Olen tässä pohtinut asiaa nimeltä liian korkeat korot. Muotikuvaajakämppikseni mielestä sellaisia ei ole olemassa. Useampi vuosi sitten hankitut horosaappaiksi ristimäni nahkaiset ylipolvensaappaat ovat silti jääneet useammin kenkäkaappiin kuin päässeet tekemään sen, mihin ovat luotu, eli valloittamaan maailman tai edes Helsingin eteläisen kantakaupungin.
Neljäntoista sentin koroistaan huolimatta saappaat ovat jalassa yllättävänkin mukavat eikä niiden käyttöön ole oikeastaan muuta estettä kuin se, etteivät ne osu ihan ongelmitta pukeutumisfilosofiaani. Se kun perustuu enemmän kaupungin kaduille soluttautumiseen muina mustissa maleksivina sisseinä kuin katukuvassa erottautumiseen saappailla, joiden kopinaan havahtuu jokainen mies (ja koira, ja lyhtypylväs) sadan metrin säteellä. Harhaista hölmöilyä tietysti koko kuvitelma, mutta siltä se tuntuu, kun korot kohoavat juuri sen kriittisen kaksi tai kolme senttiä mukavuusalueeni yläpuolella. Sissistä tulee saalis, subjektista objekti. Yhdet ainoat kengät ovat muka tehneet minusta avuttoman katseiden kohteen enkä pääsisi juoksemaan pakoon, vaikka haluaisin. Vähemmästäkin stressaantuu. Aiheellisesti voi toki kysyä onko tervettä, että yhdet ylihinnoitellut nahkasaappaat aiheuttavat näin turvattoman tunteen, mutta ehkä säästämme tämän syvääluotaavan aiheen seuraavan pukeutumispoliittisen seminaarimme agendalle.
Toisaalta: kun saappaat yhdistää lempiminihameeseen, väljään miesten raitaneuleeseen ja lähettipojan lakkiin, lopputulos on oikeastaan aika omannäköinen. Ei liian seksikäs eikä liian söpöstelevä, vai mitä? Melkein voisi jopa vaihtaa hameen kapeisiin nahkahousuihin ja raitapaidan vieläkin väljempään villapaitaan. Vähemmän pariisilaista kevytkenkäisyyttä, enemmän skandinaavista särmää. Jos nyt vaan pääsisi yli omasta neuroottisesta itsestään ja päästäisi irti primitiivisistä vaistoistaan, joihin lukeutuu myös tarve istua ravintoloissa selkä seinää päin. Kun ei sitä ikinä tiedä milloin sapelihammastiikeri vaanii selän tai kulman takana.
Mutta kaikista olennaisin kysymys lienee: kannattaako keikkua kengissä, jotka eivät kasvata itseluottamusta, vaan syövät sitä? Elämä on liian lyhyt. Ehkä sitä voi olla wannabe-ranskatar astetta rennommillakin koroilla? Niitäkin korkoja on, jotka saavat askeleen keinumaan ja Iggy Popin Gimme Dangerin soimaan päässä eikä sillä ole mitään tekemistä sapelihammastiikereiden kanssa.
Tässä piilee varmasti joku eksistentialistinen opetus. Vielä kun tietäisi mikä. Mutta saa kommentoida: harjoittelun kautta käyttöön vai suosiolla kiertoon? Aina voi myös lahjoittaa kaunottaret poikaystävän siskolle – hän pystyisi pyörittämään maailmaa tyynenä kuin sfinksi vielä korkeammissakin kengissä.
Striped knit Tiger Of Sweden men’s collection, overknee leather boots Topshop from Helsinki10, mini skirt Stylein, hat H&M men’s collection, leather bag Cambridge Satchel Company, silver star necklace Linda Toye from Gaudete, silver bracelet vintage find.
How high is too high? Excellent question. I wish I knew. I got these over knee boots a few years ago, because they made my legs look a mile long, but I never wear them for the exact same reason. A few shots of vodka usually helps when feeling too self-conscious, but there must be a better way. Then again, maybe sky-high heels are just not my thing. Keep ’em or dump ’em? There’s also a third option: give ’em to boyfriend’s sister as an early Xmas gift. I’m really not joking when I say my sister from another mister is totally capable of running the world in heels much higher than these.
Photos by Dorit Salutskij
