Yhteistyössä Finnmatkat
Terveisiä Kosilta! Matkavinkkejä on kysytty, mutta tältä reissulta niitä ei välttämättä tule – olen lähinnä nukkunut, lukenut ja aktiivisesti ollut ajattelematta yhtään mitään järkevää. Sen sijaan taannoiselta Thaimaan matkalta on luvassa vielä vino pino vinkkejä, kuvia ja juttuja.
Vietimme viime keväänä viikon trooppisilla leveysasteilla, sademetsien keskellä sijaitsevassa Khao Lakissa. Paikka oli minulle uusi tuttavuus, jonka valitsin puhtaasti sen perusteella mitä paljon Thaimaassa matkustellut tuttava kertoi: siellä on loputtomasti rantaa eikä paljon muuta sitten olekaan. Kas! Olin nimittäin kiireisen ja kolean kevättalven aikana haaveillut pitkästä, tyhjästä rannasta, jolla saisi vaeltaa paljain varpain väistelemättä ketään – ja sen sain.
Majoituimme Finnmatkojen kautta varattuun JW Marriotiin, rantaresortiin, joka sijaitsee Khuk Khak Beachilla. Ranta on yksi Khao Lakin hiljaisimmista ja jatkuu resortista molempiin suuntiin silminkantamattomiin. Rantaviivaa pitkin kävellessä tulee vastaan muutamia muita hotelleja ja rantaravintoloita, mutta ranta on rauhallinen, aamuisin ja iltaisin lähes autio. En voinut ymmärtää: tälläinen ranta, ja te kaikki haluatte olla jossain muualla? Mutta en valittanut, enemmän rantaa minulle.
Hotelli mereltä päin nähtynä, laskuveden aikaan.
Ensimmäistä kertaa tulin miettineeksi hotelliarkkitehtuuria ja sitä miten taitavasti alue oli suunniteltu. Resort on valtava, mutta ei vaikuta siltä, koska rehevinä riippuvat kukat, pensaat ja palmut saavat aikaan viidakkomaisen tunnelman. Kiviseinät, pylväät ja katokset jakavat aluetta ihmisenkokoisiin tiloihin. Viidakon läpi kiemurtelee uima-allas pitkinä kanavina, jotka yhdistyvät keskeltä suuriksi altaiksi. Vesialueiden keskelle jää pieniä aurinkotuoleille varattuja vehreitä saarekkeita, joihin pääsee uimalla tai pieniä siltoja pitkin.
Resortilla on oma ranta, jota palmut ja niiden sekaan sijoitetut aurinkotuolit reunustavat. Thaimaan hiekkarannat olivat vielä muutama vuosi täynnä tuoleja ja aurinkovarjoja, mutta ne siirrettiin sittemmin kauemmas rantaviivasta, jotta hiekkarannat saisivat olla luonnontilassaan. Iloitsen viranomaisten päätöksestä, sillä maan rannat ovat päätähuimaavan kauniita – ja kauneimmillaan minusta juuri sellaisenaan, koskemattomina. On tilaa kävellä, leikkiä ja juosta. Jos haluaa ottaa aurinkoa hiekalla, mikään ei estä levittämästä pyyhettä parhaimpaan paikkaan.
Ihastuin huoneeseemme heti. Ei kovin yllättävää – huone oli kaunis ja kotoisa, mutta mikä tärkeintä, siinä oli oma terassi, josta pääsee suoraan uima-altaaseen. Sen nerokkuus valkeni kaikessa loistokkuudessaan ensimmäisenä iltana. Hotelleiden uima-altaat suljetaan normaalisti auringonlaskun jälkeen eikä niihin ole sen jälkeen asiaa ennen aamua. Uima-allas, johon voi pulahtaa suoraan omalta terassiltaan, on käytössä ympäri vuorokauden – yöuinti trooppisessa yössä, anyone!? Ennen aamupalaa voi piipahtaa aamu-uinnille poistumatta omasta hotellihuoneestaan: ei tarvitse kuin kierittää itsensä sängystä avonnaisen oven läpi suoraan altaaseen, uida minkä jaksaa ja loikata altaasta suoraan oman hotellihuoneensa suihkuun.
Portaita pitkin altaaseen, ikiomalta terassilta.
