Viimeisimmät

Tervehdys ruudun toiselle puolelle! Palasimme hetki sitten Lapin pysähtyneestä hiljaisuudesta takaisin Helsinkiin kaikkien aikojen työsuman keskelle ja vähän jo kaduttaa, mutta minkäs teet. Kysyin tänään Instastoryssa spontaaneja juttutoiveitanne ja niiden joukossa oli blogihaaste, johon Anne oli vastannut muutama viikko sitten. Ah, kysely! Juuri sopivan helppo aihe tähän väsymyksen keskelle, toisin kuin esimerkiksi moni muu sinänsä erittäin hyvä juttutoive kuten miten valita itselleen sopiva kamera, tai mitä ajattelen parisuhteista. Säästetään nämä muut parempaan hetkeen! Parisuhdejuttuja toivoneet voivat niitä odotellessaan muuten tsekata viimekeväisen kirjoitukseni siitä mitä olen tähän mennessä oppinut rakkaudesta. Nyt seuraa siis yhdeksän kysymystä ja vastausta viimeisimmistä.

Viimeisin viesti ~ Mikolta, joka lähetti aiempaan keskusteluun liittyvän musavideolinkin. Säästelen sitä aamuun kahvin seuraksi. Parempi olla hyvä!

Viimeisin ruoka ~ Takeaway-nepalilaista telkun äärellä Mikon ja Jarnon kanssa, tarkemmin sanottuna tomaattikastikkeessa lilluvaa tuorejuustoa. Noutosafka on tullut viime viikkoina vähän turhan tutuksi, mutta nepalilaista en ollut syönyt hetkeen – niin hyvää. Ja niin tuhtia, ettei sitä tee mieli taas seuraavaan kuukauteen.

Viimeisin itku ~ Viime yönä, kun katsoin Brianna Madian Instagramista videotarinoita siitä miten pariskunnan koira jäi muutama päivä sitten auton alle ja sai eläinlääkäreiltä 10% selviytymisennusteen, mutta taistelee nyt hengestään uskomattomalla reippaudella. En tunne pariskuntaa ollenkaan, mutta koiran omistajana oli liiankin helppo samaistua heidän hätäänsä. Videot löytyvät kohokohdista Warrior-nimisestä kansiosta, suosittelen varaamaan nenäliinan viereen.

Viimeisin nauru ~ Nauroin Luna-koiralle, joka teki täsmäiskun pehmoeläimiä pursuavalle lelukorille eikä osannut päättää riehuisiko siilin, leijonan, oravan vai majavan kanssa, joten riehui niiden kaikkien keskellä. Oli niin hupaisa näky kun se hyökkäsi ensin siilin kimppuun, puri siinä ohimennessään oravaa naamaan, rettuutti leijonaa hetken harjastaan ja teki sitten kettuloikan majavan niskaan. Kaikki tämä noin kahden sekunnin sisään.

Viimeisin hermostuminen ~ Olen yleensä aika rauhallinen enkä kuohahda kovin helposti, mutta olen juuri nyt niin väsynyt, että hermostumiskynnys on merkittävästi madaltunut. Hiillyin viimeksi iltapäivällä, kun huomasin, että varjoköynnös, jonka Jarno oli nostanut kolme viikkoa sitten “hetkeksi pois tieltä” eteiskäytävässä seisovan astiakaapin päälle, oli kuihtumaisillaan. Olin kiljunut vaikka kuinka monta kertaa, että kasvi pitää ottaa sieltä alas, koska se ei saa siellä yhtään valoa – ja yhtä monta kertaa Jarno oli sanonut joojoo nostan ihan just ja unohtanut koko asian. Aaarghh. Nyt kun kirjoitan tästä hiillyn uudestaan siitä, etten hakenut jakkaraa ja nostanut sitä alas itse. ARGHHH.

