Kokemuksia Skin Revival -mikroneulaushoidosta

Kaupallisessa yhteistyössä Swiss Clinic ja Asennemedia

Kokeilin kotiolosuhteissa mikroneulausta ensimmäistä kertaa viime syksynä ja jäin kerrasta koukkuun. Ihon omaa kollageenintuotantoa buustaava hoito osoittautui tehokkaaksi ja tarpeeksi helpoksi jopa kaltaiselleni laiskalle ihonhoitajalle.

Nopea kertaus teille, jotka ette ehkä ole vielä kuulleet kauneusalan kuumimmasta uutuudesta, mikroneulauksesta: menetelmä on yksinkertaisuudessaan nerokas, sillä se perustuu ihon omien luonnollisten toimintojen aktivoimiseen. Pienellä pistävällä rullalla luodaan ihon pintaan tuhansia mikrokanavia, jotka tehostavat ihon uudistumista. Samalla ihonhoitotuotteet imeytyvät tavallista tehokkaammin, sillä aktiiviaineet kulkeutuvat ihoon mikrokanavia pitkin. Monet hoitolat tekevät mikroneulausta, mutta Swiss Clinic valmistaa kotikäyttöön soveltuvia mikroneulaushoitoja niille, joilla ei ole aikaa käydä hoitoloissa tai ovat kiinnostuneita edullisemmista vaihtoehdoista. Lisää voi lukea viimesyksyisestä kirjoituksestani.

Palaan aiheeseen, sillä olen viime viikkojen aikana kokeillut Swiss Clinicin uusinta hoitoa nimeltä Skin Revival, joka edellisen tapaan yhdistää mikroneulausrullan ja supertehokkaan seerumin, tällä kertaa hyaluronihappopohjaisen. Hoidon juju on nimenomaan tuo kahden tuotteen yhdistelmä: rullalla luodaan ihoon mikrokanavat, joita pitkin seerumi pääsee imeytymään tavallista tehokkaammin. Viittä erilaista hyaluronihappoa ja saman verran peptidejä sisältävä Face Serum on erityisesti kehitetty hidastamaan ihon vanhenemista ja antamaan iholle kauniin hehkun ja kimmoisuuden.

Valitsin tällä kertaa pidemmän eli 0,5 mm neulanpituuden. Ei sattunut, mutta eron tunsi iholla: rullaaminen pisteli aavistuksen enemmän kuin aiemmalla 0,2 mm rullalla. Pistely tuntuu enemmänkin kihelmöintinä, johon jää vähän koukkuun, sillä siitä tulee fiilis, että kappas tämähän tepsii. Ensimmäisellä kerralla iho punoitti hiukan käsittelyn jälkeen, mutta rauhoittui nopeasti seerumin levittämisen jälkeen. Käytin hoitoa iltaisin kuuden päivän ajan, sen jälkeen pidin samanpituisen tauon ja aloitin uudestaan.

No entä tulokset, tuliko niitä ja millaisia olivat? Parhaat tulokset tulevat tietysti pitkäaikaisessa käytössä, niistä voin raportoida teille sitten muutaman kuukauden kuluessa. Tätä kirjoittaessani takana on vasta kaksi viikon pituista kokeilujaksoa, mutta sehän ei estä malttamatonta tarkkailemasta tilannetta ensimmäisten havaintojen varalta.

Olin jo kolmen päivän jälkeen huomaavinani, että iho näytti paremmalta kuin aloittaessani, mutta päätin odottaa ainakin ensimmäisen testiviikon loppuun. Siihen mennessä muutos oli selvä: ihohuokoset poskissa – siinä silmien alla kohdassa, joissa auringon ja vanhenemisen merkit eniten ihollani näkyvät – olivat selvästi hiukan pienentyneet ja alkava sibeliusryppy silmien välissä otsassa oli melkein kadonnut. Iho näytti myös hivenen kirkkaammalta ja jotenkin napakammalta kuin aloittaessani, mutta halusin vielä kuulla toisen mielipiteen.

Tykkään käyttää poikaystävääni puolueettomana tuomarina, kun testailen kosmetiikkaa, teinpä sen sitten työn puolesta tai omaksi iloksi. En kerro mitä milloinkin kokeilen, saatan vaan jonkun ajan päästä kysyä huomaako hän minussa mitään erilaista. Niin tein nytkin ensimmäisen kuuden päivän kokeilujaksoni jälkeen.

