta totuuden nimissä mikään leipä ei kestä meillä kauaa.

Kuuma vinkki säilytykseen: pidä leipä siinä paperipussissa, jossa se tuli, ja kääräise ympärille vielä muovipussi. Ei ehkä esteettisin tapa säilyttää leipä, mutta takuulla kestävin.

Grand Blanc, tuttavallisemmin iso valkoinen, on meidän jokapäiväinen perusleipä. Se sopii kaikkeen. Aamiaiseksi, alkupalaksi, pastan kylkeen, välipalaksi. Sitä voi paahtaa tai grillata. Ennen kuin hankimme leivänpaahtimen, meillä oli tapana grillata viikonloppuisin Grand Blancin viipaleita valurautapannussa. Ilmataskuista valuva juusto tekee grillileivistä täydelliset.

Grand Blanc paistetaan kovalla lämmöllä kiviarinalla, jossa se saa paksun, rapean kuoren ja happamahkon maun. Rapeutta arvostava tykkää varmasti tämän leivän paahto-ominaisuuksista: huokoiseen leipään tulee purupintaa ja kuorista entistäkin rapsakammat.

Päälle tekee mieli lastata kaikkea hyvää. Omassa suosikissani on juustoa ja suolakurkkua, Jarnon lempiversio sisältää tuorekurkkua ja ripauksen suolaa.

Kannattaa testata Grand Blancia myös sellaisenaaan dipattuna hyvään oliiviöljyyn ja balsamicoon! Täysin aliarvostettu klassikkoalkupala! Mikään ei ole parempaa kuin pala hyvää hapanta leipää odotellessa, että ruoka valmistuu.

Pain Rôti on helppo erottaa leipähyllystä: se paistetaan vuoassa, joka antaa sille klassisen paahtoleivän muodon. Vuokapaisto tekee sisustuksesta Grand Blancia tiiviimmän. Leipä on kookas, mutta tätäkin saa puolikkaana. Tämä leipä on todellakin aivan pakko paahtaa. Se on yksinkertaisesti maailman paras paahtoleipä. Luulen, että salaisuus piilee pitkässä kohotuksessa, suolassa ja hapanjuuressa. Paahtoleivässäkin pitää olla makua.

Kuori on Grand Blancia ohuempi ja pehmeämpi. 

Kuulun paahtoleivän suhteen vähemmän on enemmän -koulukuntaan. Paahtoleivän täytteiden kanssa ei saa kikkailla liikaa. Kun leipä on näin hyvä, sen makua ei halua peittää! Joskus syön paahtoleipäni pelkällä voilla.

Opiskeluvuosinani elin paahtoleivällä, johon laitoin voita ja pestoa. Muistan yhä kiukun niinä aamuina, kun kämppis oli syönyt viimeiset paahtoleipäni. Se oli tosin silloin jotain lähikaupan valmiiksi viipaloitua peruspaahtoleipää ja mitenkään sitä väheksymättä voin sanoa, että Pain Rôti on jotain ihan muuta.

Päästyäni yli pestopaahtoleivistä rakastuin paahtoleivän makeaan versioon, hilloleipiin. Herkullisin mahdollinen aamiainen onkin mielestäni nykyään paahtoleipä, jossa on voita ja lakka- eli hillahilloa. Hillahillo oli kuitenkin loppu jääkaapista, joten ostimme leivän kanssa testiin Gateaun aprikoosi-mantelihilloa – superhyvää. (Gateaun levitteet ovat muutenkin hyviä, kokeilkaa suolaisiin herkkuhetkiin sipulipestoa! Ette pety.)

Toinen makea klassikkolevite: lemon curd. Ehdoton sitruunan ystävälle. Muidenkin kannattaa antaa mahdollisuus.

Kuppi kahvia ja täydellinen paahtoleipä on kyllä yhdistelmä, jolla on mahdoton mennä pieleen. Ehkäpä testaan tänä viikonloppuna pitkästä aikaa myös vanhaa rakkauttani, pestopaahtista.

Olen esitellyt Jarnolle hilloleivän, johon hän suhtautui aluksi epäillen, mutta kuten kuvasta näkyy, konsepti oli nopeasti myyty.