Viimeisin ostos ~ Löysimme tänään kirpputorilta kaksi painavaa teollisuusvalaisinta, jotka taitavat päätyä makuuhuoneeseen, koska siellä on ihan liian vähän valoa ja alkaa olla vaikea löytää aamuisin vaatekaapista päällepantavaa. Mutta saa nähdä. Kämppä on tällä hetkellä niin kesken ja sekaisin, että sisustaminen tuntuu juuri nyt tosi kaukaiselta asialta, mutta eiköhän se hetki vielä koita, että remontti on valmis ja pääsemme laittamaan kotia. Vaikka juuri nyt sekin tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta, että jonain päivänä meillä on koti, jossa on keittiö eikä esimerkiksi sementtiämpäreitä keskellä olohuonetta tai kaasuliettä eteishallissa.

Viimeisin muutos sisustuksessa ~ Vaihdoimme olohuoneen kattovalaisimen, mutta se ei ole vielä toiminnassa. Kuten ei oikein mikään muukaan tässä asunnossa. Remonttijuttuja on muuten toivottu paljon ja niitä on kyllä tulossa, maltti on valttia! Kaikessa säädössä on kestänyt niin kauan, että vasta nyt alkaa tapahtua asioita, joista irtoaa muutakin jutunjuurta kuin kirosanoja.

Viimeisin lukemani blogiteksti ~ Jos ei lasketa Annen blogihaastetta, joka minulle linkitettiin, kyllä se taisi olla Annan avautuminen A star is born -elokuvasta, jota en ole vielä nähnyt, mutta kovasti aion heti kun ennätän.

Viimeisin suunnitelma ~ Laudoittaa keskeneräinen remonttityömaa umpeen ja teeskennellä, ettei sitä ole. Tänään teki mieli heittää kaikki hujanhajan sijoitetut kamat ikkunasta ja polttaa ne kadulla. Huomaako, että on paistomittari punaisella? Mutta kyllä tämä tästä.

Olen aika huono näissä haastehommissa, kun en ikinä muista haastaa ketään, mutta nytpä haastan Annan! Tadaa!

Kerään muuten näitä juttutoiveita talteen tulevia viikkoja varten, joten jos tulee jotain mieleen, käykää hihkumassa Instagramin puolella tai jättäkää toiveet tämän jutun kommenttilootaan.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Arktista kauneutta

Kaupallinen yhteistyö Jolie ja Inari

TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Olen varmasti monen muun lailla ajatellut viime aikoina aiempaa enemmän sitä millaisia valintoja teen arjessani ja miten ne vaikuttavat ympäristöön. On niin paljon asioita, joissa voi valita viisaammin, pyrkiä ostopäätöksillään olemaan osa ratkaisua eikä ongelmaa. Yksi niistä on oman kemikaalikuorman minimoiminen: luonnonkosmetiikka ei vahingoita ihoa tai ympäristöä muovilla, myrkyllisillä ainesosilla tai muullakaan sinne kuulumattomalla. Olen itse siirtynyt viimeisen kahden vuoden aikana lähes täysin luonnonkosmetiikkaan, joka on ollut loistopäätös ihan kaikilla mittareilla. Tämän päivän luonnonkosmetiikkabrändeistä monet ovat superluksusta enkä tarkoita vain sitä, että niitä voi käyttää hyvällä omatunnolla – vaikka se vasta luksusta nykyisin onkin!

Maailmalta on tullut viime vuosina paljon laadukasta luonnonkosmetiikkaa, joissa hyödynnetään milloin Marokossa valmistettua kaktusviikunaöljyä, milloin bulgarialaista ruusu-uutetta. Niitä ei näiltä leveysasteilta löydy, mutta maailman puhtaimpiin kuuluva pohjoinen luontomme tarjoaa muita uniikkeja, tehokkaita raaka-aineita yllin kyllin – elämmehän maassa, jonka pinta-alasta yli 70% on metsän peitossa. Onkin mahtavaa, että kosmetiikkabrändit alkavat pikkuhiljaa kohdistaa katsettaan paikallisiin raaka-aineisiin. Erityisen paljon se ilahduttaa kotimaisten brändien kohdalla – meiltähän löytyy superravinteikkaita kasveja, marjoja ja juuria, jotka on pakattu täyteen antioksidantteja ja energiaa. Ei mikään ihme, että niitä hyödynnetään myös kosmetiikassa ja ihonhoidossa, kysymys kuuluu enemmänkin että miksi vasta nyt.

