Kevään kauneimmat julisteet

Kaupallinen yhteistyö Desenion kanssa, sisältää alennuskoodin

Olen ollut lievästi sanottuna laiska keksimään täytettä kotimme tyhjille seinille. Muutin melkein päivälleen kaksi vuotta sitten ja seinillä on roikkunut siitä saakka vain muutama hassu maalaus ja juliste, vaikka vapaata seinäpintaa on metritolkulla. Eteeni osui siis varsin ajankohtainen yhteistyö, kun sain tehtäväksi poimia sisustustaulukauppa Desenion valikoimista omat suosikkini. Voi kyllä, kyllä ja kyllä! Vaaleanpunainen seinäkin saatiin juuri valmiiksi, joten ajankohta ei olisi voinut olla osuvampi.

Suosikkien valitseminen olikin astetta isompi urakka, sillä Desenion valikoima on aivan valtava. On valokuvia, graafisia printtejä, taideaiheita, abstrakteja kuvioita, muotikuvia, retrojulisteita… You name it. Löytyy myös se Helsinki-karttajuliste, johon puoli kaupunkia on viime kuukausina rakastunut ja ymmärrän kyllä – kaupunki on kaunis ja niin on sen karttakin. Verkkokaupasta löytyy myös kattava lajitelma julisteisiin ja printteihin sopivia kehyksiä, joten niitäkään ei tarvitse sen kauempaa metsästää. Kahden viikon kriiseilyn päätteeksi sain vihdoin tehtyä valintani, seuraavissa kuvissa näette mihin päädyin. Sovittelimme tauluja viikonloppuna, siirtelimme niitä huoneista toiseen ja kokeilimme miten ne sopivat meidän seinille.

Vastamaalattu vaaleanpunainen seinä osoittautui loistavaksi taustaksi erilaisille taulukollaaseille. Tykkään myös vanhasta sivupöydästä, johon tauluja ja julisteita voi sijoittaa nojailemaan – vaihtuva näyttely saa elää fiiliksen mukaan. Ensimmäiseksi kokeilin yhdistää ystävän tekemään maalaukseen erilaisia mustavalkoisia printtejä. En osaa päättää tykkäänkö eniten pikkuisesta mäyräkoiraprintistä vai mustanpuhuvasta merikuvasta. Myös graafiset mustat printit kiehtovat, samoin utuiset kuvat: kaikenlaiset pinnat, tekstuurit ja valonvälkkeet, jotka enemmänkin muodostavat väripintoja kuin varsinaisesti esittävät mitään.

Mustat puukehykset, kupariset metallikehykset ja musta paperiteippi toimivat kauniisti yhdessä. Plussaa siitä, että noihin kehyksiin on supernopeaa laittaa – ja sille päälle sattuessaan vaihdella – kuvia. Tumpelokin osaa, lupaan! Ei mennyt edes hermo.

Suuri aaltokuva pääsi oikeuksiinsa vierashuoneessa, siellä on tyhjää seinäpintaa kokonaisen päätyseinän verran. Miehen fillari odottelee räntäkelien loppumista, olin ensin kantaa sen pois kuvasta mutta sitten ajattelin, että olkoon siinä. Kokonaisuudesta tuli vahingossa vähän man cave, mutta mikäs siinä. Aaltoteeman kannalta osuvaa, että puolialaston surffarikin päätyi kuvaan.

Rakastan palmuja yli kaiken enkä kyllästy katselemaan niitä, huojuivatpa sitten elävinä edessäni tai valokuvissa. Suuri palmuprintti olohuoneen seinällä ei ole yhtään hassumpi – vai mitä sanotte? Valikoimista löytyy muuten niin monta palmukuvaa, että niitä voisi ripotella vaikka joka huoneeseen, mutta se olisi liioittelua. Vai olisiko?

Kertokaapa, mikä on teidän suosikki? Juno-koira äänestää mäyräkoirakuvaa (ja haluaisi ehkä sen mäykkypojan puhelinnumeron). Hullu palmunainen valitsee tietysti palmuprintin. Aloin juuri miettiä pitäisikö omistaa jostain huoneesta kokonainen seinä palmukuvakollaasille. Jos niitä ei laittaisikaan joka huoneeseen vai täyttäisi niillä yhden seinän? Ehkä teemmekin vierashuoneesta palmusalin.

Lisää sisustusinspiraatiota löytyy Desenion sivuilta – kannattaa selata julisteet ja printit läpi. Alekoodilla stellaharasek saa 25% alennusta kaikista kaupan julisteista (lukuun ottamatta handpicked-merkittyjä julisteita, kuten Kate Moss, Tove Frank ja Foto Factory). Koodi on voimassa vain kaksi päivää 27. huhtikuuta asti, joten nopeus on valttia!

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Frozen love

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni parisuhteessa, jossa minä en dominoi levylautasta diktaattorin yksinoikeudella, vaan molemmat soittavat kotona musiikkia – mies usein jopa enemmän kuin minä. Onneksi hänellä on niin hyvä musiikkimaku, että ei tarvitse saada raivareita käydä perhepoliittisia neuvotteluita valinnoista, päinvastoin. Kuuntelen niitä mielelläni, sillä vanhojen tuttujen lisäksi joukosta löytyy usein uusia lemppareita tai unohtuneita klassikoita, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet itsellä aikoinaan vähemmälle kuuntelulle.