Jarno tarkasteli kasvojani hetken ja totesi: Sun iho on jotenkin… vähemmän kulahtanut. VÄHEMMÄN KULAHTANUT? toistin äänensävyllä, joka olisi seisauttanut jonkun heikkohermoisemman veren, mutta pohjalaisia ei noin vain säikäytetä. Niin, kyllä sä tiedät mitä mä tarkoitan. Harkitsin hetken veristä loukkaantumista, mutta päätin sitten keskittyä pointtiin. Se on sileämpi ja tasaisempi, ikään kuin blurratumpi, poikaystävä jatkoi analysointia. Ja vaati tietää mitä olin tällä kertaa käyttänyt, koska halusi testata sitä itsekin. Täytyy ehkä tilata hänelle oma rulla.

Edelliseen kokeiluun verrattuna tuntui, että tällä kertaa näkyviä tuloksia tuli hivenen nopeammin. Uskon itse, että se johtuu rullan suuremmasta neulapituudesta, mutta aion kuitenkin jatkaa myös pienemmän käyttöä, sillä se sopii myös silmänympärysiholle. Ajattelin muutenkin rullata seuraavat kuukaudet ahkerasti, sillä talvi on tehnyt valitettavasti taas tehtävänsä ja kesään mennessä olisi kiva olla tosi fresh.

Jos kiinnostuit ja haluat kokeilla, koodilla STELLA20 saa 20% alennuksen mikroneulaushoidoista. Swiss Clinicin sivuilla on mikroneulausopas, josta löytyy vastaukset useimmiten kysyttyihin kysymyksiin, kuten siihen mikä neulanpituus ja hoito sopii parhaiten omiin tarpeisiin.

Vielä muutama vinkki:

✖ Hoito suositellaan tehtäväksi iltaisin, sillä iho saattaa punoittaa rullailun jälkeen ja yöllä sillä on aikaa levätä. Itse en ole ensimmäisen kerran jälkeen huomannut punoitusta, joten olen rullaillut silloin tällöin myös aamulla.
✖ Seerumi tarvitsee reilusti aikaa imeytymiseen, vaikka tuntuukin, että iho imaisee sen hetkessä. Siksi kannattaa hoitaa rullailu hyvissä ajoin noin tuntia ennen kuin levittää muita ihonhoitotuotteita.
✖ Rullailu tehdään aina puhtaalle iholle.
✖ On tärkeää huolehtia myös rullan puhtaudesta: itse käytän puhdistamiseen Swiss Clinicin e-vitamiinia ja aloe veraa sisältävää Sanitizing Spray -suihketta, jonka voi nakata verkkokaupassa ostoskoriin samalla kun tilaa mikroneulaushoidon.
✖ Rulla on henkilökohtainen, älä lainaa kaverille (tai kateelliselle poikaystävälle).
✖ Rullaile rauhallisesti muutaman minuutin ajan poskia, otsaa, leukaa ja nenää horisontaalisesti, vertikaalisesti ja viistoon. Toiset suosittelevat jopa 6-7 minuutin rullailua, oma kärsivällisyyteni riittää noin 3-4 minuuttiin.
✖ Suosittelen Skin Revival -hoitoa kenelle vaan, joka haluaa nuoremman näköisen ja kimmoisamman ihon.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Ota varovasti mut

Yksikään musiikin ystävä ei ole tällä viikolla voinut välttyä tiedolta, että 23-vuotiaan Vestan ensimmäinen albumi Lohtulauseita on kaupoissa. Sitä on poikkeuksellisesti kiitetty sekä taiteellisesta kunnianhimosta että kaupallisesta potentiaalista, joka tuntuu olevan Suomessa melko harvinainen yhdistelmä. Omista levy-yhtiövuosistani muistan, että samaa oli Chisussa: kylmät väreet kiipivät pitkin selkärankaa, kun kuuntelimme neukkarissa toisen studioalbumin demoja.

Helsingin Sanomat kirjoitti arviossaan, että Vesta Burmanin esikoislevy käsittelee rakkauden jälkeistä elämää. Hyvä tiivistys. Levyn kappaleissa sanoitetaan kyllä hienosti monia vaikeasti sanoitettavia tunteita, niissä on korutonta suoruutta, jossa on tässä mitäänsanomattoman popin kyllästämässä maailmassa jotain tosi virkistävää.