Jos pitäisi valita näiden kahden leivän väliltä, en osaisi, mutta onneksi ei tarvitse, voi syödä molempia. Kummankaan kanssa ei mene vikaan, mutta paahtoleivän ystävän kannattaa ehdottomasti maistaa Pain Rôtia, jos se ei ole vielä tuttu. Tätä kirjoittaessa tuli muuten ihan hirveä nälkä.

Netistä löydät lähimmän Gateau-leipomomyymälän. Me teemme tilauksen yleensä vähän ennen kuin lähdemme koiran kanssa ulos, maksamme sen heti MobilePaylla ja nappaamme kassin myymälän ovelta, kun suuntaamme lenkiltä kohti kotia.

Kiinnostaa: miten teillä syödään paahtoleipä? Vai syötkö aamuisin jotain ihan muuta leipää?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Marianne Faithfull, Orlando ja muut vinkit viikonloppuun

Siltä varalta, että ette ole hoksanneet, vinkkaan että YLE Areenassa on viimeistä viikonloppua käynnissä Naisten maaliskuu, johon on koottu laaja kattaus naisten ohjaamia elokuvia ja dokumentteja. Itsekin heräsin tähän vähän viiveellä, joten tiedän mitä katson tänä viikonloppuna! Kokosin listan teemakuukauden kiinnostavimmista ja jaan sen samaan syssyyn teillekin, sillä veikkaan, että monella on viikonloppuna tavallista enemmän aikaa. Huomioikaa, että osassa sisällöistä (kuten Orlandossa) katseluaika päättyy tänä viikonloppuna, mutta toisissa sitä on jäljellä viikkoja tai kuukausia. Kannattaa siis aloittaa niistä elokuvista, jotka katoavat palvelusta ensimmäisenä.

FAITHFULL (2017, Ranska)

Käheä-ääninen Marianne Faithfull on muusikko, legenda ja tyyli-ikoni, jonka värikkäistä elämänvaiheista riittää kerrottavaa. Faithfull singahti 17-vuotiaana katolisesta sisäoppilaitoksesta poptähdeksi kiihkeästi sykkivään 60-luvun Lontooseen. Menestystä seurasi äkkirakastuminen Mick Jaggeriin, heroiiniriippuvuus, alamäki ja kodittomuus. Lopulta uusi nousu, oman äänen löytäminen ja paluu musiikin ääreen: vuonna 1979 ilmestynyt Broken English -albumi oli käänteentekevä hetki Faithfullin uralla. Yli seitsemänkymppinen Faithfull tekee yhä musiikkia ja julkaisi pari vuotta sitten uuden levyn, jonka Nick Caven kanssa tehty kappale The Gypsy Faerie Queen on upea. Kilometrit kuuluvat, niinkuin pitääkin. Odotan kovasti tätä Sandrine Bonnairen ohjaamaa dokumenttia.

VIVIAN MAIERIN SALAISUUS (2013, USA)

Vivian Maierista tehty dokumenttielokuva on ehdottomasti nähtävä, sitä on kehunut niin moni. Tarina on superkiinnostava: Maier kuoli täysin tuntemattomana vuonna 2009 ja nousi kuolemansa jälkeen taidemaailman kohunimeksi arkistoista löytyneillä valokuvillaan.

Maier on ajankohtainen Suomessa tänä keväänä, sillä Valokuvataiteen museossa on esillä hänen omakuvistaan koostuva näyttely 24.5. asti. Saa nähdä ehtiikö pandemian sulkema museo aueta uudelleen yleisölle ennen näyttelyn päättymistä.

ORLANDO (1992, Britannia)

Piti ihan tarkistaa enkö muka ole koskaan kirjoittanut blogissa mitään Virginia Woolfin romaaniin perustuvasta Orlandosta, joka on sentään yksi vanhoista lempielokuvistani. No, melkein olin: löysin luonnoksista Woolfista kirjoittamani puolivalmiin tekstin, jossa sivusin myös tätä leffaa. Se kannattaa katsoa jo pelkästään pääosaa esittävän Tilda Swintonin takia. Jumaloin Swintonia! Ikuinen girl crush! Sally Potterin ohjaama elokuva on muutenkin katsomisen arvoinen: välkehtivä, kieppuva tarina kuljettaa katsojan 1500-luvulta 1900-luvulle. Kuningatar Elizabeth I antaa aristokraatti Orlandolle käskyn pysyä ikuisesti nuorena ja sen hän tekee, mitä nyt vaihtaa sukupuoltaan matkan varrella. Elokuva on hienon tarinan ja visuaalisen ilotulituksen ohessa tutkielma sukupuolesta, identiteetistä ja ihmisyydestä.

