Ei aavistustakaan mitä tein Aleksanterinkadulla joulukuun toisena päivänä, mutta löysin itseni keskeltä yhtä lempihetkistäni talvessa: jouluvalot oli sytytetty ja lunta satoi hiljalleen. Talven ensimmäiset lumisateet tuovat kaupunkiin jotain harvinaista, lempeän hiljaisuuden joka laskeutuu kaduille salakavalasti kuin sumu. Raitiovaunut katoavat kulman taakse kolisematta eikä kukaan huuda kirosanoja puhelimeen. Lapsista ja koirista paistaa pidättelemätön ilo, hyppyaskeleista jää mustia aukkoja lumeen. Ihmiset melkein hymyilevät. Jostain kantautuu musiikkia, ksylofonin kevyttä kilahtelua. Sopii kuvaan. Olen tullut tulokseen, että jos lumihiutaleista kuuluisi ääniä, ne kuulostaisivat ksylofonilta.
Työnnän kädet tottumuksesta takin taskuihin, mutta kerrankin ei palele. Jospa raitiovaunun odottamisen sijaan kävelisi kotiin? Ei lyhyintä reittiä, vaan kauneinta. Mihin tässä on kiire valmiissa maailmassa, hiutaleita harteilla, kaupungissa täynnä valoja.
Postcards of a city watching the first snowflakes of winter come down down down.
☊ OASIS – WONDERWALL