Levyn on tuottanut Jori Sjöroos, joka muistetaan varmasti parhaiten PMMP:n tuottajana, mutta minulle hän on ikuisesti Suomen kovin The Cure -fani. Sellainen ei voi olla jättämättä jälkensä. Jorin omassa musiikissa on aina ollut juuri niitä haikeita kaikuja, joille popparinsydämeni sykkii: teistä monet varmasti muistavat Magenta Skycoden, jotkut ehkä jopa aikaisemman kokoonpanon nimeltä This Empty Flow.

Mutta Vestasta vielä. Viime kuukausien hype on ollut melkoista ja olin tähän viikkoon asti vähän sitä mieltä, että ääh miksi tämä tyyppi on ihan koko ajan kaikissa mun somekanavissa, mutta sitten lievä ärsyyntyminen muuttui mielenkiinnoksi ja päätin selvittää, että niin tosiaan – miksi?

No onhan tässä jotain ihanaa, vilpitöntä. Matalasti kumiseva elektropop imaisee melko nopeasti salakavalasti mukaansa. Vestan tulkinnassa on leikkisyttä, laulamisen lisäksi hän kuiskailee, juttelee ja nauraa. Tuotanto on maltettu jättää sopivasti viimeistelemättä, siitä ei ole hiottu kaikkea elämää pois. Kiinnostavinta ei ole täydellisyys, vaan inhimmillisyys ja pieni keskeneräisyys. Tässä keitoksessa on mukana myös annos kokeellisuutta ja hyvä niin, kyllä tätä kotimaista popkenttää sietääkin vähän ravistella.

Lempibiisini levyltä on Turvallista sotaa, joka löytyy Spotifysta, vaan ei YouTubesta. Mennään siis kappaleella Ota varovasti, joka on levyn suoraviivaisimpia kappaleita ja sellaisena varmasti pätevä johdatus Lohtulauseille. Mitäs ruudun toisella puolella tuumataan?

☊ VESTA – OTA VAROVASTI

Pohjanmaan poika

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja OLVI

Siitä on viisitoista vuotta, kun pakkasin tavarani pakettiautoon ja lähdin synnyinseuduiltani. Lähtö oli samaan aikaan vapauttava ja jännittävä. Takaraivossa kaihersi ikävä, jota tunsin kun jätin taakse ystävät, lapsuuden maisemat ja osan perhettäni. Pelotti jättää kaikki tuttu ja turvallinen, mutta uteliaisuus vei eteenpäin – uusi elämä ja uusi kaupunki odotti.

OLVI haastoi mut pohtimaan suhdettani kotiseutuuni ja suomalaiseen luontoon. Tähän oli helppo tarttua, koska olen käyttänyt paljon kehnompiakin syitä saadakseni puhua Pohjanmaasta. Kotiseuturakkaus liittyy läheisesti panimon uuteen tuotteeseen, Iisalmi Gin Lonkeroon, joka kumartaa suomalaiselle luonnolle ja käsityöosaamiselle. Pohjoisessa maussa yhdistyy iisalmelainen pohjavesi, Kainuun metsistä poimitut puolukat, yrtit ja Helsinki Dry Gin, joka on tislattu käsityönä pienissä erissä. Olen perinteisen gin&tonicin ystävä, joten tykkään ginin ja sitruksisten aromien raikkaasta yhdistelmästä. Puolukan maku ei ole päällekäyvä, vaan tasapainoinen osa makua. Mahtavaa, että suomalaisista luonnonantimista syntyy tällaisia artesaanituotteita.

Iisalmesta ei itseasiassa ole kuin reilu sata kilometria Ylivieskaan, pikkukaupunkiin jossa kasvoin. Olen aina ollut ylpeä juuristani Pohjois-Pohjanmaalla. Vaikka olen reissannut ympäri maailmaa, mun mielenmaisema tulee aina olemaan suomalainen metsä, joka on ollut mulle lapsuudesta saakka läheinen paikka. Aikuistuttuani – ja Ylivieskaa isompiin kaupunkeihin muutettuani – aloin ymmärtää kuinka rikas ja monimuotoinen luonto meillä on.