Orlando löytyy muuten Areenasta myös äänikirjana.

PIANO (1993, Australia/Uusi-Seelanti)

Uskokaa tai älkää, mutta en ole koskaan nähnyt Jane Championin ohjaamaa ja peräti kolmella Oscarilla palkittua klassikkoleffaa. Nyt on tilaisuuteni korjata tämä vääryys. Leffa on kuvattu Uuden-Seelannin hengästyttävissä maisemissa. En malta odottaa puolisoni kommenttiraitaa, hän nimittäin kiersi maata aikoinaan puoli vuotta ja kaikkia Uudessa-Seelannissa kuvattuja asioita säestää selostus. Mä oon ollut tuolla! Tuon vuoren päälle kiipesin! Tuolta hyppäsin laskuvarjolla!

SÄÄDYLLINEN MURHENÄYTELMÄ (1998, Suomi)

Helvi Hämäläisen romaaniin perustuva porvarillinen avioliittodraama sijoittuu 1930-luvulle. En ole lukenut romaania enkä nähnyt Kaisa Rastimon ohjaamaa elokuvaa, näistä jälkimmäinen korjaantuu toivottavasti tänä viikonloppuna. Leffa on kuulemma visuaalisesti upea. Löysin Ylen sivuilta elokuvan taustoista kiinnostavan jutun. Kirja oltiin aikoinaan vähällä kieltää ja siitä julkaistiinkin aluksi vain sensuroitu versio.

BLUE NOTE RECORDSIN TARINA (2018, Sveitsi)

Olin aikoinaan töissä levy-yhtiö EMI Musicilla, joka hoiti Suomessa myös Blue Notes -levymerkin asioita. Jazzlevyjä tuli pyöritettyä työpöydällä melko paljon, vaikka harva niistä oli Suomessa myyntimenestys. Sophie Huberin ohjaama dokumenttielokuva Blue Note Records: Beyond The Notes on kuulemma tyylikäs, viihdyttävä ja melko ennustettavasti jazzin ystävien mieleen.

MESENAATTI (2013, Suomi)

Moni tuntee Tampereella sijaitsevan Sara Hildénin museon, joka on yksi Suomen merkittävimmistä nykytaiteen museoista. Mutta kuinka moni tietää kuka oli Sara Hildén?  Tamperelaisen bisnesnaisen ja taidekeräilijän tarinaa avataan hänet tunteneiden ihmisten kautta Pia Andellin ohjaamassa dokumenttielokuvassa. Vuonna 1993 kuollut Hildén vilahtaa itse dokumentissa vain välähdyksinä, sillä hän kaihtoi julkisuutta eikä antanut mielellään haastatteluita. Aavistelen, että dokumentti kiinnostaa ainakin modernin taiteen ja muodin ystäviä.

MARGARET ATWOOD: SANOJEN VOIMA (2019, Kanada)

Margaret Atwood on nyt kahdeksankymppisenä kirjailijana uransa huipulla, sillä hänen teokseensa perustuva Handmaid’s Tale -sarja kerää miljoonia katsojia ympäri maailman. Ohjaajat Nancy Lang ja Peter Raymont ovat seuranneet Atwoodia luontoretkiltä tv-kuvauksiin ja tehneet dokumenttielokuvan, jossa puhutaan luovuuden ohessa Atwoodin kasvusta kirjailijaksi, feministiksi ja aktivistiksi.

VIELÄ KOLME!

STAR SHAPED SCAR – Suomalainen dokumentti Vuosaaren prinsessasta.
KELET – OLE MITÄ HALUAT, HONEY! – Mallin urasta haaveileva nuori transnainen tekee historiaa.
AIKUISET – Viime vuonna julkaistu suomalainen sarja on täydellistä maratonivahdattavaa viikonloppuun. Jos teit kuten minä ja ahmit kaikki jaksot heti kun ne saapuivat, saatat ilahtua tiedosta, että Areenaan on saapunut viime ystävänpäivän kunniaksi uusi jakso.

KUVAT LAINATTU YLE AREENASTA JA ELOKUVANTEKIJÖILTÄ