Kaupallinen yhteistyö Harmonia KSM66

Ylikuormitukseen liittyvä stressi on ollut minulle tuttu seuralainen siitä asti kun muutin 16-vuotiaana pois kotoa. Niin nuorelle ei tukia herunut, niinpä kävin lukion ohella töissä kattaakseni elämiseni kulut. Työskentely iltaisin ja viikonloppuisin ei tuntunut poikkeukselliselta, olivathan molemmat vanhempanikin tehneet töitä pienestä pitäen. Suvussa ihailtiin sellaista, työteliästä asennetta, älyn ja periksiantamattomuuden yhdistelmää, jonka avulla selvisi elämässä. Pärjääminen oli kaikkein tärkeintä ja oli sanomattakin selvää, että minäkin pärjäisin.

Koska olin nuori ja nälkäinen, menin lukio-opintojen ja töiden ohella avoimeen yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa. Jostain syystä lukio ikävystytti minua, vaikka taidelukiossa riitti kyllä tekemistä. Oli kiire eteenpäin, seuraavaan vaiheeseen. Rakastin suurta luentosalia ja sen tunnelmaa, taidehistorian professorin tarinoita, jotka saivat vuosisatojen takaiset tapahtumat heräämään eloon.

Öisin luuhasin pimiössä vedostamassa valokuvia tulevaan näyttelyyni. Ensimmäisen näyttelyn olin pitänyt yläasteella, mutta tästä tulisi oikea debyytti. Vakavastiotettava alku jollekin. En ollut vielä varma mille.

Päädyin myös silloisen näyttelijäpoikaystäväni mukaan Ylioppilasteatteriin, lavastustiimin osaksi valmistelemaan suurta juhlavuosituotantoa, pohjalaista versiota Romeo + Juliasta. Silloin kun olisi pitänyt olla ruotsintunnilla, pengoin Ylen rekvisiittavarastoista ruostuneita sirppejä ja viikatteita näytelmän taistelukohtauksiin ja teippasin niitä sormet haavoilla, jotta toisiaan huitovat näyttelijät eivät oikeasti vahingoittaisi ketään.

Näytelmän ensi-ilta tuli ja meni hyvin, sain näyttelyni pystyyn ja lukiokursseistakin selvisin huolimatta unenpuutteesta ja poissaoloista, mutta kun taidehistorian lopputentti tuli, modernin taiteen vääristyvät perspektiivit pyörivät kaleidoskooppina päässäni enkä pystynyt nousemaan sängystä. Olin pettynyt itseeni. Olin vasta seitsemäntoista, kohta kahdeksantoista – sen ikäisten ei kuulunut väsyä. Ylioppilaskirjoitusten suhteen standardini olivat onneksi matalat: arvosanoilla ei olisi väliä, kunhan pääsisin läpi.

Vuosi kaksi myöhemmin opiskelin samaan aikaan yliopistossa kirjallisuustiedettä ja ammattikorkeakoulussa taidetta. Olin ensin päässyt toiseen opinahjoon, sitten toiseen, enkä halunnut luopua kummastakaan. Työskentelin baarimikkona elättääkseni itseni ja raahauduin aamuisin luennoille kolmen tunnin yöunien jälkeen. Eivät ne muutkaan niin paljoa nukkuneet, mutta ainakaan minulla ei ollut aamuisin krapula. Aika venyi muuhunkin: perustin ystävieni kanssa liveklubin ja sen ympärille elävän musiikin yhdistyksen. Kaikki klubi-iltojen ohjelmiston suunnittelusta julisteiden levittämiseen, lippujen myymiseen ja soundcheckeihin tehtiin porukalla. Se tuntui vapaa-ajalta, varmaan siksi, että se oli lähinnä vapaa-aikaa mitä minulla oli.

Olen saanut tehdä valtavasti kiinnostavia juttuja enkä kadu niistä mitään, mutta jälkeenpäin on helppo ymmärtää miksi olin jatkuvasti väsynyt ja iso osa nuoruusvuosistani tuntuu unelta. Olin kahminut liikaa kaikkea, elin jatkuvassa ylikuormitustilassa, yritin elää samaan aikaan kolmea elämää. En osannut ottaa stressi- ja väsymysoireita vakavasti, ne eivät tuntuneet mitenkään poikkeukselliselta. Ympärilläni oli paljon lahjakkaita, ahkeria ihmisiä, jotka tuntuivat saavan aikaan vähintään yhtä paljon ellei enemmän, ja kaikkia meitä väsytti. Se oli jaettu kokemus. Nuoruuden vimmalla vaan eteenpäin.