Vietin pienenä paljon aikaa mummolassa, jossa oli siihen aikaan maatila. Pystytin sisarusten kanssa pihalle teltan, jossa leikimme ja joskus yövyimmekin. Mummo lypsi lehmiä ja teki maidosta leipäjuustoa, kanat pyörivät pihapiirissä. Possuja pidettiin perheenjäseninä, vaikka joulun aikaan niistä joku päätyikin ruokapöytään. Peltohommia riitti ja perheen pienimmätkin saivat kokeilla raitojaan talikon kanssa (omat heinähommani loppuivat tosin lyhyeen, kun seivästin ensimmäisenä jalkapöytäni). Pappa sirkkelöi ladossa isoista tukkipinoista lautoja. Miehet kävivät metsällä ja palasivat riistasaaliin kanssa. Tilalla elettiin oman maan antimilla, joka opetti minutkin kunnioittamaan luontoa.

Aina sama meininki: mitä tahansa syömmekään, koirat ovat paikalla ja vaanivat eväitämme.

Lähes kaikki lapsuuteni parhaat muistot liittyvät luontoon. Kävimme kesäisin uimassa, kahlasimme kaupungin läpi virtaavan Kalajoen yli, kalastimme. Samoilimme metsissä ja olimme ninjoja, paistoimme nuotiopaikoilla makkaraa. Tutkimme lähimetsien hylättyjä autiotaloja, joskus vain makoilimme peltojen kupeessa tuijottaen tähtitaivasta. Rakensimme majoja ja söimme niissä eväitä. Hevostallilla kävimme ruokkimassa heppoja ja rohkeimmat koittivat silittää siellä asuvia villikissoja. Se oli ihanaa aikaa, niin viatonta. Äidille huikattiin vaan lähtiessä, että me mennää mehtään!

Muutin täysikäisenä kaupunkiin, ensin Tampereelle ja sitten Helsinkiin. Olen ehtinyt vahvasti kaupunkilaistua enkä enää palaisi kotiseudulleni, vaikka kaipaan sinne aika ajoittain. Se ei vaan palvelisi mun nykyistä elämää, mutta liittyy siihen muutakin: haluan jollain tavalla säilyttää sen taian, joka siellä vallitsi kun olin pieni. Aina kun käyn kotikulmilla, mielen täyttää ilo ja haikeus, joita on vaikea selittää.

Kaikkien maailmalle tehtyjen matkojemme vastapainoksi olen alkanut suunnitella ensi kesäksi reissua Pohjois-Pohjanmaalle. Edellisestä ajan kanssa tehdystä visiitistä alkaa olla aikaa, olen viime vuosina ollut aina vaan ohikulkumatkalla. Haluan käydä kaikissa paikoissa, joissa vietin siellä aikaa, ja pakottaa Stella kuuntelemaan kaikki ne stoorit kuin olisin turistioppaana. Voin jo kuvitella sen nostalgiaryöpyn ja yksityiskohtaiset selostukset – voi Stella-parkaa. Toisaalta kävimme viime jouluna Lapissa, jossa sain puolestani oman osani Stellan nuoruusvuosien tarinoista. Tulevan Ylivieskan matkan jälkeen puntit ovat siis tasan.

Haluan viedä Stellan uimaan Kettukalliolle. Näyttää hänelle Hamarin padon, hevostallin ja paikan, jossa mun vanha skeittiparkki oli. Haluan käydä vanhojen koulujen pihoilla, entisillä kotikaduilla. Kulkea tuttuja metsäreittejä pitkin, kiivetä viljavaraston katolle, josta näkee koko Ylivieskan. Sen jälkeen menisimme piknikille joenrantaan.

Pohjanmaan matkaa odotellessa viritin piknikin meidän olohuoneeseen. Söimme eväsleipiä ja maistelimme uutta puolukkaista Gin lonkeroa, joka sopi piknikiin kuin poika Pohjanmaahan. Stella teki mustikkapiirakan, olisi tehnyt kuulemma puolukoista, jos olisi vaan löytänyt kaupasta. Kesällä mennään sitten puolukkametsään.

Millaisia muistoja sun kotiseudusta herää? Alkoholilain mukaan alkoholiaihetta ei saa kommentoida, mutta kaikesta muusta saa tietysti jutella!

PHOTOS BY STELLA HARASEK