Kun Jolien väki kysyi kiinnostaako minua Suomessa valmistettu luonnonkosmetiikka, jonka raaka-aineet kerätään Lapin luonnosta, ei tarvinnut miettiä vastausta kahta kertaa. KYLLÄ KIINNOSTAA! Kovasti! Nyt kun olen huomannut viihtyväni pohjoisilla leveysasteilla, myös arktinen luonto on alkanut kiinnostaa uudella tavalla – ja tietysti lämmittää ajatella, että kosmetiikkani raaka-aineet ovat tulleet aivan läheltä.

Kotimaisen kosmetiikkakentän uusin tulokas on Inari, luonnonkosmetiikan luksusbrändi, jonka kunnianhimoiset, täysin vegaaniset tuotteet on suunnattu erityisesti anti-age -ihonhoidon tarpeisiin. Siis minulle. Rypyt eivät ole minusta rumat, mutta iho tarvitsee kyllä aiempaa enemmän tukea pysyäkseen kimmoisana ja elinvoimaisena. Kaikki näkyy nykyään niin paljon herkemmin – huonot yöunet, epäterveellinen safka, se pitkäksi venähtänyt ilta kun en jaksanut pestä meikkejä pois. Jopa näytön edessä istuminen tuntuu vaikuttavan ihoon ja saa sen samentumaan. Tavallaan olen kiitollinen siitä, että tosiasiat patistavat minua pitämään paremmin kiinni ihonhoitorutiineista, aiemmin laiskottelin sen suhteen paljon enemmän.

Inari on luonut Napapiirin pohjoispuolelta keräämistään vaikuttavista ainesosista sekoituksen nimeltä Arctic Blend, joka sisältää ruusujuurta, pakurikääpää, männynkuoriuutetta, hillaa, puolukkaa ja mustikkaa. Arktisissa olosuhteissa kasvavat kasvit ovat täynnä korkealaatuisia aktiivisia ainesosia vitamiineista mineraaleihin ja niin lopputuloksena on antioksidanttipitoinen supercocktail, joka parantaa ihon aineenvaihduntaa, tasoittaa ihon sävyä, korjaa auringon aiheuttamia vaurioita, torjuu ihon ennenaikaista vanhenemista ja tehostaa kollageenin ja hyaluronihapon synteesiä tehden ihosta sileän, pehmeän ja kimmoisan. Vaikuttava CV.

Juuri markkinoille rantautunut Inari on aloittanut tuotesarjalla nimeltä Midsummer Magic, johon kuuluu kevyt päivävoide Water Cream, kosteuttavampi päivävoide Moisture Boost, uudistava yövoide Sleeping Cream sekä kiinteyttävä seerumi Lifting Serum. Sain tehonelikon testiin tätä juttua varten ja pakkasin ne mukaan syyskuiselle Lapin reissullemme. Kuvat on otettu puusaunasta, joka on piilossa pihan perällä, niityn reunassa viinimarjapensaiden ja syreenien keskellä. Sinne on ihanaa kävellä iltaisin pimeän pihan poikki. Aina emme jaksa odottaa iltaan, vaan lämmitämme aamusaunan – ehdottomasti yksi parhaista tavoista aloittaa päivä.

Ensivaikutelma Inarista: ihania, raikkaita ja ylellisiä voiteita, joiden kehittämiseen on selvästi panostettu. Koostumukseltaan kevyet voiteet imeytyvät nopeasti jättäen ihon kosteutetuksi ja kimmoisaksi. Tuoksut henkivät arktista luontoa, jota tekee mieli vetää keuhkot täyteen. Hohtavan valkoiset lasipullot ovat kauniit ja painavat, tuntuvat viileältä kädessä. Tälläinen tuote olisi ihana saada tai antaa lahjaksi.