Yksi meillä usein soivista levyistä on Buckingham Nicksin ainoaksi jäänyt albumi, joka näki päivänvalon 70-luvulla, vuosia ennen kummankaan meidän syntymää. Kuuntelen sitä puolikorvalla, kunnes joka kerta tietyssä kohdassa havahdun kysymään mikäs nyt soivan kappaleen nimi olikaan. Se on aina se sama hetki, albumin kymmenes ja samalla viimeinen kappale kohdassa 3:45, kun melodia hiipii ihon alle ja työntää karvat yksitellen pystyyn sisältäpäin. Nyt kirjoitan kappaleen nimen muistiin ja laitan sen samalla jakoon siltä varalta, että joku teistäkin tykkää. Jos kolahtaa, kannattaa kuunnella koko levy! Kovaa (ja koukuttavaa) kamaa.

BUCKINGHAM NICKS – FROZEN LOVE

Vaaleanpunainen seinä

Oletkohan kulta kolauttanut pääsi? Sain ystävältä hiukan huolestuneen viestin sen jälkeen kun julkaisin pari kuvaa kämmenistäni vaaleanpunaisessa kalkkimaalissa. Ymmärrän. Olisin nauranut itseni tärviölle, jos joku olisi vuosi sitten yrittänyt väittää, että ensi keväänä maalaisin tyytyväisenä olohuoneen seinää hennon vaaleanpunaiseksi. Mutta tässä sitä ollaan eikä siihen edes tarvittu kovaa iskua päähän – riitti ilmeisesti, että rakastui ja alkoi pitkästä aikaa nähdä maailmassa värejä. Tai ainakin paljon vaaleanpunaista.

Seinä on näissä kuvissa vielä work in progress, mutta niistä saa osviittaa. Valitsimme Annin suosituksesta kalkkimaalin, koska sillä saa pehmeää, elävää ja mattapintaista jälkeä. Olin pökertyä onnesta kun kuulin, että kalkkimaali kuivuu melkein heti, sillä kärsimättömälle se kirottu odottelu kerrosten väleissä on hirveintä kidutusta mitä on. Kalkkimaalilla läträäminen sopiikin hyvin kaltaisilleni hätähousuille – meillä meni koko urakkaan vain muutama tunti ja seinään olisi voinut ripustaa tauluja suunnilleen samantien.

Alimmaksi sudimme harmaata, jotta lopputuloksesta ei tulisi liian imelää. Telalla sai tehtyä nopeasti isoja pintoja. Harmaan päälle kerros hentoa vaaleanpunaista, aluksi siveltimellä ja sitten vanhalla pyyhkeellä hangaten, koska halusimme, että sävyt eläisivät luonnollisella tavalla eikä seinään jäisi selviä siveltimenvetoja tai telan jälkiä. Vaaleanpunaisen päälle lisäsimme vielä valkoista vähän sinne sun tänne tuomaan tekstuuria ja raikastamaan kokonaisuutta. Kankaallakin sai utuista jälkeä, mutta viimeistelyyn toimi kaikkein parhaiten paljaat kädet: sormin sai aikaan sopivasti sattumanvaraista suttua ja se oli lisäksi superhauskaa.

Seinän sävyt vääristyvät hiukan ilta-auringossa otetuissa kuvissa: valitsemamme vaaleanpunainen ei ole oikeastaan yhtään persikkainen, vaan enemmän hitusen harmaaseen taittava viileä väri, joka näkyy tuossa ylemmässä maalipurkkikuvassa. Sekoittelimme maaleja myös keskenään maalausurakan aikana, jotta saimme vaaleanpunaisesta ja harmaasta sekä vaaleampia että tummempia sävyjä.

Kuka tarvitsee symmetriaa? Väri valuu vähän yli molemmista laidoistaan.

Maalausprojektin ensisijainen tarkoitus oli peittää elävällä maalilla epätasaista seinäpintaa, suomeksi naamioida ruma seinä. Siinä oli varmaan sata kerrosta vanhaa tapettia, joka kupruili valkoisen maalipinnan alla. Vuosien takaisten tapetinpoistourakoiden traumatisoimana ei tullut mieleenkään lähteä poistamaan tapettikerroksia, hitosti helpompaa peittää se maalilla ja painella elämässä eteenpäin. Oli myös toissijainen tavoite: taikoa lisää lämpöä isokokoiseen kotiimme, jonka valkoiset seinä- ja lattiapinnat kaikuivat vähän kolkkoina. Molemmissa onnistuttiin! Rumaa seinää ei huomaa enää kukaan, nyt se on koko kodin näyttävin elementti – THE vaaleanpunainen seinä – jota kaikki pysähtyvät ihastelemaan. Seinä heijastaa koko olohuoneeseen pehmeää valoa, joka tekee tunnelmasta lämpimän ja intiimin.

Lopputuloksesta luvassa kuvia ihan tuota pikaa! Sisustusaiheista asiaa näköjään pukkaa, mutta niitä onkin kovasti toivottu, joten saamanne pitää. Lähiviikkoina tulossa lähempään tarkasteluun niin monta aihetta, etten pysyisi niistä itsekään enää perillä ilman *KÖH* pettämätöntä postit-lappujärjestelmääni.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA