Yöpöydälläni nuokkuu luovuttanut jaloleinikki. Tiedän miltä siitä tuntuu. Nukun enemmän kuin ikinä ja hoipertelen silti läpi päivieni kuin hautansa kadottanut zombie. Jätän herätyskellon kolmen metrin päähän sängystä ja luotan siihen, että herään viimeistään kylmän lautalattian aiheuttamaan shokkiin. Haaveilen kaupan kassajonossa untuvapeitostani. Näen palaverissa päiväunia pehmeista pellavalakanoistani. Nojaan ratikassa ikkunaan ja suljen silmäni ihan vain sek..un…nikzzz…

Taidan tuplata D-vitamiiniannostukseni. Ja nukkua vielä vähän.
I know the feeling.