Kiinteyttävässä Lifting Serumissa huomion varastaa ensimmäisenä ikimetsää ja sammalta huokuva tuoksu. Jos sattuu olemaan minun laillani luonnollisten, raikkaiden tuoksujen ystävä, se on tilaisuus sulkea sekunniksi silmät ja kuvitella seisovansa metsäaukiolla eikä pikkuhousuissaan kylppärissä tukka sojottaen joka suuntaan (valitettavasti useimmat aamuni eivät ala kiireettömällä saunahetkellä).

Kaltaiseni kärsimättömät tykkäävät takuulla tästä seerumista, sillä geelimäinen koostumus imeytyy hetkessä ja jättää ihon napakaksi ja kuulaaksi. Päälle voi levittää samantien kosteusvoiteen ja halutessaan meikin. Varsinkaan aamuisin en jaksa enkä aina ehdikään seisoskella odottamassa tuhdimpien tuotteiden imeytymistä, haluan lätkiä naamaan kaiken kertalaakista, olla välittömästi upea ja ajatella sen jälkeen jotain muuta.

Arctic Blendin lisäksi seerumista löytyy mm. hyaluronihappoa kolmessa eri molekyylikoossa, joka napakoittaa ja kosteuttaa tehokkaasti, sekä humalaa, joka supistaa ihohuokosia ja stimuloi ihon luontaista kollageenin tuotantoa – eli tekee ihosta kiinteämmän ja kimmoisamman. Omalla kohdallani olen kyllä huomannut hyaluronihappojen tehon: peilikuva on kummasti freesimpi, kun käyttää sitä joka aamu.

Pahviset myyntipakkaukset erottuvat kaupan hyllyltä neonkeltaisella värillään. Hupaisaa, että noinkin värikkään pakkauksen sisältä löytyy minimalistinen valkoinen lasipullo!

Sarjassa on kaksi kosteusvoidetta, joista ohuempi Water Cream nesteyttää kuivan tai pintakuivan ihon, täyttää pieniä juonteita ja toimii loistavana pohjana meikin alla. Se on oma suosikkini, sillä ohut koostumus sulaa ihoon sekunnissa ja jättää sen kuulaaksi eikä kiristä yhtään. Myös Water Creamissa on arktisten tehoaineiden lisäksi mukana myös hyaluronihappoa, molempi parempi.

Täyteläisempi Moisture Boost puolestaan sisältää enemmän rasvaa, joka auttaa vahvistamaan ja suojaamaan erityisesti kuivaa, aikuista ihoa. Ihan nappituote minulle. Tähän aikaan vuodesta kaikki apu on tarpeen, sillä kylmenevät kelit ja lämmitetty sisäilma ovat saaneet pintakuivan ihoni kiristymään entisestään.

Iho tarvitsee sekä kosteutta että rasvaa, joten näistä kahdesta kosteusvoiteesta ei ole suinkaan pakko valita, vaan niitä voi käyttää päällekkäin. Olen itse käyttänyt niitä yhdessä erityisesti niinä päivinä, kun en meikkaa ollenkaan, vaan annan ihon levätä ja kosteusvoiteet saavat ravita sitä rauhassa.

En ole käyttänyt yövoiteita naismuistiin, pelkkiä öljyjä vain, sillä kesällä ne riittävät tarpeisiini hyvin. Ihoni taitaa näin syksyn tullen kaivata jotain täyteläisempää, sillä Inarin tavallista tehokkaampi yövoide Sleeping Cream on saanut aikaan silminnähden sileämmän peilikuvan aamuisin. Arctic Blendin lisäksi voiteesta löytyy humalaa ja magnoliankuorta, jotka auttavat korjaamaan ja uudistamaan ihoa yön aikana. Kermaista voidetta on ihana levittää, olen sijoittanut pullon yöpöydälle ja sivelen sitä siitä kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Miedosti marjaisaan tuoksuun nukahtaa hyvillä mielin.