Yleensä viihdyn meressä paljon paremmin kuin upeimmissakaan uima-altaissa, mutta myönnetään, nyt oli kova kilpailija. Kuuma vinkki Khao Lakista kiinnostuneille: jos varaat joskus matkan samaan hotelliin, valitse ehdottomasti huone, jossa on maaterassi ja suora allasyhteys. Perheen kanssa matkustaville on olemassa huoneita, joissa on terassin ja altaan välissä lapsiturvallinen portti. (Toisessa ja kolmannessa kerroksissa sijaitsevissa huoneissa ei ole allasyhteyttä, mutta niillä on sen sijaan kaunis terassi, jonka sohvilla loikoillen voi katsella kun aurinko laskee palmujen ylle. Ei hullumpaa sekään.)
Parasta silti, aina vaan: meri. Rakastin Khuk Khakin rantaa. Hiekka on pehmeää, vesi unenomaisen lämmintä. Ranta laskeutuu loivasti mereen, laskuveden aikaan saa kävellä kauas ennen kuin aallot vievät mukanaan. Nousuveden aikaan aallot vyöryvät rantaan voimakkaina ja valtavina. Harva halusi silloin uimaan, sain aallot ja niiden kohinan kokonaan itselleni. Vietin meressä tunteja, keinuen aalloilla, katsellen vuoroveden liikehdintää. Nousuvesi, laskuvesi. Suuret aallot näkee jo kaukaa, odotus tuntuu kihelmöintinä niskassa kun ne lähestyvät jatkuvasti kasvavalla voimalla.
Oli hämmentävä huomata kuinka hyvin vieraat hajaantuivat alueelle. Aamuisin aamiaissalin kuhinassa tajusi, että resort oli täynnä ihmisiä – aamupalan jälkeen he hävisivät omille teilleen. Oli helppo vajota autuaaseen horrokseen, unohtua kellumaan meressä tai lukemaan kirjaa, ja havahtua vasta auringonlaskun aikaan siihen, ettei ole katsonut kelloa, vastaillut kenenkään kysymyksiin tai nähnyt puhelintaan koko päivänä.
Olen aina puolisalaa paheksunut ihmisiä, jotka matkustavat eksoottiseen lomakohteeseen eivätkä poistu resortista koko matkansa aikana. On tehnyt mieli tarttua harteista ja ravistella, koko maailma odottaa portin takana! Ensimmäistä kertaa aloin ymmärtää heitä (ja tuntea itseni tekopyhäksi). Takana oli ensimmäinen matkaviikko, joka oli kulunut Phuketin nurkkia koluten, töitä tehden ja yömyöhään kirjoittaen. Olisin voinut hyvin viettää koko sitä seuranneen Khao Lakin viikon resortin rajojen sisällä, lorvien rannalla ja katsellen kun ravut kaivelevat kolojaan hiekkaan.
Lempiruokani, hotelliaamiainen! En juuri usko periaatteisiin, mutta sitä periaatetta noudatan, että Eggs Benedict tilataan aina kun sitä saa. Sitä (ja satunnaista mantelicroissantia) lukuunottamatta koko matkan ajan tuli syötyä lähinnä thaimaalaista ruokaa ja tuoreita hedelmiä, jotka maistuvat trooppisilla leveysasteilla vähän toiselta kuin kotona.
Löysimme lemmikkikissan – tai se pikemminkin löysi meidät. Tassutti eräänä iltana avoimesta ovesta terassin kautta huoneeseemme, ja palasi sen jälkeen lähes joka päivä, kun tajusi olevansa tervetullut. Pieni kissa oli melkein pentu vielä, arka alkuun, sitten leikkisä. Kerran se odotti sängyllä kehräten kun tulimme uimasta.
Sininen hetki auringonlaskun jälkeen, ennen pimeyttä.
Auringonlaskut ovat joka ilta erilaisia. Joskus taivas loistaa kaikissa kullan sävyissä, toisina iltoina sävyt ovat himmeämmät ja herkemmät, on persikkaa ja liilaa, kohti yötä syvenevää vaaleanpunaista. Pimeys ei hivuttaudu hitaasti, vaan putoaa päälle kuin säkki sen jälkeen kun viimeiset värit ovat pyyhkiytyneet taivaalta. Sen jälkeen merta ei näe, kuulee vain kohinan. Kunnes kuu alkaa valaista yötä ja piirtää mereen polun.
Tänne menisin uudestaan, ja varmasti menenkin. Luvassa lähiviikkoina vielä lisää Khao Lakista. Oli siellä nimittäin muutakin kuin rantaa, vaikka se olikin meikäläiselle se kovin juttu.
