Kaupallinen yhteistyö Adlibris

Olen lukenut viime kuukausina enemmän kuin vuosiin ja se tekee minut kuplivan onnelliseksi! Yöpöydällä keikkuva kirjapino ei ole yhtään pienempi, mutta siinä olevat kirjat vaihtuvat. Luen myös e-kirjoja, kun olen liikenteessä: raitiovaunumatkat ja pankissa jonottamiset sujuvat nykyään sukkelaan, kun taskusta löytyy aina kiinnostava kirja.

Valitin joskus, että aikani ei riitä lukemiseen, mutta sittemmin huomasin, että vuorokauden tunnit riittävät kaikenlaiseen, kun lopettaa turhan somessa roikkumisen. Ehdin silti harvoin lukea tuntikausia kerrallaan, mutta lueskelen pitkin päivää: muutaman sivun siellä ja toiset täällä. Iltaisin luen sängyssä kirjaa somevirran selaamisen sijaan – pelkästään se on tehnyt elämästä niin paljon parempaa.

Lukemisella on nimittäin samanlainen välitön elämänlaatua parantava vaikutus kuin kävelyllä käymisellä. Molemmat samaan aikaan rentouttavat ja sysäävät ajatukset liikkeelle. Sekä kävellessä että lukiessa horisontti suoristuu ja mieli kirkastuu.

Lukemisella on muutenkin valtavasti positiivisia vaikutuksia. Lukeminen on halvin ja nopein tapa siirtyä ajassa ja paikassa. Se laajentaa maailmankuvaa ja opettaa empatiaa. On myös tutkittu, että lukeminen vahvistaa sosiaalisia taitoja, parantaa keskittymiskykyä, vähentää stressiä ja edistää jopa terveyttä hidastamalla ikääntymisen haittoja. Eihän sitä tällaista lukiessaan ajattele – vaikutukset ovat väistämättömät, olipa niistä tietoinen tai ei. Itse luen ehkä eniten viihtyäkseni, inspiroituakseni ja oppiakseni.

Kun aikoinaan pääsin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustiedettä, olin äimänä siitä, että minulle maksettiin opintotukea lukemisesta. Sellaisten kirjojen lukemisesta, joita olisin jokatapauksessa lukenut.

Yhteistyö Adlibriksen kanssa on enemmän kuin luonteva: olen ostanut sieltä vuosien varrella monet, monet kirjat. Laaja valikoima palvelee vaativaakin makua, hinnat ovat edulliset ja tilaaminen on vaivatonta. Vaikka mietin nykyään tarkoin mitä tarvitsen, kirjojen kohdalla en vastusta heräteostoksia – monet kiinnostavimmista kirjoista olen klikannut ostoskoriin äkillisen inspiraation vallassa keskellä yötä. Eikä ne koskaan ole virhehankintoja.

Rakastan kirjoja ja meillä onkin niitä siellä sun täällä, kirjahyllyjen lisäksi ikkunalaudoilla ja pöydillä. Osa saa pysyvän paikan kodista, mutta kierrätän paljon myös eteenpäin: kirjat, joita en enää tarvitse tai aio lukea toista kertaa. Ystävien kesken on tapana myös lainailla ja vaihdella kirjoja ristiin.

(Jumaloin kirjastokonseptia ja haluaisin olla kirjastoihminen, mutta en ole. Tulee kalliimmaksi maksaa myöhästymismaksuja kuin ostaa kirjat omaksi. En pysty sitoutumaan rajallisiin laina-aikoihin ja myös kirjojen palauttaminen on toisinaan liian tuskallista.)

Tutustuin Adlibriksen syksyn kaunokirjallisiin uutuuksiin ja poimin sieltä luettavaksi italialaisen Elena Ferrenten esikoisteoksen. Amalian rakkaus on julkaistu alunperin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta siitä on julkaistu nyt uusi suomenkielinen laitos. Ferrante on Italian tärkeimpiä nykykirjailijoita ja monille tuttu maailmanlaajuista mainetta niittäneestä Napoli-sarjastaan, josta olen itse ehtinyt lukea vasta ensimmäisen osan.

Amalian rakkaus on vimmainen kertomus äidin ja tyttären monimutkaisesta suhteesta, perhesalaisuuksista ja miesten ja naisten välisestä vallankäytöstä. Tarina sijoittuu Napolin kaoottisille, kiihkeille kaduille, jotka ovat miesten valtakuntaa ja naiselle usein ahdistava, jopa väkivaltainen paikka. Latautunut tunnelma säilyy loppuun asti.

En paljasta enempää polveilevan kirjan juonesta, mutta tarina alkaa koukuttavasti, kun roomalaisen sarjakuvataiteilija Delian syntymäpäivänä hänen äitinsä Amalia hukuttautuu. Pidän paljon siitä miten vangitseva tarina kerii itseään auki, paljastaa itsensä pala kerrallaan Delian torjuttujen muistojen noustessa pintaan. Lukija ymmärtää asioita samaan tahtiin kuin Delia, joka vuoroin sulautuu Amalian persoonaan, vuoroin rimpuilee siitä irti. Tarinassa on surullinen alavire, sillä Delia ei koskaan todella tuntenut salaperäistä äitiään. Monet Amalian varjelemista salaisuuksista sisältävät avaimia myös Delian oman henkilöhistorian ymmärtämiseen.