Tykkään myös Inarin pakkauksista: valkoiset lasipullot ovat ylellisiä ja näyttävät supertyylikkäältä kylpyhuoneen hyllyllä. Pumppupullot ovat helppoja, toimivia ja hygieenisiä, ei tarvitse kaivaa voidetta sormin purkin pohjalta. Ainoa miinus siitä, että tuotteiden erottaminen toisistaan on haastavaa ja pienellä printatun nimen erottaminen aamu-unisilla silmillä vaatii tiirailua. Onneksi hirveän pahasti ei voi mennä vikaan.

Jos alkoi kiinnostaa kokeilla Inarin tuotteita tai peilikaappi kaipaa muutoin täydennystä luonnonkosmetiikan osalta, nyt on loistohetki tehdä täsmäisku Jolieen, sillä koodilla STELLA15 saa lokakuun loppuun asti 15% alennuksen Jolien verkkokaupassa, Jolie shopissa Uudenmaankadulla sekä Jolie spassa. Alennus koskee Jolien koko valikoimaa lukuunottamatta seuraavia tuotteita: Kjaer Weis, Josh Rosebrook, Less is More, NUORI, May Lindstrom Skin, lahjakortit, Jolie span palvelut ja Jolie boxit.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Pysäytyskuvia

TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Terveisiä pohjoisesta! Olemme viettäneet taas viime päivät vanhassa hirsitalossa, josta on viimeisen puolen vuoden aikana tullut toinen kotimme. Olemme raivanneet ja tyhjentäneet, käyneet läpi kaappeja ja koluneet nurkkia, aloittaneet talon kunnostuksen, tajunneet lopullisesti että siinä on tekemistä loppuelämäksi. Valmista ei tule koskaan, siksipä ei kannata kauheasti kiiruhtaa. Tekemisen lomassa on vietetty aikaa Lappi-lomalle saapuneiden ystävien kanssa, tehty ruokaa ja nukuttu pitkiä yöunia, sellaisia joista on voinut viime viikkoina vain haaveilla.

Raivausvaihe oli välttämätön, täällä oli varaston tehtävää toimittaneita huoneita, joihin mahtui hädin tuskin astumaan sisään. Vasta huoneiden tyhjentyessä alkoi paljastua missä kunnossa ne olivat kaikkien tavaroiden alla. Tuli positiivisia yllätyksiä, kuten se, että talon alkuperäinen yli satavuotias lankkulattia oli paljon paremmassa kunnossa kuin kuvittelimme. Huono (joskaan ei yllättävä) uutinen oli, että perimmäisten huoneiden ikkunat karmeineen ovat kiireellisen kunnostuksen tai jopa vaihdon tarpeessa. Viime kuukausien aikana on vietetty hetki jos toinenkin laatien tehtävälistoja ja pohtien mitkä asiat ovat akuuteimmat, missä järjestyksessä ne kannattaa tehdä ja mitä vaihtoehtoja niiden toteuttamiseen on. Onneksi meillä on apunamme perhepiiriin kuuluva ammattilainen, joka tuo tullessaan niin neuvoja kuin itse kalastamaansa ja savustamaansa siikaa. Joskus muutakin: kun saavuimme viimeksi kymmenen tunnin ajomatkan jälkeen puolen yön maissa perille, talomme keittiöön oli tuotu kattilallinen hirvikeittoa odottamaan meitä.

Välillä käy sääliksi tämä vanha talo, joka on uinunut ylväässä hiljaisuudessaan aavistamatta lainkaan mikä hyökytys sitä odottaa. Ennen meitä talo seisoi vuosia tyhjänä ja kylmänä, nyt täällä rytisee ja ryskyy niin että hirret natisevat. Mietin onko talo mielissään siitä, että täällä on vihdoin taas elämää vai ikävöikö rauhaansa, hiljaa rapistuvaa koskemattomuuttaan? Puhun sille, silittelen sen seiniä, sytytän kynttilöitä ja annan niiden tuoksun täyttää ummehtuneet huoneet. Järjestelen tavaroita, siirrän kalusteita ja esineitä uusiin paikkoihin, sijoitan joukkoon omiamme, asioita jotka olemme tuoneet mukanamme. Kahvikuppeja, kirjoja, vanhoja haarukoita.

Puhaltelen nurkkiin kauneutta kuin tulta hiillokseen, ensin savuaa, sitten leimahtaa eikä se lopulta liity minuun mitenkään. Valonjuovat halkovat lattiaa, kulta värjää kuluneet pinnat ja minä katselen lumoutuneena, otan kuvia, vaikka Jarno huutaa pihalta, että karkurivasikka on ottanut taas hatkat laitumelta.

Koirat ovat ottaneet talon omakseen kuten vain koirat voivat ottaa. Vierashuoneen sängyt ovat heidän, peitot ovat heidän, lattialle unohtunut lakanapyykki on sekin siinä heitä varten. Juno-koira on ottanut haltuun myös isoisoisäni tekemän puusohvan ja sen patjan päälle pedatun viltin, jonka isoäitini on kutonut. Luna riehuu pitkin pirttiä pehmoporon kanssa, ostin sen eurolla Ylitornion kierrätyskeskuksesta ja siitä on otettu ilo irti ihan koko rahan edestä.

Koirien läsnäolo tekee talosta täyden, eläimillä ja lapsilla on sillä tapaa sama vaikutus. Aina jostain kuuluu tuhinaa, tassujen tuttu rapina tai vaativa narina silloin kun mitäänymmärtämätön palvelusväki ei hoksaa, että iltasafkan aika lähestyy. Öisin koirat nukkuvat iglussaan sänkymme vieressä, joskus herään aamuisin sängyn reunalla kurkkivaan kuonoon, kun joku tahtoo viereen. Jos huolii sen kainaloon, perässä tulee toinenkin. Sisaruskateus on läsnä kaikessa.

Nämä kuvat eivät paljasta vielä paljoakaan, kerro koko totuutta kostuneista pinkopahveista tai lysähtäneestä kuistista, ulkoseinistä, joista maali varisee hiljalleen. Dokumentaatiolla on oma arvonsa, sitä varten on muita kuvia. Nämä ruudut ovat vain pysäytyskuvia hetkistä ja huoneista, kauneudesta, jonka näen talossa. Sen esineissä ja väreissä, valon hitaissa liikkeissä.

Täältä ei tee mieli lähteä ollenkaan. Ajatuskin tuntuu absurdilta. Juuri kun on asettunut poissaolon jälkeen taas taloksi ja tottunut sen rytmiin, pitäisi pakata kassit ja koirat takaisin autoon ja suunnata etelään. Juurihan kaivoimme kaapista lempikahvimukimme ja petasimme sänkyyn puhtaat lakanat, saimme pirtin lämpimäksi. Nostimme kuistilta Luna-koiran kepit ulos ja lämmitimme loppusyksyn kohmettaman saunan sihiseväksi ja kuumaksi.

Ajattelin ensin, että pakenemme tänne todellisuutta, mutta onhan tämäkin totta – vain täysin toisenlaista kuin arki, jota elämme Helsingissä. Kaikki on vähän verkkaisempaa. Töiden tekeminen isoisoisäni kirjoituspöydän äärellä tuntuu rennommalta (kun nostan katseeni, näen kuinka sukulaismies ajaa traktorilla viemään laitumella odottaville lehmille heinää). Talon puoliksi lahonneilla portailla juotu aamukahvi maistuu aavistuksen paremmalta. Ja me, ehkä me olemme onnellisempia. Ehkä se johtuu siitä, että meillä on aikaa ajatella. Ehkä se on nämä seudut. Ehkä tämä talo kietoo meidät suojelukseen, joka tuntuu kotiinpaluulta.

PS. Kaikki jutut täältä pohjoisesta löytyvät Lappi-tunnisteen alta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA