Elämäni neljäs tapaaminen Stellan kanssa oli jo aamu-unisten matkustajien ruuhkauttamalla lentokentällä. Olimme lähdössä yhdessä Pariisiin. Istuimme lähtöportin lähettyville latkimaan jäähtyviä noutokahvejamme loppuun ja katselimme vielä sivusilmällä toisiamme. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti: ensin pikaiset heit takaovellamme yhteisen ystävän esitellessä meidät toisillemme, sitten pari päällekkäinpuhumisesta pitkäksi venähtänyttä iltaa ravintoloissa ja rokkibaareissa. Ja seuraavaksi – Pariisi.
Olimme arvostaneet toisiamme kirjoittajina jo hyvän aikaa. Stellan ansiot tiedättekin, minun blogini on pienen, mutta vaihtelevasta kirjoitushalukkuudestani huolimatta uskollisen yleisön kannattelema Anna palaa Anna. Luulen, että pyytäessään minua vieraskirjoittajaksi, Stellaa kiinnosti tietynlainen samankaltaisuutemme, jota maustaa jopa silmiinpistävä erilaisuutemme.
Stella HENGITTÄÄ musiikkia ja tietää kaikki parhaat biisit. Minä kuuntelen vain uutis- ja poliittisia podcasteja. Olen se maailman ainoa ihminen, joka sanoo haastatteluissa rakastavansa ajankohtaisohjelmia ja rakastaa niitä ihan oikeasti. On vain ajan kysymys, milloin perustan oman puolueen.
Stellan ystäväpiiri koostuu kauniista, kimaltelevista ihmisistä, minä vaihtelen kellastuneita kirjoja 70-vuotiaiden anarkistiystävättärieni kanssa. Eräs shamaani sanoikin minulle Chicagossa, että olen vanhin sielu, jonka hän on koskaan nähnyt. Olin silloin 15-vuotias. Vaikka minut mielletään kirjallisuus- ruoka- ja “haali vanhoja kivitaloja”- harrastusteni kautta eräänlaiseksi kaunosieluksi, olen itse asiassa asiapitoinen ihminen ja Jarno, minäkin rakastan laittaa esineitä sotilaalliseen järjestykseen.
Stella on luonnonkaunis, minä rakastan kajalia. Stella on aina myöhässä, minä olen aina ajoissa. Stella unohtaa syödä, minä unohdan liikkua. Stella valvoo myöhään, minä menen kymmeneltä nukkumaan. (Siispä Stellan on vaikea herätä, minun on vaikea nukkua yli kuuteen.)
Stella on jännittävä ja mielenkiintoinen sekoitus surffirannoilla viihtyvää hippityttöä ja germaanista aikaansaavuutta, minä muutin Hankoon ollakseni mahdollisimman lähellä Ranskaa, joka on olevinaan henkinen kotimaani. Vereni vetää matkustamaan, mutta ensi vuonna aion mahdollisuuksien mukaan tehdä kaikki reissuni lentämättä.
Olimme juuri juhlimassa Stellan ja Jarnon pakahduttavan kauniita häitä. Siinä vasta pariskunta, joka säteilee aivan ainutlaatuista universaalia yhteenkuuluvuutta. Se ei jäänyt lahjakkailta puheenpitäjiltäkään huomaamatta, itkin itseni tärviölle. Minä olen ollut kimpassa Parkkoseni kanssa jo 25 vuotta. Me emme ehkä varsinaisesti säteile universaalia yhteenkuuluvuutta, mutta me olemme sinnikkäitä ja Parkkosen kanssa on todella hauskaa. Stellalla on koira, minulla ei vieläkään ole kissaa, mutta minulla on kolme lasta.
Me molemmat pukeudumme useimmiten mustaan, rakastamme kaikkea kaunista ja koskettavaa, nautimme tuntikausien keskusteluista, väittelyistäkin, mieluiten viinilasi kädessä. Haaveilemme yhteisestä podcastista, jossa saisimme vaahdota taiteesta, yhteiskunnallisista aiheista… elämästä. Innostumme herkästi ja laaja-alaisesti.
Silloin marraskuisessa Pariisissa loikimme ehtymättömän sateen alta tupakanhajuisiin takseihin, venyimme kosteutta uhkuvissa villakangastakeissamme kymmenissä museoissa ja ahmimme vuohenjuustosalaatteja eri kaupunginosien värikkäiden punostuolien täplittämillä terasseilla, lämpölamppujen alla. Stella teki tapansa mukaan liikaa töitä, kumartuneena hämärässä hotellin aulassa vuorotellen kameransa ja kannettavansa ylle. Minä söin, tapani mukaan, kauppahallin sinkkitiskin kulmalla liikaa ostereita ja ihailin viiksekkäiden kalakauppiaiden paksusta villasta neulottuja, olkanapein ja kyynärpääpaikoin varusteltuja tummansinisiä puseroita.
Pariisista lähtien olemme tavanneet ja viestitelleet ahkerasti. Stella on kiltti, avoin ja kaikille ystävällinen keijukaismainen hipsuttelija, minä olen kompleksinen, sarkastinen ja suhtaudun ihmisiin kärsimättömästi. Meidän viestittelymme saa minut aina nauramaan ääneen, niin onneksi Stellankin.
On jännittävää astua uudelle alustalle, isomman lukevan yleisön eteen, vaikkakin vain näin vieraskirjoittajan roolissa. Aikuisina ihmisinä tiedätte kyllä mitä tehdä, mikäli en osoittaudu kiinnostavaksi: hyppäätte yli. Mikäli kuitenkin haluatte tietää minusta lisää, parhaiten se onnistuu selailemalla blogiani ja seuraamalla tilejäni Instagramissa ja Facebookissa. Ja jatkamalla lukemista täällä. Tulossa on ainakin reseptejä, sisustusta, kulttuuri- ja taideinspiraatiota, elokuva-arvioita ja matkakertomuksia. Aloitetaanko?
PHOTOS FROM PARIS BY STELLA HARASEK