Toisin kuin realistiseen kerrontaan perustuvassa Napoli-sarjassa, Ferranten esikoisteoksessa on ripaus maagista realismia. Delia havainnoi ympäristöään kuin verhon tai sumun läpi – kaiken yllä leijailee painostava, epätodellinen tunnelma, aavistus siitä että mitä tahansa voi tapahtua. Lukija saa tulkita mikä tarinassa on totta ja mikä unta.

Syksyn tietokirjauutuuksista valitsin luettavakseni amerikkalaisen Austin Kleonin Varasta kuin taiteilija -teoksen, joka tarjoaa jokapäiväisiä työkaluja oman luovuuden kehittämiseen. Tartuin piirroksilla ja käsinkirjoitetuilla teksteillä varustettuun opukseen pienellä varauksella, mutta ytimekkäästi kirjoitettu, viihdyttävä teos tempaisi nopeasti mukaansa. Kirja ei ole tarkoitettu vain taiteilijoille tai luovaa työtä tekeville, vaan kenelle tahansa luovemmasta ja hauskemmasta elämästä kiinnostuneelle.

Sen ydinajatus on, että ainutlaatuisia ideoita ei ole, joten kannattaa ottaa vaikutteita, kerätä inspiraatiota ja ravistella siitä omannäköinen sekoitus. Pidin tästä lähtökohdasta: on lohdullinen ajatus, että maailmassa ei voi enää keksiä mitään todella omaperäistä, kaikessa on kyse vain olemassaolevien aineksien yhdistämisestä omannäköisellä tavalla. Kleon lainaa kirjailija Jonathan Lethemia: Kun ihmiset pitävät jotain “omaperäisenä”, yhdeksässä tapauksessa kymmenestä he eivät vain tunnista viittauksia alkuperäisiin inspiraationlähteisiin.

“Hyvä taiteilija ymmärtää, että kaikki on peräisin jostain. Kaikki luova työ rakentuu sille, mitä on ollut aikaisemmin.”

Kirjoittajana, jonka oma luova kirjoitusprojekti on takkuillut vuosia milloin uupumuksen, milloin huijarisyndrooman vuoksi, teos tuntui minulle täsmäräätälöidyltä. Myös huijarisyndrooma mainitaan. Ah miten tuttu aihe, tunne siitä, että ihan just jään kiinni siitä etten oikeasti osaa mitään ja olen huijannut ihmisiä kaikki nämä vuodet! Kaikista niistä tavoista, joilla olen omaa kirjoittamistani sabotoinut, kiinni jäämisen kauhu on ollut merkittävin. Kirja ei tarjoa ratkaisuksi mitään monivaiheista paranemisprosessia, vaan luottaa ytimekkään imperatiivin voimaan: “Olet valmis. Ala luoda.”

Uskon itsekin, että joskus elämässä tulee vastaan tilanne, jossa pitää lopettaa ikuinen analysointi ja ryhtyä vaan hommiin. Tulin tähän johtopäätökseen viime kesänä ja sen jälkeen kaikki on kummasti ollut helpompaa.

Pieni kirja on täynnä päteviä pointteja, ei mitään radikaalisti uutta, mutta eri alojen taiteilijoiden kokemukset ja havainnot on kirkastettu ja koottu selkeiksi vinkeiksi, jotka on helppo napata käyttöön.

Kirjassa lainataan useampaan otteeseen myös Patti Smithia, joka on paitsi loistava kirjoittaja, myös inspiroiva ihminen ja taiteilija, joka ei mystifioi tekemisiään, vaan suhtautuu työhönsä käytännöllisesti ja inhimillisesti. Smithilta Kleon poimii klassikko-oivalluksen fake it until you make it. Kun Patti Smith ja Robert Mapplethorpe alkoivat kuluttaa yhdessä New Yorkin katuja, he käyttäytyivät kuin taiteilijat kauan ennen kuin heistä varsinaisesti tuli taiteilijoita. Tämä on tietysti kärjistys, hehän olivat lahjakkaita ja tekemisen vimma oli olemassa, mutta ydinajatus on, että altistamalla itseään riittävän kauan oikeanlaisille vaikutteille, elämälle jota haluaa elää, siitä alkaa ennemmin tai myöhemmin tulla todellisuutta.

Ahmin helppolukuisen kirjan nopeasti. Sitten jätin sen työpöydälle näkyvälle paikalle, koska se on juuri sellainen opus, jota kannattaa silloin tällöin selailla muistin virkistämiseksi, kun tekeminen tuntuu tahmealta eikä ajatus kulje. Seuraavaksi aion pakottaa Jarnonkin lukemaan kirjan.

Myös Austin Kleon suosittelee lukemista: “On taianomaista olla kirjojen ympäröimänä.” Se on alkuperäislähteiden ääreen hakeutumista, oman inspiraationsa ruokkimista kaikkein ravitsevimmalla tavalla.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA