Sunnuntaille osui yksi syyskuun kauneimmista ja sekopäisimmistä päivistä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kunnes tyhjästä ilmestyi tummanpuhuva pilvi ja pudotti kaatosateen kaupungin päälle. Vettä tuli viistosti suoraan sisään, säntäilin ympäri asuntoa sulkemassa avoimia ikkunoita. Viisitoista minuuttia myöhemmin taivas ei ollut tietävinäänkään koko pilvestä ja aurinko valaisi koko huoneen niin ettei tietokoneen naputtamisesta tullut mitään.

Suljin tietokoneen ja läksin koirien kanssa ulos. Odotin sateenjälkeistä märkää, perinnesuomalaista syyssäätä joka ei ole varsinaisesti kylmä mutta tekee olon tahmeaksi. Aurinko olikin jo kuivattanut kadut. Takissa tuli heti kuuma. Katselin ympärilleni: ihmiset kulkivat t-paidoissa. Helsingin jäätelötehtaan kioski oli auki ja sen edessä oli jono. Merisatamanrannassa laidunsi hevonen vanhanaikainen rekikärry perässään. Rannan terassit olivat täynnä tyytyväisiä kaupunkilaisia. Kesä oli tullut takaisin yhdeksi sunnuntai-iltapäiväksi.

Tälläiset päivät tuntuvat odottamattomilta lahjoilta. Illat ne tummuvat ja öisin on pimeää kuin pirun säkissä, mutta kesken syyskuisen sunnuntain voi yhtäkkiä huidella paitahihasillaan kuin olisi yhä heinäkuu.
Kuvat Mikko Rasila