Jatkoin opiskeluvuosien jälkeen samaa tahtia. Työskentelin päivisin levy-yhtiössä, työpäivät venyivät levynjulkkareiden ja keikkojen takia monesti pitkälle öihin. Päivätöissä oli aivan toisenlaiset paineet kuin opiskelijana oli ollut. Etenin uralla enkä halunnut hidastaa juuri kun olin päässyt vauhtiin. Kotiinpäästyäni kirjoitin blogia – niinä vuosina suurin osa postauksista tuli kirjoitettua puolen yön ja aamuviiden välillä. Silloin paukut alkoivat pikkuhiljaa loppua. Keho ja pää oireili. Saatoin silkasta väsymyksestä pillahtaa itkuun kun tietokone jumittui.

Muutamia vuosia myöhemmin olin tajunnut, etten voinut enää jatkaa samalla tavalla. Lähdin levy-yhtiömaailmasta perustaakseni ystäväni kanssa oman yrityksen, jossa saisin itse valita projektini ja säädellä työaikojani. Mutta sitten musiikkipromootioon perustetusta pikkufirmasta alkoikin kasvaa viestintätoimisto ja työtunnit vain venyivät.

Stressi on siitä salakavala, että siihen tottuu eikä sitä enää tunnista, varsinkin jos siihen on kasvanut pienestä pitäen. Kun se jatkuu tarpeeksi kauan, alkaa pitää sen oireita osana normaalia tilaansa. Huonoja yöunia, jatkuvaa väsymystä ja aivosumua, keskittymiskyvyttömyyttä, erilaisia kipuja ja puutumisia. Tarvittiin vaarallisiin lukemiin kohonnut syke ennen kuin ymmärsin, ettei kehoni ja mieleni ollut vuosiin saanut palautua rasituksesta, jolle olin sen altistanut. Sekin on seuraus stressistä: kun tarpoo vuodesta toiseen selviytymismoodissa eteenpäin, on liian lähellä ja aivan liian väsynyt nähdäkseen kokonaiskuvan.

Vasta viime vuosien aikana olen tosissani ymmärtänyt, että näin ei voi eikä tarvitse elää. Kaikki ajatukset pärjäämisestä ovat olleet minun uskomuksiani, vanhemmilta perittyjä käsityksiä siitä miten maailma toimii. Maailmalla on taipumus näyttäytyä sellaisena kuin uskomme sen olevan, niinpä kokemukseni tukivat uskomuksiani ja juuri siksi oli niin vaikea ymmärtää, että ongelman ydin oli pääni sisällä.

Tarvittiin monta kriisiä ja vuosien terapiaa ennen kuin tajusin, että mikään elämässäni ei muutu ennen kuin ajatukseni muuttuvat. Piti myös ymmärtää omaa vastuu: vika ei ollut töissä tai maailman rakenteissa, vaan kalenterini oli liian täynnä yksinkertaisesti siksi, että sanoin liian usein kyllä. Siinä oli mukana pärjäämisen pakkoa ja suorittamista, mutta myös aitoa uteliaisuutta ja intohimoa moneen asiaan. Sekin on pitänyt oppia, että kivoistakin asioista kuormittuu, kun niitä on liikaa.

En ole yksin kokemusteni kanssa, stressi ja uupumus ovat nykyään valtavan yleisiä. Kertoo paljon ajastamme, etten tunne ketään, joka ei olisi joutunut jossain vaiheessa elämäänsä käsittelemään näitä asioita ja pohtimaan omia voimavarojaan.

Real life is messy.

Nykyään törmää usein selviytymistarinoihin, joissa stressi on selätetty lopullisesti jonkun oivalluksen tai suuren elämänmuutoksen avulla. Tarinat kerrotaan valaistuneen varmuudella, uudesta elämästä, johon stressi ei enää ulotu. Oma kokemukseni on toisenlainen. Stressistä irtiopettelu ei ole ollut mikään simppeli polku ylisuorittamisesta seesteisyyteen, vaan pitkä ja monimutkainen prosessi, joka vaatii jatkuvaa tasapainottelua. Välillä menee paremmin, mutta kiireisinä aikoina on tosi helppoa luisua vanhoihin toimintatapoihin. Kurssia joutuu korjaamaan koko ajan ja vähäväliä muistuttelen itseäni miksi olen päättänyt toimia toisin.

Kun stressi on syntynyt vuosien mittaan monen tekijän yhteisvaikutuksesta, myöskään sen purkaminen ei onnistu käden käänteessä. Tarvitaan muutoksia sekä ajatusmaailmassa että rutiineissa ja elämäntavoissa. Uudenlaisten toimintamallien opettelu ja prioriteettijärjestyksen kääntäminen ovat valtavia asioita, joita moni harjoittelee kauan ennen kuin ne alkavat juurtua. Varsinkaan yrittäjänä ei ole aina ihan helppoa tasapainotella oman jaksamisen ja töiden välillä: esimerkiksi omalla alallani on tiettyihin aikoihin vuodesta eniten töitä, joita kannattaa silloin tehdä, sillä kiireisinä kuukausina tienatuilla rahoilla on elettävä myös hiljaisempina aikoina.

