Viime aikoina on ollut käynnissä varsinaiset juhlaviikot: melkein joka illalle on riittänyt rientoa työtilaisuuksista omiin kemuihin ja ystävien kekkereihin. Oman sängyn kanssa vietetty laatuaika on jäänyt harmillisen vähiin, mutta muuten on ollut kyllä ihanaa. En tiedä mistä tätä virtaa onkin riittänyt, tavallisesti ikävöin erakkoluolaani jo yhden tai kahden ihmisten keskellä vietetyn illan jälkeen. Ehkä se on tämä uusi elämäntilanne, en muistanut mitä on olla kaupungin yössä villinä ja vapaana ja hyväntuulisena. Tai sitten kaikki nämä kuplat ovat sekoittaneet pääni, ei aavistustakaan, enkä aio valittaa.
Olen kuluneen kuukauden aikana tavannut vanhoja ystäviä ja tutustunut uusiin, nauranut ja notkunut niissä kaikkein tutuimmissa kainaloissa, tanssinut jalkani rakoille, muistanut laittaa luomiväriä ja ihan varmasti ulkoiluttanut ihan jokaista vähänkin juhlakelpoista kolttua, jonka omistan. (Niitä ei ole montaa, joten sinänsä kyseessä ei ole mikään mitalin arvoinen saavutus.) Luonnollisesti olen myös kailottanut karaokejatkoilla erinnäisiä klassikkokappaleita Dingosta Eppu Normaaliin, sillä mitä marraskuusta muka tulisi ilman sinua ja minua liikennevaloissa.
Tässä tohinassa on tullut korkattua pikkujoulukausikin, kuinkas muuten. Niistä enemmän pian, mutta sitä odotellessa halusin vain vilauttaa muutaman niistä otetun kuvan – ne kiteyttävät viime viikoista enemmän kuin sanat voisivat. Kaiken kimalluksen, valon ja välkkeen keskellä alkaa tuntua, että ehkä emme sittenkään elä syksyn pimeimpiä päiviä.
Kuvat Jarno Jussila
