Kas, löysin koneeni kätköistä liudan blogia varten otettuja valokuvia kuluneelta viideltä vuodelta! Arkistojen aarteet paljastavat, että olen käyttänyt viime vuosien aikana monia samoja asioita kuin tänä syksynä: lempinahkarotsiani, Conversen tossuja, solkikenkiä jotka kilisevät kävellessä kuin lännen sankarilla, Sonic Youthin ikivanhaa t-paitaa ja Pepe Jeansin harmaata kipparintakkia vuosientakaisesta Andy Warhol -mallistosta. Repeytyneistä sukkahousuista on tosin luovuttu ja siitä vallinnee yksimielisyys, että oli jo korkea aika. Trikoohameita ja -tunikoitakaan ei ole ikävä. Ei varmaan teilläkään.

Lempivaatteet pysyvät näköjään lempivaatteina vuodesta toiseen. Ihmekös tuo, kun pukeudun yhä pääasiallisesti tummistakin tummimpiin sydämeni väreihin, siis mustaan ja harmaaseen. Mutta samaan aikaan iloitsen myös siitä, kuinka monta arkistoista löytynyttä kuvakammotusta jätin tästä kokoelmasta pois, koska en kyennyt kohtaamaan menneitä asuyhdistelmiäni hirnumatta kirvelevän häpeän kourissa. Ihanko totta samaan asuun lierihattu, lammasloimi, minihame, niittikorot, kettinkivyö ja nahkaiset kynsikkäät? Hmm? Kolme vuotta sitten se ilmeisesti tuntui hyvältä idealta. Hyvä Stella! Varsinkin kaikki ne neonoranssit asusteet puettuna päälle yhtäaikaa!

Mutta niin, vanhoihin kuviin kohdistuva myötähäpeä on merkki edistyksestä: tyylini muuttuu kuin muuttuukin. Ei ehkä sesongeittain eikä suurin askelin, vaan hitaasti hioutuen, näyttäen vuosi vuodelta enemmän minulta ja vähemmän kaikilta muilta. Mitä enemmän uskaltaa olla oma itsensä sen vähemmän tarvitsee kaikenlaista kuorrutusta ja kohinaa peittämään olennaisen. Yhä vähemmän riittää: kapeat farkut, kauniisti leikattu t-paita tai neule, ohuet lempisormukset. Unohtamatta hyviä kenkiä. Hyviä kenkiä tarvitaan aina. Mieluiten korkeita. Tai täysin matalat – kunhan ovat käsittämättömän hienot. Jonkun muun lista näyttää tietysti täysin toisenlaiselta. Toivottavasti omannäköiseltä.

Ja kyllä minä sitä lierihattua ja lammasloimea yhä käytän, en vaan välttämättä enää samaan aikaan. Lierihattu tai lammasloimi tai ne taivaita hipovat niittikorot – mikä tahansa niistä antaa sille yksinkertaistakin yksinkertaisemmalle farkut & t-paita -yhdistelmälle juuri passelisti potkua. Ehkä tämä tarkoittaa, että vuosien – myönnettäköön, hilpeän – hapuilun ja hakemisen jälkeen alan pikkuhiljaa olla pääosanesittäjä omassa tyylissäni: pukeudun elääkseni, enkä elä pukeutuakseni.

What I’ve been wearing during fall for the last five years. I still use most of the gear: the leather jacket from Munderingskompagniet, the buckled Vagabond shoes, the Sonic Youth t-shirt and scarf from Isabel Marant. The ripped stockings I chucked out some months ago and I think my mother agrees when I say it was time for them to go.