En ole vieläkään täysin vapaa aiemmista ajatusmalleista, mutta olen mennyt valtavasti eteenpäin. En ajattele enää, että ihmisen arvo on yhtä kuin hänen viimeisimmät ammatilliset saavutukset enkä usko, että elämässä pitää raataa pärjätäkseen.

Arjessani on muuttunut oikeastaan kaikki.En enää halua pelkästään selviytyä elämästäni, vaan nauttia siitä. Yritän suunnitella aikataulujani realistisemmin, omien voimavarojeni puitteissa. Suljen tietokoneen järkevään aikaan. Nukun öisin enkä enää valvo aamutunneille töiden parissa. Sanon useammin ei kuin kyllä, enkä suostu enää kiltteyttäni asioihin, joihin aika ja energia eivät riitä. Tunnistan, kun kierrokset alkavat kasvaa liian isoiksi. En vieläkään osaa aina pysäyttää sitä ajoissa, mutta ainakin tiedän mitä on tapahtumassa ja mikä on se piste, johon en enää ikinä halua takaisin.

Yksi ärsyttävimmistä seurauksista vuosien kuormituksesta koitui on kroonistunut stressi. Vaikka elämäni on nykyään rauhallisempaa kuin koskaan, stressihormonin eli kortisolin ylituotanto on ikäänkuin jäänyt päälle eli punaiset valot vilkkuvat, vaikka hätätila on ohi. Vähänkin kiireisempi päivä saa sydämen jyskyttämään, välillä syke nousee jo siitä että avaan tietokoneen. Keho ja mieli reagoi stressioireilla, vaikka niihin on enää harvoin aihetta. Välillä on tosi vaikea rentoutua. Edessä saattaa pyöriä kauan odotettu leffa, mutta takaraivossa jyskyttää tunne siitä, että jotain tärkeää on tekemättä.

Kiinnostuin heti, kun kuulin kehon stressinsietokykyä edistävästä ravintolisästä, joka on ollut hitti Ruotsissa. Ashwagandhaa sisältävä Harmonia KSM66 on singahtanut myös Suomen terveyskauppojen myydyimmäksi ravintolisäksi vuonna 2019. Lueskelin aiheesta. Ashwagandha on adaptogeeninen rohdoskasvi, joka tunnetaan suomeksi myös nimillä rohtokoiso tai Intian ginseng. Se on vanha tuttu perinteisestä intialaisesta lääketieteestä eli ayuervedasta, jossa sitä on hyödynnetty tuhansien vuosien ajan sen hermostoa ja immuunijärjestelmää tukevien, tasapainottavien ominaisuuksien vuoksi. Erityisen kiinnostavaa on, että ashwagandhalla on kyky samanaikaisesti rauhoittaa ja virkistää.

Selvisi myös, että Harmonia KSM66 -valmisteen vaikuttavalla aineella, ashwagandha-juuriuutteella, on 20 kliinistä, kaksoissokkoutettua, placebokontrolloitua ja riippumattomissatiedelehdissä julkaistua tutkimusta, sekä kaikista kasviuutteista eniten sertifikaatteja. Aikamoista. Tutkimusnäytöstä ja sertifikaateista huolimatta olin skeptinen. Olin testaillut aiemminkin luontaistuotteita samaan tarkoitukseen, tuloksetta, ja ajattelin, että kroonistunut stressi olisi minussa niin syvällä, ettei mikään valmiste tepsisi siihen.

Otin valmisteen kuitenkin testikäyttöön. Kaksi viikkoa myöhemmin palasin työmatkalta keskelle työhässäkkää ja huomasin, että jokin puuttui. Päänsisäinen surina oli hiljentynyt. Rintakehässä jatkuvasti hakkaava kiireen tuntu oli kadonnut ja olo oli rauhallinen, vaikka työviikko oli tavallista täydempi.

Kaivoin valmisteen tiedot esiin uudestaan. Nykyään ollaan todella tarkkoja siitä millaisilla väitteillä lisäravinteita saa markkinoida. Harmonia KSM66:lla on kuitenkin useita Euroopan Elintarviketurvallisuusviraston EFSAn sallimia terveysväittämiä: auttaa helpottamaan stressin oireita. Vahvistaa stressinsietokykyä. Helpottaa nukahtamista. Auttaa rentoutumaan ja palautumaan. Vaikuttaa positiivisesti muistamiseen ja keskittymiskykyyn. Edistää emotionaalista tasapainoa.

Kun olin syönyt valmistetta kuukauden, aloin huomata muitakin muutoksia. Unenlaatuni on parantunut. En heräile enää öisin tai herää aamuisin levottomaan oloon, vaan nukun syvää unta herätyskellon soittoon asti. En oikeastaan ollut ajatellut, että yöunissani olisi mitään vikaa ennen kuin aloin nukkua paremmin, mutta ero olossa aamuisin on iso.

Ehkä isoin muutos on, että se jatkuva hektisyyden ja hädän tunne, joka ensimmäisenä katosi, on myös pysynyt poissa. Mieli on selvästi rauhallisempi eikä mikään tunnu enää stressaavan. Sillä on ollut valtava vaikutus omaan arkeen. Jaksan keskittyä paremmin töihini, kiireisinäkään päivinä ei tunnu enää siltä, että sydän tulee ulos rinnasta. Ja toisaalta silloin kun olen vapaalla, pystyn oikeasti rentoutumaan eikä tekemättömät asiat pyöri loputonta kehää päässä.

Olin ennen juuttunut stressioireiden negatiiviseen kierteeseen: kun stressasi ja väsytti, oli vaikea tehdä viisaita valintoja hyvinvointinsa eteen. Mutta on olemassa myös positiivinen kierre. Kun nukun paremmin enkä tunne itseäni jatkuvasti stressaantuneeksi, maltan tehdä muitakin asioita, jotka parantavat oloani. Syödä fiksummin, suunnitella ajankäyttö realistisemmin. Aloin jo alkuvuodesta kävellä kaikkialle lisätäkseni hyötyliikunnan määrää, sitten aloin tehdä pieniä kotijumppia, nyt käyn silloin tällöin jo hölkkälenkeillä.

Muutkin ovat huomanneet muutoksen: Jarnon mukaan olen selvästi rennompi. Olen ollut myös paremmalla tuulella, ihan kuin joku olisi sytyttänyt valot päälle ja siivonnut pölyt nurkista. Kaikki tuntuu kirkkaammalta, valoisammalta.

Olen erityisesti vallitsevan poikkeustilan keskellä iloinnut tästä kaikesta, koska stressihormonin runtelemassa “normaalitilassani” olisin ollut todella ahdistunut ja stressaantunut peruutetuista töistä ja tuntuvasta lovesta taloudessamme. Toki tilanne nytkin mietityttää, mutta on aivan eri asia pohtia rakentavia lähestymistapoja vallitseviin realiteetteihin kuin valvoa yöt murehtien ja stressaten asioista, joihin itsellä on lopulta hyvin vähän vaikutusvaltaa.

Kaikesta hehkutuksestani huolimatta on hyvä tiedostaa, että henkinen kuormitus on kuormitusta, vaikka stressin kestämiseen saisi ylimääräistä buustia. Minun kohdallani valmisteesta on ollut valtava hyöty juuri kroonistuneen stressin katkaisemiseen, mutta mikään pilleri ei olisi ratkaissut tilannetta silloin kun tekemistä oli yksinkertaisesti koko ajan aivan liikaa. Lähes jokaisen elämässä tulee väistämättä joskus vastaan tavallista stressaavampia hetkiä, mutta jos kuormittava elämäntilanne uhkaa pitkittyä, kannattaa miettiä vakavasti omia voimavarojaan ja pohtia millaisia muutoksia omaan arkeen voisi tehdä. Vakavien oireiden kohdalla pitää tietysti kääntyä viivyttelemättä lääkärin puoleen. Minäkin kävin lääkärissä varmistamassa, että sykkeeni ei oikeasti ollut enää korkealla, vaikka siltä välillä tuntui.

Olen puhunut valmisteesta viime kuukausien aikana muutamaan otteeseen Instagramin puolella ja moni seuraajista on innostunut kokeilemaan. On ollut ihan mahtavaa saada myöhemmin palautetta siitä kuinka se on vaikuttanut muidenkin elämään. Tätä on kyllä todella helppo suositella ihan koko sydämestä! Ostin juuri uuden purkillisen. Olen syönyt yhden kapselin aamuin illoin, joskus kiireisempinä päivinä ottanut iltaisin yhden sijaan kaksi. Vaikutukset ovat yksilöllisiä, mutta niitä alkaa huomata keskimäärin kahden viikon käytön jälkeen. Hinta on minusta edullinen, purkki maksaa noin 25 euroa. Valmiste on gluteeniton ja vähälaktoosinen, voi sisältää valmistusprosessista johtuen pieniä määriä maitoproteiinin jäämiä. Tarkempia tietoja niin tuotteesta kuin siihen liittyvistä tutkimuksista voi lukea nettisivuilta.

Kokemuksia, ajatuksia? Sana on vapaa kommenttilootassa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA